IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

hirveys ))))));;;;;Sunnuntai 12.06.2011 01:41

5 kuukautta vanhan Brianna Lopezin ruumiinavaus paljasti että hän oli kärsinyt pahoinpitelyistä/hyväksikäytöstä koko lyhyen elämänsä ajan. Viranomaisten mukaan tämä on kauheimpia heidän näkemiään tapauksia. Muunmuassa vanhemmat ovat syytettyjen listalla.

Brianna todettiin kuolleeksi perjantai aamuna Memorial Medical Center -sairaalassa elvytysyrityksistä huolimatta, sanoo sheriffi Ed Miranda.

Perjantai iltana poliisi pidätti Briannan vanhemmat, Stephanie Lopezin 19v., Andy Waltersin 21v. sekä 19-vuotiaan Stephen Lopezin (äidin kaksosveli). Heistä jokaista syytetään lapsen kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Waltersia syytetään tämän lisäksi sukupuoliyhteyden harjoittamisesta vauvan kanssa.
Poliisit ovat puhutelleet kuutta aikuista ja kahta lasta jotka asuivat samassa kodissa Briannan kanssa. Sheriffin mukaan perhe on ollut yhteistyöhaluinen. Ystävänpäivänä syntyneellä tytölle todettiin ruumiinavauksessa useita eriasteisia vammoja ja ruhjeita.
Maanantaina sheriffi tarkensi tietojaan ruumiista löytyneistä vammoista: hänen mukaansa Briannassa oli 11 eri vaiheessa paranemista olevia ihmisen puremajälkiä, useita mustelmia, kaksi murtunutta oikeanpuoleista kylkiluuta, kolme kallonmurtumaa, aivojen turvotusta ja jälkiä ravistelusta. Myös Briannan molemmat jalat olivat murtuneet, asiantuntijan mukaan jalkojen murtumat johtuivat siitä että lapsi oli nostettu rajusti jaloista ilmaan. Tutkijat ottavat selvää syytettyjen hammaskartoista selvittääkseen kuka puremajäljet on aiheuttanut.

Oikeuden papereissa mainitaan että Walters on myöntänyt purreensa Briannaa, mutta puolustautunut sanomalla ettei kuitenkaan "Purrut irti palaa tytöstä". Waltersin mukaan myös hänen 18 kuukautta vanha poikansa puri vauvaa.
Lisäksi Stephanie Lopezin väitetään purreen ja nipistäneen Briannaa turhautuessaan tähän.

Sheriffi kertoo että Walters ja Stephen Lopez joivat olutta torstai yönä, jolloin he heittelivät Briannaa ilmaan.
Lapsen pää osui kolmesti kattoon ja ainakin kaksi kertaa miehet epäonnistui ottaa vauva kiinni ennen lattialle putoamista. Stephen Lopez sanoi juoneensa kymmenen olutta, jotka Walters oli ostanut. Stephanie Lopez ilmoitti juoneensa kolme olutta ja nukahtaneensa sitten. Aamulla äiti oli löytänyt Briannan lattialta eikä saanut lasta hereille. Kysyttäessä mitä on tapahtunut, Walters kertoi Lopezille heidän "leikkineen vähän rajusti edellisiltana"...
... oikeudessa Andy Walters sanoo Briannan olleen tajuissaan ja itkeneen ilmaan heittämisen jälkeen. Walters kävi nukkumaan klo 01:30 eikä tiennyt missä Brianna tuolloin oli. Kolmelta aamulla Walters heräsi ja löysi Briannan makaamasta lattialta sängyn vierestä, hän kietoi lapsen huopaan ja laittoi hänet kehtoon. Seitsemän aikaan Briannan vaippa piti vaihtaa ja Stephanie kysyi vauvan mustelmista, tällöin Walters kertoi "leikkineensä rajusti" lapsen kanssa. Walters vaihtoi Briannan vaipan, kietoi sormensa ympärille kosteuspyyhkeen ja työnsi sen vauvan anukseen.
Walters myöntää purreensa Briannaa mutta puolustautuu sillä ettei hän ole ainoa perheenjäsen joka niin teki. Walters kertoi Stephanien nipistelleen ja heitelleen vauvaa menetettyään tähän hermonsa. Lapsen eno, Stephen Lopez tunnusti heittäneensä Briannaa ilmaan ottamatta tätä kiinni ennen lattialle putoamista. Kuulustelun aikana Stephen myönsi myös raiskanneensa vauvan. Sekä eno että isä olivat useaan kertaan olleet sukupuoliyhteydessä Briannaan.

