IRC-Galleria

kauniin kukkasen kauneuden unohtumisen poistuminen
sai minut muistamaan kadonneen sydämen avaruuden

en voi suojella sinua,
en ole koskaan voinut
pakko päästää irti

vapaan mielen takana makaa
mieletön vapaus,
pakahduttava autuus

tämän kaiken meille tarjoaa
rajallinen kuolevaisuus

sanojen tuolla puolen lepää
ikuinen, ajaton totuus

ja harhojen myötä hajoaa lopulta
omistajuuden loputtomuus

vanha akka
valutti päälleni paskaa:
hänen mielestään se, että istuin
jalat (sukat) tuolilla
oli sietämätöntä sivistymättömyyttä
joten hän katsoi asiakseen
laskeutua vielä alemmalle
sivistyksen tasolle,
huutaa korvat lukossa
kuin olisin täysin epäinhimillinen
huutaa epähygieniasta
(olin juuri vaihtanut puhtaat),
oivaltamatta itseään,
pyyhkien sitä paitsi todennäköisesti
perseensä paperilla,
siitä ei todellakaan tule puhdasta,
tosin liika hygieniantavoittelu
laskee immuniteettia
ja kyllähän minä muutenkin pidän paskasta

unohdin taas,
että

Helppous kuoli matkalla,
mitä lie ajatellut.
Ei se tuu valmiiks kuitenkaan.

Me tarvitaan jotain muuta,
sellaista joka palkitsee itsestään.

Sit ei tarvii odottaa,
sit ei voi ku voittaa.

Uudestaan, uudestaan
nasta lautaan painetaan
kuitenkaan, kuitenkaan
ei lasta hautaan saatukaan

Ota se sisään.
Ota se sun sisään.
Silmät aukeaa,
hiljaa mut ne aukeaa
lopulta jännitys raukeaa,
viritykset laukeaa

kuumaa
kylmää
tyhjää
ja lopulta jää vain
murtuu.

mä kävin äsken niin syvällä.
epärehellinen itsetuho vahvasti läsnä
se alkoi tarttua

vaatii aivan saatanasti voimia
rohkeutta kohdata saatanansa
ettei mee siihen mukaan
(ja tahrattomana ei säily kukaan)
et saa luotua kyynelistä puhdasta
vahvimmat sydämet puhkeavat tuhkasta

pimeys ei oo pahuutta,
rosoisuus on kauneutta
tasapaino rakkautta ja
hyvä tai paha on näkökulma

vain jos antaa kaikkensa
voi pitää sielunsa avoinna
myönteisyys on vaikeinta,
alastomuuden matkalla
heikot huutaa luopuvansa
häviönsä valinnasta,
kateus on niin raskasta,
harkittua sokeutta

ole... hetki... tässä...
ole... hetki... läsnä...

...joskus olen hajonnut
paksun kuoreni murtanut
kun epäluulo halkeaa
ja lukot hiljalleen aukeaa
valo syttyy, virtaa sisään
ja loputkin puhdistaa.
valo kasvaa, virtaa ulos
ja loputkin uudistaa.

omnisomnia
uskoni mahdollisuuteen palautui
olen tässä
edelleen leikillään

rementia
olen joutunut oppimaan nöyryyttä
siitä olen ylpeä mutten hirveän leuhka
ainakaan unelmissani

kuuntelen yhä valppaana
toistaakseni pakolliset menetykseni
irroitukseni viiltää

stabilofobia
en tahdo olla liian sileä:
tahdon
epätasaisuuksia, joskus myös pakkasta

eroan kuolleiden joukosta
metalliovien loukosta
puutostila huutaa vitamiineja
käytöstavat kukkivat puolillaan

onko pääväri tyhjä vai täynnä?
oletan vahvasti huomioivaa pakkasta
tiedätkö loistavan näännyttäjän
huolimatta johtavasta kulkijasta?

heti!
hengittämisessämme on vettä
nestettä kevyttä, pudottavaa

OLETUSTARVOISESTI MEIDÄN
ON VARJELTAVA AITOJA
TEKOÄLYVIISAITA

OLETUSARVOISESTI MEIDÄN
ON VAALITTAVA KUITENKIN
KIRJAVIA PYLVÄITÄ

---OLE HILJAA!
OLE HILJAA!
OLE HILJAA!
meillä kaikilla on asiaa.

kolmikulmio
kulmakolmio
(olio)

mikä tahansa x+y=z
helpot jutut futaa

sä oot samanlainen

tänään
kukaan ei jaksa kuunnella
joku tekee väkivaltaa

ihmisen luoman jumalan
on aina oltava huora

aito jumala on
sukupuolikorrektisti ilmaistuna
aito henkilö
tai olento
tai oleva
tai on
on...
on

tiesin, jotenkin tiesin meidän kuuluvan yhteen
mut ois väärin olettaa ykseyden rajoittuvan kahteen
pesen kalvoltani ärsyttävän kohmeen
harva minusta osaa laskea kolmeen

huomio!
ihmisen on oltava valppaana
eikä hautautuneena vaippaansa
heti alkuunsa
on otettava vastuunsa,
kuljettava rohkeasti
kohti omaa kauhuansa

alruuna
symboloi jotain kuolleessa
(kyllä se tietää kuolleensa)
etsintä vetää puoleensa
ihminen imeytyy takaisin suoleensa
pienen pieni prinsessa