IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Aikana jona ei ole ollut nykyisesä mielessä siis maahanmuuttajia..

Ja tai pakolaisia samalla paikalla kolektiivisessa käyttäytymisessä myös minun elämä ja kohtaloni..

Erilaisuus erityisryhmissä eläneet on tätä kohtelua aina kokeneet..

Ja siinä ajassa tilassa pyritään kaikin keinon siis vesittämään ihmisuhteet...

Ja sitä on minun tapauksessa ikäiseni ne siis monet nuoret siis aikuiset ylläpitäneet kolektiivisen suhtaumistavan kautta..

Kotona on jo siis annettu ymmärtää siis se..

Ja hänen jälkikasvunsa ei minun kanssa porukoi ja vaikka olisi jo todella siis sitä aikuistunutta nuorisoa..

Sosiaalinen mahdottomuus se seurustelu..

Koko 1980 luvun ajan jos olisi ollut mahdolista siis seurustella monet nuoret olisi menneet...

Sitä toista osapuolta häiritsemään..

Kiusanteko oli niin vahvaa todella jatkuvaa kukaan ei edes yritä kanssani seurutella..

Häiriintynyt tarkoittaa tätä...

Ja diaknoosi ei syytä kerro se käänetty niin minä olen häiritsevä siintä syystä häiriintynyt vika on minussa itsessäni..

Psykologi tarkoittaa sitä kun hän minua itseäni siis siintä syyttää minä olen poikkeava epänormaali..

Ja epänormin mukaisesti toimiva aikuinen nuori..

Ja siintä miksi minä en pääse oikeaan työelämään tai saa oikeaa palkaa sitä ei vain silti siis käsitellä psykologin toimessa..

Että minä olen laiska ja saamaton kuultaa läivitse psykologista..

Minä aiheutan sen itse minun syytäni on näin..

Ja puhumalla tietoisesti pahaa minusta tälle toiselle..

Ja tästä toisesta minulle vastaavasti jotakin joka on aika tavalla kielteistä ja väärää tietoa..

Tietoisella kolektiivisella asenteella ollut yleensä se haluttu vaikutus..

Tämän vesittäminen oli muille aikuisille nuorille itsestään selvyys 1980 luvulla autoradipuhelimet mukana kuviossa....


Toisen elämä ja mahdollisuus jo muodostaa ihmisuhteita häiriintyy siintä millä tavalla ihmiset toimii kolektiivisena ihmisyhteisönä..

On aikuisia jotka ei hyväksy heidän jälkikasvunsa porukoi määrrättyjen ihmisten kanssa..

Nyt 2020 sumessa tuttu julkinen tietoinen siis leimaaminen kohdentuu maahan muuttajiin ja pakolaisiin..

On taas sama asenne ja suhtautumistapa joku erityisryhmiin kuuluva ei saa olla rauhassa siltä..

Ja tätä ei uhkailtaisi jos tämä yrittää olla kuten on kaikki muutkin...

Ja eikä pysy poissa minun elämästäni ja lasteni elämästä häiritsemästä jos yrittää puhua minulle tämä alkaa tätä sätiä..

Ei halua kuulla tämän poikeavan yksilön puheita mielipiteitä..

Tai sitä siis sosiaalista läsnä oloa ei hyväksytä koska kuuluu erityisryhmiin..

Alkaa tulla viranomaistoimilla uhkailua jos toinen ei älyä pysyä poissa..

Siis minun elämästäni koska on selkeästi tästä toisesta poikeava ja siis hullu..

Maahanmuuton muuttuessa sukupolvia jatkuvaksi todellisuudeksi..

Ne sinä aikana laimentuneet todella monet ennakkoluulot sosiaalisessa perimässä plautuu ja se ihmiskäsitys mitä on erilaisuus jos on..

Sosiaalisen median antama tapa suhtautua ja toiia niin se oleva tuleva lähtökohta siirtyy yhteiskuntaan ja elämäämme..

Saat tehdä töitä minulle kun sinä maksat 65 euroa minä maksan sinulle siintä palkkaa 5 euroa erityisryhmissä työtekoa palkittu näin..

Palkka on 5-6 euroa kuussa..

Yritin siintä herättää keskustelua koulutettu ohjaaja alkoi moralisoida jo minun puheita pitäähän maksaa ne työnteon kulut menot..

Ruoka ja omavastuut pois siintä miten oikeudenmukaista tämä on sitä ei käsitellä 1980 luvulla psykologin toimessa..

Sitä ei edes kirjata..

Tämä on sisäistynyt yhteiskuntaamme jo niin syvälle sen sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin lain asetuten tulkintoihin..

Ja se on käytäntö erityisryhmien kohdalla..

Tosin ahkeruusraha on palautettu kuntouttavaan suojatyöhön sisältyviin käytäntöihin..

Ja edelleen ollaan kaukana siintä olisi sosiaalinen ja taloudelinen samanvertaisuus olisi aidosti yhteiskunnaliseti totta..

