IRC-Galleria

Hannan unet vol2Maanantai 06.10.2008 01:19

Katsoin bigBrotheria, Andreas valitti että sillä koskee kamalasti mahaan ja kieri vaan lattialla ja hikoili ja muut yritti sitä auttaa ja se vaan pyöri eikä pystyny nukkumaan mahallaan eikä kylellään eikä missään asennossa, eikä kukaan osannu auttaa

No jossain vaiheessa herään, huomaan istuvani ja hikoilevani kuin pieni eläin ja tajuan että se onki oma maha mihin sattuu ihan jumalattomasti. Hoksaan myös, että lakanat on myllätty sen näköseks että on tullu pyörittyä melko rajusti.

Hyym. hyvin mielenkiintoista, unipsykologin analyysi voi olla kiinnostavaa kuunneltavaa :D
Hei Jenni, olen pettänyt sinua ja poikaystävääsi, tiedäthän sen? Toivon, että muistat varastaneesi kaikki vaateeni, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan röyhkeä ja kaipasit hoitoa. Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä teollisuualueelle ja näyttäisin sinulle alostonkuvani. Toivon ettet silloin kompastuisi suuriin jalkoihisi, sillä tämä on todella korkealentoinen asia. Enhän minäkään pettänyt luottamusta, kun leikit eilen batmania. Ai niin, muistin juuri että jätin rintaliivini K-marketin tiskille, mutta olen varma, että voi korjata asian varastamalla pinkin kaulaliinasi, rakkaudella Hanna
PS. Unohdin ruokkia kultakalasi

Hei, (kaverisi nimi)
Olen 1._____ sinua ja 2.______, tiedäthän sen? Toivon, että muistat 3.______ , mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan 4._____ ja 5._____.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä 6.______ ja näyttäisin sinulle 7.______. Toivon, ettet silloin 8.________, sillä tämä on todella 9.________ asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun 10.__________.
Ai niin, muistin juuri, että 11._______, mutta olen silti varma, että voin korjata asian 12._______.
Rakkaudella, (Nimesi)
PS. 13.________

1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan

Mistäs sitten valittas?Perjantai 19.09.2008 00:33

Kylläpä nappaa. Ihastuttava kolme sivunen kemia moniste oottas jossain, ja miehän kun olen tunnetusti niin taitava FYYSIKKO että sehän on toki ihan helppo nakki
No sitten odottaa tietysti myös hehkee äikän leffa arvotelu, Niin ja tutkielma jota lupasin tehä viikonloppuna muta millähän vitulla mie sitä ilman woordia teen :D
Sitten voisin myös haluta vaihtaa jalkoja jonkun kanssa, sillä omissani on paskat polve ja helvetin kipeet reidet. Että jos joku haluu kävellä kuin wagner, niin siihen tarkoitukseen nämä olisivat tällä hetkellä kuin tehdyt. Kaupan olisi myös unia, itse en aiankaan tahtoisi enää nähdä painajaisia jossa vaateet on hukassa :P
fuckin työharjottelukin kolkuttaa jo ovella, kyllä odotan innolla päästä palevelmaan pihejä mummeleita jotka eivät varmasti ostaan niin yhtään mitään
Voisinpa vaikka oksentaa

Huh, kiitos jopas helpotti.

Mutta voisin silti oksentaa ja itkeä verta
"sä oot niinku oppitunti, teoriassa tosi lyhyt, mutta ihan pirun piinaava"

Kyllä, olen alitajunnassani selvä filosohvi :D

No olpahan taas.Tiistai 29.07.2008 22:59

Rockit sitten ol ja män ja mitä jäi kätteen? no ei ainakaan rahaa, tili näyttää erittäin pahalta, ja kuuta vielä puoltoista viikkoo jälellä.

No myönnetään, että ei menny liput lauantaille hukkaan, säähän oli mitä mainioin ja koviksi tietämäni bändit oli vielä kovempia :D Toivotaan että kuvat onnistuivat edes jotenkuten.

Mutta mitä tästä opimme? älä koskaan laske miten paljon sinulta VOISI mennä yhden viikonlopun aika, koska sinulta menee kuitenki vielä enemmän.

LalalaaSunnuntai 20.07.2008 15:28

Jos luet tämän,
kirjoita kappale, joka
sinulle tulee mieleen
minusta. Kiitos.

Laita tämä
myös omaan
päiväkirjaasi.

