IRC-Galleria

^^Mills^^

^^Mills^^

Luojan unikko

Blogi

« Uudemmat -

TarinatuokioKeskiviikko 15.12.2010 00:33

Olipa kerran, kaukaisessa Helsingin valtakunnassa alue niemltä Työ- ja elinkeinoministeriö. Työ- ja elinkeinoministeriössä sijaitsi Helsinki Filmin kipeästi kaipaama ateljeetila. Tuossa ateljeessa tultaisiin kuvaamaan suurilla ja ihmeellisillä elokuvakameroilla ihan ja vielä ihan oikeilla näyttelijöillä. Jotta ateljee olisi saatu ohjaajan mieleiseksi täytyi kolmen lavastetyöntekijän, Eeron, Paulan ja Millan, viedä sinne huonekaluja. Huonekaluja oli pakettiautollinen ja niiden seassa oli muun muassa kaksi 1900 -luvun alun muodin mukaan rakennettua sohvaa. Milla ja Eero kantoivat nämä molemmat sohvat ylös kolmanteen kerrokseen, kaikki noin 30 kiviporrasta kahteen kertaan. Noiden sohvien lisäksi vietiin ylös myös tuoleja, pöytiä ja sen semmoisia.

Kun huonekalut oltiin siirretty ateljeehen, piti lavastetyöntekijöiden purkaa 15 lastulevystä rakennettua arkistohyllyä. Nämä hyllyt oli heille ministeriö luvannut omiksi Helsinki Filmin lavastevarastolle. Yhdessä hyllyssä oli aina kaksi päätylevyä, takalevy sekä kuusi hyllylevyä. Milla Jaksoi kantaa aina kolme hyllylevyä kerrallaan alas autolle ja kavuta sitten 30 porrasta takaisin kolmanteen kerrokseen hakemaan lisää. Päätylevyjä hän jaksoi yhden kerrallaan, takalevyjä ei yhtäkään. Paula jaksoi kantaa hyllylevyjä kaksi kerrallaan, pääty- ja takalevyjä hän ei jaksanut yksin yhtäkään. Eerolla oli jo monen vuoden kokemus roudaamisesta, hän jaksoi kantaa kaikkia isojakin levyjä aina useamman kerrallaan autolle ja kiivetä sitten takaisin ylös.

Tämän kovan roudaustyön Eero, Paula ja Milla hoitivat yhteensä noin 4-5:ssä tunnissa. Tässä vaiheessa kertoja kysyy: Niin mitä muuta pitäisi tehdä tämäntyyppisten töiden, salilla käymisen ja suhteellisen terveellisen ruokavalion lisäksi, jotta minäkin tekisin"ees joskus vähän jotain" ? prkl, ei kaikissa vaan ulkopäin tämmönen näy :P
"Fiktiivinen tarina perustuu omakohtaisiin kokemuksiin."

Musta tuntuu, että tossa on ristiriita...
Kyösti Pöysti
[/] tutit on kivoja
[x] pidän pitkää takkia
[x] minulla on iso pää
[ ] suhteeni ovat päättyneet aika lyhyeen
[ ] pelaan playstationia
2½/5

Rauno Repomies
[x] minulla on lääkitys
[x] puhun aivan sekavia
[x] ainakin muiden mielestä
[x] olen hyvä johtamaan
[ ] ja laulamaan
4/5

Helga
[ ] olen Karjalainen
[x] haluaisin ampua sinkolla
[ ] käyn punttiksella
[ ] olisin vastakkaista sukupuolta, jos olisin itse saanut päättää
[ ] isän kanssa on selvittämättömiä riitoja ym.
1/5

Pekka Routalempi
[x] puhuessani usein eksyn aiheesta
[x] monet asiat ovat jänniä
[ ] minut laitetaan yleensä siivoamaan
[ ] nuorena maalasin/maalaan
[ ] juttuni eivät kiinnosta muita
2/5