Monet on sanoneet vapaus tehdä mitä minä tahdon tehdä ?

Jäi kesken nyt siis pitäisi ottaa lainaa korolla jotta voisi tuonkin tehdä valmiiksi esineeksi kun on jo ikääntynyt ja alkaa ..


Ei ole resurssia tai vertasta välineitä tehdä ja mitä minä teen ei onnistu kerhoissa esine sinne jää joku saatta sen särkeä...

Ei välineitä sitä kuljettaa kotiin ja kerhoon..

Minun työnteko maksaa minulle itselleni osan eläketulostani ei ketään kiinosta koska..

Pääosiltaan edelleen koko systeemi on hoito terapia lääkehoitoperustaista..

Kontrolli ja teknoratia se pyrökratia..

Samaa närää esiintyy 60-70 vuotiaiden keskuudessa paikkunalla on jo nyt sukupolvi näitä joiden puheissa...

Sitä työkyvyn menetystä seuraa keskinäisen ristiriitojan kasaantuminen toisten syyttely siintä..

Ei ole kouluttavaa ja kuntouttavaa..

Ja siis sitä ei ole koska..

Todella nytkin siihen on aina anottava reusrssia jota ei myönnetä kaikille mielenterveys diaknoosi napsataa helposti..

Siinä suhteessa mitään sitä todelista muutosta ei ole tapahtunut minun sukupolven aikana..

Ristiriita tulee ihmisen puheisiin ja elämään synnyttää toisissa kielteisen suhtautumisen ihmisiin jotka on eläneet eläkkeellä..

Heillä ei ole oikeutta edes siintä valittaa..
Sitä ei tueta elää...

Jos nyt haluaisin pitäsi olla se verstas toteuttaa palauttaa ne taidot jotka olin saavuttanut 1989 koska on se vapaa tahto ja oma työtila..

Taas on ilmentynyt syytöksiä miksi en tee ja toteuta itseäni ei ole rahaa maksaa siintä saa tehdä töitä..

Pitää olla lotovoitto resursseja..

Ja jotta voi elää vapaan tahdon mukaisesti ja toteuttaa sitä toteutuu se jonkinlainen vapaa sielullinen siis tahto tietoisuus..

Tälle ei heru myötätuntoa...

Edes siis ammattiavun taholta joka on edelleen hoito
ja terapia lääkitys painotetteista..

Olen siintä tiedottanut sen niin 900 henkilöä on saanut tiedon...

Mutta yksikään ei ole antanut vastausta...

Ei kiinosta siis edes psykologeja psykiatreja tai neuropsykiatria ammatti auttajia yleensä ei kiinnosta se kuin vain heidän..

Ne siis omat työehtonsa..

Ei tämä ketään aidosti ole kiinostanut se on minun omaa saamattomuutta ja laiskuutta...

Ja en tee mitään asian hyväksi vaikka olen tehnyt kaiken mihin kykenen enää en vain jaksa..

Ikäännyn mikään ei ole muuttunut siinä..

Ja siihen on kulunut noin 30 vuotta aikaa..

Jäi kesken nyt siis pitäisi ottaa lainaa korolla jotta voisi tuonkin tehdä valmiiksi esineeksi kun on jo ikääntynyt ja alkaa ..


Siinä siis omassa taloudessa...

Aika siis moni haluaisi elää omalla tontilla jossa voi olla hänen elämänsä ja työnsä jälki nähtävissä..

Erityisryhmiin kuuluvan asemassa...

Se todellinen vapaus valita tulee sinulla on lottovoitto rahaa..

Suojatöissä saat siis sitä näennäispalkkaa 65 euroa kuussa ruoka ja siis muu maksaa 60 euroa käteen jää 5 euroa..

Tästä asiasta ei haluta edes puhua siis 1980 luvulla psykologin toimessa käsin..

Minä olen laiska ja saamaton elän verovaroilla..

Minä olen työvieroksuja ja siis se sosiaalielätti oli asenne ja ilmapiiri oli sen pilkkaamista sain kuulla 1980-93 asti oli sitä ilmapiiriä..

Koulutettu yliopistotasoinen nainen...

Siis ei seurustele vajaa älyisen kanssa monimutkainen siis kehityshäiriö on sen kohtelun lopputulos..

Ja sitä kaikkea on eletty ja koettu..

Elää siinä yksiössä ja jonka ympärillä ei ole tilaa elämälle toteutua..

Moni erityisryhmien nuori erehtyy kun turhautuu suuntautuu ja on aina oman vertairyhmänsä sisällä..

Altis sille kaikelle siis nyt olevalle kielteiselle joka on porukassa tiivistynyt jopa rikoksina ja..


Rakennuksen viimeistely jatkuu kokonaisuutena pitää asentaa valeikkunat ja maalata uudelleen !