Pimpeli pomPerjantai 20.06.2008 01:15

1. Oletko yksin?
Toivon mukaan :D

2. Haluisitko olla jonkun kanssa?
Nöö, vaikka

3. Kenen?
jonkun kivan :D

4. Soiko sinulla musiikki?
Jep

5. Mikä kappale?
51koodia-kahleet

6. Oletko lukenut tyttösäännöt? Ööö. ehkäpä :P

7. Mitä pitää tehdä, jos tyttö sanoo miau?
Pussata?

8. Osaatko puhua ruotsia?
Nöö. En kuulema :D

9. Onko ruotsalaiset hot?
no Huhu

10. Milloin olit viimeksi hautajaisissa?
Melkeen kuukaus siitä taitaa jo olla

11. Entä kastejuhlissa?
Kak vuotta sitten =)

12. Entä häissä?
nyt pistit pahan

13. Mitä teet nyt?
Jutskailen minnan kanssa mesessä,kirjotan tätä, hieron niskaani ja kuuntelen musiikkia. enkö ookin taitaa kun noin moneen aisiaan yhtä aikaa pystyn :D

14. Miksi?
Sattuu just huvittamaan ja niskaan koskee :P

15. Monesko päivä tänään on?
Auts. 20?

16. Laatistiko paremmat kysymykset itse?
Toki, ihan parhaat :P

17. Onko talvi ihanaa aikaa?
Masentavaa

18. Entä kesä?
No jöö

19. Mikä on tällä hetkellä suurin toiveesi?
Koulupaikka ois aika kova

20. Miksi se on suurin toiveesi?
-Täh?

21. Mikä olet horoskoopiltasi?
Oinas/härkä

22. Mikä toinen merkki sopii oman merkkisi kanssa yhteen?
Tuskin mikään :D

23. Tunnetko ketään sen merkkistä?
- niin tota häh?

24. Onko sinulla MSN-osoitetta?
Jyyh

25. Milloin on keskusteltu pisin keskustelusi?
Hyym,jaa. Varmaan yksin puheluan yöllä :D

26. Kenen kanssa?
Niin itekseni varmaan :D

27. Kuka laittoi sinulle viimeksi viestiä?
öö. oisko ollu Lari

28. Kenelle soitit viimeksi?
-Pahan pistit, näköjään äitille

29. Mikä on viimeisin katsottu elokuva?
Kuudes aisti :P

30. Milloin itkit viimeksi?
Tässä taanoin

31.
Miksi?
Tasan ei aina mene nalle karkit

32. Seuraatko jalkapalloa?
Enpä kyllä oikeen


33. Entä jääkiekkoa?
mm-kisoja vaan :P

34. Kertoisitko tässä välissä nimesi?
En kerro :D

35. Ja ikäsi?
paaaaljon

36. Mies vai nainen?
Arvauksia otetaan vastaan

37. Pituutesi?
Tarpeeks

38. Hiustesi värin?
Ruskeet

39. Mikä eläin olisit, jos saisit valita?
Delfiini

40. Miksi?
se ois vaan siistiä :D

41. Ovatko vanhempasi eronneet?
Liian henkilökohtaista

42. Onko sinulla lemmikkiä?
Kuavilla susi ja mursu, kohta toivon mukaan kiFu

43. Oletko koskaan piirtänyt käteesi?
Joskun varmaan joo

44. Mitä esinettä katsoit viimeksi?
Tätä masiinaa

45. Kenen kanssa puhuit viimeksi Messengerissä?
Minnan edelleen

46. Kaduttaako sinua jokin asia?
En harrasta

47. Oletko koskaan halunnut mennä ajassa eteenpäin?
No just nytkin tuntuu vähä sille

48. Entä taaksepäin?
Hyvin usein

49. Onko jotain biisiä jota vihaat?
Inhoan kyllä

50. Jos vastasit edelliseen kyllä niin miksi?
Ärsyttäviä ja mitään sanomattomia renkutuksia

51. Haluaisitko tämän testin loppuvan?
Noo öö en :D

52. Paistaako nyt aurinko?
Laskee just parraillaan

53. Mikä kappale nyt soi?
Kimpale kultaa

54. Aiotko vaihtaa sen kohta?
Anta mennä loppuun vaan

55. Onko sinulla oma digikamera?
Hajos

56. Entä kännykkä?
On niitä niitäkin muutama hajona, mut on mulla :D

57. Mikä on taustakuvanasi kännykässäsi?
Sammakko

58. Entä koneen taustakuva?
Yhen viikateen levyn kansilehti

59. Kutiatko helposti?
Itse asiassa en

60. Häpeätkö vanhempiasi?
Miten sen nyt ottaa

61. Oletko tutustuttanut kavereitasi vanhempiisi?
Nö jöö jöskus, tosin isä on kuulea hyvin pelottava :D

62. Missä maassa asut?
Suomessa

63. Missä siellä?
