IRC-Galleria

susa123

susa123

Live♥ Love♥ Yoga♥

Selaa blogimerkintöjä

Takaisin satulaanKeskiviikko 13.03.2013 00:12

Nyt on kuulkaas tytöt ja pojat niin, että minä olen vihdoin ja viimein aloittanut uudestaan rakkaimman harrastukseni eli ratsastuksen. Viisi vuotta ehti kulua (miten se aika vilahtikaan ohi niin nopeasti?!) siitä, kun viimeks köpöttelin hevosen selässä. Syy siihen oli, että silloinen ylläpitoponini muutti hieman hankalan matkan päähän ja opiskelukiireet tupsahtivat siihen vielä kaupan päälle.

Ja voi miten oonkaan kaivannut ratsastusta, tallielämää ja ihan vaan hevosen tuoksua! Kymmenisen vuotta hevostelu kuitenkin kuului mun elämään. Vuosi vuodelta kynnys jatkaa ratsastusta kasvoi korkeemmaks ja tunsin jotenkin pudonneeni koko tallimaailmasta. Kolme viikkoa sitten päätin ettei homma voi enää jatkua tähän tapaan, otin itseäni niskasta kiinni ja varasin tunnin.

Voin kertoa, että tuntui himppasen verran epätodelliselta istua taas satulaan. Niin kauan olin siitä haaveillut ja manannut omaa saamattomuuttani jatkamisen suhteen. Ekalle tunnille mulla oli kaksi tavoitetta: 1. Päästä itse satulaan edes kohtalaisen sulavasti ja 2. Olla tippumatta heti alkukäyntien aikana. Molemmat tavoitteet saavutin (ja pysyin kyllä selässä ihan koko tunnin :D)

Nyt rupee onneks vanhat asiat muistumaan mieleen ja oon niin äärimmäisen onnellinen, että uskalsin uskaltaa ja ryhdyin oman elämäni herraksi.