Työkyky ja siis jo toimintakyky on ihmisoikeuskysymys on koulutustaso elämän laatu ja riittävät resurssit..

Ei riitä on ruokaa ja lääkeitä perusterveydenhuolto turvattu perustoimeentulo ja sosiaaliturva eläketurva..

Oikeus tienata verottomasti kuussa 490 euroa joka vuoden kierrosssa se eläkeen ohella ohjattavissa elämän laatu ja taso on aiempaa parempi..

Perunaa omasta pihamaasta ja on muutakin kuin varsia siis no niin isännän nyrkinkokoista perunaa..


Laissa asetuksissa estetään sitä ei voi käyttää päihteisiin eikä elämää siis pilaavaan ja tuhoavaan tarkoitukseen..

Siinä on edunvalvoja joka ei siintä voi hyötyä..

Voi ottaa kulukorvauksia jos huolehtii henkilön elämästä laissa säädelty ja kontrolloitu perustelu ja edunvalvoja on...

Edelleen silti viranomaistahon valvoma henkilö..

Arkipäivää elokuussa 27.8.2021. perjantaina ja lauantaina omenamehua ilman lisäaineita...


Työkyky on perustasolla nyt heikkenee kun ikääntyy..

Koulutuksella ja siihen sisältyvällä siis ohjatulla resurssilla on merkitystä monimuotoista osin vapaa valintaista..

Taide ja erityisalojen koulutus kuuluu ihmisarvoon ja ihmisoikeuteen voi opiskella vaikka olisi työtön..

Omenamehua omasta puusta väline on mikä on yksinkertaisesti se mitä kuka hyvänsä oppii ja osaa halutessa...


Minä maksan eläketulollani välineet joita käytän..

Ämpäri on jo työväline ja muovi laatikko on työväline jos sen joutuu siis ostamaan kirpputorilta maksaa jotakin..

Syystoimia kerätä polttomateriaalia saunaan joka on kohta pienen entraamisen kohde...


Erityisryhmissä laissa asetuksissa saa kuukaudessa tienata 490 euroa joka on eläkkeen ohella toimeentulon kohennus perustasolla..

Resurssi menee perusvälineisiin ja saa rahat sijoittaa ja elää parhaalla katsomalla tavalla..

Kokonaivaltaista elämän siis kohentamista kestävällä tavalla elämänsä ajan..

Ne koulutetut älykkäät ihmiset ei siis välttämättä kuulu minun elämään jotka joilla on varaa muuttuviin ihmisuhteisiin...

Ja heidän pitäsi kieltää itseltään se jotta kuuluisi minun elämääni..

Toimin todellisten etujeni mukaisesti en näennäisen kaavan mukaisesti jossa ulkonäkö ja muut tekijät on etusijalla..

Ikäiseni ei yleensä minua siis hyväksy minua selaisena kuin olen..

Siintä ei ole minun aikana päästy pois..

Erityisryhmissä ei ole aitoja mekanismeja..

Ja joilla elämäntaso ja kaikki aktiviteetit toteutuu se on edelleen se siis terapia ja lääkehoito..



Systeemin sisälle syntyy väliiputoajia joka johtaa kielteisiin seurauksiin taantuu ja syrjäytyy aina uudelleen..
Lideraali taloujärjestelmä..

Siinä vielä nyt olevassa muodossa jossa me sen tunnemme on nyt tullut tiensä päähän..

Vaikka me emme siirtäisi niitä resursseja kehitysapuun..

Ei silti niitä ei edes nyt ja tänä aikana käytetä omassa maassamme silti kuntouttamiseen työlistämiseen kouluttamiseen

Mihinkään heikko osaisten siis aitoon toimivaan siis huolenpitoon ja olisi paremmat elinolot..

Ja terveydentilan kohentamiseen asioiden hoitoon..

Lakisääteisyys on tarkoittanut ihmisille on sisällytetty soveltumatonta ja jopa haitallisia toimenpiteitä ja kohtelua mielenterveysapuna..

Tyypillisin sosiaalinen käytöshäiriö joka johtuu rakauden nälkä joka horjuttaa elämääsi monin tavoin syin on se siinä...


Eriarvoisuus on aiheuttanut sosiaalista häiriökäyttätymistä..

Minun aikana ei ole nykyisessä mielessä olemassa maahanmuuttajia tai pakolaisia olin itse saman kaltaisen kohtelun asenteen kohde..

Horjuttaa ihmisen asemaa sosiaalisessa mielessä..

Muut ikäiseni olisivat menneet sille nuorelle naiselle joka seurustelee siis kanssani..

Tätä todella samalla syyllä ja asenteella häiritsemään ja kiusaamaan ja tämä olisi jo siintä syystä kieltäytynyt....

Siintä ajatuksesta seurustelisi kanssani..

Tämän vesittäminen oli muille aikuisille nuorille itsestään selvyys 1980 luvulla autoradipuhelimet mukana kuviossa....


