IRC-Galleria

henn\\

henn\\

Pitäisi aina miettiä - rakastaako toista hänen tekojensa vuoksi vai virheistä huolimatta.

huh huhTiistai 15.02.2011 20:26

Lihavoi sinua kuvaavat väitteet
Kursivoi väitteet joista et ole varma/muista.
1. Olen halannut tyttöä.
2. Olen halannut poikaa.
3. Olen tanssinut pojan kanssa valssia.
4. Olen tanssinut tytön kanssa valssia.

5. Olen jäänyt melkein junan alle.
6. Olen jäänyt melkein auton alle. (+JÄÄNY! :D)
7. Olen ollut ihastunut.
8. Olen vihannut jotakuta.
9. Olen ollut mustasukkainen.
10. Olen ollut Espanjassa
11. Olen ollut Ruotsissa.

12. Olen ollut Venäjällä.
13. Olen ollut Virossa.
14. Olen ollut Englannissa
15. Olen istunut autossa/bussissa/junassa yli 6h.
16. Olen ollut metsässä.
17. Olen uinut järvessä.
18. Olen uinut meressä.
19. Olen ollut saunassa.
20. Olen ollut höyrysaunassa.
21. Olen ollut porealtaassa.
22. Olen ollut uima-altaassa.

23. Olen hypännyt siistejä uimahyppyjä
24. Olen henkilö jolla on sisko.
25. Olen henkilö jolla on veli
(sisko- tai velipuoli saattaa olla...?)
26. Olen henkilö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet.
27. Olen henkilö jolla on poneja.
28. Olen henkilö jolla on kissa.
29. Olen henkilö jolla on koira.
30. Olen henkilö joka tykkää eläimistä.
31. Olen henkilö joka tykkää autoista.
32. Olen henkilö joka tykkää musiikista.
33. Olen ostanut kaupasta litran maitoa.

34. Olen käynyt Ankkarockissa.
35. Olen lakannut varpaankynnet.
36. Olen ajanut mopolla ojaan.
37. Olen omistanut kauluspaidan.
38. Olen ollut vesirokossa.
39. Olen heittänyt jotakuta lumipallolla päähän.

40. Olen kaatunut lasketteluhissijonossa.
41. Olen nauranut toisen epäonnistumiselle.
42. Olen lyönyt jotakuta kasvoihin/turpaan.
43. Olen katsonut vähintään puoli jaksoa Kauniita ja Rohkeita.44. Olen pelannut jalkapalloa.
45. Olen tehnyt kokonaisen piruetin.
46. Olen antanut muiden meikata itseni.
47. Olen uinut alasti.

48. Olen kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle.
49. Olen tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon.
50. Olen lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit.
51. Olen leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan.
52. Olen polttanut selkäni auringossa.
53. Olen hypännyt talon katolta.
54. Olen lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän/käteen.
55. Olen ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja.

56. Olen laskenut pulkalla hiekkatiellä.
57. Olen kaivertanut puuhun tekstin.
59. Olen leiponut omenapiirakan.

60. Olen syönyt simpukoita.
61. Olen esittäytynyt toiseksi ihmiseksi.

62. Olen ostanut yli satasen farkut.
63. Olen ratsastanut hevosella.
64. Olen tanssinut sadetanssia kaupungissa.
65. Olen polttanut sormeani tulitikkuun.
66. Olen räjäyttänyt ilotulitteita
.
67. Olen pelannut pokeria rahapanoksella.
68. Olen pudonnut laiturilta järveen/mereen.
69. Olen halannut äitiä.
70. Olen ostanut jotain kirpputorilta.
71. Olen juonut kahvia.
72. Olen saanut leikki-laservaloa silmiini.
73. Olen ollut laivalla.
74. Olen laulanut karaokea.
75. Olen käynyt Särkänniemessä.

76. Olen ollut yksin lentokoneessa.
77. Olen potkaissut seinään.
78. Olen vittuillut kirjaston tädille.
79. Olen laulanut suihkussa.
80. Olen valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain.
81. Olen opiskellut ranskaa.
82. Olen rahastanut mummoilta omaan pussiin.
83. Olen potenut jostain syystä koti-ikävää.
84. Olen kontannut keskellä tietä.
85. Olen vuorannut huoneeni seinät julistella.
86. Olen neulonut villapaidan.
87. Olen antanut jollekulle joululahjan.
88. Olen tehnyt lumiukon keskelle pihaa.
89. Olen pelannut Monopolia.
90. Olen jäänyt kiinni tupakan poltosta.
91. Olen tiskannut.
92. Olen itkenyt itseni uneen.
93. Olen vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään.
94. Olen soittanut hätänumeroon.
95. Olen nukkunut pommiin.
96. Olen syönyt muurahaisen.
97. Olen värjännyt hiukset.
98. Olen ollut vaaleahiuksinen pienenä.
99. Olen tehnyt läksyt kunnolla.

100. Olen saanut 4:n kokeesta.
101. Olen viskonut omenoita.
102. Olen ollut putkassa.
103. Olen nukkunut roskiksessa.
104. Olen rikkonut lakia.
105. Olen paiskonut tavaroita.
106. Olen kuunnellut biisin Himiä
107. Olen värjännyt hiukset yli 20 kertaa.