"Hah, perätön huhu!"Lauantai 07.11.2009 04:46

VÄITTEITÄ:
Sä oot sinkku.
- njet
Sulla on vihreät silmät.
- on
Sä asut vielä vanhempies kanssa.
- en
Lemmikkejä, vähintään yksi.
- oli
Sulla soi musiikki tällä hetkellä.
- kyl
Oot tyttö.
- jeps
Oot myös aika laiska.
- jepa
Olet itkenyt viimeksi vastakkaista sukupuolta edustavan ihmisen takia.
- en muista mutta mahdollisesti

MUUTA:
Kuinka lähellä kännykkäsi on sinua?:
- taskussa
Mitä söit viimeksi?
- teeleipää
Paljonko kello on?:
- 2:39
Mistä olet iloinnut tänään?:
- Atte on kylässä ja Henkan käsi liikkuu tosi hyvin
Mistä olet ollut surullinen tänään?:
- että olen niin masentunut ATK -tunneista

OLEN:
( ) maannut keskellä yötä maantiellä
(x) saanut kunnon huudot opettajaltasi
(x) rakastunut julkkikseen
(x) kulkenut yöasu päällä ulkona täysin tavallisena päivänä
(x) haaveillut osaavasi lentää
( ) yrittänyt lentää
( ) joutunut sairaalaan, koska yritit lentää
( ) ostanut yhtä aikaa kortsuja ja kurkkuja/banaaneja
( ) nähnyt PMMP:n
(x) valvonut koko yön
( ) hypännyt ikkunasta
( ) potenut vauvakuumetta
( ) työskennellyt sairaalassa
(x) nähnyt auto-onnettomuuden/ollut siinä
( ) laittanut hiustenkuivaajan päälle vain nauttiaksesi hurinasta
(/) muuttanut täysin vieraalle paikkakunnalle
(/) juontanut jonkin tilaisuuden
(x) tilannut Cosmopolitania *drinkkiä meinaan tässä
(x) ostanut yli 5 eurolla karkkia
(/) sytyttänyt tulipalon
(x) miettinyt miksi olet olemassa
( ) hukannut jotain rahallisesti arvokasta
(/) lyönyt jotakuta kunnolla
( ) heitellyt astioita tarkoituksena osuaksesi toiseen ihmiseen
(x) itkenyt yhdessä ystäväsi kanssa
(x) poistanut tikun jonkun sormesta
(x) syönyt mansikoita niin paljon, että mahasi tuli kipeäksi
(x) sylkenyt jonkun päälle yli 10-vuotiaana
( ) kokeillut isäsi kalsareita
( ) maalannut taloa
( ) syönyt käpyä
(x) sytyttänyt nuotion
( ) ollut poissa koulusta voidaksesi lukea seuraavan päivän kokeeseen paremmin
(x) ollut katsomassa koripallo-ottelua
(x) pyörinyt alasti lumihangessa
( ) lasketellut päin puuta
(x) heittänyt moottoritiellä auton ikkunasta jotakin ulos
(x) soittanut ilmakitaraa
(x) pelannut pokeria
(x) matkustanut linja-autolla illalla
( ) viettänyt joulun erossa perheestäsi
(x) puhunut vieraan ulkomaalaisen kanssa suomea/englantia
( ) käynyt Pori Jazzeilla
( ) ollut katsomassa jääkiekko-ottelua
(x) esittänyt joulupukkia
(x) pettynyt, koska sait kokeesta alle 8
(x) syönyt kalastamasi kalan
( ) kiivennyt puuhun etkä uskaltanut enää tulla alas
( ) tuhonnut tietokoneen
(x) tunnistanut vieraan ihmisen hänen galleriakuviensa perusteella
(x) todennut, että kaikki oli ennen paremmin
(x) juonut 1,5 litraa kokista putkeen
(x) maannut koko päivän sängyssä
( ) ollut viikon käymättä suihkussa
(/) vakoillut naapuriasi
( ) käyttänyt piilolinssejä
( ) maksanut kampaajalla käymisestä yli 100 euroa
( ) saanut kukkia ilman merkittävää syytä
( ) nähnyt mäyrän