Psykologi ei sitä kirjannut siis syyksi miksi ihmisuhteet ja seurustelu ei voi olla todellisutta minun kohdalla..

Syytti ja säti minua sintä perusteli sen en käyttäydy normin mukaisesti olen epänormaali...

Ja aiheutan tämän itse asiassa syy ja vika on minussa itsessäni ihmisenä..

Kiusaaminen oli todella ilmentyessään siis monimuotoista ja kaiken pois sulkevaa kolektiivista käytäytymistä..

Psykologeja oli noin 5-6 henkilöä samoin lääkäreitä joille nämä kirjasivat minusta niitä asiakirjoja..

Psykologin jälkikasvu vaikka he oli ikäisiäni heidän kaverinsa olisi..

Kertoneet hänen tytärensä ei seurustele..

Siis sen vajaa älyisen ja jälkeen jääneen kanssa..

Etäsuhteet ja kirjeenvaihto ei ole koskaan takuu siintä että ei tule hyljeksityksi jää yksinäisyyteen joka on aina niin....


Tarkoitti myös sitä 1979 -85 ei myönnetä pääsyä ammattikouluun siintä syystä suojatyölistetyt ei maksa veroja..

Ja he elää eläke ja sosiaaliturvan varassa..

Parempi teen kotona yksinkertaisia siis töitä joita on jo maataloudessa joista en saa palkkaa..

Ja asemani sama kuin monen kehitysvammaisen asema..

Historia 2000 luvulla alkoi nykyinen aika ja tila jona arvot alkoivat muuttua ei kapallisiksi joka on sinänsä hyvä asiantila..


Maanviljelijä perhe jolla alempi sosiaalinen arvoluokka ja se status ja siis asema..

Ei tueta koulutukseen pääsyä resursseja ei myönnetä..

Sinne ammattikouluun pääsylle..

Avaruusohjelma suksikelkka laatikossa jota suksilla hiitäen viedään laukaisu paikalle 1978 -83 välillä alkoi siis tämä..


Koulutus ja korkeampi tasoinen kykenevyys osaaminen ei edellytä sitä avataan pääsy koulutukseen...

Ja joka vastaa siihen mihin kykenen..

Kaikki mitä teet käsilläsi ylläpitää työkykyäsi aivojen ja käsien motoriikka ja kuntouttavat työt on siinä mukana joka on ?


Työkykyni jää sille tasolle ja vielä 1900 luvun alun yhteiskunassa sille oli paikansa..

Siis ansaita elantosi..

Mutta aikaansa ja yhteiskunallista muutosta ja sitä kehityskulkua siis huomioimaton hallinollinen siis päätös...

Sallia nuoren aikuisen pudota pois työelämästä..

Mutta olen väliin putoaja minua ei edes oteta suojatöihin..

Koska olen erinlainen näkyvä halitseva persoona..
Muutos on konkreettinen ja paluuta aiemmin valitsevaan ei ole..

Ja se on sama kehityskulku..

Pääosiltaan jo sama kehityskulku joka on kuvattu avaruusmatka siis star trek sarjassa erona on onnistuakseen...

Siinä ei ole mahdolista käyttää ydinaseita..

Tuho vaikutus ei ole ollut kaikin osin ihmisten tiedossa ja se osin aikansa mukaisesti kirjoitettu sarja heijastaa yhteiskunallista aikaa ja tilaa..

Erona on ajatus kehityneempi ei puutu kehitykseemme ei täysin siis nyt pidä paikaansa..

Osin tuo ajatus siintä ihminen siirtyisi nyt D-5 viisi tasolle pitää paikansa siintä mitä se tarkoittaa valitsee ristiriitaisia käsityksiä..

Me emme voi olla tietoisia siintä mitä näkyvässä kaikeudessa on ja mitä me sieltä löydämme..



Joku vieraili maapalolla jo dinosaurusten aikana...

Ja kokosi näyteitä elämästä ja vei ne tähtijärjestelmiin ja siis maapallo oli galaksin toisella puolella tähtitaivaskin oli toinen kysymys..

Siintä syystä maapalolla vieraillut elämänmuotoja..

Näkyvässä maailmanakaikeudessa on monia todella siis jo saman aikaisia siis tapahtuneita..

Älyllisen elämän ja evoluution kehityskulkuja..

Ja joiden vaikutusta me emme täysin voi vieläkään tietää..

Tämä tapahtuu tällä vuosikymmnellä...

Sen me tulemme muutoinkin nyt siis kokemaan...

Ja vaikka sitä ei olisi nyt millään tasolla enakolta kerottu ihmisille sillä sitä ei voi enään estää tapahtumasta..
Minä kuulun niihin jotka ei saisi aidosti mitään sitä ammatti apua minun aikana nyt se on sama lakisääteisyys lääkitys jonka lopetin itse..