108. Olen kuunnellut radiota kaksi vuorokautta putkeen.
109. Olen juonut kusta.
110. Olen nukkunut tunnilla.
111. Olen maistanut huumeita.
112. Olen ollut lentokoneessa.
113. Olen muuttanut.

114. Olen tilannut tuotteita netistä.
115. Olen tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun.
116. Olen seonnut Marilyn Mansoniin.
117. Olen ollut lehtihaastattelussa.
118. Olen saanut bitchslapin joltain.
119. Olen soittanut kitaraa.
120. Olen varastanut posteja laatikosta.
121. Olen lyönyt vetoa.
122. Olen huudellut/sanonut jotain randomille.
123. Olen leikkinyt aidoilla hämähäkeillä.
124. Olen yöpynyt hotellissa.
125. Olen oksentanut matolle.
126. Olen lukenut seiskaa.
127. Olen pelannut Harry Potteria.
128. Olen väärentänyt kokeeseen nimen.
129. Olen juossut pakoon ampiaisia.
130. Olen pyytänyt anteeksi.
131. Olen istunut koneella jopa 7 tunti putkeen.
132. Olen soittanut pilapuheluja.

133. Olen haukkunut hoppareita.
134. Olen soittanut väärään numeroon.
135. Olen nukkunut sohvalla.
136. Olen nukkunut puun alla.
137. Olen ollut sairaalassa.
138. Olen valvonut koko yön.
139. Olen juossut alasti ulkona.

140. Olen käynyt avannossa.
141. Olen hypännyt ikkunasta ulos.
143. Olen pudonnut hevosen selästä.
144. Olen saanut 10:n kokeesta.
145. Olen leikannut hiuksia.
146. Olen kiroillut ruokapöydässä.

147. Olen ostanut kerralla yli 50€ levyjä.
148. Olen harrastanut joskus jotain liikuntalajia.
150. Olen harrastanut näyttelemistä.

no viddu : DDTiistai 15.02.2011 20:08

Jos olet vittu sinkku
eikä kukaan vittu tykkää sinusta, eikä
kukaan vittu ikinä kävele kanssasi illalla
kotiin, eikä vittu soita sitä vitun ovikelloo ja
ryntää vittu syliisi ja heräät vittu joka vitun
aamu yksin, niin lisää tämä blogiisi.

ystävänpäivää ->:)Maanantai 14.02.2011 17:21

Se, kenet nähdessäsi hymyilet aina:
1. Pidätkö hänestä? - kohtuuttomasti >:D
2. Onko hän komea / kaunis? - oonha se..
3. Pukeutuuko hän huonosti? - joskus!:D mut hyvält se näyttää kaikes ja kivoi kledjui aika paljo, oikeestaa kiinnosta mitä sil oli pääl
4. Mitä hän miettii sinusta? - olisha se kivaa tietää nii
5. Onko hän suosittu? - kyyl kait
6. Pystytkö puhumaan hänelle kaikesta? - no melkee, jos nähtäs useemmi ni aika varmaa pystyis

Se, jolle voit kertoa murheesi:
1. Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - iha hyvä:)
2. Onko hän sinua vanhempi? - paarise kuukaut
3. Onko hänellä ärsyttävä isä? - menee
4. Entä mukava äiti? - noo totaa ... : D
5. Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - syö? tekee läksyi ? no idea
6. Onko hän hyvä koulussa? - javisst

Se, jolle juttelit facebookissa viimeksi:
1. Mikä on hänen ärsyttävä piirteensä? - ömm...
2. Onko hän runollinen? - ei sitä koskaa tiä ;D
3. Vietätkö paljon aikaa hänen kanssaan? - eei enää oo tullu oikee nähtyy :/
4. Oletko suudellut häntä? - onha se..mahdollist >:) mut siit o aikaa
5. Mikä kappale muistuttaa hänestä? - monii mut titanici biisi

Se, jolle tekstasit viimeksi:
1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
2. Mitä asiaa sinulla oli hänelle? - hyvää ystävänpäivää oli tarkotus kuldulle toivottaa
3. Onko hän mukava? - ainaki mulle :> yleensä >:DD
4. Onko teillä paljon yhteisiä ystäviä? - aika paljo
5. Haluisitko nähdä hänet nyt? - YES and i will at night :)<3
6. Voisitko seurustella hänen kanssaan? - no jos en mä nyt kuiteskaa :D