MINULLA ON
(x) oma tietokone
(x) alkoholia
(x) musiikkia soimassa
(x) pidän musiikin kuuntelusta
(x) suunnitelmia tulevalle viikonlopulle
( ) valokuvia seinällä
(x) astioita pöydällä
(x) enemmän kuin 10 cd:tä
( ) hiukset sekaisin
(x) väsynyt olo
(x) kivoja kavereita
(x) sänky pedattuna
( ) jokin paikka kipeä
( ) työpaikka
(x) seurustelukumppani
( ) makeannälkä
(x) muistoja, jotka haluaisin unohtaa
(x) muistoja, joita en halua koskaan unohtaa

Lisätienestiä kenties?Perjantai 06.11.2009 02:29

Viimesen kahden päivän aikana olen tehnyt:

- Terveellisiä, gluteenittomia, kuohkeita ja täyttäviä sämpylöitä. Osa menee huomenna lämpimiks voileiviksi. Täytteenä tulee olemaan tomaattimurskaa, mozzarellaa sekä mustia oliiveja.

- Vihreä lihamureke (karamelliväri <3). Uskottele itsellesi syöväsi vihanneksia!

- Porkkanalaatikko ohrasuurimoihin niillä aineksilla mitä löytyi. Siirapin sijaan hunajaa ja valkopippuri jäi tällä kertaa pois. Korppujauhot korvattiin vaalealla soijarouheella.

Jos sovitaan ehdoista, niin ehkä tulen Sinunkin luoksesi kokkaamaan ;)
(tämä ei ole senssiviesti, toim. huom.)