Kalakukkojen maassa :P

64. Missä haluaisit asua?
Täällä vaikka

65. Mitä jos kysymyksiä on sataan asti?
Se on sitten että voi voi

66. Suosikkipuheenaiheesi?
Paskan jauhanta on parasta

67. Oletko koskaan käynyt kirkossa?
Onhan tuota tulluna istuttua

68. Milloin viimeksi jos vastasit edelliseen kyllä?
Sunnuntaina, oin myös muuten lauantainakin :D
(no joo joo työ juttuja elkee säikähtäkö)
69. Miksi tämän kysymyksen numero osuu silmään usein?
Kellä osuu kellä ei

70.
(tyhjää)

71. Miten purat kiukkusi?
Musiikkia ja hampaita yhteen. ehkä myös mutama sammakko suusta pääsee

72. Entä surun?
Musiikkia jälleen ja peitto korviin

73. Mitä mietit nyt?
Omiani

74. Jos saisit valita yhden toiveen joka toteutuisi, mikä se olisi?
Pitäs miettiä hetki.

75. Oletko suorapuheinen?
Riippuu ja roikkuu

76. Oletko juonut itsesi känniin?
Hyps

77. Milloin viimeksi jos vastasit edelliseen kyllä?
Jooskus kaaun sitten

78. Jäitkö kiinni?
Jää-ä

79. Onko sinulla mopokortti?
jyyh. Ja traktori :D

80. Omistatko skootteria?
Mistäs tiesit? :D

81. Tai mopoa?
Sen skootterin vaan (tai no saan mä pevettiäkin käyttää :D )

82. Entä kevaria?
Turhia kapistuksia :D

83. Jännitätkö ikinä mitään tapaamisia?
Yleensä kaikkia

84. Onko kukaan koskaan tehnyt/jättänyt tekemättä puolestasi/takiasi jotain?
No jopa oli sekava kysymys :D No, joo..

85. Rakastavatko ihmiset sinua?
Rakkaus on aina liian vahva sana

86. Rakastatko itse muita?
^^

87. Oletko koskaan tehnyt niin isoa virhettä, että kadut sitä monia kuukausia?
No en mä kadu. Mut jos katun niin enköhän

88. Millä tuulella olet nyt?
Kun en oikeen tiiä

89. Oletko syönyt tänään?
Liikaakin

90. Onko sinulla pikkusiskoa?
eij ole

91. Entä pikkuveljeä?
Yksi

92. Haluaisitko nyt johonkin?
Jep

93. Mihin?
Jonnekin

94. Mitä haluaisit nyt tehdä?
Hippaloida pihalla

95. Mitä ostit viimeksi?
Maitoo :P

96. Missä kävit viimeksi?
Pyykki tuvassa

97. Oletko koskaan tajunnut vasta myöhemmin mitä joku on sinulle koittanut selittää?
Monestikin :D

98. Oletko katkera ihminen?
Taidanpa olla

99. Onko sinulla jotainvitsiä jonka muistat aina?
-en mie muista vitsejä

Jaa,jaaSunnuntai 08.06.2008 16:11

Laita musiikkisoittimesi sekoitukselle.
Joka kysymyksen kohdalla painat seuraavaa biisiä ja vastaat kysymykseen biisin nimellä.

1:

Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle? Usko

Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo: Jonain päivänä

Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo: when i`am cone
Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo: red flag

Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo: betty blue

Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen, joka sanoo: Tirehtööri

Juokset kotonasi, kun sisaruksesi pysäyttää sinut ja sanoo: kaivo

Näet lemmikkisi ja sanot: Trauma

2:

Mikä laulu kuvaa...

elämääsi: Olavi uusivirta-laululilja

ystäviäsi: Juha tapio- mitä silmät ei nää

perhettäsi: Hurriganes- born to rock

ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi: Turmionkätilöt-paha ihminen :D

uskontoasi: Kotiteollisuus-arkkunaula

seksuaalisuuttasi: zen cafe-ja mulle nauraa variksetkin xD

seksielämääsi: carmen gray-lost in my mind again

persoonallisuuttasi: Happoradio-tavikset (höh!)

ulkonäköäsi: nekromantix-haunted cathouse

3:

Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...

