IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Televisio ja elokuvat
Perustettu
10.6.2011
Tilastot
Käyntejä: 489
Koko
1 jäsen
Tyttöjä: 1

Jäsenet (1)

Cristalliz

Kuvaus


Mitä syntyy kun 13-17 -vuotiaat nuoret pääsevät kokeilemaan mm. räppäystä, katutanssia, improvisaatiota, dj-toimintaa ja paljon muuta alansa parhaiden kotimaisten artistien ja ammattilaisten opastuksella?

Syntyy Bass Camp ja jotain ihan uutta, joka on nähtävillä myös Summerissa tänä kesänä!

Bass Camp on nuorille järjestetty vuoden kestävä workshop-projekti, jonka vetäjinä toimii mm. breakdance-tanssija Hatsolo, räppääjät Asa ja Pyhimys, laulaja-lauluntekijä Saara Aalto, DJ Orkidea ja monet muut ammattilaiset.

Workshopeihin osallistuvat nuoret saavat kokeilla kaikkia aktiviteetteja, jonka jälkeen he valitsevat lajin, johon keskitytään.

Vuoden aikana syntyneet ja treenatut tuotokset esitetään yleisölle kesäkuussa Bassline-festivaaleilla Helsingissä.

Tärkeintä Bass Campissa on kuitenkin tekeminen ja luominen rennolla ja hyvällä meiningillä.

Summeri seuraa, miten Bass Camp -projekti on edennyt viime syksystä tähän kevääseen.

Summerin netissä nähdään myös videoita, joissa esittelyssä ovat projektiin osallistuneet nuoret ja heidän valitsemansa lajit. Seuraa siis Bass Campin sivuilta, mitä nuoret ovat saaneet aikaan!

http://summeri.squarespace.com/basscamp/

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.