eioletylsaa.comKeskiviikko 09.02.2011 14:30

OLETKO
▼ Puhaltanut purkkapallon? - jees ja just mojovast räjähtäny naamal joku hubba bubba kersana
▼ Polttanut tupakkaa? - kaaiikki o mahollist
▼ Soittanut yli puolentunnin puhelun? - j
▼ Katsonut kokonaisen jääkiekko pelin? - nyyt ei oo iha varma, oon mä jottai matsii kattellu mut suomel emnny ni karseest tai itte ollu tillintallin ni ei iha varma :D
▼ Soittanut bassoa? - koulus
▼ Pelannut ringetteä? - eh
▼ Istunut kamelin selässä? - kyllää :P
▼ Tehnyt graffitin alikulkutunneliin tai seinään? - noup
▼ Hajottanut kukkamaljakon? - olenolen
▼ Kuunnellut jonkun huolia? - kyllä ;/ <3
▼ Ollut konsertissa? - mm m (Y)
▼ Kannustanut jotakin jalkapallo joukkuetta? - öö..
▼ Kokeillut joogaa? - jottai puol läpäl, kait se hyvää tekis
▼ Suudellut jotakuta joka seurustelee jonkun muun kanssa? - ...
▼ Ollut krapulassa? - noo mitä nyt :--D vhäse
VOISITKO
▼ Suudella varattua? - noo jos se ois varattu mulle ;) <3
▼ Hypätä katolta tuhannesta eurosta? - enmä jaks uskoo, jos itsarin tekisin ni se ois ilmane jos en ni ei kidi loikkimisil :D
▼ Elää sinkkuna koko elämäsi? - noo toivottavast joku sellane löytys jonka kans haluis viettää sen loppuelämä, mut jos ei ni sit ei voi mittää, mieluummi sellasen kans ketä ilma ei voi olla ku sellane kene kans ehk just voi olla
▼ Himoita parhaan kaverisi poikaystävää? - no hope not ! ;s </3
▼ Pettää poika/tyttöystävääsi? - mieluummi sit keskustellaa asiosit ja koitetaa selvittää ja sit jatketaa/jätetää ennemmi ku petetää
... TÄLLÄ HETKELLÄ
▼ Seurusteletko? - en
▼ Voisitko suudella jotakuta? - no ehk yht tyypii >:D
▼ Oletko rakastunut/ihastunut? - koitan etten ois kumpaakaa : D ja löytyis joku tosi hyvä tyyppi sit enneku haksahdan johki assholeen ku magneetti olen ..
▼ Istutko omassa huoneessa? - not
▼ Onko sinulla suruja? - kaait niit aina löytyy jos kaivaa, nyt o vhä sellane fiilis et ei oikee jaksais kiinnostaa ;(
▼ Entä iloja? - on niitäkki onneks välil :)
▼ Onko sinulla tylsää? - joojaei, huono olo nyt ainaki
KÄNNYKKÄ
▶ Keneltä on saapunut viimeisin viesti? - känny o tuol jossai mut villi veikkaus satumutsinicosakunora....
▶ Entä puhelu? - min mamma
▶ Mikä on taustakuvanasi juuri nyt? - mönkkäri&minä :D
▶ Onko sinulla kännykkäkorua? - not anymore
▶ Heitteletkö kännykkääsi? - noe, helpomminki saan rikki
OMAISUUS
Onko sinulla oma(t)...
▶ Kännykkä? - Jees
▶ Web-kamera? - molemmas läppikses sisäärakennettu mut oon tainnu onnistuu hajottaan ne (Y)(Y)
▶ Tietokone? - jees
▶ Viikko-/kuukausi-/vuosiraha? - noo periaattees joku 50e kk mut itte lomil töis ja sit tulee synttäri yms rahat
▶ Jokin soitin/instrumentti? - joskus ois halunnu kitara mut ei oo, taino joku helkkari nokkahuilu lk nro 3:lta :--D
▶ Kamera? - o
▶ Järjestelmäkamera? - ei
▶ Mopo/mopoauto/moottoripyörä? - skootteri, joo jusrt se pinkki hybrid :'D <3 ku se aiemma kans jäätii auto al....
▶ Iso huone? - menee
▶ PS3 tai Wii? - e
▶ Radio? - ei
▶ Ilmastointi? - noot
▶ Ikkuna? - oh
▶ Kuulokkeet? - kyll! ja nii monet rikkinäiset
▶ Jokin merkki laukku/kengät tai vastaava? -on mul joku lahjaks saatu pieni merkkilaukku
- Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - millä tavalla pitkä? ;) :D emm tiiä... opettaja varmaa jollai tunnil -.-
- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi ? - eij jaks kattoo
- Biisi jonka kuulit viimeksi? - @junkmail - hyvä ihminen
- Millainen mieliala tällä hetkellä?- emmä oikee tiiä, ok
- Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - pari vk vissii sit
- Nauratko enemmän kuin itket? - kylkyl :))
- Oletko hiljainen? - välil
- Onko sydämesi ikinä särkynyt? - oonha se
- Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - noeii oikeestaa, periaattees joo ja ei:D
-Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - en
