IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Pelit
Perustettu
6.6.2005
Tilastot
Käyntejä: 542 (1.7.2008 alkaen)
Koko
27 jäsentä
Tyttöjä: 3 (12 %)
Poikia: 24 (88 %)
Keski-ikä
24,7 vuotta
Otos: 21 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 24,8 vuotta
Poikien keski-ikä: 24,6 vuotta
Ylläpitäjä
NikSii

Jäsenet (27)

^^Y_S^^kunnon_terrori_Kimli90ÖödemanTimbu88commandozleijona88__kassu__^-jonna-^Tomppa5jannekoskinenmiid_PasiH83pete1980^^_toni_^^|jopi^
« Uudemmat - Vanhemmat »

ArmandToCA Race Driver 3Luonut: ArmandKeskiviikko 10.10.2012 03:11

Peli: ToCA Race Driver 3

Alusta: PC (Muut alustat: PlayStation 2, Xbox)

Olen nähnyt monenlaisia autopelejä yli kahdenkymmenen pelivuoden aikana. Yleensä autourhoilupelit keskittyvät yhdelle osa-alueelle muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. ToCa-sarja puolestaan on alusta lähtien ollut oikea autourheilulajien armada. Jopa siinä määrin että heikompaa hirvittää. Olen myös jonkin verran seuraillut moottoriurheilua, tosin en aktiivisesti. Siitä huolimatta pelistä löytyy muutama ennen näkemätön ajohärveli kilparadoille.

On jokseenkin hämmentävää ajaa ensin klassikkoformulalla ja tämän jälkeen hypätä kuplan kautta rekan rattiin. Kilpailumuotoihin hypätään mukaan pikalennosta ilman mitään ylimääräisiä ohjeistuksia ja tarkoituksena olisi vielä voittaa kyseinen kilpailu. En pitänyt peliä muutaman seikan vuoksi ihan parhaimapana näkemänäni rallauksena, mutta pelasin melko pitkälle vain sen vuoksi että näen mitä sillä on seuraavaksi tarjottavana. Lempparini oli tietenkin vanhan koulukunnan amerikkailaisista muskeliautoista koostuvat kisat. Mutta sen te jotka olette seuranneet kirjoituksiani tiedättekin.

Kuvallinen anti ei ole pässimpää ja äänetkin ovat riittävän hyvät luomaan tunnelmaa. Lisäksi välivideoissa pyörähtelee tiukkoihin gummiasuihin sonnustautuneita tiukkapeppusia neitokaisia joita tällainen vanha fetissiperverssisika tuijotteli mielellään. Teknisesti peli näytti olevan kunnossa kaikilta muilta osin paitsi ohjattaavuuden puolelta. Nimittäin oletuksena oli perinteisen wasd-ohjauksen sijaan nuolinäppäimet. Ei siinä mitään muuten mutta kun yritin asetuksista vaihtaa itselleni mieleisempää ohjaustapaa ei se onnistunut kirveelläkään. Joten jouduin ajamaan oikealla kädellä ja se ei tosiaankaan luonnistu minulta. Uskon että muutamat kisat menivät puhtaasti ohjauksen takia mönkään. Ratoja ei ole mitenkään erityisen paljon, mutta erillaisia ralliautoilla suoritettavia pikataipalaeita löytyy kiitettävä määrä.

Tämä autoilu sopii varmasti kavereille jotka tahtovat nopeaa ja helppoa ajelua monenlaisten autojen parissa. Heille jotka haluavat keskittyä vain yhteen kilpamuotoon kunnolla per kerta voi tulla pakokauhu. Omasta mielestä tämä sillisalaatti oli mielenkiintoista vaihtelua tavanomaisten kaahailujen jälkeen, mutta liian suuren nautintoannoksen jälkeen mittani täyttyi ja päätin lopettaa pelailun ennen kuin pääni sekoaa. Lopullinen arvioni on ristiriitainen. Tavallaan pidin pelistä mutta liian nopea lajivaihtelu ja rasittava ohjaus oikealla kädellä ottivat omansa.