Nyt oon päättänyt, etten tätä enää ikinä lopeta. En vaikka mikä olis!
✪ tell me everything ✪
Oletko varattu? » Erittäin
Jos et, niin kenties ihastunut? » -
Kerro ihastuksesi/rakkaasi ulkonäöstä? » Nam<3
Nyt kerro luonteesta? » Sellainen prinssi Rohkea<3
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? » No en. Nyt vasta oon ruvennut ymmärtämään, mitä todellinen rakkaus on ja voin kertoa, ettei sitä ihan yhdellä eikä edes kahdella silmäyksellä saavuteta.
Kumpi on tärkeämpi, ulkonäkö vai luonne? » Koko paketti. En vois kuvitellakaan kiinnostuvani mistään katuojasta nousseesta räkähirviöstä vaikka sillä olis miten mahtava luonne. Enkä myöskään komistuksesta, jolla ei liiku päässä mitään mielenkiintoista.
Onko sinulla paljon kavereita/ystäviä? » On.
Kuinka monta? » No enpä nyt jaksa ruveta laskemaan
Onko kukaan niin ärsyttävä että tekisi mieli haistattaa paskat ja lähteä? » Ai kavereista? No ei näistä nykyisistä yksikään. Turhat narisijat on karsittu pois :D
Kerro kaveristasi/kaveriporukastasi? » Ihanan fiksuja ja filmaattisia, persoonallisia tyyppejä<3
Ketä sinulla on ikävä? » Ei ketään
Onko sinulla asioita, joita haluaisit vaihtaa menneisyydessä? » En.
Eläisitkö viime kesän uudelleen? » No toki. Vaikkei sillon mitään ihmeitä tapahtunutkaan
Oletko tänä vuonna kuluttanut aikaa ihmiseen, joka on osoittautunut kusipääksi? » En. Enkä aio kuluttaakaan. Nämä tietyt ihmiset saavat kiristää tästä eteenpäin joidenkin muiden hermoja.
Unelmoitko koskaan tulevaisuudesta, esim. ennen nukkumaan menoa? »Useinkin. Pilvilinna on mun kakkosasunto :)
Aijotko pitää hauskaa vuonna 2013? » Joo. Kai :D
Oletko lähiaikoina ollut onnellisempi kuin koskaan? » Ainakin tyytyväisempi :D
Pidätkö itseäsi onnellisena ihmisenä? » Kyllä. Erittäinkin :)
Kannatko kenenkään kuvaa lompakossasi? Jos kannat? » En
Ovatko pojat mielestäsi parempia ystäviä kuin tytöt? » Molemmissa on omat mairittelevat puolensa.
Mitä teet huomenna? » Töitä yhyy.
Onko aina niin järkevää kuunnella sitä järjen ääntä? » No onhan se järkevää, daa.
Mitä odotat tällä hetkellä? » Kevättä<3
Kaipaatko menneisyyttäsi? » En
Onko sinulla henkilöä, jota et vain saa pois mielestäsi? » Joni on sinne aika hyvin liimautunut<3
Milloin viimeksi olit jonkun kainalossa etkä olisi koskaan halunnut lähteä pois? » Mikähän päivä se nyt oli kun jotain tuossa kiehnättiin. No enivei, silloin.
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? » Jokunen viikko sitten? Ei olla oikein kädessä roikkuvaa kansaa tuon miehekkeen kanssa.
Oletko hiljainen vai äänekäs? » Riippuu.
Mitä teit 5 tuntia sitten? » Lenkkeilin Onni-lapsen kanssa
Montako tyynyä sinulla on nukkuessasi? » 2
Mitä on tietokoneesi vieressä? » täl hetkel ? Kirjahylly
Pelottaako sinua tällä hetkellä jokin asia? » Ei
Keitä ihmisiä olet nähnyt tänään? » Jonin ja sen äitin
Kerro unesta, jonka olet nähnyt viimeksi? » Leivoin kakkua. Ja tuli hieno :)
Mitä kuuntelet nyt? » En mitään
Avonaiset fb-keskustelut? » HAHHA, fb on kohtuu lame :D Elelen ilman facebookkia.
Mitä teet tämän jälkeen? » Suihkuun meen
Lempielokuvasi? » Pakko ehkä vastata, että Paranormal activityt. Tai no en nyt tiiä, miten huikeen parhaita ne on, mutta tällä hetkellä ainakin tykkäilen hurjasti.
Mikä kappale soi nyt päässäsi? » Bonnie Tyler - Hide your heart
Paljonko kello on? » 18.56
Onko huoneesi siisti? » Kyllä tää kämppä melkoisen aina on siisti. Musta on tullu näin vanhemmalla ja viisaammalla iällä himppasen verran siivousintoilija ja alkaa niin ahdistamaan, jos pääsee jotain sotkuja kertymään. Hrr.
Osaatko paistaa lettuja? » Joo
Itkettääkö? » Ei
Nauratko enemmän kuin itket? » Toki
Kuinka paljon olet koneella päivässä? » No Simsin parissa tuntikausia. Mutta ei sitäkään tohdi joka päivä pelata ettei jää tämä oikea, oma elämä elämättä :D
Monelta heräsit tänään? » 7, kuten joka päivä. Paitsi jos on aamuvuoro.
Milloin viimeksi itkit ? » En ees muista. Pari viikkoa siitä ainakin on?
Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista ? » Joskus kersana
Satuttaako rakkaus ? » Ei, jos on tuollainen täydellinen elämänkumppani<3

