IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Maanantai 03.08.2009 12:49

jos vaikka menis kokeileen mahdunko mustikkaan :D

<3Maanantai 27.07.2009 15:07

elämää hymyilee, ja niin minäkin :) varsinkin tänään &lt;sydän&gt;

[Ei aihetta]Perjantai 24.07.2009 16:37

Pekka vietti hääyötä ja vaikka kyseessä oli tälläinen harvinanainen yö, ei hän malttanut olla nappailematta viinaa. Alkuvauhti oli sen verran vauhdikasta, että morsio ajatteli naimisen jävän kokonaan hääyönä tekemättä.
Pekan käydessä vessa-asioilla morsian piilotti pullon. Pekka palasi vessasta ja hapuili pulloa vakiopaikaltaan käsiinsä.
-Jumalauta, täällä on käyty, hihkaisi kätensä hapuillessa tyhjää.
Oven takana kuului nuorenparin touhuja vakoilevan anopin ääni:
-Ei oo käyty, ei varmasti, me ollaan vaan semmosta isovittusta sukua.





Nainen matkusti yksin Afrikkaan työmatkalla. Naisen viettäessä vapaa-aikaa hän kävi vierailemassa erään pienen kylän torilla. Torilla kävellessään hänen katseensa kiinnittyi kojuun joka myi isoja eläviä sammakoita. Nainen kysäisi myyjältä, että miksi kukaan haluaisi ostaa isoja eläviä sammakoita. Myyjä selitti, että isot sammakot ovat nyt varsinkin länsimaalaisten naisten suosiossa, koska sammakot ovat hyviä suihinottajia. Näin ollen nainen voi antaa sammakon hoidella miehensä, kun nainen potee päänsärkyä. Nainen tuumasi mielessään, että tuossapa erinomainen tuliainen aviomiehelle.
Illalla kotona miehen ollessa iltasuihkussa, vaimo päätti tehdä miehelleen pienen jekun. Hän laittoi sammakon miehensä puoleisen peiton alle, ja meni itse nukkumaan. Yöllä nainen kuitenkin heräsi kolinaan keittiössä. Nainen meni katsomaan keittiöön. Sammakko istui tuolilla pyödän edessä ja mies latoi ruokatarvikkeita sammakon eteen. “Mitä ihmettä sinä oikein touhuat?”, nainen kysyi aviomieheltään. “Jos tuo sammakko osaa yhtään tehdä ruokaa, niin sinä saat lähteä!”, mies vastasi.





1) Ruuan matka suusta vatsaan kestää 7 sekuntia.
2) Ihmisen hius kestää 3 kilon painolastin.
3) Miehen penis on kolme kertaa pidempi kuin peukalo.
4) Lonkkaluu on yhtä kovaa kuin sementti.
5) Naisen sydän lyö nopeammin kuin miehen sydän.
6) Ihmisen jalkapohjassa on noin sata miljardia bakteeria.
7) Nainen räpyttää silmiään kaksi kertaa nopeammin kuin mies.
8) Käytämme 300 lihasta vain pysyäksemme pystyssä.

- Naiset ovat jo lukeneet tämän viestin mutta miehet tuijottavat vieläkin peukaloaan…






Raskaana oleva nainen meni pankkiin. Yhtäkkiä pankkiin tuli ryöstäjä, joka huusi: "kaikki maahan"! Raskaana oleva nainen ei tietenkään päässyt niin nopeasti alas, niin ryöstäjä ampui naista kolme kertaa mahaan. nainen selvisi. lääkärillä nainen sai tietää odottavansa kolmosia, ja että jokaiseen oli osunut luoti. Luoti häipyisi luonnollista tietä iän kuluessa. Nainen synnytti kaksi tyttöä ja pojan. Eräänä päivänä tyttö juoksi äidin luo ja sanoi: "kun olin kusella niin "sieltä" tuli luoti." No äiti selitti tapahtuneen. Parin päivän päästä tuli toinen tyttö ja sanoi: "kun olin kakkalla niin sieltä tuli luoti"! No taas äiti selitti tapahtuneen. Kului taas pari päivää ja poika juoksee hädissään äidin luo ja sanoo: Äiti, äiti... vedin käteen ja ammuin meidän koiran




Pohjanmaalla oli ollut häät. Sulhanen ja morsian lähtivät hääpaikalta kaksin hevosreellä kohti uutta kotiaan. Matkan alussa kuitenkin kävi niin, että rekeä vetävältä tammalta pääsi pieru. -Ensimmäänen kerta, tokaisi sulhanen. Kun oltiin matkan puolivälissä, paukautti tamma toisenkin päästön. -Tooinen kerta, sanoi mies. Kun oltiin jo lähellä määränpäätä, noustiin raskasta ylämäkeä. Tamma kiskoi voimiensa takaa rekeä ylös. Ja silloin jälleen kuului äänekäs törähdys tamman peräpäästä. -Kolmas kerta, mies sanoi ja pysäytti reen. Sitten hän otti penkin alta kirveen, asteli hevosen luo ja iski sen kuoliaaksi. -Sinähän oot ihan kahjo, kun tuollain menet hevosen tappamahan, nuorikko kävi moittimaan. -Tairat olla ihan hullu koko miäs! Mies katsoi vaimoaan silmiin ja sanoi: -Ensimmäänen kerta.