Elämäsi leffa alkaa: Olavi uusivirta-ei oltu niinkuin muut

Heräät: limp bizkit- behind blue eyes

Hengaat kaveriesi kanssa: widescreen mode-she´s lying

Sinä ja vihollisesi alatte taistella: Hurriganes-mister X

Menet treffeille ihastuksesi kanssa: kristiina brask- nyt mä meen

Suutelet häntä ensimmäistä kertaa: Mokoma-entistä ehompi

Tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi: one´love- kaunis uni

Masennut: Francine- taksi driver

Menet nukkumaan: hanoirock-futurama

Yrität itsemurhaa: sonata arctica- broken

Hautajaistesi aikana: Maija vilkkumaa-väärin

Hautajaisvastaanottosi alkaa: klmaydia-ootko tehny lenkkiä

Lopputekstien aikana: Him-heartache every moment

Haastetta teille ;>Perjantai 16.05.2008 00:26

Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen seuraavat 3 ihmiset, jotka haastan tekemään saman perässä. Kaikkien tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamilleni ihmisille tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä
Kirjoita kommentti:
-kommentti

Nimi: -Miettinen
Tatuointeja: -ei,toistaiseksi
Pituus: -riittävästi, hieman madallettuna
Kengännumero: -36-38 :P
Hiustenväri: -Rusehtaa, punertaa, riippuu hiusten mielentilasta

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka ostit?: -mie ostan niin harvoi leffoja eikun hei vissiin joku kauhu leffa yli vuos sitten mut en oo vieläkään kattonu :D
...Kappale, jonka kuuntelit: -Armo
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?: -stacy
...CD, jonka ostit?: -joskus vuonna kivi ja käpy hyym oisko ollu Him
...Henkilö, jolle soitit?: - Joku Paula
...Henkilö, joka soitti sinulle? -Mirgeli
...TV-show, jonka katsoit? - narkkarit
...Henkilö, jota ajattelit? - Mirjan kanssa just mesessä pupatan ainaski

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: - väli matka ei ole este vaan hidaste
Itsemurha: -nou komments
Ihmisten tappaminen: - vastustan
Teinitupakointi: -ööh. :D
Rattijuopumus: -Vastaan
Homo- ja lesbosuhteet: -En tykkee, mut asiahan ei minulle kuulu
Saippuasarjat: -puolesta, myönnetään :D

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: -Varmaankin
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: -jööh
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: -en kai
...Koskaan joutunut pidätetyksi?: -Miks muka olisin
...Rauhallinen?: -Totta kai :D

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut?: -Epäilen että tämmönenkin vahinko on joskus käynyt
...Kertaa sydämesi on särkynyt?: -jaa-a onhan sitä niinki käyny varmaan sillon tällön
...Sydäntä olet särkenyt?: ei kykene :P
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: -Paikallislehessähän se on haluttua kamaa ;)
...Arpea on kehossasi?: -aika monta
...Asiaa kadut menneisyydessäsi?: -Muutamaa, mut tehty mikä tehty :P

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma?: -soma kun sika pienenä toki joo :D
...Hauska?: - Teennäisen hauska
...Kiihkeä?: -uuh, varinsin kiihkeä ompelukoneita kohtaan
...Ystävällinen?: -Yritys hyvä kymmenen, tuloksesta en sitten tiedä
...Huvittava?: -No en. :D
...Rakastettava?: - Suosittelen ;) ja vitut xD
...Huolehtiva?: -Mjoo
...Suloinen?: -Hahaa

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: -jaa-a itsehän en kyseisiä käytä, mutta olen kuullut että lonkero on ainakin hyvää :D
...Nelikirjaiminen sana: -Hyym. Höpö on kiva :D
...Karkki: -Suklaati ja irkkarit :P
...Sarjakuva / piirroselokuva: -disneyt. ja sarjakuvitsa vaikka öö viivi ja wagner
...Aamiaismurot: -Ei pysty aamulla, mutta ne jugurtti murot on hyviä
...Väri: -musta ja punanen
...Viikonpäivä: -Perjantai ja lauantai on kivoja sunnuntaikin iha jees
...Inhokkipäiväsi: -Maanantai, mikään ei onnistu
...Kukka: -Isot liljat on ainakin kivoja.

