IRC-Galleria

Metsä oli tumma ja tämä värien vastakohtaisuus sai Flannin vaaleanvihreän mekon värin hehkumaan. Neito painoi otsansa puun kaarnaa vasten ja koetti kerätä rohkeutta. Kaiken uhon hän oli jo tuhlannut mielenosoitukselliseen kävelyyn metsän reunalle. Kukaan ei ollut nähnyt häntä. Metsä huokaili hiljaa, mutta Flann tiesi sen olevan väliaikaista. Aikansa puun vierellä seistyään hän huoahti ja kiersi puun toiselle puolelle. Ei tyttö ollut rohkeuttaan saanut takaisin, mutta uteliaisuus oli saanut hänet pakottautumaan liikkeelle. Ja nyt hän oli metsässä, mutta mitään ei tapahtunut, mikään ei tuntunut erilaiselta. Jalat kuljettivat häntä syvemmälle metsään, mutta Flann päätti pitää linnan näköpiirissään. Hämmennys läikähti vaaleilla kasvoilla kun jalat tapasivat maatuvien lehtien peittämän polun. Kuitenkin Flann lähti kulkemaan polkua pitkin.

Hiljaisuus oli muuttunut painostavaksi, kun ympäristöstä alkoi kuin vaivihkaa kuulua ääniä. Hiljaista rahinaa ja käheitä kuiskauksia jotka saivat Flannin ihon nousemaan kananlihalle. Tyttö keräsi kokoon kaiken tahdonvoimansa jottei olisi lähtenyt juoksemaan. Hän ei tahtonut näyttää heikkouttaan. Yllättäen hänen eteensä levittäytyi pieni aukio. Flann asteli aukiolle hämmentyneenä ja varuillaan. Kuullessa käheiden äänien lähestyvän aukion reunaa tyttö kääntyi hitaasti ympäri. Synkkien puiden varjossa ei ollut mitään. Vai oliko sittenkin? Liikehdintää, varjoja väärissä paikoissa. Ääniä. Flann saattoi nähdä varjosta astuneiden olentojen vääntyneet kehot. Ne olivat kuin mustia aukkoja, varjoja, jotka imivät kaiken valon itseensä. Tytön ilme ei kuitenkaan näyttänyt ulospäin pienintäkään vinkkiä sisällä vellovasta kuvotuksesta.

Hän siloitteli mekkonsa helmaa sormenpäillään ja voitettuaan kuvotuksensa tutkaili etovia olentoja uteliaasti. Hänen ihmettelynsä keskeytyi takaa kuuluvan äänen vuoksi. "Mitä sinä täällä teet?" Flann ei hätkähtänyt, mutta hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin. Hän kääntyi rauhallisesti ympäri ja räpäytti vielä silmiään ennen kuin vastasi. "Katselen." Flann oli huomannut tuttavallisen, tai tässä tilanteessa epäkunnioittavan puhutelutavan, mutta havaitsi sen viehättäväksi eikä huomauttanut asiasta. Tytön metsänvihreät silmät kohtasivat nuoren miehen terävän katseen. Flann ei käsittänyt miten tämä oli päässyt hänen taakseen niin ääneti. Heti asiaa ihmeteltyään hän kuitenkin tunnisti kalpean ihon ja sirot kasvonmuodot sekä taipuisat mustat hiukset. Kyseessä oli sama nuorukainen, jonka Flann oli kohdannut myöhään illalla parvekkeensa alta. Nuorukainen, joka oli Vampyyri.

Nuorukainen tapitti Flannia odottaen vastausta ja Flann vastasi tuijotukseen yhtä kiinteästi vaikka havaitsikin sen hankalaksi. Pojan silmät olivat jotenkin... Eivät pehmeät, mutta sumuiset ja kuitenkin hyvin terävät.
Lukijani, Flann sai nuorukaisesta täydellisen mielikuvan jo ensisilmäyksellä, mutta jos häntä oltaisiin tunnin kuluttua pyydetty kuvailemaan tämän ulkonäkö, Flann ei olisi siihen kyennyt. Niinpä kerron heti tarkalleen mitä hän näki. Nuorukaisen hiukset olivat mustat, kiiltävät ja siniseen vivahtavat, Flann arveli niiden ylettyvät lapaluihin. Silmien väri oli hyvin tummaa sinertävää vihreää, Flann kykeni pitämään katseensa niiden syvyyksissä vain tahdonvoimalla sillä hänestä tuntui kuin hän olisi hukkunut niihin. Nuorukaisen silmissä oli jotain epävarmaa, vaikeaselkoista, joka pakeni joka kerran kun sen juuri oli saamassa kiinni. Pojan iho oli vaalea, kalpea, jotenkin hopeainen ja hehkuva varjossa jonka puu heitti nuorukaisen ylle. Flann totesi että poika oli häntä itseään pidempi, ei laiha, mutta tällä ei myöskään ollut liioitellusti lihasmassaa. Nuorukaisen kasvot olivat sirot, mutteivät naiselliset, soikion muotoiset. Flannia hämmästytti ero nuorukaisen nykyisen ja viime kohtaamisen aikana nähtävissä olleen ilmeen välillä. Nuorukainen oli itsevarman näköinen, kuin olisi omistanut koko metsän ja ollut kuitenkin epämääräisesti kunnoittava luontoa kohtaan. Mutta Flannia tuo nuori mies ei todellakaan näyttänyt kunnioittavan.