Näytä omakohtaiset fobiasiPerjantai 23.10.2009 00:19



FOBIAT

x= vähän
xx= kohtalaisesti
xxx= paljon


A
[x] Achluophobia - Pimeän pelko
[ ] Acrophobia - Korkeiden paikkojen pelko
[ ] Agliophobia - Kivun pelko
[ ] Agoraphobia - Avointen paikkojen tai väkijoukon pelko
[ ] Aichmophobia - Turhien tai terävien esineiden pelko
[ ] Amaxophobia - Autolla ajamisen pelko
[ ] Androphobia - Miesten pelko
[ ] Anginophobia - Kurkkutulehduksen tai tukehtumisen pelko
[ ] Anthrophobia - Kukkien pelko
[ ] Anthropophobia - Ihmisten tai yhteiskunnan pelko
[ ] Aphenphosmphobia - Koskettamiseksi tulemisen pelko
[ ] Arachnophobia - Hämähäkkien pelko
[ ] Arithmophobia - Numeroiden pelko
[ ] Astraphobia - Ukkosen pelko
[ ] Ataxophobia - Sekasorron tai siivottomuuden pelko
[ ] Atelophobia - Epätäydellisyyden pelko
[ ] Atychiphobia - Epäonnistumisen pelko
[xx] Autophobia - Yksin olemisen pelko
B
[ ] Bacteriophobia - Bakteerien pelko
[ ] Barophobia - Painovoiman pelko
[ ] Bathmophobia - Rappusten pelko
[ ] Batrachophobia - Sammakkoeläinten pelko
[ ] Bibliophobia - Kirjojen pelko
[ ] Botanophobia - Kasvien pelko
C
[x] Cacophobia - Rumuuden pelko *oman rumuuteni siis
[ ] Catoptrophobia - Peilien pelko
[ ] Chionophobia - Lumen pelko
[ ] Chromophobia - Värien pelko
[ ] Chronomentrophobia - Kellojen pelko
[ ] Claustrophobia - Ahtaiden/ suljettujen paikkojen pelko
[ ] Coulrophobia - Klovnien pelko
[ ]Cyberphobia - Tietokoneiden pelko
[ ] Cynophobia - Koirien pelko
D
[ ] Dendrophobia - Puiden pelko
[ ] Dentophobia - Hammaslääkärin pelko
[ ] Domatophobia - Talojen pelko
[ ] Dystychiphobia - Onnettomuuksien pelko
E
[ ] Ecophobia - Kodin pelko
[ ] Elurophobia - Kissojen pelko
[x] Ephebiphobia - Teinien pelko *pissikset argh :D
[ ] Equinophobia - Hevosten pelko
G
[ ] Gamophobia - Avioliiton pelko
[ ] Genuphobia - Polvien pelko
[ ] Gynophobia - Naisten pelko
H
[ ] Heliophobia - Auringon pelko
[ ] Hemophobia - Veren pelko
[ ] Herpetophobia - Matelijoiden pelko
[ ] Hydrophobia - Veden pelko
I
[ ] Iatrophobia - Lääkärien pelko
[ ] Insectophobia - Ötököiden pelko
K
[ ] Koinoniphobia - Huoneiden pelko
L
[ ] Leukophobia - Valkoisen värin pelko
[ ] Lilapsophobia - Tornadojen ja hurrikaanien pelko
[ ] Lockiophobia - Lapsen syntymän pelko
M
[ ] Mageirocophobia - Kokkaamisen pelko
[ ] Melanophobia - Mustan värin pelko
[ ] Microphobia - Pienten asioiden pelko
[ ] Mysophobia - Lian tai alkioiden pelko
N
[ ] Necrophobia - Kuoleman ja kuolleiden asioiden pelko
[ ] Noctiphobia - Yön pelko
[ ] Nosocomephobia - Sairaaloiden pelko
O
[ ] Octophobia - Kahdeksikon pelko
[ ] Ombrophobia - Sateen pelko
[xx] Ophidiophobia - Käärmeiden pelko *lähinnä kyyt
[ ] Ornithophobia - Lintujen pelko
P
[ ] Papyrophobia - Paperin pelko
[ ] Parastitaphobia - Loisten pelko
[ ] Pathophobia - Sairauksien pelko
[x] Pedophobia - Lasten pelko
[ ] Philophobia - Rakkauden pelko
[ ] Phobophobia - Pelossa olemisen pelko
[ ] Podophobia - Jalkojen pelko
[ ] Porphyrophobia - Violetin värin pelko
[ ] Pteridophobia - Saniaisten pelko
[ ] Pteromerhanophobia - Lentämisen pelko
[ ] Pyrophobia - Tulen pelko
S
[ ] Scolionophobia - Koulun pelko
[ ] Selenophobia - Kuun pelko
[ ] Somniphobia - Nukkumisen pelko
T
[ ] Tachophobia - Vauhdin pelko
[ ] Technophobia - Tekniikan pelko
[ ] Trypanophobia - Ruiskeiden pelko
V-Z
[ ] Venustraphobia - Kauniiden naisten pelko
[ ] Wiccaphobia - Noitien ja noituuden pelko
[ ] Xenophobia - Vieraiden pelko
[ ] Zoophobia - Eläinten pelko

uusi ulkonäköKeskiviikko 07.10.2009 00:12

reaktio: mneh, olkoot. Melko facebook nykyään. Ja samaa mieltä, valkonen värinä aeka kirikas tms.

PWNED!Maanantai 05.10.2009 23:47

http://ircquotes.fi/?134320

#puolukka (140) [134320]
<@Laged> monta varvasta saat suuhus samaan aikaan?
<@Laged> mul menee nilkkaan asti
<@Tupezan> enpä oo koittanu oon varmaan niin kankeet et jos omista varpaista on kyse niin 0 mut jos joku muu lainaa jalkaa niin varmaan sen 5 per jalka.
<@Laged> wtf
<@Laged> harrastat liikuntaa ja et saa varvasta suuhun?
<@Tupezan> saanpas! :D
<@Laged> ootko tosissas
<@Laged> monta saat?
<@Tupezan> isovarpaan sain :)
<@Laged> et enempää?
<@Tupezan> ... miksi pitäis?
<@Laged> emt mut sain sut laittaa varpaan suuhus
« Uudemmat -