Erikoiskyvyt / -lahjat: - Hei beibe mä oon erikoislahja maailmalle ;D
Kesä / talvi?: -Kesä,pliis
Norja / Ruotsi?: -nou thanks
Tramboliini vai uima-allas?: -uima allas, trampoliinit on vaarallisia :P

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: -mie, joku villakoirakin saatto mukaan eksyä
...Näki sinun itkevän?: -Liian monta ihmistä kerralla
...Sai sinut itkemään?: - Mualima
...Oli kanssasi elokuvissa?: -veli?
...Huusi sinulle?: -hyym... isä
...Lähetti sinulle sähköpostia?: -varmaan joku turkkilainen roskaposti

OLETKO...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: -se oli sitä aikoo se
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: -Toivottavasti en :D
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: -(suunnilleen) kaikki,toivon mukaan
...Itkenyt elokuvan aikana?: -En ainakaan muista
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: -No sehän se oiskin että ilman telkkaria, alkasin ohjelmien mukaan viikkooni suunnitella :D
...Ollut esiintymislavalla?: -Jyyh
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: -no kyllä!

Paljonko kello on?: -20:57
Omenat vai banaanit?: -Suomalaiset omenat
Sininen vai punainen?: -red
Kevät vai syksy?: -ei kumpikaan
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: -Varmaan syön taas vaihteeks :P
Minkä aterian söit viimeksi?: -Hyveliä riisi sörsseliä
Lukio vai yliopisto?: -yliopisto näistä
Oletko tylsistynyt?: -No en oikeestaan.
Minkä äänen kuulit viimeksi?: -Mussiikkia
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: -Ruokkoo, maybee

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: -en oikeen.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: -haluan mie. kaks kuulostas ihan hyvältä
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: -rehhelisyys, luottamus. Ja ihan yhtä pättömät jutut molemmilla, eli molemmat uskaltaa olla oma ittesä =)

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: -ööh mööh, Ei. kai...
Mitä kieliä osaat?: -suomee ja savvoo ja niitäkin välillä aika takkusesti :D
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: - sänky ja sohva, ja on tää konekin ihan jees :P
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: -No en nyt kyllä jaksa luetella.Noh takerrun menneisiin liian helposti,ainaski
Ketä rakastat: -Aika vahva sana
Ketä kaipaat: - Mummoo,ihan kamalasti
Lempinimet?: -Hanski ja hätä tilassa myös Hanneli ;D ainoot kelpuutettava, muista ei ees puhuta :P
Nimesi alkukirjaimet?: HKM
Kuinka vanhalta näytät?: -No toivottavasti ees suunnilleen ikäiseltäni. :/
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: -3-5 vois olla aika lähellä :P
Silmälasit / piilolinssit?: -ei oo ei tuu
Onko sinulla lemmikkejä?: -Kaavilla mursu ja Susi
Mikä saa sinut noloksi?: -No ei kait sitä tässä voi kertoo :P no jos tosian joskus huomaisin unohtaneeni pukee vaattekappaleita vois hiukkasen hävettää xD
Mikä saa sinut onnelliseksi?: -Pitkät yö unet ja kiireettömät aamut toimii ainakin aika hyvin :P
Mikä huolestuttaa sinua?: -Liian henkilökohtaista

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?: - Jaa-a
...Halunnut karata?: -kauas pois
...Kokeillut huumeita?: -en. Enkä kokeile
...Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa?: -Ei innosta mikään kuppa ja 16 muutta, joten kiitos ei :P


Ja haastaan: lennin,Reetan ja marian :P hähää olkaa hyvä
Olenko oikeasti se mikä pitäisi?

Halusin testata, onko horoskoopeista mihinkään..

OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[/] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[ ] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[x] Minua ei saa määräillä
[x] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[x] Hätiköin usein
[x] Olen itsenäinen
total: 7½

HÄRKÄ
[ ] Olen maanläheinen
[x] En kiirehdi päätöksissäni
[x] Olen pihi
[x] Rakastan syömistä
[x] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[x] Pidän pääni joka asiassa
[x] Olen hidas
[/] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[x] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
total:7½

KAKSOSET
[x] En ole kauaa paikallani
[x] Olen piikittelevä
[ ] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[/] Keksin aina jotain sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[ ] Olen älykäs
[ ] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen
total: 3½

RAPU
[ ] Turvallisuus on tärkeää
[ ] Olen hyvin tunteellinen
[x] Mielialani ailahtelee usein
[ ] Loukkaannun helposti
[x] Olen kiltti
[x] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[x] En halua kenellekään pahaa
[x] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
total: 6