Arvosana:
Rasittavuuksista huolimatta 8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Todellinen seisova joulupöytä autourheilupelien ystäville.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

ArmandFlatOut Ultimate CarnageLuonut: ArmandTiistai 04.09.2012 23:19

Peli: FlatOut Ultimate Carnage

Alusta: PC (Muut alustat: Xbox 360)

Kaikki autopelien harrastajat muistavat taatusti takavuosilta tämän loistavan kotimaisen autopelisarjan. Uusin ulkomaalaisvoimin tehty osa ei vaakuuttaanut pelaajia tai arvostelijoita samalla tavalla kuin edeltäjät. FlatOut Ultimate Carnage puolestaan on eräänlainen väliosa, taikka vähintäänkin uudelleenlämmittely toisesta osasta. Uudistettu graafinen ilme ja hiotumpi kokonnaisuus kumminkin saivat minut vielä kerran innostumaan vanhasta romurallipelistä uudelleen. Toki tämä peli on ilmestynyt jo 2007 mutta ei sitä juurikaan huomaa. Sillä kyseessä on todellinen autopelien helmi ja se minkä se häviää graafisessa annissa voittaa se korkojen kera takaisin rempseällä asenteella ja suorastaan anargiaa vastaavilla kisoillaan.

Amerikkalaiset noin 50-70 lukujen autot ovat olleet minulle aina ne kulkupelit jotka saavat sydämmeni kehräämään. Onhan toki miellyttävää kulkea omalla uudehkolla Opelin kotterolla töissä, mutta ei se tunnu miltään kunnon autolta, aina minä katson amerikan rautaa kuola valuen suupilestä. Ehkä joku kaunis päivä laitan sellaisen kun rahatilanne ja muut olosuhteet sallivat. No itse pelissä saakin sitten ajaa oikein urakalla noilla takapotkuisilla peltihirviöillä. Autovalikoimasta löytyy toki muutama kovin jaappanin romulta haiskahtava yksilö, mutta kunnon partamies valitsee aina V8:sin alleen. Jo valmiiksi melko arhäköitä autoja voi pelin aikana myös viritellä yksinkertaisessa viritysosiossa. Onkin kovin mukavaa aina testata uuden pakoputken tai renkaan vaikutus ajettavuuteen ja tehojen/nopeuden nousuun. Tosin loppua kohti ostin aina vain uuden auton ja viritin sen tappiin saakka ilman sen kummempia välitestailuja.

Itse kisat ovat mielenkiintoinen yhdistelmä romurallia ja varsinaista kisaamista. Radan varrelta ja autoista irtoavat osat jäävät mukaan pyörimaan ja joskus eteen tuli sellainen tilanne että putosin ykköspaikalta viimeisessä mutakassa vain ja ainoastaan sen takia kun törmäsin johonkin esineeseen joka oli suoraan ajolinjallani. Tämä antaa peliin hieman kaaottisen satunnaistekijän joka pitää vain hyväksyä, vaikka se edellisen kaltaisessa tilanteessa ärsyttikin kovin. Näitä radalla pyöriviä opjekteja on lukemani mukaan samanaikaisesti väliin radalla jopa yli 8000 kappaletta. On suorastaan ihme miten peli pyörii silti näin jouhevasti.

Taustalla soi valkoinen raparokkki ja kisat ajetaan joko suurkaupunkiympäristöissä tai punaniskojen maalaistalojen takapihoilla. Mukaan mahtuu myös muutama metsäisempi pikataival ja villinlännen maisemiin sijoittuvat rataosuudet jotka tarjoavat riittävästi silmänruokaa. Pelin vanhempi ikä näkyy vain joidenkin kenttien kauempana sijaitsevista taustoista. Autojen äänet ja peltien kolina hoitaa musiikin ohella muun äänimaailman kiitettävästi. Ohjaustuntuma on sopivan helppo ja takapotkut pysyvät pienen harjoittelun jälkeen hyvin hyppysessä. Haaste tosin kohoaa melko jyrkästi ja vaikeimmalla tasolla saakin jo kieli keskellä suuta ajaa jos mielii päästä paalupaikalle. Kisojen lisäksi tarjolla on myös haateita joista mielekkäinpiä olivat törmäyskisat, viimeinen mies/nainen pystössä on voittaja. Näiden lisäksi löytyy myös räsynukke-efektillä pelleilyä minipelien muodossa. Joissa esimerkiksi pitää kuski singota auton tuulilasin läpi mahdollisimman pitkälle.