- Tekisikö mielesi jonkun luokse? - no ehk vähä, tai jos se haluis tul tänne ku vhä huono olo
- Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - noo vähä : D mut anti olla
- Onko sulla paitaa, jossa on jonkun julkkiksen kuva? - on mul visssii yks jonka sain lahjaks, tai se o joku leffapaita
KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - iha minä itse vain mut silloku nukkunu oise viekus ni oli satu<3
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - mutsi
Kanssa viimeksi nauroit? - tisukin kait :P
RAKKAUS
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - mjooo
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - no kaikki huolet, stressi, suhde yms ongelmat, jos avareitte kans kränää tai perhees jottai.. tai vaa elämise motivaatio-ongelma
Rakastaako sinua kukaan? - no varmaaa mutsi, serkut, parhaimmat ystävät
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - jep
SINÄ
♥ oletko varattu vai vapaa? - vapaa
♥ oletko onnellinen tällä hetkellä? -riippuu
♥ haluaisitko itkeä vai nauraa? - neutraaali mut kyl nauramine aina kivempaa o :p
♥ minkä värinen paita sinulla on päällä nyt? - valkone misä mustal printil joku lintu ja ruusu ja pääkallo jajja..
♥ entäpä housut? - jotkut yöshortsitxD sexeii
YSTÄVÄT
♥ luotatko ystäviisi? - niihi parhaimpii kyllä
♥ ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - kyl ne melkee mut kaikil omiiki murheit ni ei haluis niit kuormittaa
♥ omistatko yhtään hiljaista kaveria? - kyl ellanenki vissii löytyy ja riippu ehk enempi kontekstist onks hiljane vai ei
♥ annatko ystävillesi lempinimiä? - sattuuha sitä mut enämpi randomeil
♥ voivatko ystäväsi luottaa sinuun? - voi !
♥ mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa?- noh pari ollu mut kaikki onneks selvinny :> harvemmi on onnek smittää faittii ku kumpiki osaa sit jossai kohtaa joustaa ja tehä kompromissei
MIESPUOLINEN HENKILÖ KUKA TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN
:: Miksi sinulla tuli juuri hän mieleen? - ´nooo...
:: Tunnetko hänet? - joo mut haluis tuntee paremmi
:: Onko hän tärkeäkin sinulle? - tavallaa, onse
:: Oletko kokenut hänen kanssaan paljon? - iha ok alku, ois pitäny vaa enemmä mut ehk viel joskus
:: Oletko viettänyt öitä hänen kanssaan? - kerra sen kaveril oltii yöt ja tuli peittelee mut :> mut nukkus omal patjal (joho oli aiva liia iso :--D<3)
:: Oletko nähnyt hänet viimisen viikon aikana? - en ;c
:: Oletko sanonut hänelle ikinä suoraan että rakastat häntä? - en, mikäköhä ois reaktio? :D :s
:: Uskallatko itkeä hänen seurassaan? - kyyl mä luulen et se osi sen verra nalle ja lohduttas :)
:: Oletko ylipäätään itkenyt hänet seurassaan? - enmä ainakaa muista
:: Voitko kertoa hänelle asioita joita et muille välttämättä kerro? - oon mä jottai ja seki mul kertonu jtn
:: Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - onn
:: Mietitkö häntä usein? - joskus vissii liikaaki
NAISPUOLINEN HENKILÖ JOKA TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN
:: Miksi sinulla tuli juuri hän mieleen?- mun kulta <3
:: Rakastatko häntä? - ofc she's my best friend, wife & husband etc
:: Oletko riidellyt hänen kanssaan ikinä? - joskus jtn mut enempi läpäl :DD luulen ettei kumpikaa pysty olee toisel kauaa vihane <3
:: Entä halannut? - en tokikaa >:o
:: Onko hän osa sydäntäsi? - TODELLAKIN and she always will
:: Oletko käynyt hänen luonaan? - toinen koti ;)
:: Miten hyvin tunnet henkilön? - varmaa paremmi ku kukaa muu
:: Kuinka kauan olet tuntenut hänet? - vast joku öö joku reilu vuos puoltoist ? mut tuntuu et pal kauemmi!
:: Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - aina :P
:: Onko hänellä sisaruksia? - on
:: Uskallatko itkeä hänen seurassaan? - muutamaa otteesee on tullu itketty eli joo ja seki mun :-X
:: Paras muistosi hänestä? - everything. bad or good - she's there.

