IRC-Galleria

Käytiin äitin kans kattomas Arttua (:
Se täyttää huomenna 17♥
Rakastan isoveljeäni♥

Unen purppurasiltaa pitkin tule
kun kaipuu on lohduton.
Pidä kädestä kiinni silloin
kun minulla ikävä on.
Ja luokses kun saavun milloin
ole minua vastassa silloin.

Hiljaa minä astelen
luokse tumman hautakiven
hiljaa minä huokaan
ja kyyneleitäni pidättelen

Lasken punaisen ruusun
luo hopeisten kirjainten
Sytytän valkean kynttilän
ruusun vireen
kaipaan sinua

Kuka voisi ymmärtää
tätä surua
tätä tuskaa
hän on kuollut
kyllä, mutta siltikin
minulle rakas

Kuka voisi lohduttaa
surunsa murtamaa
auttaa ymmärtämään
hänen on hyvä olla

Tiimalasissa on hiekka
taas valunut
talvi on kevääksi muuttunut
vuodet ovat vierineet
ja siltikin
niin vähän aikaa
on kulunut

Yhä minä kuulen
kellojen soiton
yhä näen ne kasvot
yhä näen valkean uurnan
joka maahan laskettiin
ja mullalla peitettiin

Enää en voi
pidätellä niitä kyyneleitä
itken itseni tyhjäksi
siinä hautakiven juurella
suuri on suruni

Nämä melkein kolme pitkää vuotta
enkä siltikään voi ymmärtää
kaipaan sinua
enkä koskaan unohda

hyvästi

Ei mikään mallilapsi.
Ei tehnyt niin kuin sanottiin vaan kulki oman tiensä
ja sitä kieroon katsottiin,
kun muut jää maahan kiinni hän pilviä saalistaa.
Joi elämän maljan pohjaan, antoi tunteiden kuljettaa.

Näki värejä siellä, missä muut vain harmaata.
Poimi kukkia sieltä, missä oli vain kovaa maata.
Ei katsonut taakseen, aina eteenpäin
Niin paljon ikävää nyt tunnen sisälläin

Hän poissa tänään on, te lujaa tanssikaa
Tuolla pilven reunalla vetää kuohuvaa
Hän poissa tänään on, te sopulit malja nostakaa
miehelle joka teki aina niin kuin huvittaa

Niin monta kertaa maahan lyötiin, ylös jaksoi nousta toki,
antoi kasvot sanalle sitkeys vaikka kovia niin koki.
Vilkaise taivaalle, hän siellä vilkuttaa.
Siunaa meitä kovanonnen lapsia joita tuuli kuljettaa.

Hän poissa tänään on, te lujaa tanssikaa
Tuolla pilven reunalla vetää kuohuvaa

Tuutko takaisin
Jos sua pyytäisin
Vielä kaunihimmin
Tää rikkinäinen maa
Kaipaa korjaajaa

Kaikki pilviset päivät
Mun mieleeni jäivät
Ihan niin kuin aurinko ei oliskaan
Miten sanoisin sulle
Et sä kuuluisit mulle
Ja saisin sinut taas palaamaan

Tuutko takaisin
Anteeks pyytäisin
Kaikkein kaunihimmin
Tää paikka mahdoton
Ilman sinua on

