IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

JIPIIIIII!Keskiviikko 17.03.2010 00:33

Mahdoton on käynyt toteen. LÖYSIN HOUSUKANKAAN 5e/m!!!!!!! Siis te ette todellakaan tiedä kuinka onnellinen olin silloin ja tällä hetkellä. Koin oikeasti jonkun valaistumisen. Miten tällaista voi sattua? Katsottiin myyjänkin kanssa jo eilen, että ei, ei löydy mitään oikeaa sinne päinkään. Jätin ostamatta. Tänään palasin kauppaan ja olin ihan luovutuksen partaalla. Sitten yhtäkkiä päätin, että ei, en luovuta. Teen vaikka raidat ompelukoneella itse. Sitten aloin etsiä oikeanväristä yksiväristä kangasta, jota ei sattumalta löytynyt sen väriskaalan muotikangas pinoista. Päädyin siis liikkeen perälle. Ja se pisti heti silmään. Suustani kuului hiljainen ilon korahdus ja käteni tärisivät, kun huomasin kangasrullan alekankaiden pinosta. Sanoinkuvaamaton hetki. Sen jälkeen olin yhä onnelisempi ja olen ollut taivaassa varmaan koko päivän siitä lähtien. Mikään ei ole lannistanut minua. Tarot-korteissa luki, että tänä päivänä Jumala suosii minua. Ja niin kävi. Vaikken todellakaan niin uskonut.

Aww, suloinenTiistai 16.03.2010 00:00

..................................tytöt......................................
.........................ovat kuin omenoita.........................
....................Parhaimmat ovat puun ylä...................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-............
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät........
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan....
........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole..
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat......
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä .......
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa.......
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain ...........
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,..........
.............................joka on tarpeeksi.......................
.....................................rohkea ..............................
......................................kiipeä- .............................
.......................................mään ..............................
.....................................ylös asti.............................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omalle sivulle .......

Ennustan...Maanantai 15.03.2010 23:07

..että saan angiinan A) juuri Tampere Kupliiksi B) keskellä viikkoa ja sitten olen ihan paniikissa ja angstissa pukuni kanssa joka tapauksessa. Äidillä on 40 astetta kuumetta, samaa on tarttunut siskoon ja Ramiin. Että kiva. Tavallaan toivon sitä. Saisi vaan luovuttaa. Tai sitten saisi kunnon tekosyyn käyttää vanhempaa versiota asusta tappamatta itsetuntoaniiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii. Viime yönä oli motivaatio tehdä asua. Nyt se taas katosi. Ja huomasin hankkineeni kaiken lisäksi liian vähän nappeja. Tyhmä minä.

Mutta tuli hankittua nenäkittiä. Se toimii muute hyvin, mutta se tahmaa IHAN KAIKEN ja sen meikkaaminen on tappavaa. En tiedä onnistuuko kuinka hyvin lauantaina.

Ehkä otan tavoitteeksi tänään muokata liiviä ja tehdä kauluksen kauluspaitaan. Sitten otan kouluun mukaan vaikka paidan mukaan ja teen siellä napinläpiä tai jotain.

OhoMaanantai 15.03.2010 01:31

Tää hihahan näyttää hyvältää... :O

Tuleekohan tästä mitään?Maanantai 15.03.2010 00:05

Jotenkin laiskuus iski pahasti päälle CosplayGaalan jälken kuun puurnasin sen asun kanssa niin pitkään ja hartaasti. Ja sitten oli vielä Madam Red. Nyt vaan on mehut pois ja haluaisi keskittyä hauskanpitoon, kavereihin, kotiin ja kouluun. Ei vaan jaksaisi....

Viikon päästä on Tampere Kuplii. Cossi on totaalisesti vaiheessa. Sain sentään vähän rahaa. Mutta ei se rahalla pelkästään edisty. Ei ole samanlaista motivaatiota kun on aiemmin ollut....

Mutta en ole luovuttajatyyppiä. Sen takia tosin seuraava viikko on täyttä helvettiä, kun mistään ei tule taas kuitenkaan mitään. Ja sitten vituttaa jos yrittää kovasti ja homma ei onnistuisikaan. Se olisi inhottavaa. Haluan kovasti päästä taas kisaaamaan. On sitä ikävä.

Ja muuten sitten kun Tre Kuplii ja Baka on ohi, niin puurran koulun kanssa, alan juoksemaan ja teen ajan kanssa kaiken Jack Sparrowta varten <3

Täytyy muuten katsoa, että teenkö asun World Cosplay Summittiin. Se olisi mahtavaa, mutta jos en, niin sitten tulee luultavasti pidempi tauko cosplayn kanssa kirjoitusten takia varsinkin keväällä. Ehkä kulutan Jack Sparrowta vähän muuallakin kuin taphtumissa... ;)

Hei, antakaa vinkkejä lääkkeeksi motivaationpuutteeseen asun tekemisen kanssa..!...!...! Kiitos. Olen todella avun tarpeessa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.03.2010 14:40

Ottaa muuten päähän miten kaikki vaan ihQttaa Alice in Wonderlandia, eivätkä näe niitä huonoja puolia yhtään. Pistää miettimään, että taidanpi olla Burton-fani uskollisimmasta päästä...