[Ei aihetta]Perjantai 04.02.2011 00:22

Lempi...
Ruokasi? - emt, mikä millonki :p
Kasvisi? - ööää herne ? :D
Teesi/kahvisi? - no kuha saa sitä kahvii ja no tee vaiks "tiikerin päiväuni" tms
Ystäväsi? - no satu, emmi, suvi, jotkut jätkät .. mut kai se mun satunen pakko laittaa ykköseks :>
Vapaa- ajan käyttötapa? -musiikkii, unta, kavereita, depends
Elokuva? - ei pysty nimee yhtä
Kuka...
Oli ajatuksissasi viimeksi? - en kerro >:--D
Vietti viimeksi aikaa kanssasi? - esim nora :) <3
Viimeksi nauroi kanssasi? - saku, tisukki (?) en mä muista :D
Viimeksi nauroi sinulle? - varmaa mutsi :DDD
Viimeksi pelkäsi jotain kanssasi? - ömm nyt ei iha varma oo mut ehk satu :o
On tällä hetkellä kaikkein vittumaisin?- no names
On kaunein/komein kaverisi? - jaaaa.. nyt nyt o paha;sss no nättejä naisia löytyy maailmas ja eri taval kaunei.. onks pakko vastat ? joku hirttää mut kuiteski :D mä sanon vaa et söpöjä ja sulosia on, kiva jos sisästki kauneut löytyy. ja komein, kääks.. juu anti olla
On vähiten kuten sinä? - hanna, hannu :D
Viimeksi satutti sinua fyysisesti? - mjoo jos jättäs vastaamat ni ei tuu mitää numeroo >:D mutta itte onnistun aina säätää vaik mitä kivaa (Y)
Milloin...
Itkit viimeksi? - eile vai tnä ....
Vihasit jotakuta viimeksi? - no vihaaa ja vihaa mut tnä
Söit ruokaa viimeksi? - joskus kuude aikaa salaatti ja patonkii omnom, koevk lohturuoka >:3
"Lähdit vetämään" jostain kesken kaiken? - on siit jo jonku aikaa, pari viikkoo ?
Viimeksi nauroit niin että vatsaan sattui? - pari pv vissii sitte :)
Teit jotain mitä kadut? - ää joka pv :D noei parempi tehä ku jättää tekemättä mut muutama kk sit ois jtn voinu tehdä toisin..
Mikä...
Muisto saa sinut surulliseksi? - monii ;(
Entä iloiseksi? - jotkut kesämuistot esim <3
Pilasi päiväsi viimeksi? - stressi vissii yleisest ja ku hommat ei kulje niiku pitäs
On sinusta kivaa? - ystävien kans hauskanpito, musiikki, leffat, vklpt ;)
On asia, jota toivot ettei olisi koskaan keksitty? - koeviikot :'D
On ollut sinulle viime hetken pelastus usein? - määrittele tilanne(?) mut ripee toiminta, silkka sattuma..

jaksqq jaksaaaLauantai 22.01.2011 05:15

TÄMÄ PÄIVÄ, HUOMINEN & TULEVAISUUS
Jos olit koulussa, mitä teit toisella oppitunnilla? - oli hissaa, jtn sontaa tuli taas jauhettuu ja kuuneltu mp3
Kävitkö missään? - nådendaliss aollaa :)
Mikä oli mukavinta tässä päivässä? - no vklp (kaverit + irtiotto)
Missä olet huomenna tähän samaan aikaan? - jaa-a
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - who knows
Mitä aiot tehdä huomenna? - chillata, lukee kokeisii, kattoo leffaa (?)
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - joo ja ei
Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt ? - tuski
Menisitkö mielummin telttailemaan vai viiden tähden hotelliin? - hotellii
Jos saisit päättää viikon loman minne vain, minne lähtisit? - riippuu fiiliksest, mut johki lämpimää mis nättii ja vois rentoutuu ja pitää hauskaa :P
RAKKAUS JA YSTÄVÄT
Seurusteletko? - en
Jos et, haluaisitko? - jos oikee tyyppi löytyy
Oletko riippuvainen ihmisistä? - oon mä hyvist :))
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - iiha jees mut ei nii tliikaa voi olla
Kelle koulukaverillesi juttelit viimeksi? - öö en oo varma :--D
Keiden kanssa vietät koulussa eniten aikaa? - vaihtelee, ehk ina <3
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - mjoo ....
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - ei kuulu tapoihi
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - suht
Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - en pahast ainakaa tarkotuksel :D
Oletko puhunut tänään kellekään vastakkaisen sukupuolen edustajalle? - joo vieressä istuu yks
Haluaisitko tutustua johonkin tuttuusi paremmin? - tietty :)
Pitääkö kukaan sinusta? - eipä oo kauheest pidetty gallupii, mut kyyl jonku luulis
SYVÄLLISEMMIN
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - nojaa ainaha sitä vois huonommi mennä
Pidätkö koulunkäynnistä? - mite ottaa
Viimeisin mokailusi? - en kerro ;DD
Oletko pitkävihainen? - riippuu tilanteest, yleensä en
Pidätkö muiden ihmisten seurasta? - pidän mut välil tarvii omaaki aikaa
Oletko mustasukkainen? - njaa vähä
Pitävätkö muut sinua kovaäänisenä ja ärsyttävänä? - kai joku :o
Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - useimmite
Miksi olit viimeksi surullinen? - mnooh
Milloin viimeksi olet ollut todella vittuuntunut? - ömm tnö tai oeriaattees eile
Milloin viimeksi nauroit? - tänää
Olisiko elämä helpompaa ilman rakkautta? - ?
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - oon kai
Oletko kaivannut tänään jotakin? - vähäse
Milloin viimeksi olet ollut kipeänä? - almost all the time >:D
KÄNNYKKÄ ESILLE
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - saku
Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi? - en muist
Onko puhelimessasi turhia numeroita? - o
Katso kännykästäsi nimi:
Nimi 1 - Onko hän koskaan pussannut sinua? - no ei oo
Nimi 3 - Onko hän ollut ihastunut sinuun? - eih : D
Nimi 6 - Pukeutuuko hän hyvin? - vissii iha ok
Nimi 8 - Millaisia alusvaatteita hän käyttää? - jhtn boksereita olettaisin :-D
Nimi 14 - Mitä tekisit jos hän kuolisi? - vois ola vhä sanaton
Nimi 16 - Mitä tekisit jos hän suutelisi sinua ja sanoisi rakastavansa sinua? - hmm vois olla vhä hämmentyny fiilis ku se kuiteski seurustelee
Nimi 20 - Mistä aiheesta juttelitte viimeksi kasvotusten? - hevosist ? joku sata vuotta aikaaaa
Nimi 25 - Mikä on paras muistonne? - omat hauskat
VIIMEISIN HENKILÖ
Jonka kanssa menit shoppailemaan? - satu ja nico
Joka sai sinut nauramaan? - esaha se : --D
Jota kehuit viimeksi? - hannaa ?
Jolle huusit viimeksi? - ööm..... nyt tuli vaikee
Jolle tekstasit keskellä yötä? - nooh niitähä ny on
Jota halasit? - iksutin
Jonka kanssa vietit aikaa viimeiseksi koulussa? - mergim
Joka sai sinut itkemään? - hmm
Joka kertoi sinulle salaisuuden? - ei ny muisdu
Jonka vieressä istuit? - kesää
Johon olet lopen kyllästynyt? - some assholes :D
Jonka kanssa sinulla oli hauskaa oppitunnilla? - mergimil oli jtn hauskaa menos :D
Jonka kanssa olet jutellut? - viikonlopputeam
Jonka kanssa tanssit? - eskutin :p