Vuonna 1980 koska mitä sillä oli merkitystä minkään suhteen ei kerrota edes minulle koska minua koksevaa tietoa ei minulle ole annettu..

Psykiatria perustui tutkinta käytti kuvia piirustuksia tutkintaa jossa tämä kuva ilmensi kahtia jakautunutta minnuuttani .....


Perustelu oli sisäistynyt ajattelu siintä täällä on vierailtu...

Jopa aurinkokuntamme ulkopuolelta jo dinosaurusten aikana viety täältä näytteinä elämänmuotojen perimää muihin aurinkokuntiin asti..

Tämä kuvake oli minun tulkinta uskontojen synnystä ja historiasta jonka esille ottaminen oli jo mielenterveystietoa ....


Esittänyt vaihtoehtoisen historian totena psykologin istunnoissa..

Kehityksellinen häiriö oli sen kohtelun aiheuttamana sitä tarkkaavaisuus ja hamotushäiriötä pahempi kohtalo..

Ammatilliseen koulutukseen pääsy estyi 1979 -85 välillä hallinon laillisena päätöksenä ja toimena..

Lapsena ja Nuorena kumosin valitsevan tieteen evoluutioopin ja aiheutin kirkossa ja uskovissa pahennusta ajatuksillani !


Esittänyt lapsena ja nuorena näkemykseni julkisesti ihmisille kuin siellä psykologin tutkinassa samoin...

Väline joka ylläpitää Lapsen ja Nuoren aivojen käsien taitoja on susiteltavaa kaikille joilla on halu oppia ja kehittyä ?


Koulutuksellinen resurssi..

Ja kykenevyys siis opettaa lapsia ja nuoria on osin todella heikkolla tasolla..

Ja opettajat ei osaa opettaa..

Tai opetuksen taso ja laatu on yhtä
heikkolla perustalla..

Kuin on sen koulun opettajien osaamisen taso..

Jossa on käynyt sen koulunsa..

Ja myöskin jo se todella pitkälle elämäsi aikana
määrittää tulevaa elämääsi ja kohtaloasi..
Sosiaalinen ja taloudelinen eriarvoisuus..

Koulutuksellinen resurssi ja jota ei myönnetä ja 1979-80 perustelu on siis tämä en tule maksamaan veroja työstäni ei kerry verovaroja..

Historia 2000 luvulla alkoi nykyinen aika ja tila jona arvot alkoivat muuttua ei kapallisiksi joka on sinänsä hyvä asiantila..


Valtio ja veronmaksaja maksaa koulutukseni jo ammattikoulussa saatu ja myönnetty resurssi ei palaudu..

Työntekona ja siis verovaroina talouteemme..

Suojatyökeskukset suojatyölistäminen oli osin työ kotona josta saa ehkä ruoka palkkaa tai viikkorhaa ahkeruusrahaa..

Avaruusohjelma suksikelkka laatikossa jota suksilla hiitäen viedään laukaisu paikalle 1978 -83 välillä alkoi siis tämä..


Eläke sosiaaliturvan ja avustusten kautta joita anotaan..

Joka on laissa ja astuksissa silti määritelty niin erityisryhmien piiriin on sysätty sinne kuulumattomiakin siis ihmisiä..

Vajaatyökyisyys on jopa siis osin sen koulujärjestelmän ongelma..

Ja osin sosiaalipoliittinen arvovaltakysymys jossa..

Se on selitetty 1900 luvulla vielä näin lapsi ja nuori on laiska ja saamaton ei siintä kohtelusta jota kohtaa...

Siintä syystä traumatisoitunut ja häiriintynyt kohdellaan eriarvoisesti..

Jos suojatöissä olevana kuntouttava työtoiminta on minun aikana aina silti vain pysyvä asiantila..

Etäsuhteita ei ole koska postilaitos ei sitä itsessään mahdolista todeksi näin on myös nyt tänä aikana se ei ole niin....


Välineet on siinä mielessä vihje siintä ne on poistettu aikanaan käytöstä ja ne ei ole muuta kuin kierrätystavaraa..

Lapsen ja nuoren aktiivisuutta omaaloiteisuutta ei vain hyväksytä sitä ei tueta..

Syy miksi asiakirjoissani ei ole kirjattu mitään siis systeemin epäkohtia on psykologi olisi ne siis kirjannut..

Ja asiakirja oli tietolähde hallinossa..

Ja se psykologi olisi joutunut vaikeuksiin ei ole voinut edes kirjata niitä sinne voidaan erottaa virastaan..

Kirjoittaa negatiivisesti ja kieteisesti lastensuojelusta ja sosiaalihalinosta
ja samalla ehdottaa epäsuorasti sitä..

Ei ehkä ole sitä lain tulkintaa..

Alkoholistin lapset ei joudu siis sijaisperheessä ja kesä lomilla viikonloppuisin työpalveluun kotiin..

Ja jossa alkoholisoitunut isä tai äiti saa työapua..

