IRC-Galleria

Peli: Batman Arkham City

Alusta: PC (saatavilla PS3, Xbox 360, Wii U)

Batman Arkham City oli se peli jota odotin kaikista 2011 vuoden peleistä kaikkein eniten. Ensimmäinen Batmanin seikkailu Arkhamin hullujenhuoneella oli loistava ja sai ensimmäistä kertaa minut vakuuttuneeksi että supersankareista pystyy sittenkin tekemään kunnollisia pelejä. Eli syystäkin odotin jatkoa sydän syrjällään. Täyttikö peli odotukseni? Kyllä, vaikka ei tämä enää yhtä tuoreelta tuntunut kuin ensimmäistä osaa pelatessa. Oli myös mahtavaa huomata että tähän peliin oli saatu mukaan Jokerin lisäksi yksi kiinnostavimmista hahmoista Batmanuniversumissa, nimittäin kissanainen. Eikä kisu jää pelkäksi statistiksi, vaan kisulla pääsee myös itse heiluttelemaan sitä kuuluisaa ruoskaa ja antamaan tuhmille pojille kunnon opetukset.

Kun viime lepakkomiehessä seikkailtiin vain pahamaineisessa hullujenhuoneessa on tähän jatkoon saatu mukaan kokonnainen vankilakaupunki. Tai no paremminkin sanottuna kaupunginosa jonka kaduilla saavat mellastaa kaikki rikolliset ja heitä pitää rautaisessa otteessaan tohtori Hugo omine tarkoitusperineen. Vihollisista puheenolleen tavallisten rivimiesten lisäksi joukosta löytyy mm myrkkymuraatti, pingviini, jokeri kajahtaneen tyttöystävänsä saattelemana ja monta muuta iloista veijaria.

Juoni oli ehkä pelin heikointa antia, tai no paremminkin sanottuna se ei ole heikko mutta jää jotenkin taka-alalle muun kivan puuhastelun tullessa enemmän esiin. Pääjuonen lisäksi pelissä on mukavia sivutehtäviä kourallinen ja oman episodinsa muodostavat arvuuttajan arvoitukset ja ympäri kaupunkia ripoteltut kysymysmerkit joiden kaikkien saamiseen ja paikallistamiseen tarvitaan harvinaisen paljon älliä nykypeliksi. Ällin lisäksi batmanin kaikki teknohärpättimet tulevat tarpeeseen kysymysmerkkimiehen arvoitusten ratkaisemiseksi.

Pelissä liikkuminen toimii kuin unelma, toimintapeliksi näppiksellä batmanin ja hiukan erillä tavalla toimivan kissanaisen liikutteleminen toimii hyvin. Joissakin sorminäppäryyttä vaativissa tehtävissä tosin tuli mieleeni että sijoittaisin hieman rahaa boxiohjaimeen vastaisuuden varalle. Taisteleminen on mahtavaa ja oli todella kiva kehittyä alun turpiinottajasta sankariksi joka ei taivu kovankaan myllytyksen edessä. Kissanaisella taisteleminen on perustaltaan samaa, mutta ketterämmät ja sulavammat liikesarjat tekevät siitä batmaniin verrattuna paljon hienompaa. Jossakin vaiheessa b-man alkoi jopa tuntumaan kömpelömmältä taisteluissa. B-manin ehdoton vahvuus verrattaessa kisuun on liikkuminen, viitan avulla nimittäin voi liidellä paiaksta toiseen kätevästi, kisu puolestaan joutuu kiipeilemään ja pomppimaan katolta toiselle.

Synkän goottilainen tunnelma on tämänkin lepakkoseikkailun yksi kantavista voimista. Goottilaisuus näkyy niin ääni, kuin myös arkkitehtuurissa. Unohtamatta tietenkään ristiriitaisia ja kajahtaneita hahmoja. Hahmojen ääninäyttelijät ovat parhaimpia kuulemiani pelaamisen historiassa, oikein erityisesti pitää mainita Jokerin ja Hugon osuudet. Myös rivimiehet höpöttelevät kadunkulmilla omia juttujaan ja elävät maailman tapahtumien tasalla, väliin jäin muutaman mulkeron jutustelua kuuntelemaan luvattoman pitkään. Eli kysyyssä on loistava ja tapahtumiin reagoiva hiekkalaatikkomaailma. Musiikit pauhaavat eeppisissä mittasuhteissa ja ovat osa kokonnaisvaltaista kokemusta. Enpä voi enää kuvitella miten tästä voi parantaa supersankaritoimintapeliä ja huhujen mukaan olisi jo ainakin suunnetteilla jatkoa. Eli taas jään odottamaan sydän syrjällään.