girls girls girlsPerjantai 14.01.2011 19:26

Tyttöjen paljastuksia
1. Nukutko rintaliivit ylläsi? - useimmite
2. Nautitko draamasta? - noo sitä tuntuu ainaki elämäs riittävä yli tarpee
3. Oletko tyttömäinen tyttö? - oon mä aikas pal vissiiki : D
4. Kuka oli viimeksi henkilö jota halasit? - ömm satu tais olla <3
5. pieni vai iso laukku? - iso on hyödyllisempi ;)
6. Oletko lyhyt? - iha keskiverto suomalaisnaine
7. Ihanne pituutesi? - tää o ok
8. Mitä tekisit jos joku läimäyttäisi sinua takapuolelle? - kiljuisin, saisin sydärin ja pari ärräpäät vois lentää
9. Välitätkö sukkiesi likaisuudesta? - joo
10. Pukeudutko Halloweenina? - riippuu onks jotkut pukupartyt, harvemmi tullu kuitenki mitää erityist
11. Onko sinulla nivelten yliliikkumista? - ei sitä tiiä
12. Mikä on oudoin paikka jossa olet nukkunut? - vessa(?) en mä voi kaikkee muistaa, no sauna :D
13. Onko kukaan koskenut/läimäyttänyt sinua takapuolelle viimeisen 24 tunnin aikana? - eip mun muistaakseni
14. Onko sinusta liikkeillä juorua? - kyllä ne naiset tunnetaa et mist sitä tietää, noh miähet kans >:D mut hope not ei mtn kamalaa ;s
15. Kutsutko joitakin heidän sukunimellään? - joitaai jätkii jos sitä yleensäki
16. Kuinka moni mies lukee tämän vain koska tässä sanotaan "Tyttöjen paljastuksia" - harvemmat varmaa
17. Minkä väriset ovat tämän hetkiset rintaliivisi? - mustavalkoset
18. Pidätkö enemmän vaaleista vai tummista hiuksista miehellä? - kokonaisuus tärkeempi mut eipä oikeestaa välii, ehk tummii on tultu enemmä bongailtu
19. Oletko tällä hetkellä turhautunut johonkin mieheen? - no kuka ei ois ?! :P
20. Onko sinulla parhaita ystäviä? - on :> <3 muutama tosi hyvä
21. Onko sydämesi koskaan särkynyt? - onha se ;/ tavalla jos toisella
22. Oletko koskaan ajatellut kauneusleikkausta? - kyylhä semmmost joskus miettiny mut einy mitenkää realistiset mul sellase miettimiset, ei oo oikee fyrkkaa siihe eikä toi sairaalaletkuis makaamine nappaa
23. Pidätkö elämästäsi? - vaihtelee aika paljonki, ainaha sitä vois huonommi/paremmin mennä
24. Onko kukaan ystäväsi varastanut poikaystävääsi? - eei
25. Oletko hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä? - mahdollist
26. Onko sinulla enemmän tyttökavereita kuin poikakavereita? - hmm no nyt taitaa olla, kersana oli melkee pelkkii jätkii :D ei jaks catfightei
27. Kuinka pitkään sinulla on ollut Facebook tunnus? - ei käryy
28. Oletko koskaan läimäissyt poikaa kasvoille? - no päähä ainaki, en tiä oonko iha kasvoil, enkait. väkivaltasuus ei kuulu tapoihi (no ittee tietty onnistuu millo mitenki loukkaa>:D)
29. Mitkä ovat suurimmat pelkosi? - öö en kerro :D
30. Oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen? - oon
31. Oletko koskaan nähnyt mahdottomaksi unohtaa joku mielestäsi? - kyl-lä, valitettavasti
32. Uskotko sanontaan "Kerran huijari, aina huijari" - riippuu, kylhä sitä haluis toivoo ettei oo nii mut.. ei se vaa aina nii oo, luotto menny elämä aikan aika hyvi
33. Onko sinulla ollut koskaan hyvä olo jostakin? - no thank god on sentäs :D jos ei ni moro ku tääl jaksais olla
34. Toivotko joskus että olisit kuuluisa? - nojaah, eipä hotsita jsut ny
35. Ikävöitkö tällä hetkellä jotakuta? - väähäse
36. Kajaali vai ripsiväri? - both !
37. Louis Vuitton vai Dooney & Bourke - mikä näyttää sillo hyvält
38. Hame vai housut? - H A M E
39. Sukat vai legginsit? - ööö sukkahousut o_O kiitos tai sit molemmat edellisist
40. Huppari vai takki? - takki.
41. korkkarit vai lenkkarit? - korkkarit
42. Suorat vai kiharat hiukset? - suorat !!! kiitän ois tosi kivat ^^
43. rengas vai roikkuvat korvikset? - no ei kumpikaa joku blingbling diamond ;P
44. Vaalea vai tumma? - ? don't know, now blondie
45. Smoothie vai latte? - latte
46. Dieetti vai normaali limu? - dieetti
47. Helmiä vai timantteja? - timanttei.
48. Mary-Kate vai Ashley Olsen? - who cares
49. Lindsay Lohan vai Hilary Duff? - lindsay ehkä
50. Ipod vai kännykkä? - känny
51. Perhe vai ystävät? - kummatki
52. Huulikiilto vai huulipuna? - huulikiilto.
53. Manikyyri vai pedikyyri? - manikyyri
54. Rauha vai rakkaus? - molemmat
55. Aurinkolasit vai käsilaukku? - käsilaukku
Miehessä // tai naisessa
Hauska vai vakava?: hauska :) ehdottomast, tai täytyy vakavaki osata olla mut hyvä maun rajois huumorii pitää löytyy
Söpö vai seksikäs?: söpön seksikäs :D
Tummat vai vaaleat silmät?: tummat.
Tummat vai vaaleat hiukset?: mmh ehk tummat
Pitkät hiukset vai lyhyet?: joku suht normi, mikä sopii keneki päähä
Kiharat vai suorat hiukset?: sellaset hillityt kiharat tai sit ne suorat :3 <3
Hyvä tanssija vai hyvä laulaja?: molemmat mielellää
Tupakoitsija vai ei?: ei nii välii
Peluri vai lojaali? - lojaali!
Kumpi?
Moderni vai Cowboy henkinen? - moderni.
Kasvot vai keho? - balanssi
Hyvin koulutettu vai koulunsa keskeyttänyt? - noo mikä tulee omillaa toimee
Lipevä kaupunkilainen vai maalaistollo? - kaupunkilaine
Siniset, vihreät, harmaat vai ruskeat silmät? - mm noo ei nii välii
Lasit vai piilarit? - ihan samaaaaaa.