Puolitoista vuorokautta ja tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun heräsin huutooni. Ehdottomasti elämäni järkyttävin uni. Pimeä yllätti, emme ehtineet paikalle, veli oli kuollut. Uni oli niin todentuntuinen, minun oli pakko kuulla veljeni ääni. Puhelinsoitto, kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kaksi viikkoa eteenpäin, kyllä kaikki oli edelleen hyvin. Paitsi että onnistuin käräyttämään sulakkeen. No, onneksi apu oli taas puhelinsoiton päässä. Sä neuvoit mua ja pyysit soittamaan, jos tulee vielä ongelmia. Mun veli :), aina mun käytettävissä, onneksi mulla on sut. Mutta oliko sulla mut? Yritit soittaa, mun puhelin oli kiinni. Sain sut kiinni ja laitoin toisenkin puhelimen päälle, että voin vastata sulle. Me puhuttiin moneen kertaan, mut aina joku keskeytti. Sä lupasit soittaa mulle kuitenkin kohta. Mä odotin sitä soittoa, olin malttamaton ja koitin soittaa sulle, et sä vastannut.
Hetken päästä se totuus laukesi, sain puhelun kyllä. Sit sua vietiin ja kovaa, mitä mä siitä tajusin, sä olit hyvissä käsissä. Niin mä uskoin. Eihän mun unelmat voi romuttua. Ambulanssi, sairaala, leikkaus ja kaikki on hyvin, niinhän siinä aina käy. Happy End. Mä jäin odottelemaan niitä lopputekstejä ja leffan loppumista... Ja se LOPPUI. Sun elämäsi päättyi siellä leikkauspöydällä.

Miten siinä noin kävi? Kysymyksiä, ajatuksia, oletuksia, paljon asioita ilman tolkkua. Pöytä kaatui, palapelin palaset lensivät ympäriinsä. Osa niistä hukkui. Yritänkö tehdä sen palapelin loppuun? Mutta miten se onnistuu, kun kaikki palat ei ole tallella? Mä tiedän etten löydä niitä palasia enää.

Elämä, suuri palapeli, edelleen kesken.

Hyvää 25-vuotissyntymäpäivää rakas enkeliveljeni<rakas>

"Liian usein kaikki kaunis päättyy kyyneliin
liian paljon kesken jää..
Pitäis elää niinkuin jokainen päivä ois viimeinen..
Paljon kaunista sanomatta jää, kun toisen menettää
Muistot satuttaa, enkä unta saa
Sinä iltana oli pimeää niin
Nyt sitä paikkaa kynttilät valaisee
Vaik mä kuinka haluaisin, mikään ei tuo sua takaisin"

"Veli koskaan kertonut ei
Että vuodet menneet häneltä voimia vei
Ei edes pyytänyt ymmärtämään
Että hän tahtoi vain yli sinisen taivaan lentää
Veli lähti ikävä jää"

"Aina kun jotain häviää
aina jotain jäljelle jää
Aina kun tuntee ikävää
tietää, että omisti jotain tärkeää"

"Mietin aikaa mennyttä
en jaksa ymmärtää
miksi meillä kaikki päättyi kyyneliin
en voi sua enää unohtaa
enkä tahtoiskaan
niin paljon yhdessä me koettiin"

"Mulla on niin kova ikävä vieläkin sua
Enkä sua millään voi unohtaa
Niin kova ikävä vieläkin sua
Niin kova ikävä."

Roope Olavi Lahtinen 23.10.1996 - 25.10.2002

i ♥ u

Sä lähdit pois.
Itken vieläkin iltaisin ikävää,
enää muistot vain on jäljellä.
Vaan ei sinua.
Sä lähdit pois.
niin nopeasti,
etten hyvästellä ehtinyt.
Sä lähdit pois.
Enkeliksi kai pääsit.
Katselet alas pilven reunalta,
suojelet ja varjelet.
Näetkö, kuinka joka ainoa ilta
heilutan sulle huoneeni lasin takaa
ja ikävöin sua.

Anteeksi jos häiritsen mutta oli pakko kirjoittaa
On liian kauan mennyt jotta uskaltaisin soittaa
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Minulla ei mene hyvin kiitos kysymästä
Liian kauan olen ollut erossa ystävästä
Joka aina kuunteli ei lakannut ymmärtämästä
Aina löysi valoisat puolet asiasta pimeästä
Sinua muistelen luon katseeni tähtiin
Tuhatmäärin me niitä sinä yönä nähtiin
olisipa ollut aikaa lisää sitä vain hetki
yhdessä olo kuin taikaa kaiken kruunas se retki
Vain me kaksi tähdet ja kuu
Oli maailmasta suljettu pois kaikki muu
Muistatko mua enää muistatko retken?
Niinhän se on hyvä kestää vain hetken !

Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille.

J