Hunoina puolina voitaneen pitää kenttien vähäisyyttä, En ainakeen minä jaksa ajaa yhä haastavammalla kalustolla tasan samoja ratoja kissasta toiseen. Peli myös ajoittain hyytyi ja pätkyili siihen malliin etta se oli pakko uudelleenkäynnistää. Hmmm tämän ikäinsen pelin ei pitäisi olla liian suuri rasite tietokonekalustolleni. Peli ei myöskään tarjoa mitään uutta kahden ensimmäisen osan veteraaneille, jos ei oteta huomioon parempaa ulkoasua ja muuta pikkukivaa, kuten nettipeliä.

Ajaminen on todella kivaa ja uudelleenlämmittelyfiiliksistäni huolimatta tämä on rahan arvoinen paketti ja voin kyllä suositella peliä niillekkin joita autopelit eivät varsinaisesti kiinnosta. Älkääkä antako pelin iän hämätä, tämä on rautaista tavaraa vaikka onkin nähnyt päivänvalon 07:sen tietämillä.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Romurallin kuninkaan toistaiseksi paras osa.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

ArmandBig Scale RacingLuonut: ArmandMaanantai 27.08.2012 01:11

Peli: Big Scale Racing

Alusta: PC (Muut alustat: Ei löytyny vaikka yritin etsiä)

Kyseessä on laji mitä aikuiset viiksekkäät miehet tosissaan harrastavat. Ehkä uskomatonta, mutta totta, kuten vanha sanonta kuuluu. He ovat radioohjattavan autoilun Mikä häkkisiä ja muita todellisen elämän autourheilusankareita. Ei siinä mitään pahaa silti ole, vaikka tällaisen tietämättömän juntin korviin se kuulostaa hiukan hauskalta. Yhtä lapsellistahan on ajaa ns oikeilla autoilla rallia ja kisata pokaaleista verissä päin. Eikö totta?

Oli sitten ajatusketjusi minkälainen hyvänsä on huomioitava eräs mielenkiintoinen seikka. Todellisuutta simuloivasta asiasta tehdään simulaatiota vastaava peli joka itsessään simuloi simulaatiota. No lähtokohta kuulostaa järin lupaavalta omassa erikoisuudessaan ja toki tätä teosta tuli ensimmäiset kilpaulut hymy huulilla pelattua. Sitten iski se niin kutsuttu kyllästymisefekti päälle. Nimittäin pelissä jyystetään samoja ratoja yhä uudelleen ja uudelleen. Ainut vaihtuva tekijä on yhä parempi kalusto. Kaluston parantuessa myös haaste kasvaa. muttei kumminkaan niin suureksi etteikö ne tietokonekuskit ole selätettävissä.

Voi olla mahdollista että tämän pelin saa helpommin läpi konsoliohjaimella, tosin näppäimistökin käy harvinaisen hyvin, Sillä ajelu on melkoisen argadehenkistä perusrälläystä. Täytyy tosin myöntää että vastustajien tekoäly yllätti. tyypithän väliin kämmäili samalla tavalla kuin itse tein ja toisinaan antoivat armottoman vastuksen.

Tekniset ominaisuudet ovat ikäpeliksi ihan hyvät. Grafiikka on riittävän näyttävää ja autojen ohjastaminen on kunnossa. Äänipuoli menettelee, muttei tarjoile mitään uutta aikansa ajopelien saralla.

Huonouksista pitää mianita pari seikkaa: Ratoja on liian vähän vaikka sää ja valaisuefektit tekevätkin niistä valheellisen erillaisia. Pitemmän päälle touhu kay yksitoikkoiseksi ja jos jaksaa pelata niin koko homma on yhdessä illassa ohi.

Ihan kiva pakkaus niille jotka tahtovat rc-autoilla ja muutkin autoilupelien ystävät voivat tätä kokeilla. ei nimittäin ihan heti tule vastaavaa peliä vastaan.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Ikkuna radiohjattavien autojen maailmaan.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

ArmandBandits: Phoenix RisingLuonut: ArmandMaanantai 23.07.2012 01:26

Peli: Bandits: Phoenix Rising

Alusta: PC (ei saatavuutta muille alustoille, eikä kyllä haittaa yhtään)

Bandits: Phoenix Rising on niitä pelejä joista kehotan pysymään kaukana. Pelin paras anti nähdään alkujuonnon aikana. Nimittäin eletään postapokalyptisessä maailmassa jota hallitsee bandiiteiksi nimitetty roskasakki viritettyine vehkeineen. Toiseksi hienoin juttu ovat nämä taisteluautot, ne ovat nimittäin ihmeen vekkuleita vehkeitä ja ainakin teoriassa hauskan näköisiä ohjastettavia. Kolmas hyvä pouli löytyy korninpuoleisissa ääninäyttelijöissä joista irtoaa muutama tahallinen ja pari tahatonta vitsiä. Siihen se kaikki hauskuus sitten loppuukin.