Tim Burton's Alice in WonderlandSunnuntai 14.03.2010 14:29

[Sisältää spoilereita]

Okei, nyt se tuli katsottua viime perjantaina, jolloin oli ensi-ilta. Odotin hommaa mitälie vuoden innolla. Herättelin elokuvasta julkaistujen kuvien ja valittujen näyttelijöiden perusteella päässäni mielettömiä mielikuvia lopputuloksesta. Trailerikin vielä lupaili erittäin hyvää. Mutta nyt sanon, että olen pettynyt. Hyvinkin pettynyt. En voi väittää, että olisin inhonnut katsoa Alice in Wonderlandiä. Mielesä vaan juoksi kritiikkiä yhtenä nauhana elokuvan ajan.

Mistä sitä aloittaisi? Heti ensin petyin elokuvan aloitukseen. Siinä ei ollut mitään mahtipontista, kuten Burtonin leffoissa yleensä. Johdatus aiheeseen oli huono. Kaikki alkoi tapahtumaan liian nopeasti. Vaikka tavallaan pidinkin Alicen lapsinäyttelijästä, huulipuna oli liikaa. Ja olisin silti valinnut tavallisemman näköisen tyttöseen. Olisi heti nostanut vähän pisteitä minun silmissäni. Komiikka Alicen miesehdokkaasta ja sukulaisista oli ihan ok, mutta jäin odottamaan jotain vielä irvokkaampaa ja Burtonmaista.

Ai niin, mainitsisin, että tykkäsin kovasti kaikista piiloviittauksista Ihmemaahan normimaailmassa.

Seuraava asia, joka sai nykimään kulmakarvani, oli kun Kani ilmestyi tavalliseen maailmaan. Se tuli liian suorasukaisesti. Ei mitään mystiikkaa. Samoin johdattelu Ihmemaahan puun kololle oli aika laimea. Taas kaipasin Burtonia.

Okei, eteisaulakohtauksesta minä pidin. En uskalla sanoa muuta, ennen kuin olen nähnyt elokuvan joskus uudestaan. Voisin kyllä mennä katsomaan sen uudestaan ihan elokuviinkin, mikäli pääsisin Tampere Kupliin 10:n finaaliin, toisin sanoen saisin pari leffalippua.

Suuni loksahti auki, kun huomasin heti Ihmemaan metsikköön siirtyessä piiloviittauksen Burtonin aiempaan elokuvaan: Sleepy Hollowhun. The Tree of the Deadin design oltiin siirretty yhteen puuhun taustalla ja sitä näytettiin siinä ihan hauskalla tavalla. Varmaan vain fanien huomattavaksi tarkoitettu.

Seuraavista kohdista en muista mitään siihen asti, että siirryttiin teekutsuille. Mad Hatterista ei voinut muuta kuin pitää. Ihan oikeasti oli paras hahmo koko leffasta, parhaiten rakennettu. Mad Hatterissa oli sellaista tiettyä lapsekasta herkkyyttä. Ymmärsin sitä todella hyvin. Muutkin hullut olivat ihania. Murmelilla oli ihana ääni.

Petyin myös siihen, miten huonosti kaikki hahmot esiteltiin. Koko leffa oli erittäin nopeatempoinen, eikä se sisältänyt juurikaan hiljaisia kohtauksia, joissa tunnetilat olisivat tihkuneet valkokankaan lävitse. Se olikin yksi leffan suurimmista heikkouksista. Nopea tempoisuus ja tapahtumissa hyppiminen. Tästä syytäisin Burtonia, mutta mistäs sitä oikein tietää.

Yksi hahmo, johon petyin oli Anne Hathawayn hahmo the White Queen. White Queen on niin jumalattoman kaunis hahmo ja trailerissakin se asento teki niin hyvähaltiatarmaisen vaikutelman, että ei voinut kuin vaan pettyä. Siinä ei ollut minkäänlaista syvyyttää. Tämä saattoi hyvinkin olla Burtonin oma mielikuva White Queenistä hahmona. Minuun ei kuitekaan purrut.

Sitten... Alice. Täytyy sanoa, etten ole vielä koskaan päässyt Alicen tasolle oli sitten kyse mistä elokuvaversiosta tahansa. Kuitenkin pidin ihan OK:sti tästä Alicesta. Ei ollut ärsyttävän näköinen tai mitään. Ja taas täytyy sanoa, ettei minulla enää ole kovin tarkkaa mielikuvaa Alicesta hahmona. Ei kuitenkaan ollut ärsyttävän tyttömäinen. Peukut Burtonille tästä.