LEIJONA
[ ] Kerjään huomiota
[ ] Olen avarakatseinen
[x] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[/] Olen kunnianhimoinen
[ ] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin (mitä on narsismi?)
[x] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[x] Haluan kuuluisaksi
total: 4½

NEITSYT
[x] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[ ] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[x] Tykkään auttamisesta
[ ] Olen herkkä
[x] Arvostan älykkyyttä
[ ] Pidän siisteydestä
[x] Olen kriittinen
[ ] Teen tehtäväni tunnollisesti
total: 4

VAAKA
[/] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[x] Olen huono tekemään päätöksiä
[ ] Minuun on helppo ihastua
[x] Innostun välillä määräilemään
[x] Olen sovittelija
[x] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[/] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös ivallinen
total: 7

SKORPIONI
[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[x] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[x] Inhoan pinnallisuutta
[x] Olen epäileväinen
[ ] Haluan uudistaa asioita
[x] Olen kostonhimoinen
[x] Päätäni ei hevin käännetä
[/] Osaan olla hyvin ilkeä
[/] Tahdon kokea paljon
total: 7

JOUSIMIES
[ ] Olen optimisti
[/] Rakastan matkustelua
[/] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[x] Olen suora ja rehellinen
[x] Innostun joskus kerskuilemaan
[ ] Olen fanaattinen(mikä oli?)
[x] Välillä olen vähän itsekäs
[x] Luotan omaan filosofiaani
total: 6

KAURIS
[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[x] Olen vastuuntuntoinen
[x] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[ ] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[/] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[/] Olen hyvä organisoimaan asioita
total: 3

VESIMIES
[x] Olen muiden mielestä aika outo
[x] Tykkään mietiskellä
[x] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[ ] Tahdon uudistaa asioita
[x] Olen vähän yksinäinen
[/] Saan paljon hyviä ideoita(ainakin omasta mielestä xP )
[x] Vaadin vapautta
[/] Kaipaan turvaa ja kannustusta
total: 6

KALAT
[ ] Olen herkkä
[x] Rakastan muiden auttamista
[ ] Olen romantikko
[/] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[/] En osaa tehdä päätöksiä
[ ] Olen sympaattinen
[x] Vaivun joskus itsesääliin
[x] Tahdon pelastaa maailman
[ ] Minulla on hyvä muisti
total: 4

Aika hyvin, koska oinas tai härkähän mie olen riipuu tulkinnasta xD herttinen, ja mie kun en koskaan usko näihin :o



ja jatketaan nyt tällä horoskoopi teemalla toki kun alkuun päästiin ;)

Oinas :
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta.
Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka perse olalla, paitsi siinä
vaiheessa kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa
kännykkänsä.

^^hahaa, en taida kommentoida xD

Härkä :
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät
upsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten
pari
paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä
löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan
lattialta.

^^ no hemmetti enkä tätäkään xD

Kaksonen :
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy ihan yhtä
paljon kuin selvänä, ainoa poikkeus on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy
sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä...

Rapu :
Rapu ryyppää kalsarit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta
siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta
tiettävästi
siitä ei riitä puhuttavaa yhtä viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona :
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos
leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja,
tuskin kattorakenteetkaan jää huomaamatta. Kunhan vain kaikki huomaa!

Neitsyt :
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina
kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän
viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa, estyneestä neitsyestä
tulee seksipeto ja vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka :
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkinpäin, lisäksi meno
alkaa yltymään ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain
hienosta
lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa
alushousuja etsien.

Skorpioni :
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä.
Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin, eikä unohda tehdä sitä
selväksi olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän
saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin
saapunut iskemään kilpailija...

Jousimies :
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan
joukkoon, alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju
katoaa (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä,
illasta tulee mitä onnistunein, jos on huono päivä, saa sen kanssa-
ryyppäritkin kokea nahoissaan.
Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies
luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten hän havahtuu, että on nukkunut yönsä
jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris :
Tylsääkin tylsempi kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja
jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Sitten jutut alkavat saada
kaksimielisen sävytteen. Kännissä kauris vapautuu ja
todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin
harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle, uusia
ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa
jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies :
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita
päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös
veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille
tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat :
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat, että
muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä,
itku tai naapurin varattu tyyppi