Millainen on unelmien poikaystävä? » Joni
Onko sellaista edes olemassa ? » On. Ja kuulkaa, etsikää se oma oikea. Koska vasta sellaisen ihmisen kanssa kaikki loksahtaa paikoilleen ihan itsestään. Jos rakkaus tuntuu vaikealta, ni sit on väärän ihmisen kanssa.
Oletko koskaan itkenyt ihastuksesi vuoksi ? » No tietysti
Oletko ollut koskaan mustasukkainen ? » Joo.
Oletko koskaan suudellut vesisateessa? » Kaikenlaisessa sateessa
Oliko se romanttista ? » Noooh, ei se nyt ihan samanlaista ollu ku elokuvissa :D
Onko kukaan sanonut sinulle päin naamaa "rakastan sinua" ? » On<3
Entä oletko sinä ? » Tietty :)
Oletko rakastunut juuri nyt ? » Kyllä<3<3
Miltä se tuntuu? » Turvalliselta, vakaalta, kutkuttavalta, seesteiseltä, pirskahtelevan iloiselta.
Haluaisitko olla jonkun tietyn lähellä juuri nyt ? » No voishan tuossa illemmalla vähän köllötellä vieretysten
Itketkö usein ? » En
Oletko herkkä ihminen ? » Olen
Pyysikö elämässä eniten sinua satuttanut sinulta anteeksi ? » Ei oo kukaan silleen viiltävästi satuttanut. Jos ei nyt noita teini-iän juttuja lasketa. Sillonhan kaikki oli niin helvetin viiltävän dramaattista :DD
Ketä ajattelet juuri nyt ? » Jonia. Ja Onnia
Pituus? » 158
Hiusten väri? » Blondi
Silmien väri? » Vihreä
Harrastukset? » Lukeminen, lenkkeily (kesällä juokseminen), Sims, leipominen
Perheenjäsenet? » Joni ja Onni
Onko sinulla omaa huonetta? » Montakin omaa huonetta
Iso vai pieni? » Sopiva. Tai no kyllä tässä jo vähän isompaa kämppää kaipailis :)
Oletko onnellinen siitä että olet juuri siitä perheestä? » <3
Suututko helposti? » Suutun. Tai no suutahtelen. Oon vähän opetellut valikoimaan taisteluni :D
Jos sinä saisit päättää, myytäisiinkö nuuskaa Suomessa? » Ei myytäis. Ihan helkkarin naurettavan näköistä + oksettavan ällöttävää.
Mitkä vaatteet ovat päälläsi? » Pyjamahousut ja musta toppi

✪ what if ✪
huomaisit olevasi raskaana » Eipä haittais. Eiköhän sitä tuossa parin vuoden sisällä olis tarkoituskin alkaa lisääntymään :D
ihastuksesi suutelisi sinua » Puspus
opettajasi suutelisi sinua? » Ei oo opettajua
sinut potkittaisiin nyt ulos kodistasi? » Epäilenpä.

Love is in the airTorstai 24.01.2013 22:52

Eikö se nyt oo ihan normaalia vähän rakastua uuteen tietokoneeseensa? Tai no, aika paljonkin..

Meidän uusi tietokone nyt sattuu olemaan aivan taivaallisen ihana ja tehokas ja täydellisen mahtava. Ja Sims pyörii siinä kuin unelma. Paremmin, ku ikinä osasin edes kuvitella sen pyörivän!

Joten onko se nyt niin ihmeellistä, jos oon ihan korviani myöten rakastunut tuohon hurisevaan hurmuriin.

Ah &lt;sydän&gt;

LeivoskeluaKeskiviikko 31.10.2012 21:19

Joulureseptit ollu kovassa testauksessa nyt parin vapaapäivän aikaan ja voi moro miten hyviä on! Pakko lykätä noita porukoille ja muille syötäväksi etten yksin napostele kaikkia. On nimittäin sen verran helvetin hyviä, et oon jouluun mennessä elefanttiakin isompi, jos pistän kaikki omaan suuhun :D

Tänään testauksessa siis lakritsifudge (minttusuklaafudgea testasin jo pari viikkoa sitten, NAM) ja itseleipomastani voitaikinasta tehdyt joulutortut.

Fudge oli ihan huippua, vaikka ihan Kick-patukoiden vähyydestä johtuen lakritsin maku ei ollu kauheen voimakas, ennemminkin vivahdus. Ens kerralla kokeilen turkinpippureilla..

Voitaikinaa oon tehnyt muutama vuosi sitten aiemminkin kotosalla. Sillon lopputulos oli kaikkea muuta kuin lehtevä, mutta tällä kertaa onnistuin ihan täydellisesti! Eikä sen teko oikeasti ollu edes vaikeaa tai mitenkään hermoja raastavaa. Edellisellä kerralla homma taisi kaatua siihen, ettei voita saanut tarpeeksi ohuina siivuina taikinan väliin -> kauliminen oli yhtä painajaista. Teille tiedoksi, jotka voitaikinaa lähdette myös kokeilemaan itse: juustohöylällä saa voin sopiviksi siivuiksi :)

Hyvästi vaan kaupan kuivakkaat kökkötuotteet, tämä täti pistää jauhot pölisemään ja tekee nämä herkut ihan omin kätösin alusta alkaen :)

Psst.Keskiviikko 22.08.2012 14:27

Arvatkaahan mitä tämä täti leipoi eilen loman lopusta johtuvaa jäätävää vitutusta helpottamaan...