Jatkoa odotellessa otan kissanaisen pukuni ja ruoskani kaapista ja jatkan batmanin haastetehtävien pariin. Ai niin, ennen ko jatkan pelaamista niin suosittelen peliä kaikille jotka ikinä ovat pitäneet vähänkään b-manista, kisusta tai ylipäänsä supersanakreista. Tämä on aihepiirinsä ehdottomasti paras peli ikinä. Peli sopii taatusti myös niille jotka eivät omista batmannaamaria ja kissanaisen ruoskaa, Batman Arkham City on toimintapeli joka antaa rahoilleen vastineen.

Arvosana:
10 siitäkin huolimatta ettei aihe ollut ensimmäisen pelin jälkeen niin tuore. (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Täydellisyyttä hipova toimintapeli Batmanin goottilaisen synkässä maailmasta.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Olen enimmäkseen jupissut vihaisesti Batman - Arkham Citysta, mutta loppujen lopuksi suurimmat valituksen aiheeni ovat itse Batman-universumissa, eivät pelissä. Pelinä Arkham City on yksi hienoimpia ja hauskimpia pelata ikinä. Syitä en jaksa luetella, lukemattomat peliarvostelijat ovat tehneet sen jo minua paremmin. Ajattelin vain vaihteeksi sanoa jotain positiivista jostain alituisen jupinan sijaan.

Keitin tänään myös hyvää kahvia.

Oli kyllä todella hyvä peli. Lisää mietteitä luettavissa alla olevan linkin takaa.

http://www.psaijai.net/2012/01/batman-arkham-city.html

Niin kävi että olin alkamassa pelaamaan Skyrimiä, kun Batman loikkasi postilaatikosta, potkaisi minua naamaan ja örähti: "EI. Tänään pelataan Arkham Citya."
"Ai tämä tuli jo", sanoin kun yön lepakko ojensi minulle pelin. "Jäätkö pelaamaan kanssani?"
"Jäisin mielelläni, mutta... hei, mikä tuolla on?" Batman kysyi ja osoitti jonnekin nurkkaan. Seurasin hänen katsettaan.
"Tarkoitatko tyhjää keksipakettia vai puolikasta rotanraatoa?", kysyin, mutta Batman oli kadonnut. Kohautin olkiani, keitin kupin kahvia ja iskin pelin koneeseen.

Seuraavaksi huomasin että monta tuntia oli kulunut.

Hyviä pelejä on NIIN PALJON. Sama tuska kuin kirjojen ja elokuvien suhteen - en tiedä ehdinkö elämäni pelata, lukea ja katsoa kaikkea, kokea kaikkea ihanaa ja suurenmoista fiktiota. Ja jossain siinä välissä pitäisi kuulemma myös "elää", tosin ne jotka noin väittävät eivät yleensä ymmärrä mitä se tarkoittaa. Minähän elän.
Koen joka päivä valtavia seikkailuja. Kävelen Batmanin, Master Chiefin, Samus Aranin, Solid Snaken ja Gordon Freemanin kengissä kun he taistelevat selvitymisestään.
Kurkin Samuel Vimesin olan takaa kun hän ratkaisee Ankh-Morporkissa tapahtuvia rikoksia.
Elän vuosikymmenien ajan Black Companyn rumien ja karujen miesten matkassa, olen mukana kun he hautaavat tovereitaan, ja olen mukana toivottamassa tervetulleeksi uusia jäseniä.

Olen pelastanut maailman useammin kuin jaksan laskea, ja valloittanutkin sen pari kertaa. Olen nähnyt maailman tuhoutuvan. Olen pelastanut kymmeniä prinsessoja, ja ollut mukana kun prinsessat pelastavat prinssin.

Fiktion ja unieni kautta olen elänyt enemmän kuin arkisessa reaalimaailmassa olisi koskaan mahdollista. Sillä, onko jokin "todellista" vai ei, ei ole paskankaan merkitystä sen kannalta, miten arvokasta se on kokemuksena.

"Minulle hevoseni tietenkin on todellinen."