godagKeskiviikko 05.01.2011 11:24

Säännöt:
Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
Ei ole pakko kertoa mitä olet tehnyt.
Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.

Oletko koskaan..
1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Käyttänyt huumeita
TOTAL: 7

1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
TOTAL: 8

1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
TOTAL: 6

1. Ollut villeissä bileissä
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Unkarissa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
TOTAL: 4 (missä kakkone? :D)

1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
TOTAL: 4(?)

1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
TOTAL: 5

1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
TOTAL: 5

1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
TOTAL: 8

1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut
TOTAL: 7
.
tee tämä niin vuodesta 2011 tulee paras vuosi ikinä
MIKSI
et seurustele ihmisen kanssa josta pidät - se nyt o vhä hankala selittää
olit viimeksi surullinen - kaikki meni pieleen :D
teet tätä testiä - no et 2011 tulis paras vuosi ikinä ? noei.. huvi ja urheilu vuoks
MILLOIN
viimeksi nauroit - tnää satuu ku se oli nii sulone vittuuntuneen :P
olit viimeksi autossa - today
olet viimeksi syönyt leipää - aamul jonkun kamalaisen
olet viimeksi opiskellut - miten sen ny ottaa
olet viimeksi pelännyt pimeää - ööööööö, no emt mut nyt kivaa olla yksi himas mut vainoharhasuus iskee
ONKO
sinulla mp3 - ai onk vai ??!!
sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois - joo ei puhuta siit, 2 ja puol vuotta ja siel vissii pysyy tämän uudenkin vuoden -->
sinulla juuri nyt musiikkia soimassa - pitää sitä vhä chillaa, musaa & drinkkii ;)
SINÄ
monta kirjainta on nimessäsi - viis oli viimeks ku laskin (jos etunimest puhutaa)
missä kuussa olet syntynyt - heinäkuus, rapui ollaa
kuinka pitkä olet - 165 ja vhä yli (?)
.
TESTAA MITÄ NYKYNUORISO TYYLIÄ EDUSTAT
(kyselyyn on valittu 10 suosituinta tyyliä nykynuorison keskuudessa)
PISSIS
[ ] mul on viivalasit
[ ] oon joka viikonloppu kännissä
[ ] ...ja nuolen yhtenä iltana monen ihq'n kaa
[ ] kännissä musta tulee myös lesbo
[ ] viiltelen
[½] sidukka on hyvää
[½] kesäisin tykkään kulkee kaupungil minihamees ja bikinin yläosas
[ ] mul on napa/huuli/kieli koru
[ ] ...jonka oon tehny ite
[ ] legginsit+iso paita <3
1 /10
FRUITTARI