Flann ja nuorukainen olivat tuijottaneet toisiaan jo pienen ikuisuuden kun tämä jälleen puhui. "No niin..." nuorukaisen ääni oli enimmäkseen kyllästynyt, "Olet katsellut jo ihan tarpeeksi." Flann liikahti epävarmasti mutta piti kasvonsa peruslukemilla. "Onpa sinulla kiire hankkiutua minusta eroon", Flann tokaisi ja ravisti hieman hiuksiaan. Nuorukaisen ilme muuttui aivan selkeästi närkästyneeksi kun tämä totesi: "Ei mitään henkilökohtaista, mutta apinat käyvät kuumana." Flann tapitti poikaa vähän aikaa. Tuo lausahdus kuulosti aivan kamalalta eikä Flann käsittänyt mitä se tarkoitti. Hänen kasvoillaan oli hyvin kummastunut ja hitusen järkyttynyt ilme kun nuorukainen heilautti päätään sivulle ja osoitti sitten sormellaan Flannin taakse. "Nuo tuolla. Eivätkö ne muka sinusta näytä apinoilta?" Flann katsahti hänen osoittamaansa suuntaan ja havaitsi muutaman varjo-olennoista. Ne näyttivät pyrkivän aukiolle, muutama oli tullut pois metsän pimennosta, mutta aina ne perääntyivät hiippailtuaan liian kauas puiden siimeksestä. "Pakko myötää, kyllä ne melko apinamaisilta näyttävät", tyttö totesin pienoisen hymyn kera. "Tulepas sitten", nuorukainen sanoi ja Flann havaitsi että hänen äänensä tuli kamalan läheltä. Nuorukainen astahti tytön ohitse ja lähti kävelemään pois aukiolta ja - hämmästyttävää kyllä - puut väistivät häntä. Juuret vetäytyivät hänen tieltään ja oksat kiertyivät sivuun. Flann lähti vikkelästi seuraamaan häntä. Puut palasivat hänen takanaan paikoilleen niin että tytön oli kuljettava lähestulkoon nuorukaisen selässä kiinni jotta oksat eivät olisi ruimineet häntä. "Äh - ", tyttö henkäisi melkein kompastuessaan juureen - "kuka sinä oikein olet?" Nuorukainen vastasi tylsistyneellä äänellä: "Minä olen Mustan metsän valtiaan poika Ciar ja täällä metsässä kaikki kutsuvat minua prinssiksi ja imartelevat minua ja blaah blaah blaah..." Tämä oli pisin lause minkä Flann oli kuullut pojan huulilta ja se sai hänet rohkaisemaan itseään jutusteluun ja varmistamaan vielä: "Nimesi on siis Ciar?"
"Joo", nuorukainen vastasi. "Ja sinä olet Kuninkaan tytär Flann jolla on vielä kuusi muuta nimeä joita en viitsi luetella ja jota muut kuninkaalliset pitävät kummallisena ja joka - " Tässä kohden Ciar sulki tien Flannilta ja nojasi kätensä puunrunkoon " - kehui minua erittäin avokätisesti tänään päivällisellä." Flann tuijotti Ciaria järkyttyneenä. Sitten hän painoi ranteidensa sisäsivut ohimoilleen ja sormensa hiustensa sekaan ja tuijotti. Hetken tuijotettuaan hän huudahti: "Jumalauta! Mistä helkkarista sinä sen olet saanut tietää?!?" Ciar tuijotti Flannia, prinsessaa, hämmentyneenä - hän ei todellakaan ollut odottanut nuoren kuninkaallisen neidon käyttävän tuollaisia sanoja. Ciar sivuutti kysymyksen olankohautuksella ja jatkoi matkaa, jolloin Flannin oli seurattava jollei tahtonut saada sivalluksia oksilta. Flann joutui kiiruhtamaan pysyäkseen Ciarin perässä ja törmäsi tämän selkään kun tämä yllättäen pysähtyi. Ciar käännähti ja heilautti osoittelevasti kättään kaaressa linnan suuntaan. "Kas niin", hän sanoi Flannille, "Olette jälleen kotonanne." Sitten hän otti Flannia kädestä kiinni hitusen ilkeän ilmeen kera ja suuteli tämän kämmenselkää. Flann tuijotti nuorukaista ärsyyntyneenä tämän irvailevasta toiminnasta, vaikka olisi samoin tein voinut myöntää ettei itsekään pahemmin arvostanut linnassa vallalla olevaa nuoleskelevaa käyttäytymismallia. Ciar laski Flannin käden alas ja pyyhkäisi tämän ohi takaisin metsään. Flann jäi tuijottamaan nuorukaisen perään ja Ciar heilutti kättään ilmassa taakseen katsomatta. Flann käännähti, veti henkeä ja lähti palaamaan kohti linnaa jonka valot karkottivat yön tunnun ympäristöstä.