IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

AwSunnuntai 21.10.2012 21:17

Näin aamulla niin ihanan unen, etten olisi halunnut herätä kelloni tylyyn ääneen sitten ollenkaan...

Se oli sellaisella todella oudolla tavalla söpöä. I mean, ihan niin kuin olisin tuntenut ihan eritavalla kuin minä. Jos joku tekisi, niin kuin minulle tehtiin siinä unessa, en aluksi edes tajuaisi henkilön motiiveja ja sitten pomppisin nolona pois tilanteesta.

Jos nyt mitään kukaan tajusi.

Ja se ei ollut pervoa. Se oli söpöä.

KokeilinSunnuntai 21.10.2012 01:15

Inspaannuin kokeilemaan noita meikkejä Yõjirõta varten.... Ja sitten leikin taas GIMPillä (eli lisäsin fledan ja piilarit), koska en tuntenut itsevarmuutta lopputuloksesta.

YhSunnuntai 21.10.2012 01:08

Vähän liikaa turhautuneita tunteita tällä hetkellä.

Cirque du Cosplay päivittääPerjantai 19.10.2012 22:09

Helpotuksen huokausTorstai 18.10.2012 20:54

Ette tiedä, miten olen käynyt sisäsiä taisteluita näiden asiakastöiden ja saamattomuuteni kanssa viimeisen viikon ajan. Taistelut eivät ole rajoittuneet pääni sisälle, vaan niitä turhautumia on aiheuttanut aika paljon tämä kiva pikku materiaali nimeltä juhlasametti ja älyttömän tyhmät kuositteluaivopierut.

Teinileffat pyörimään ja ompelukone jatkaa surraamista.

Pieni HenniinaKeskiviikko 17.10.2012 16:33

Menin sitten yhdeltätoista painamaan herätyskellon pois ja heräsin yhdeltä. Tänään piti olla kunnon työpäivä. Damn. Pian huomaan olevani nälkäinen ja jääkaapissa ei ole enää muuta kuin juustoa ja oliiveja. Damn. "Kunnon" kauppareissu siis seuraavana. Jos veisi vaikka nuo turha pullot tuosta samalla.

why is it always me?

NevilleMBoM.gif

PlansKeskiviikko 17.10.2012 03:19

Onpas yö jo pitkällä. Tänään tuli pohdittua, mitä oikeasti haluaisin ja olisin valmis toteuttamaan cosseista ensi vuodelle noin niin kuin alustavasti/vähintään.



Olisiko Bakaconiin liian aikaista? Painettavan kankaan määrä................ "Ei enään koskaan" tuli Lulun jälkeen. Seuraavaksi onkin sitten pakko alkaa väsätä hulluna sapluunoita.



Mikäli tulen Frostbiteen, niin vihdoin, Yope!!

Ja sitten on kaksi vielä salaista tapausta, joista en puhua pukahda. Toinen on CosplayGaalaan. Toinen ehhhhkä EuroCosplay-kisaan. Jälkimmäinen julkaistuu vasta kun se oikeasti tulee valmiiksi. Sen verran on tullut rahaakin siihen tuhlailtua.

:IMaanantai 15.10.2012 21:57

Nukuin viime yönä huonosti, mutta en vissiinkään siksi, että olisi pelottanut, vaan siksi, että uni ei vain tullut.

Oli vähän jännitys päällä, kun tuossa viime viikolla tuli kuultua ääniä, jotka eivät tulleet huoneesta, vaan minun päästäni. Kiva. Koin olevani varsin hereillä ja sain tilanteen haltuun, mutta kyllä siinä vähän jäi tapahtumasarja kaikista näkökulmista mietityttämään.

Yksineloa ei ole tarkoitettu minulle. Ensi kevättä odotellen. Muutan työssäoppimisia varten johonkin muualle. Saa nähdä, saanko Aliisa-kisua sitten vieläkään mukaan.

XXVIII-XXXIMaanantai 15.10.2012 14:15

Day twenty-eight - Kuva siitä miltä sinusta tuntuu juuri nyt:

Botticelli_The_Birth_of_Venus.jpg

Some clothes, please.

Day twenty-nine - Kuva jostakin mukavasta tunteesta tai muusta asiasta:

sleeping_cat.jpg

Day thirty - Kuva ananaksesta:

pineapple+%25281%2529.jpg

Day thirty-one: Kuva reaktiostasi edellisen päivän kuvavaatimukseen:

Not+my+fault.+Thought+of+this+as+a+new+meme_bbbaa1_3415037.jpg

o.oPerjantai 12.10.2012 02:04

"Viime yönä tuli nähtyä unta, että näin kaikkien ihmisten aurat. Tai oikeastaan, en nähnyt mitään auroja ollenkaan, ja se hiukan harmitti. Sen sijaan näin ihmisten sädekehät. Joillakin ne olivat hieman kehittyneemmät kuin toisilla. Omani oli yksi säälittävä pienenkokoinen kehä, joka ei erottunut juuri muuten kuin kirkkaana pienenä pisteenä pääni päällä. Olin aika pettynyt. Olin turhautunut siihen, että kaiken itseni etsimisen jälkeen elämässäni sädekehäni oli yksi pieni pieru. Tosin hereillä ollessa helpointa olisi kuvailla sen kehän olleen vähän niin kuin tähti."


Tämä uni oli jäänyt häiritsemään minua. Näin sen siis jonkin aikaa sitten. Freudilaisittain tätä on varmasti erittäin mielenkiintoista miettiä, mutta:

10677127-human-spirit-4--the-essence-and-whole-body-of-the-male-spirit-including-the-spiritual-and-mental-abi.jpg



"Also known as: Cosmic Consciousness Center, "I AM" Center, Sahasrara
Body Mind Associations:
Location: Top of the head
Color: Violet (or white)
Parts of the body: This Chakra is associated with the top of the head, the brain, and the entire nervous system
Endocrine Gland: Pineal Gland
Sense: Sense of empathy, unity, experiencing another person's experience as if you were inside them, being them.
Consciousness: The Crown Chakra represents that part of our consciousness concerned with perceptions of unity or separation. Just as the Root Chakra showed our connection with Mother Earth, this chakra shows our relationship with Our Father in Heaven. It represents our connection with our biological father, which becomes the model for our relationship with authority, and ultimately, with God. It's the level of the soul.
When one experiences a sense of separation from their father, they close the crown chakra, and experience a sense of isolation and aloneness, as if they are in a shell, and having difficulty with feeling contact with those around them. Thought processes tend to justify and maintain the sense of aloneness.
The view from this chakra includes seeing one's Self as the single consciousness creating all, and paradoxically, thus connected to all, like a dreamer dreaming a dream and realizing that all that is perceived is just an extension of their own consciousness.
Element: Inner Light, which is what one experiences when they are in the deepest part of their being, as a point of consciousness glowing with intelligence.
Also called White Light. Metaphysically, this is considered the most subtle element of which the entire physical universe is created. "


Nyt herää sitten kysyms, miksi näin tätä unta? Jännää. Tästä löytyi vähän kehnosti tietoa, mutta varsin mielenkiintoista sellaista.