Nyt en spoilaa. Elokuvan loppu kaikessa äkkinäisyydessään oli myös todella rasittavan äkkinäinen. Sekaan oli lipsahtanut yksi kliseekin. Nyt tulee iso spoiler, älkää lukeko sulkeisiin kirjoitettua, jos ette halua spoilaantua todella pahasti!! (Olisin halunnut, että Alice olisi vain käynyt nopeasti tavallisessa maailmassa ja palannut sitten Ihmemaahan Hatterin luokse. Ärsyttävää. Menetti niin paljon, kun ei jäänyt Hatterin luokse. Ärrrr. Tyhmä Alice!).

Kokonaisuudessaa elokuvan parhaimmiksi puoliksi osoittautuivat ehdottomasti puvustus, Mad Hatter ja musiikki. Suurimmat nimet olivat siis Atwood, Depp ja Elfman. Lyön vaikka satasen vetoa, että puvustuksesta paukahtaa palkinto(ja) ainakin Oscareissa ensi vuonna. Tiedän tämän jo nyt varsinkin kun oma ultimaattinen unelimien unelma olisi päästä Burtonin leffoihin puvustelemaan. Atwoodille peukut!

Sitten... Depp. Melkein sanoisin, että paras tai ainakin parhaasta päästä roolisuoritus Hatterina ikinä. Minulle juuri taannoin sanottiin, että Hatter on kuin Willy Wonka, eli ei mitään uutta. Mutta tämä ihminen oli totaalisen väärässä. Yksi syy ehdottomasti, minkä takia Burton valitsee Deppin aina leffoihinsa on se, että Depp vetää jokaisen roolinsa erilailla ja mielettömällä hahmonsa ymmärtämisellä todella syvällisellä tasolla. Poikkeuksetta. Minulle oikeasti tapahtuu todella harvoin niin, että rakastuisin elokuvahahmoon. Tällä kertaa kävi niin. Tällaisia hahmoja on Hatterin lisäksi oikeastaan vain yksi ja se on V for Vendettan V. Vaikka olen Depp-fani, en todellakaan ole vielä rakastunut hänen yhteenkään hahmoonsa. Hatterissa on mieletöntä herkyyttä ja hahmossa näkee selvästi pienen lapsen sisällä. Innostuneisuus on yksi parhaista puolista Hatterissa. Sitten ne mielialanvaihtelut ja "Do you know why a raven is like a writingdesk?" olivat myös ihania puolia. Toisaalta hahmon ymmärtämiseen johdattelee oma vaatetukseen suuntautuva kiinnostukseni. Varsinkin hatut. En ole todellakaan kenkäfriikki, enkä oikeastaan kyllä hattufriikkikään. Mutta niitä on kyllä ihan hemmetin hauskaa tehdä. Pidin muuten ihan hirveästi siitä kiltistä, jota Hatter käyttää taistelussa. Erittäin IC. Aah. Voisin jatkaa kehumista ikuisuuksiin.

En jaksa tehdä merkinnälleni hyvää lopetusta, mutta jos tiivistän mielipiteeni yhteen lauseeseen, se menee näin: Elokuva ei aivan lunastanut odotuksiaan varsinkaan Burtonin osalta, mutta elokuva oli kuitenkin visuaalisesti sykähdyttävä hulluine hahmoineen. Fuck you Disney!

Voi helvetin helvettiPerjantai 12.03.2010 17:55

Piilolinssit ei tulleet ajoissa. En ole yhtään niin uskottava Depp ilman linssejä. Toisekseen, en näe mitään. Vituttaa. Ihan sikana. Lupaus oli, että linssit saapuvat yhdessä päivässä ja nyt on mennyt yli viikko. DDD< Olen tosiaan tänään Alice in Wonderlandin ensi-illassa Depp.


Voi vittu.

[Ei aihetta]Perjantai 12.03.2010 01:49

Mistä johtuvat mielialamuutokset, joita olen jo pikkasen pidempään kokenut päivittäin? Hormoonit on huono vastaus. En hyväksy.

Koulussa jälleen.Torstai 11.03.2010 14:40

Tänään on ollut outo päivä.

Horoskooppi väittää, että yllätyn jostain... Mistä sitä nyt voisi yllättyä? Olisi kyllä vaihteeksi mukavaa.

Edistyin jonkin verran eilen cossissani. Hihat kiinitin ja nappilistat sain valmiiksi, tosin en vielä napinläpiä ja nappeja ole kiinnittänyt. Sitten vielä hihankaulukset ja itse kaulus. (+Pitää patinoida ja kuluttaa ja silittää ja rypistää : DD) Kun paita on valmis, vielä housut ja proppeja pitää muokata. Ja peruukkia tehdä. Hitto vie heikkouteni cosplayssa on muuten peruukit. Eivät ole minun juttuni. Maskeeraaminen on kyllä kiwaa. :3 Ja no joo. Etumukseen kyllä kuuluisi sellaista jännää detailjeeta, mutta kun ei olisi oikein nyt aikaa sille. Ja kaiken lisäksi sitä ei erota alkuperäislähteestään muuta kuin suuremmalla resoluutiolla kuin oma näyttöni. Että kiva. Ehkä se on siitä päästä, jonka karsin.

Liiviäkin pitäisi muokata.