Siivoaa leipoo laittaa ruokaa ja kahvia ja alkoholisoitunut saa työapua ja samalla kun poliisi kuskaa nämä juoppoputkaan tai kotiin..

Sijoitus on jo tehty mutta sitä ei siinä mielessä valvota..

Lapset tekisi sen heiltä vaaditun kodin huoltamisen sijaisperheessä ei se sinänsä ole vahinkoa aiheuttava ehdolistus..

Olosuhteet alkoholistin sosiaalisessa ajassa ja tilassa on häiriinnyttävää ja haitallista..

Tätä ei kirjata psykologi ei halua sitä leimaa hän on nurinniskoin näiden suhteen..

On vahvaa sitä itsesensuuria soudatettua tietoa..

Kaikki mitä teet käsilläsi ylläpitää työkykyäsi aivojen ja käsien motoriikka ja kuntouttavat työt on siinä mukana joka on ?


On maanviljelijä perheestä sosiaalinen kolutuksellinen status asema ei edellytä korkeampaa koulutusta sivityksellistä resurssia..

Syrjintä vieroksunta on tämän syyn seurauksen kautta itsestään selviö sitä ei kirjata asiakirjoihini..

Nämä viisi psykologia ja kuusi lääkäriä ei sitä viralista..

Koska 1980 luvulla asiakirjat oli tietolähteitä joista haetaan tietoa siintä
kuka mitä minä olen..

Ei eduksi psykologi kirjaa lyhyesti mainintani joita katsotaan syytöksinä ja sillä tiellä nurinniskoin hallintoa ja systeemiä päin..

Ja on systeemiä siis epäkohtia siis arvosteleva psykologi..

Sensuuri elikä pois suodatettu tieto on sen siis systeemin sisällä..

Minua koskevat asiakirjat on minulta itseltäni siis salattua tietoa..

Sama on nyt ja korkeampi koulutus vaatii resursseja joita ei ole kaikille
siis tarjolla oleva resurssi..

Moni nuori syrjäytyy systeemin tuella ohjautuu väärille urille..

Aidosti henkilökohtaista resursseja kykyjä osaamista sisältävää toimivaa ohjausta ja koulutusta ei ole edes tänä aikana saatavilla kaikille..

Sitä tarvitseville..
Erilaisuutta ihmisinä ja ihmisen jo siinä olevassa siis elinpiirissä ja siis ympärillä olevassa..

On aina todellisuuden suhteellisuus on aina läsnä..

Ja riippuu ajasta yhteiskunasta..

Ihmisten siis se yhteiskunallinen kolektiivinen suhtautuminen asiaan on aina siinä yhtälössä silti vaikuttanut niin..

Tuomalla metafyysinen kohde lähemmäs näyttäisi kuvassa aika mielenkiintoiselta ilmiöltä jos se on 50- 99 senttiä tai no ?


Pararaja pardigma on rikottu teknologisen kehityksen mahdollistamana ja ilmenee jotakin siihen sisältyen...

Kuvaa ei virallisen valitsevan käsityksen mukaisesti ei olemassa olevaa todellisuutta jota voi ottaa tänä aikana silti jopa digikuvia..

Kuvan ilmiö on tuotu lähemmäs kameraa miltä se näyttää mitä se on siihen en voi sanoa yhtään siis mitään sillä.....


Tämä on nyt monimutkainen prosessi alkaa käsitellä tai käsitteellistää sitä on helpompi..

Pois lääkitä psyykeläkkeillä..

Eritysiryhmien tapauksessa on jo säädetty se tietty toimeentulon taso yleisesti katsoen se on..

Jo elinkautinen sitä samaa..

Ei edistetä edes sitä osaamista..

Ja ei ammatiliasta taitoa kehittymään ja ei katsota olevan siinä asiassa merkityksellistä he ei tee tuottavaa työtä..

Vaikka pienipalkainen kanssakulkija siis tekee samalla työn tehon laadun tasolla saman tasoista työtä..

Minä saisin tietyn summan ahkeruusrahaa joka menisi sen saman tien elinkustannuksiini...

Ja sillä ei makseta korkeampitasoista koulutusta..

Minun työnteko maksaa...

Siis valtiolle veronmaksajille ja yhteiskunalle kuin minulle itselleni otan osan siintä omasta toimeentulostani työvälineisiin..

Tai anon avustusta jota en saa koskaan anomalla sitä..

Rahaa voin saada ostamalla arvan jossa on tuhansia euroja vähempi ei riitä sillä kaikki maksaa pidetään perustasolla...

Erityisryhmien suhteen tällä tavalla samalla tasolla jossa ei ole lahjoja eikä voimavaroja..

Ja joilla ei ole mitään sitä auttavaa vaikustusta elämäämme..

Ottanut kuvan pallo jossa on kyljessä monisärmiö ulkokehä ja sisäskehä siinä on särmiö sisällä ja tämä täthän sisältyy ?