Maailma näyttää kuun pimeältä puolelta. Joka kulma ja notko on autiota kraatterimaisemaa, ah no ei ihan löytyy muutamasta kentästä rähjäisiä tönöjä ja kourallinen eläviä puita. Vastustajat ovat päättömiä kanoja jotka ryntäävät heti havaittuaan päätä pahkaa tuleen, tämä on sinänsä helppo ominaisuus. vaan eipä ole tällä kertaa, nimittäin pelin ohjattavuus on jotakin kamalan ja karmean välimaastosta. Vaikka kuinka yritin muljauttaa aivoni oikeille kordinaateille ei se härvelin ohjaaminen oikein luonnistunut kunnolla. Hiirellä pitää käännellä menopeliä ja osata vielä samaan hengenvetoon ampua vihollisia, ei oikein käynyt minun järkeen. Lähinnä siitä seurasi koomista pujahtelua ja kiroilua ja konekiväärin räkätystä.

Peli ei tarjoa sisällöllisesti käytännössä katsoen mitään vaikka puitteet antavat näin ymmärtää. Yksinpelikampanjan voikin ihan suosiolla unohtaa muuttaman kentän jälkeen ja siirtyä moninpeliin. Oho ei niin suureksi yllätykseski moninpelistä ei oikein löydy peliseuraa. Ettei vain ihmiset ole unohtaneet tätä häntäpään helmeä...

Älkää ihmiset ostako tätä kuraa, jopa se verkossa mainostettu 4 € alelaarihinta on liikaa.



Arvosana:
1 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Alkudemoa lukuunottamatta täysin mielenkiinnoton autoammuskelu.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

ArmandRally TrophyLuonut: ArmandMaanantai 29.08.2011 03:37

Peli: Rally Trophy.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: 2001 kovin kone.

Testikone: Klassikkoautot rullasivat radalla.

Monet hemmot haaveilevat tuliterästä Bemarista, Audista taikka jostakin eksoottisesta nykyautosta. Minun mielikuvani kunnon autoista juontuu varhaislapsuuteen. Sillä isälläni oli aitoja V8-jenkkejä ja muita klassikoita kuten pelissä esiintyvät Volvo amazon ja 96 saab v4. Nämä viimeksi mainitut kulkuneuvot eivät erityisesti miellytä esteettistä silmääni taikka käsitystä kunnollisesta kulkuneuvosta. Sensijaan aito V8 hyrinä miellyttää korviani, jenkkiautojen ulkonäkö hivelee silmiäni ja niissä on enemmän munaa kuin ikinä nykyjupin bemuissa tai vastaavissa. Sitäpaitsi minä en oikeasti tunnista näitä nykylaatikoita toisistaan, oli sitten kyseessä nipponin rautaa taikka euroopan kiesi niin ihan samalta ne näyttää. Tuntuukin väliin siltä että enää on vain yksi ainut autovalmistaja joka vain valmiisiin kappaleisiin lätkii eri merkit.

Suomalaisen pelitiimin Rally Trophy nojaa vahvasti 60-70 lukujen rallikiesiin, joukosta löytyy mm miniä, 96:ta, Volvoa ja Ooppelia. Autot ovat hyvin erityyppisiä ajaa ja kun on tottunut yhtä ohjastamaan toisen haltuunotossa menee tovi jos toinen ennenkuin päästään pikataipaleilla pisteille. Realistinen ajomallinnus ja vanha kalusto voivat karkottaa osan pelaajista muiden autopelien ääreen. Mutta jos yhtään kiinnostaa vanhat kiesit ja realistinen ajomalli on peli omiaan juuri sinulle. Toisinsanoen kunno simukuskille tämä on iästään huolimatta pakkovalinta.