PIPARKAKKUJA! &lt;yatta&gt;

Seuraavat kolme viikkoaPerjantai 27.07.2012 20:32

LOMA!!!!!!!!!!!

AAH!&lt;sydän&gt;

Raah, kun on tylsää ja unettaaaaaaaKeskiviikko 04.07.2012 20:48

SOMETHING
• onko sinulla nyt kynsilakkaa ? - Varpaissa joo
• millaiset meikit sinulla nyt on ? - Öäm, tämmönen mikä mulla aina on.
• mitä lehtiä luet ? - Me naisia
• mitä kuuntelet juuri nyt ? - Onnin räksytystä
• monelta heräsit aamulla ? - 4.15
• onko kuuma/kylmä/sopiva ? - Aivan saatanan kuuma!

RELATIONS
• halailetko sinulle tärkeitä ihmisiä? - En oo kauheen lääppiväinen ihminen :)
• millaiset välit sinulla on vanhempiisi? - Hyvät
• entä sisaruksiin? - Hyvät
• tuletko ihmisten kanssa toimeen? - Joo.

DEEPER
• mihin viimeisin sukulaisesi kuoli ? - Syöpään :(
• koska hän kuoli ? - Seitsemisen vuotta sitten? On tosin saattanu kuolla jotain vähän vähemmän läheisiä sukulaisia sen tässä välissäkin, mutten nyt just kyllä muista.
• helpottaako itkeminen ? - Kyllä. Itkeminen on parasta ku vituttaa<3
• kenelle avaudut yleensä ongelmistasi ? - Jonille. Vaikkei se ehkä aina edes jaksais kuunnella mun avautumisia :D
• oletko useemmin surullinen, kuin iloinen ? - En. Enempi iloinen :)
• oletko ikävöinyt jotakuta niin että sattuu ? - Yuup. Ei kivaa.

PHONE
• taustakuvasi ? - Veneilijä-Onni
• kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? - Jonin
• missä tilassa kännykkäsi usein on (yleinen, äänetön jne.) ? - Äänellinen
• mitä viimeisemmässä saapuneessa viestissä lukee? - En jaksa kaivella
• kuinka usein hukkaat kännykkäsi ? - Aika harvoin.
• mikä kännykkä sinulla nyt on ? - Joku Nokia
• keneltä 2 ihmiseltä sait viimeksi viestiä? - Tuijalta ja Jonilta
• käytätkö koruja ? - Puhelimessa? :D En oo ihan niin hienohelma

Henkilö joka
♦ ..puhui sinulle viimeksi - Joni
Kuinka paljon hän merkitsee sinulle asteikolla 1-10? – 25
Kuinka kauan olet tuntenut hänet? – Kolme vuotta
Onko hänen sukunimensä tavallinen vai erikoinen? – Tavallinen. Saman sukunimisiä tuntuu olevan joka paikassa :D
Onko hän kaunis/komea? - Hothot<3
Oletko kertonut hänelle asioita luottamuksellisesti? – Ummet ja lammet
Onko hän pitänyt salaisuutesi? - Kyllä
Vietitkö aikaa hänen kanssaan tänä kesänä? – No väkisinkin, kun saman katon alla asustellaan :)
♦ ..lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi - Tuija
Mitä viestissä luki? - Lenkkijuttuja
Uskotko teidän pitävän yhteyttä aina? – Kyllä
Kuinka kaukana hän asuu sinusta? – 7km suunnilleen
Oletko rikkonut lakia hänen kanssaan? – Öähm? :D Tokkopa ainakaan kovin vakavasti :D
Paras muistosi hänestä? - No voe, niitä on kyllä niin miljoona! :)
Onko hänellä hyvä lauluääni? – En oo kai koskaan kuullu?
Onko hän varattu vai vapaa? – Vapaa

