IRC-Galleria

Tänään taas mielenkiintoinen tilanne.
Olin menossa kauppaan palauttamaan muutamaa puuloa. Edessäni pullonpalautusautomaatilla oli kaksi keski-ikäistä naista joilla oli kaksi mustaa roskasäkkiä täynnä pulloja ja ja tolkkejä, ja yksi normaali muovikassi jota toinen naisista oli tyhjentämässä koneeseen.
Asetuin jonoon. Toinen naisista (jonka nimeän tässä vaikkapa Minnaksi), katsoi minua ja sanoi toiselle (laitetaan vaikka Tarjaksi):

Minna: Otetaan tässä välissä kuitti ulos ja annetaan hänen palauttaa tässä välissä.
Tarja: Miksi?
Minna: No kun hänellä on noin vähän noita pulloja ja meillä nämä säkit, niin hänen ei tarvitse odotella.
Tarja: No mutta eihän meidän tarvitse. (tässä vaiheessa minua alkaa hymyilyttää ja tilanne alkaa käydä mielenkiintoiseksi)
Minna: No ei meidän tarvitsekaan, mutta hänen ei tarvitse odotella.

Tämän jälkeen Minna painaa kuittipainiketta, ottaa kuitin ja sanoo minulle:

Minna: Palauta sinä vaan tässä välissä.
Tarja: Höh...

Minä kiitän ja menen koneelle, ladon pullot vauhdilla sisään, otan kuitin, kiitän vielä kerran, toivotan hyvät päivänjatkot ja poistun.
Mikä tässä nyt oli niin ihmeellistä?

Tässä oli esimerkki kahdenlaisesta ihmistyypistä joita meidän yhteiskunnassamme on. On ihmisiä jotka ajattelevat asenteella me, ja ihmisiä jotka ajattelee asenteella minä. Ensimmäinen näkee meidät yhteisönä jossa toimimme yhdessä yhteistä päämäärää kohti, kun taas jälkimmäinen näkee toiset yhteisön jäsenet ainoastaan kilpailijoina, ja yrittää selvitä voittajana jättäen muut jalkoihinsa.

Yhteiskuntamme on säädetty toimimaan asenteella me, ja meillä on laki joka edes auttaa tätä toimintatapaa. Oikeusjärjestelmämme rankaisee itsekkäästä toisia hyväksikayttävästä toiminnasta. Mutta ajatellaanpa miten yhteisömme toimisi jos se ei toimisikaan asenteella me, vaan asenteella minä...

Olisin mennyt kauppaan, jonka ovella olisi seisonut aseistetut vartijat kaupan omistajan palkkaamana. Olisin palauttanut pullot jonossa ensin odottaen, jonka jälkeen olisin mennyt ostamaan kuitin kanssa tavaroita jotka maksavat aivan helvetisti. Ota tai jätä, hinta on mikä on. Edessäni oleva olisi todennäköisesti yrittänyt varastaa jotain, mutta hänet olisi ammuttu ovelle. Ruumis olisi kannettu takana olevaan roskikseen, jossa olisi muutama ihminen ollut kaivelemassa toivoen löytävänsä ruokaa, mutta olisivat karanneet kun olisivat nähneet vartijoiden tulevan.
Matkallani kotia kohti olisin joutunut jatkuvasti vilkuilemaan olkani yli, sillä tienvarret on täynnä ihmisiä jotka varastavat minut puhtaaksi jos näkevät minulla jotain varastamisen arvoista. Ja minä en voi tehdä muuta kun yrittää puolustautua jos näin käy.

Tällaisessa maailmassa jokaisen koti on aidattu, pihan reunat miinoitettu, ansoitettu. Ovet suojattu, lukittu ja hälyttimet päällä. Ei ole poliisia, vaan jokainen vastaa itsestään. Jokainen joka astuu ovesta ulos on aseistettu päästä varpaisiin, ja harva liikkuu yksin. Ihmiset pettävät toisiaan jatkuvasti ja puukottavat selkään, kirjaimellisesti. Kenenkään ei voi luottaa. Kuulostaako tutulta?
Aivan... Mad Max.

Tällainen yhteiskunta ei voi toimia kun kivikauden tasolla, sillä korkeampi toiminta tarkoittaa yhteistyötä, ja yhteistyö vaatii sitä että katsoo tilanteen kokonaisuutta, eikä vaan omaa osaa siitä. Silloin se vaatii myös epäitsekkyyttä, toisien huomioon ottamista, ja luottamusta. Yksin olemme heikkoja, mutta yhdessä olemme voimakkaita. Ihminen on laumaeläin.

No mutta... mitä he tästä kostuivat että päästivät minut edelle? Eiväthän he saaneet mitään, vai saivatko? Niin... siksi sitä kutsutaan epäitsekkyydeksi. Mutta seuraavan kerran kun Tarja tai Minna tulee vastaan ja tilanne on toisin päin, päästän Minnan edelle, mutta myös Tarjan. Jos en päästäisi Tarjaa, olisin aivan kun hän, ja oravanpyörä lähtisi liikkeelle kohti tuhoisampaa yhteiskuntaa.

Joten kun kaikki antaa, niin kaikki myös saa. Jos kaikki vaan ottaa, niin lopulta kukaan ei saa.

Tätä aihetta voisi jatkaa loputtomiin, mutta toistaiseksi päätän tähän :)