Ulkoinen asu on yllättävän kovaa luokkaa kymmenen vuoden iästään huolimatta ja kaikesta paistaa viimeisenpäälle hiottu kokonnaisuus. En kehu suomalaisia pelejä mitenkään erityisesti, mutta useimmat suomalaiset tuotokset ovat olleet laatustandardien kärkipäätä. Äänet ja musiikit tuovat retropelin retroautoiluun tunnelmaa ja tässä rallauksessa myös kartanlukija pysyy harvinaisen hyvin ajantasalla. Tosin hän valittaa epäonnistumisista ärsyttävällä tavalla. Pelin pelaaminen näppäimistölläkin onnistuu ihan hyvin ja tuntuma on loistava, jokaisesta kämmistä voi syyttää vain itseään. Mutta jos todella haluaa perehtyä pelin saloihin on suositeltavaa hankkia ratti ja polkimet.

Pelin alussa voi joutua pettymään usempaankin otteeseen ja auton pitäminen hanskassa on vaativa laji. Itse kokeilin alussa kaikkia peltihirviöitä ja mielesen aloitusauton löydettyöni tahkosin monen epäonnistumisen jälkeen itseni voittoon ja sain palkinnoksi uuden auton. Kaikki tasot ja autot saa hankittua vain ja ainostaan pelissä menestymisen myötä. Kokemattomalle suosittelenkin aluksi helpointa vaikeustasoa ja autoksi joko minin tai 96. Takapotkuvolvo aloitusautona varmasti aiheuttaa jossakin vaiheessa jonkinsortin hulluuskohtauksen.

Radat ovat enimmäkseen hyviä ja erityisen paljon pidin Suomen radoista joiden varrella vilahteli kyltteja esim "Savitaival 5 km". Huonoimmat ja rumimmat radat puolestaan olivat Keniassa. Pelissä on kaksi eri kisaa toinen on perinteinen ralli, eli auto, kuljettaja, mutkainen tie ja kello. Toinen vaihtoehto on Argade jossa pörrätään radalla kilpaillen toisia autoja vastaan.

Sitten päästäänkin niihin huonoihin puoliin. Täydellisestä ajomallista ja muista vahvuuksista huolimatta aina peleissä on myös kirppuja, eikä tämäkään ole mikään poikkeus. Ensinnäkin kokeneelle tietokonerallaajalle pelissä on vähän sisältöä. Vaikeustasot ovat joko liian helppo tai ylivaikea. Mielestäni helpon ja vaikean tason välissä pitäsi olla sellainen tarpeeksi haasteellinen, muttei niin helppo kuin helpoin vaikeusaste. Oletuskontrollit olivat vähintäänkin hankalat ja niiden muuttaminen vieläkin hankalampaa. Eli kontrollien vaihto tuntui jo peliltä pelin sisällä. Nämä pienet kirput eivät kumminkaan himmennä peli lähes maagista loistoa.

Suosittelen peliä kaikille joita vanhat autot ja ralli kiinnostaa.

Hyvää:
Ohjattavuus.
Äänet, jopa se väliin ärsyttävä kartanlukija.
Realistisuus.
Vanhat kunnon autot.
Vanhaksi peliksi erittäin näyttävä (hifistit hymisevät).

Huonoa:
Konkareille vähän pelattavaa.
Vaikea vaihtaa asetuksia kontrolleihin.
Korkea aloituskynnys ensikertalaisille.

Yleisarvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Lähes täydellinen rallisimulaattori 60-70 luvun autoilla.

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

herbieDeath Rally ILMAISEKSI!Luonut: herbieTiistai 20.10.2009 22:23

Remedy Entertaiment teki loisto yllärin! He tarjoavat vuonna '96 julkaisemaansa autopeliä ilmaiseksi.

http://www.v2.fi/uutiset/pelit/9662/Suomalainen-autopeliklassikko-ilmaiseksi/

QuatermassMangled at the MallLuonut: QuatermassTorstai 23.07.2009 18:33

(kuva Carmageddonista)

Minun ei pitäisi pelata Burnout Revengeä. Voin vain kuvitella miten hallaa tekee sydämelle olla tunnin, parin pelisession ajan jatkuvasti VALTAVAN RAIVON kourissa.

Parhaimmillaan se on ihan vitun ihan ihana ja tyydyttävä peli. Xboxin ostettuani etsin pitkään jotain itselleni sopivaa autopeliä, mutta ne olivat vain toinen toistaan paskempia. Project Gotham Racing, Need for Speed Underground, Need for Speed Underground 2, Forza Motorsport.. varmaan ihan kivoja niille jotka tykkäävät autoista, mutta minä en. Quantum Redshift oli paras, semmoinen Wipeoutin tyylinen jossa huristellaan omituisilla avaruusmopoilla, mutta siihenkin kyllästyi nopeasti.