MINÄ
Miten rakkauselämäsi sujuu? - Ei voi valittaa<3
Kuinka monta ystävää sinulla on? - Muutama
Entäs kaveria? - Sopivasti
Ikävöitkö ketään? - En oikeastaan.
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - En ainakaan tietoisesti/tahallaan
Mitä haluaisit juuri nyt? - Kotona on hyvä :)
Oletko mustasukkainen? - Ärh, no liiankin välillä :D
Inhottavin tunne? - Ahdistus. Hrr :S
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - Alan taas olla, ku oon saanu tuon läskileikin loppumaan.
Kuinka pitkä olet? - 158cm

TULEVAISUUS
Mitä teet huomenna? - VAPAAPÄIVÄ<3<3<3
Haluatko joskus lapsia? - Vaikka heti. Tai no ei ihan heti, eka haluan isomman kämpän ja naimisiin.
Montako? - 2-3.
Unelma-ammattisi? - Kotirouva

KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - Jonin
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Jonin
Kenen kanssa katsoit viimeksi tv:tä? - Onnin. Tai se nukkui mun sylissä ja mä katsoin telkkaria
Kanssa olet viettänyt ihanimmat hetkesi? - Joni<3
Kenen kanssa sinulla lentää jos jonkinlaista juttua? - Tuijan :D

EILINEN
Saitko pusun? - Montakin :)
Olitko tietokoneella? - Taisin käväistä
Käytitko jotain päihdettä? - En
Monelta aloit nukkumaan? - 21.30

RAKKAUS
Kaipaatko ketään? - Joni vois tulla jo kotiin
Viimeksi halaamasi henkilö? - Onni. Se on koirahenkilö
Tykkääkö kukaan sinusta? - Joni. Ihme kyllä, vaikka oon välillä niin jumalattoman rasittava ja ärsyttävä :D
Tykkäätkö sinä kenestäkään? - Jonista <3
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - Jonia

OLETKO VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA
Juonut alkoholia? - En
Soittanut jollekkin? - Äitille, pikkuveljelle, Jonille
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - Jeba
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - Joo

POJAT TAI TYTÖT
Ihastutko helposti? - Ei tarvii, mulla on jo maailman ihanin ukkeli omana<3
Oletko opettanut ketään polttamaan? - :DDDDDDDDDDDD
Oletko menettänyt rakkaitasi? - Joo
Oletko menettänyt perheenjäseniäsi? - joo :(

äMMäM-lätkäMaanantai 14.05.2012 01:46

NORJA!!!!!!!! Wohoooo!!!!!! \o/

RauhPerjantai 11.05.2012 01:02

Fiilikset:
Mikä on tämänhetkinen fiiliksesi ? - Ihan jees. Tyhmää vain, kun vapaapäivät on ohi, blöh.
Onko sinulla lääkitystä ? - Vauvanesto-lääkitys :D
Väsyttääkö sinua ? - Ei
Onko nälkä ? - Ei mut tekis mieli jotain napostella. On vaan vähän tyhjät kaapit ja laiska fiilis eikä jaksa ruveta mitään väkertää.
Ikävöitkö ketään ? - En oikeestaan
Rakastaako sinua joku ? - Luulis tuon ukkelin rakastavan, kun se jaksaa mun kanssa elellä :)
Haluaisitko pussata nyt ketään ? - Aina vois pussailla
Haluaisitko nyt halata ketään ? - Voishan sitäkin
Oletko halannut vastakkaista sukupuolta ? - Uuu! :D Nojuu.

Kunto:
Urheiletko ? - Nyt taas iskenyt joku hirvee urheiluvimma (tai lähinnä pyöräily+lenkkeily). Loppu se sohvalla homehtuminen! :D
Harrastatko urheilua ? - Emmä nyt silti ihan harrrastukseks sitä lähtis laskee
Kilpailetko ? - :DDDDDDDDDD En
Onko sulla habaa ? - Toisessa kädessä sellanen lapsellinen habanpoikanen :D En vissiin käytä käsiäni sit kauheen tasapuolisesti, ku toisessa ei kauheesti oo mtn mainittavaa kehitystä havaittavissa.