Tämä on oire jostakin muusta nyt muutoksen edellä syntyy ihmisille aina vaikeita..

Heidän siis elämäänsä vaikuttavia syitä ja seurauksia..

Voin herättää jossakin pelkoja joita nämä muut purkaa huutamalla sen perään hakeutumista psykiatrisiin hoitoihin..

Ja koska he pelkää tätä toista..

Horjuminen omassa elämässä..

Jopa muilla pyrkii kostautumaan muille siintä syystä reaktio on todellisuutta myös tässä ajassa ja tilassa..

Psykiatria perustui tutkinta käytti kuvia piirustuksia tutkintaa jossa tämä kuva ilmensi kahtia jakautunutta minnuuttani .....


Maailmankuvamme on muutoksessa syntyy tarve yrittää kontrolloida
ja lokeroida sitä muutosta....

Siinä ajassa ja tilassa...

Suurempi muutos on tapahtumassa kontrolli ja siihen pyrkivä toiminta
on nyt maailmanlaajuista..

Mutta sitä muutosta se ei voi estää edes nyt..
Jokin siinä nyt toistaa tätä aikaa ja paikkaa..

Ja sillä siis välillä on kulunut aikaa vuosi tai kaksi siinä on jokin yhteys johonkin jota en voi tarkoin määritellä nyt..

Ilmiö joko siintä syystä pitäsi olla siis soveltuva kamera ja se on nyt siis ohjelma..

Ja aiempi kamera alkaa olla vanha ohjelma..

Koska taloudellinen asemani on aina se erityisryhmien siis sosiaalinen
ja taloudelinen asema resurssit ja kaikki on aina sama ongelma..

Resurssi ja raha on muutosta avaava tai sulkeva elementti ajassa ja siis tilassasi..

Pakko muutos...

Joka on aina muutos tarpeesi vastainen este sille ja tuolle myönteiselle muutokselle..

Luonollisesta syklidisestä muutoksesta..

Josta siis tulee kielteinen syy ja seuraamus valta ja talous järjestelmä lait asetukset..

Aikaa välillä ylitse vuosi ja saman värinen osin mutta puoli pallo tai metfyysinen kohde suhteellisesti se sama ilmiö...


Vaikka toisessa kuvassa puolipallo väri on..

Lumi ja olosuhteet on ohjelmalle otolliset selkeisiin kuviin valon spektrin taajuutta...

Ja jolla kuvaton selkeitä häiriöitä ei ole havainnolle kuvana..

Luonollisia kuvan laatua häiristeviä syitä ja tekijöitä olisi ohjelma joka toimii kaikissa luonon olosuhteissa siis yhtä selkeänä..

Sama suhteellinen paikka kohde voi olla 50-99 senttiä tai metrin tai kolmiuloteisessa tilassa ajassa joka on.....


Miten tämä tulkitaan jää aina siis muille heidän oman siis ajatuksensa ymärryksensä mukaista on ajatella sen olevan niin..

Ei ole kolektiivista laji psykologiaa ihmisen evooluution ja kolektiivisen yhteiskunallisen vuorovaikutuksen tuntemusta tiedostamista..

Sille ei ole kielessä merkityksiä tulkinta on aina yksilön oletus näin on..

Etäsuhteita ei ole koska postilaitos ei sitä itsessään mahdolista todeksi näin on myös nyt tänä aikana se ei ole niin....


Kaikilla siis minun sukupolveni nuorilla on riippumatta siintä miten he on eläneet elämäänsä käyttäneet sama lähtökohta..

Kuuluvuus erityisryhmiin on hallinon sanelua..

Sosiaalinen ja taloudelinen asema on hallinollinen päätös ei katsota edes sinun työkykyä voimavaroja..

Jos samassa työpaikassa on erityisryhmiin kuuluva ja pienipalkainen se myyjä..

Tämä jolla diaknoosi tekee työtä samalla siis teho hyöty laatusuhteella ansaitsee sen mikä laki oikeuttaa ansaitsemaan kuukaudessa..

Mutta ei sen enempää..

Eläke ja sosiaaliturva päätös poistaa hänet työttömyyskortistosta siirtää hänet suojatyölistettävänä kuntoutuvaan työtoimintaan..

Suurempi riski ajatua siintä syystä vaikeuksiin...

Ja se työ ja toiminta motivoi lopulta sitä siis epäsosiaalista käytöstä tai ajatumista vaikeuksiin..

Tänä aikana sitä heikentää yhteiskunan toimet kaiken määräaikaisuus suomessa suositus on määräys toimia niin..

Aikuiset nuoret kokoontuu nytkin vähemän valvotuille katvealueille he ei voi noudattaa käskyjä jotka on..

Niin sanottuja suosituksia..

Puheet yhteiskuntaa avataan on heille sana helinää vain raha ja resurssi on mahdollisuuksien avaamista..

Ei lupalappu tai asiakirja ole sitä..