Inhoan autoja, mutta tykkään kaahailusta. Carmageddonit olivat minulle aika täydellisiä pelejä silloin aikanaan. Carmageddon 2 päihittää nykyajan autopelit hyvin monessa suhteessa. Esim onko se niin vitun vaikea antaa pelaajan etsiä oikoreitit ihan vapaasti, melkein joka ikisessä autopelissä kun radat ovat neulantarkkoja viivoja joiden ympärillä oleva pelimaailma on pelkkää maisemaa, silmänlumetta.
Carmageddonissa oli laajat ympäristöt joissa radat kulkivat, ja sait joko mennä kiltisti rataa pitkin tai lähteä tutkimaan maailmaa ja ajamaan ihmisiä(ja eläimiä) lyttyyn.
Vahingonmallinnus oli myös upea Carmageddonissa(ainakin kakkosessa), autot menivät ihan palasiksi ja jopa kohtuu realistisen oloisesti. (epärealistisen kestäviä ne silti olivat)

Ja Carmageddon ykkösen Die Anna oli ensimmäisiä pelihahmoja joihin ihastuin. Siitä huolimatta että hän oli pelkkä naama vasemmassa ylälaidassa joka ilmeili häijysti ja heitti kommentteja kun ajoimme ihmisten päälle tai runttasimme vastustajaa oikein kunnolla.
"Psychopathic stunner. Born in a body bag and raised in a morgue."
Tuon enempää ei hahmon taustoista kerrottu, hän oli lähinnä naispuolinen vastine Max Damagelle, mutta perkele että ihastuin häneen.

Carmageddonien jälkeen olen tosiaan etsinyt minulle sopivaa autopeliä. Monen huonon ostoksen jälkeen Burnout Revenge on ehkä lähimpänä sitä mitä olen halunnut. Ensinnäkin se on todella agressiivinen, peli kannustaa runnomaan vastustajia, ajamaan vastaantulijoiden kaistalla ja tekemään kaikkea muuta järjetöntä. Ja se näyttää ja tuntuu todella hyvältä. Ajotuntumaa ei ole pilattu turhalla realismilla, eli käsijarrun käyttäminen 300km tuntivauhdissa ei saa autoa pyörimään typerästi jorpakkoon kuten kaikissa "oikeissa" autopeleissä minulle aina käy.

Mutta siitä huolimatta se on liian vaikea minulle! AAARGH! Sama piirre mikä pilasi sinällään ihan kivan Need for Speed Undergroundin: teet YHDEN PIENEN VIRHEEN pitkässä kisassa niin se on siinä, pakko aloittaa alusta koska et enää millään saa aikarajaa kiinni. Ja minä teen paljon virheitä huolimatta siitä miten helppo pelin autoja on ajaa. Se on äärimmäisen vittumaista.

Ja kolarikisat vasta onkin toteutettu vittumaisesti. Sinällään idea on todella mahtava, joskin joidenkin mielestä(ei minun) ehkä moraalisesti arveluttava: pelaajan on aiheutettava mahdollisimman paha ketjukolari. Kuulostaa hauskalta jos olet kaltaiseni sairasmielinen yksilö.
Mutta miksi miksi miksi se on pitänyt toteuttaa niin päin persettä.

Esim startti. Ei voi vain lähteä normaalisti ajamaan, vaan lähtönopeus määritellään jollain typerällä mittarilla jossa pitää painaa nappia kaksi kertaa. En vieläkään tajua miten se toimii, mutta jos painat väärin niin auto posahtaa siihen, tai saat vain etanavauhdin. Typerää.
No sitten kun auto lähtee liikkeelle niin sitä et saa hidastamaan millään ja ohjauskin tuntuu olevan vaikeampaa kuin tavallisessa pelissä.
Tarkoituksena on saada oma auto rysäytettyä keskelle liikennettä niin että mahdollisimman moni törmää siihen, ja hyvä juttu jos saat matkalla vähän kolaroitua ja tuotua näin vielä lisää esteitä liikenteelle. Autosi posahdettua sen liikerataan voi rajallisesti vaikuttaa, mikä on ihan kiva.
Alalaidassa mittari joka täyttyy mitä enemmän kolaria tulee, ja sen ollessa täynnä pääset käyttämään Crashbreakeria, taas yksi sinällään kiva ominaisuus joka on tehty päin vittua.