Kokemukset:
Oletko matkustanut ? - Joo, jonkin verran
Milloin viimeksi suutelit? - Jokunen minuutti sitten
Oletko matkustanut junassa ? - Nojuu
Lentokoneessa ? - Jep
Autolla ? - Jopa sillä
Linja-autolla ? - Joo
Taxilla ? - Joo
Laivalla ? - Joo
Oletko matkustanut etelään ? - Joo
Oletko matkustanut pohjoiseen ? - Joka suuntaan

Musiikki:
Harrastatko musiikkia ? - En tätäkään niin harrastamiseks lukis
Soitatko jotain soitinta ? - Osaan soittaa pianoo, mutten silleen soita. Tai joskus vähän pimputtelen, mut siihen se sit jääkin
Kuunteletko musiikkia ? - Joo

Muu:
Syötkö valmispízzaa ? - Joo
Kuinka pitkään olet tietokoneella ? - Vaihtelevasti. Yleensä vaan käväisen nopsaan, mut jos Simsin peluuseen ryhdyn, ni siihen kandee varata koko päivä<3
Luetko paljon kirjoja ? - <3
Montako cd:tä sinulla on ? - Onhan niitä. Vähän vaan tulee nykyään kuunneltua
Onko sinulla oma telkkari tai tietsikka ? - Molempia kaksin kappalein
Oletko perheen vanhin lapsi ? - Joo
Missä haluaisit käydä ? - Afrikassa
Osaisitko rakentaa leikkimökin ? - No varmasti jonkinlaisen mökkerön osaisin, mut sitä en takaa, että sinne kannattaa ketään päästää leikkimään. Voi olla vähän hutera näes.
Haluatko perhettä ? - Joo. Vauvakuumeilua edelleen.
Pidätkö juustosta ? - Tavisjuustoista. En mistään voimakkaista tai homeisista. Tai muuten vaan kummallisista
Mitä juot aamupalalla ? - Teetä ja vitamiiniporejuomaa
Juotko kahvia ? - En ole juonu 7 vuoteen. Ainakaan
Onko sinulla astma ? - Ei
Oletko allerginen jollekkin ? - En
Tiedätkö paljon isosta 1,5L lirmampparipullosta saa panttia ? - 40c oli edellinen vastaaja vastannut. Joten saman sanon minä
Tiedätkö mummisi äitin nimen ? - En.
Onko sinulla lemmikkiä ? - Onni-onnellinen-halinalle-äidin-pieni-lellipentupalleroinen<3
Paljon kello on ? - 21.59

DO YOU HAVE
Onko sinulla mp3 ? - Joo
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois ? - Joni :)
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa ? - Ei, kun on tuo Suomen peli menossa tuossa televiissorissa
Monta nettiä auki ? - Vaan tää

THIS WEEK
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä ? - Monestikin
Oletko ikävöinyt jotain kovasti ? - Joo
Mitä olet ostanut viikon sisällä ? - Ruokaa
Soittanut jollekkin ? - Äipälle
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta ? - Toki
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle ? - Tietty

SOMETHING
Kännykkäsi viides viesti ? - En jaksa nyt hakea. Varmaan Jonilta tai Tuijalta
Nukuitko toissa yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten ? - Ihan omassa
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt ? - 1
Luotatko helposti ihmisiin ? - Blääh. Ei tällainen epäsosiaalinen erakkoluonne jaksa nähdä sellaista vaivaa kovin monen ihmisen kohdalla.
Kuka viimeksi soitti sinulle ? - Äiti luultavasti. Eiku iskä.
Kuka viimeeksi lähetti sinulle tekstiviestin ? - Tuija
Millainen olet aamuisin ? - Tehokas. Aamut on niin parasta koko päivässä!<3<3
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit ? - Taidan tallustella tuohon sohvalle sitä pussaamaan :)

Kevät ja formulatSunnuntai 18.03.2012 19:57

Nyt on kevät ihan virallisesti alkanut, sillä formulakausi 2012 pärähti käyntiin tänä viikonloppuna.
Ja millainen kauden aloitus se olikaan! Ihan huippujännä ja tapahtumarikas kisa ja mikä parasta, Kimi on aivan yhtä huippukunnossa kuin ennenkin. Mahtava paluu, tästä on hyvä lähteä eteenpäin kohti MM-taiston kärkimittelöitä.

Tämä kausi tulee olemaan jännittävin mitä ollaan vuosikausiin nähty, sanokaa mun sanoneen.