Se ei ole pääsy lippu tapahtumiin..

Ja siis se ei mitään heille tai minulle anna tai avaa mitään ei ole edes nyt suljettu ei vain ole rahaa ostaa palveluja..
Ihminen ei voi siis valita siis sen todella syvimmän sielullisen tahtonsa ja syynsä mukaista elämää..

Ja ne taloudelliset sosiaaliset rakenteet on mitä on.

Suomessa ei ole olemassa..

Tarkoitan kaikille ei ole sitä mahdolisuutta olla sitä todella aitoa todellista..

Ja siis sitä mahdollisuutta..

Siis minun sosiaalisessa ja siis taloudelisessa siis asemassa ja siis yhteiskunnnallisesti lokeroitu ihminen..

Esim koulutuksellisesti myös katsoen siis asemaansa sidottu tekisi sen muutoksen..

Joka ei ole hänelle edes mahdolista olla niin..

Voit ostaa psykologilta tai selvinäkijältä sitä mitä ei ole mahdolista olla tässä elämässä..

Mutta silti sinä vain todella maksat tyhjästä lupauksesta positiivisesta hetkellisestä siintä..

Ei se mitään muuta paremaksi..

Kukaan joka ottaa siintä taloudellista hyötyä itselleen..

Siis ei uskalla sanoa siintä ja tästä totta en voi en kykene auttamaan sinua jatkaa sitä samaa hamaan tappiin asti..

Myy sinulle itsellesi sitä sinä vain siinäkin itsellesi valehtelet sisimässäsi sen valheen totena..

On olemassa ihmisiä joilla kyky manipuloida elimistösi tilaa niin terveys kohenee..

Mutta et sinä heitä noin vain siis kohtaa..

Olin iisalmessa koljonvirralla maisema ja sosiaainen kolektiivinen jännite on toinen joka muuttaa monta asiaa toiseksi !


Muutos on yleensä konkreettinen ongelma joka avautuu jos on resursseja muu mitä siinä kaupataan on harhaan johtavaa..

Ja psykologinen itsepetos..

Jos et ole todelisissa vaikeuksissa muutos ei toimi siinä tilassa eikä ajassa pitää olla umpikujassa..

Ja sen ongelma on oltava todellinen ongelma..

Alkoholismi tai jokin muu siis jopa todella rikkirepivä umpikuja..

Siintä syystä ei ole auttajia on tyhjän avun tarjouksia vailla syvempää syytä ja kun maksat siintä saat lisää sitä tyjyyttä ostaa..

Ja kun siis rahat lopussa ei ole sitäkään auttajaa saatavilla..

Ammattiapua jota tarjotaan siintä mahdotonta mitään mutosta tehdä ja muukin on yhtä samaa mitään muuttamatonta ja..
Yhteiskunta palautuu nyt suhteellisen nopeasti aikaan ja tilaan jossa oli se pysähdys piste 2019 jolloin otin viimeksi kirjastossa kuvia.

Nyt tapahtuu se niin suuressa kokonaiskuvassa..

Ja tämä aika ja tila johtaa myös tähän se sama tehty siis kiire ja ristiriita syvenee..

Yhtä vähän tahtoa ja resursseja muutoksiin..

Ja jotka on yhtä siis epämääräisiä ja hajanaisia riippumatta siintä aika näennäisestä poliitisesta tahtotilasta

Muutama taulu jäi kuvaamatta mutta piti mennä kohtaamiseen joka oli sovittu satoi ja oli pidettävä sadetta...


Näkyvässä kaikeudessa oleva tulee tietoisuuteemme koska nyt on tieteen tutkimuksen laajentuminen niin toimijoita tulee.

Kiina ja Intia monet muut tahot on mukana joka on..

Tieto ja löydöt takaa ohjelman jatkumisen sitä tietoa jaetaan herkästi nyt ei ole johdonmukaista jotakin salata..

Tarkoitan pois menollani tätä elämäni olen tänne haaskannut kokematta koskaan täysin tänne kuuluvani tämä on sitä....


Jokainen ohjelma nyt avaa tulevaisuuden näkökulmia aikaan ja tilaan..

Aseteolisuus joutuu luopumaan aikaansa edellä olevasta teknologisesta osin salatusta monopoliasemastaan..

Lapsuuden loppu alkaa nuoruus luvuus pitkän pitkä tie ja aikuisuus ihmiskunta katoaa tähtimereen on tulevaisuus joka...


Jokainen ohjelma on soveltavaa ja osin vanhaa koeteltua teknologiaa ja osin siihen sovellettua uutta ennen näkemätöntä teknologiaa..

Psykiatria perustui tutkinta käytti kuvia piirustuksia tutkintaa jossa tämä kuva ilmensi kahtia jakautunutta minnuuttani .....


Ajattelumme tietoisuudemme kokee muutoksia joiden nopeutumista on edeltänyt monet muut tekijät syyt joihin..