Siis: Crasbreaker antaa sinun räjäyttää autosi uudestaan ja aiheuttaa suunnatonta vahinkoa ympäröiville autoille. Autosi myös lentää taas ilmaan ja voit ohjata sen päin muita autoja.
MUTTA VOI VITTU. Mittarin täyttyessä käynnistyy muutaman sekunnin ajastin jonka aikana mittari tyhjenee nopeasti, ja sinun täytyy rämpyttää b-näppäintä ihan vitun nopeasti saadaksesi sen taas täyttymään, tai muuten räjähdyksestä tulee vain pieni lässähdys. Mitä järkeä?

Ja jos kolari meneekin päin persettä, kuten se usein menee, ja haluat aloittaa alusta, niin siinä meneekin ihan vitun pitkä aika. Kamera nimittäin lähtee valumaan hitaasti kolaripaikalta takaisin starttipaikalle, jonka jälkeen vielä muutaman sekunnin latausaika. Mitä pidempi rata sitä pidempään kameralla tietysti kestää rollaattorinsa kanssa. Taas kysyn että miksi vitussa.
Ilman näitä pieniä ärsyttävyyksiä olisin tykännyt kolarikisoista valtavasti, nyt ne ovat vain välttämätön paha.

Entä muut pelimuodot? Traffic Attackiin ihastuin heti. Siinä vain rymistellään eteenpäin ja runnotaan mahdollisimman paljon muuta liikennettä, tästä kun saa lisää aikaa ja turboa autoon.
Tavalliset kisat ovat myös kivoja, kolaroiminen kun on toteutettu perhanan tyylikkäästi. Esim kun kiilaat viereisen pelaajan tolppaan, tulee hieno kamerahidastus ja peli väläyttää jonkin höperön nimen tuolle nimenomaiselle kolarille. Koska pelaan peliä suomenkielisenä, nimet ovat todella omituisia, esim "Tukkijätkä tuulettaa". Mutta se on valtavan nautinnollista.

Road ragessa ei sitten kisatakaan maaliinpääsystä, vaan tarkoituksena on kolaroida kilpailijoita mahdollisimman paljon. Tämä on lempimoodini, ja harmittaakin että näitä kisoja on varsin vähän.

Kaikista vittumaisin pelimoodi on ns. boostikisa, eli tavallinen aika-ajo. Se on juuri se moodi jossa ei sallita yhden yhtäkään virhettä jos haluat sen typerän kultamitalin, ja lisäksi täytyy muutenkin ajaa täydellisesti. Välttämätön paha, kuten kolarikisatkin.
Jos olisi joku cheatti jolla saisi välittömästi kaikki autot ja kisat avattua, olisin naputellut sen aikaa sitten. Haaste ei kiinnosta vitun pätkää enää sen jälkeen kun on vittuuntunut kymmeniä kertoja johonkin samaan typerään kohtaan. Enpä kyllä muutenkaan etsi peleistä haastetta, vaan kokemuksia ja hauskanpitoa.

Ja tämän on pakko olla epäterveellistä, niin väkevästi tämä minuun vaikuttaa. Äsken pelatessa huomasin nojaavani eteenpäin kaikki lihakset jännittyneenä, veri kohisten päässä, ja KARJUIN kurkku suorana aina kun kömmäsin, ja NAUROIN vielä kauheammin aina kun sain vihollisia runtattua, ja HUUSIN JA ÖRISIN kun pääsin ensimmäisenä maaliin. Fiilis oli kuin salitreenin tai painin jälkeen. Siis hyvä fiilis, kun nyt kerrankin voitin kolme kisaa peräkkäin.
Pelit herättävät minussa aina voimakkaita tunnekuohuja. Negatiivisia silloin kun peli on paska tai en osaa pelata, mutta hyvien pelikokemusten aiheuttamat positiiviset tunteet saavat kaiken tuntumaan sen arvoiselta.

Tuli mieleen että pelkoa pidetään yleensä huonona tunteena, mutta joitakin pelejä pelaan juuri sen vuoksi. Mutta siitä voisi kirjoittaa toiste, tästäkin tuli taas ylipitkä jauhanta. Piti vain vähän raivota Burnoutin vittumaisuudesta.

Ainiin. Carmageddonista on myös sarjakuva. http://www.tozzer.com/carm/1.htm

|bonbon|parkkiässäLuonut: |bonbon|Tiistai 25.11.2008 19:07

« Uudemmat - Vanhemmat »