[ ] ihastus vaihtuu joka viikko
[ ] tykkään nuoremmist tytöist
[ ] puntit sukkien sisään
[ ] AITO LACOSTE <3
[ ] laitan hiukseni geelil pystyy
[ ] oon vitu hyvännäköine
[en tunnusta] poltan tupakkaa
[x] mul on timanttikorvikset
[ ] saan kaiken mitä haluun
[x] mul on skodu
2½/10

EMO
[½] itken usein
[ ] viiltelen
[ ] mul on/on ollu netis kuva mun viiltojäljist
[½] kuuntelen surullista musaa
[x] kirjoitan runoja
[ ] mul on mustat hiukset
[ ] juon viiniä
[ ] käytän pitkähihaista paitaa vaik ois +30'c
[½] käytän tummaa silmämeikkiä
[ ] mul on huuli/kulmakoru
2½/10

SCENE
[ ] RAWWWWWWWR
[ ] ghetto blaster laukku löytyy
[ ] mul on hiuksissa pesukarhuraitoja
[ ] ...sekä jotain shokkiväriä
[½] rakastan neonvärejä!
[ ] mul pinkit/vihreet/violetit/turkoosit leopardi legginsit
[ ] mul on netis kuva jossa oon topissa ja alushousuissa
[ ] omistan isot räikeen väriset aurinkolasit
[½] hiuslakkaa kuluu paljon
[ ] omistan paljon Hello Kitty-kamaa
1/10

ERNU
[ ] haluun Japaniin NYT!
[ ] Bou on poika ja se käyttää hametta ja se on OK.
[ ] Ayumi Hamasaki on kaunis
[ ] näytän usein peace-merkkii
[½] käytän värikästä luomiväriä
[½] pukeudun värikkäästi
[ ] mul on kännykäs monta koruu
[ ] pakko kulkee kaupungil pehmolelu kainalos
[ ] piirrän isosilmäisiä tyttöjä
[x] KAWAIIIIIIIIIIIIIIII <3
2/10

TEINI
[½] kuuntelen sitä mitä Voice soittaa (ja NRJ)
[½] Kymppilinjan Minä-biisi on PARAS !
[ ] käytän Fiorellan farkkuja
[x] shoppailen GinaTricossa, H&M:llä jne
[ ] katson Salattuja Elämiä
[½] tykkään istuu auton kyydis ja juoda kaljaa
[x] oon Facebookissa
[ ] uhoon kaikille kännis
[x] mul blondit hiukset
[ ] vaihdan jätkää joka viikonloppu koska se on cool
4½/10

POIKATYTTÖ
[ ] käytän hattuja
[ ] Katherine Moennig on hot!
[½] kravaatit on hienoja ja käytän niitä myös itse joskus
[ ] ostan vaatteni yleensä miesten osastolta
[ ] käytän t-paitoja joista ei näy/ei erota tissejäni
[½] oon ollu ihastunut bestikseeni
[x] oon suudellu tyttöö
[ ] soitan kitaraa
[½] juon kaljaa
[ ] mul on lyhyet hiukset
2½/10

ROKKARI
[ ] tupeeraan hiuksiini
[½] rakastan 80-luvun rokkii
[x] mul on pitkät hiukset
[½] käytän vahvaa silmämeikkii
[x] mul on nahkatakki
[ ] ...ja rikkinäiset farkut
[ ] must on kivaa juoda halpaa viinii puistossa
[x] lakkaan kynteni mustiksi
[ ] Avril Lavigne on ällöttävä wnb rokkari oikeesti se on vaa pissis
4/10

WANNABE
[ ] vaatekaappini sisältö vaihtuu 1kk-3kk välein
[ ] olen aina samaa mieltä kuin kaverini
[ ] jos kaverini värjää hiuksensa blondiks niin mäki värjään
[½] kuuntelen sitä mitä kaverinikin
[ ] dissaan esim. scenejä
[ ] ...mutta kuukauden päästä olen itse scene
[ ] viiltelin koska mun bestiskin teki niin
[ ] oon tilannut itseni galtsun etusivulle XDXD läpäl
[ ] oon demi.fissä
[ ] oon seurustellu jonku kaa vaa siks et oli pakko olla joku
½ /10

SYÖMISHÄIRIÖINEN
[ ] mul on anoreksia tai bulimia
[ ] ...mut en oo viel onneks joutunu mihikää lääkärii tai laitoksee
[ ] oon galtsus syömishäiriööni liittyvis yhteisöis
[ ] kirjoitan galtsun blogii syömishäiriöstäni
[ ] syön mäkis/heses vaa siks ettei kaverit tajuis et mul on syömishäiriö
[ ] oon kalpee
[½] laihuus on kaunista
[ ] ...ja rakastan kylki/solis/lantioluita
[ ] googletan syömishäiriö kuvii
½/9

tulos oli sit vissii perusteini :D ota tost selvää (Y)