Klo 10 aamulla 19. päivä heinäkuuta Stephanie huomasi ettei Brianna hengitä ja soitti hälytysnumeroon.
Klo 11:10 Brianna kuoli sairaalassa vain viiden kuukauden ikäisenä.
Luettuasi tämän voit teeskennellä, ettei se liikuta sinua mitenkään, tai sitten voit lisätä sen päiväkirjaasi niin kaikki tietävät, että välität..

:D:DDKeskiviikko 15.09.2010 00:50

OLETKO MIES VAI NAINEN ?
KATSO ALAS
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Ei tänne idiootti, vaan housuihisi ! :D
> jos hymyilit edes vähän niin lisää tämä blogiisi..

[Ei aihetta]Tiistai 07.09.2010 22:57

LYÖ MUA KERRAN...
MÄ EN VÄLITÄ...
LYÖ MUA KAKS KERTAA...
EI TUNNU MISSÄÄN...
LYÖ MUA KOLME KERTAA...
SUA EI KIINOSTA ENÄÄN...
LYÖ MUN KAVEREITA...
JA SÄ VOIT RUVETA
KAIVAMAAN...
OMAA HAUTAAS
kopioi jos välität kavereistasi!!

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.08.2010 20:08

- joka sanoo sinua kauniiksi, vaikka olisit juuri herännyt.
- joka soittaa sinulle takaisin kun katkaiset puhelun.
- joka olisi hereillä vain siksi että näkisi sinun nukkuvan.
- joka pitäisi sinua kädestä, hänen kavereittensakkin edessä.
- joka kääntyy ja sanoo kavereilleen, 'tuolla on mun tyttö'.
- joka vähä väliä muistuttaa sinua kuinka paljon välittää sinusta ja kuinka onnellinen hän on kanssasi.
- joka puhuisi asioista jotka kiinnostavat sinua, eikä asioista jotka ovat sinulle päivänselviä.
- joka ajattelisi sinua vähän useammin, kuin kerran päivässä.
- joka todistaisi rakkautensa sinua kohtaan, eikä vain sanoilla.
- joka olisi valmis lähtemään luoksesi vaikka yöllä.
- joka osaisi pidellä hellästi sinua ja osaisi kertoa tunteensa.
- joka ei häpeäisi suhdetta.
- joka hymyilee jo ajatellessaan sinua tai vain katsoessaan sinua.
- joka sanoo ''rakastan sinua'' ja tarkoittaa sitä.
- joka ei ole kaikkien tyttöjen perään.
Lisää tämä blogiisi tai et tule ikinä saamaan tuota poikaa.

VITUTUS !Sunnuntai 08.08.2010 01:31

varmaan mul oli vippi enkä mä ees tienny siitä !!!! olin niinku viikon ilman konetta ja sit joku vitun galtsu oli sohlannu ja antunu ilmaset vipit ja mulla oli vaa ilmotus et vippisi on päättyny. ARGHH !!!

kaikki shoppailemaan! ;)Perjantai 16.07.2010 21:34

kannattaa mennä farkkupuotiin, siellä oli farkkuja 15 eurolla !!

mun pitäs tästä mainostamisesta saada jotain palkkioo =D
« Uudemmat - Vanhemmat »