IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Viikko 21Tiistai 21.05.2024 00:03

Tänään on maanantai ja toukokuun kahdeskymmenes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää maanantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä keväisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä.

Toukokuinen sunnuntaipäiväSunnuntai 19.05.2024 23:55

Tänään on sunnuntai ja toukokuun yhdeksästoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 19:10 aikaan. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi lohijauhelihakastiketta, pastaa, kasviksia ja salaattia. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä keväisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä.

Toukokuinen lauantaipäiväLauantai 18.05.2024 23:59

Tänään on lauantai ja toukokuun kahdeksastoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun tein pihahommia mökillä. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi makkaraa, perunoita ja salaattia. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä keväisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä mökillä. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä.

Toukokuinen perjantaipäiväPerjantai 17.05.2024 23:59

Tänään on perjantai ja toukokuun seitsemästoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävin koulukaverini kanssa ulkoilemassa Karsikossa. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi muikkuja, juuresmuusia, perunoita ja tomaattia. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä keväisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä Karsikossa. Kävin tänään myös koulukaverini luona kylässä ja äitini kanssa asioilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä. Olen menossa huomenna vanhempieni kanssa käymään mökillä.

Toukokuinen torstaipäiväTorstai 16.05.2024 23:56

Tänään on torstai ja toukokuun kuudestoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä keväisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä. Olen menossa huomenna koulukaverini luokse kylään.

Toukokuinen keskiviikkopäiväKeskiviikko 15.05.2024 23:55

Tänään on keskiviikko ja toukokuun viidestoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 20:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä keväisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä jokiasemalla ja Laulurinteellä. Kävin tänään myös kohtaa mut-kahvilassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä.

Toukokuinen tiistaipäiväTiistai 14.05.2024 23:57

Tänään on tiistai ja toukokuun neljästoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 20:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää tiistai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä keväisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä Mehtimäellä ja Kanervalassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä.

Viikko 20Maanantai 13.05.2024 23:55

Tänään on maanantai ja toukokuun kolmastoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 20:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää maanantai-illan jatkoa ja uutta viikkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä jokirannassa ja Laulurinteellä. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä.

Toukokuinen sunnuntaipäiväSunnuntai 12.05.2024 23:56

Tänään on sunnuntai ja toukokuun kahdestoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa ennen nukkumaanmenoa. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 20:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi nakkeja, pinaattilettuja ja perunasalaattia. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10:30-14:30. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä. Tänään on äitienpäivä.

Toukokuinen lauantaipäiväLauantai 11.05.2024 23:57

Tänään on lauantai ja toukokuun yhdestoista päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kello 19 jälkeen. Ulkoilu koleassa säässä tuntui inhottavalta. Lisäksi olen opiskellut ruotsin kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja ruotsiksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli kolea päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 20:00 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kevätpäivistä. Sää on keväistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi nakkeja, porkkanalettuja ja perunasalaattia. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kevät. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä talvisilla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn lenkillä huomenna jossain sopivassa välissä. Huomenna on äitienpäivä.