Isä, se sattuu...Keskiviikko 15.07.2009 16:03

Isä ... se sattuu

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

bellalta kopsasinKeskiviikko 15.07.2009 14:59

1. VALKKAA ARPI JA KERRO, MITEN SAIT SEN
alamahassa maailman paras arpi, tytön synnytyksestä <3

2. MITÄ HUONEESI SEINILLÄ ON
olkkarissa maalit ja muutama taulu

3. MILLAINEN PUHELIN SINULLA ON?
mokia

4. MILLAISTA MUSIIKKIA KUUNTELET?
rok rok

5. TAUSTAKUVASI?
koneella? sellanen about 20 luvulta peräsin oleva lady domina

6. MITÄ JUURI NYT HALUAT ENEMMÄN KUIN MITÄÄN MUUTA?
ehjän selän...

7. USKOTKO HOMOAVIOLIITTOON?
tottakai

8. MIHIN AIKAAN OLET SYNTYNYT?
illalla vähän ennen kasia.. jos oikein muistan..

9. OVATKO VANHEMPASI EDELLEEN YHDESSÄ?
ei oo, faija on kuollu

10. MITÄ KUUNTELET?
ääniä

11. PELKÄÄTKÖ PIMEÄÄ?
en

12. MISTÄ HIUSTEN JA SILMIEN VÄRISTÄ TYKKÄÄT VASTAKKAISELLA SUKUPUOLELLA?
hmm... aika paha.. perussuomalainen, siniset simmut ja maantienharmaa tukka :D

13. TYKKÄÄTKÖ SÄRKYLÄÄKKEISTÄ?
no sillon kun niitä tarvii, esim nyt

14. KAHVI VAI ENERGIAJUOMAT?
KAHVI!! <3

15. SUOSIKKISI PITSATÄYTTEISTÄ?
salami-kinkku-aura-valkoskebali

16. JOS SAISIT NYT SYÖDÄ MITÄ VAAN, MITÄ TAHTOISIT?
no alko tota pizzaa tekeen mieli..

17. PUHUTKO KIELIÄ?
juups

18. MITÄ SAIT VIIMEKSI LAHJAKSI?
no tuota tuota.. liput tavastialle?

19.TYKKÄÄTKÖ JOSTAKUSTA?
paljon &lt;sydän&gt;

20. SUOSIKKIYSTÄVÄSI?
ei niitä voi laittaa mihinkään järjestykseen..

21. UNELMA-AUTOSI?
ameriikkalainen &lt;sydän&gt;

22. USKOTKO KUOLEMANJÄLKEISEEN ELÄMÄÄN?
jollain tasolla kyllä.. mutta en todellakaan niin kun kirkko sitä kuuluttaa

23. MITÄ AJATTELET AVIOLIITOSTA?
omakohtasen kokemuksen mukaan PASKAA, yhdessä voi olla ilman papin aamentakin. jos tarpeeks toista rakastaa niin ei se vaadi mitään isoja pippaloita. tai siis, ainahan voi juhlat järjestää, mut ei kaiken tarvi olla paperilla.

24. RAKASTUISITKO IHMISEEN, VAIKKA TIETÄISIT HÄNEN LÄHTEVÄN?
minkä se pieni ihminen tunteilleen voi..

25. PARAS TAPA KERTOA TOISELLE, MITÄ HÄN MERKITSEE?
ihan ihmisestä kiinni, toisille voi sanoo suoraan, mut joidenkin kohalla se vaatii vähän pohjustusta..

26. VALITSE NUMERO VÄLILTÄ 1-100
69

27. BLONDI VAI BRUNETTE?
mä oon brunette

28. KEHEN PIDÄT ENITEN YHTEYTTÄ PUHELIMELLA?
muruun.. tai äitiin.. tai miun siukkuun <3

29. MIKÄ ÄRSYTTÄÄ ENITEN?
tyhmät epäluotettavat ihmiset

30. HEIKKOUTESI?
herkkis olen...

31. VIIMEKSI ANTAMASI LAHJA?
emmä muista

32. SUOSIKKIJUHLAPÄIVÄ?
juhannus

33. MITÄ TEIT ENNEN TÄTÄ?
jumitin likan kanssa

34. MINKÄ KAUNEUSLEIKKAUKSEN TEETTÄISIT?
öh....vatsan kiristys??

35. MITÄ SINUSSA KEHUTAAN?
etten ole perus nainen, pyllyä ;)

36. MITÄ TEKISIT, JOS ALKOHOLISTA TULISI LAITONTA?
no ei se nyt niin paljon mun elämääni vaikuta että tekisin mitään.. kalja on hyvää, ja sitä saa alkoholittomanakin.

37. MITÄ HALUAT SYNTTÄRILAHJAKSI?
justhan ne synttärit vasta olis.. ja sain silmälasit lahjaks <3

38. ONKO SINUT NIMETTY JONKUN MUKAAN?
noup

39. DO YOU WISH ON STARS?
sometimes.. (jos nyt kysymyksen ymmärsin oikein;)

40. MILLAISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
nyt vai? ei ole..

41. TYKKÄÄTKÖ KÄSIALASTASI?
en

42. SUOSIKKIVIHANNES?
kukkakaali

43. PAHOJA TAPOJA?
löytyy

44. NOLOIN CD-LEVYSI?
no en ihan hirveesti omista, mut varmaan yks reggae levy

45. JOS OLISIT JOKU MUU, OLISITKO ITSESI YSTÄVÄ?
vähän riippuu et millanen olisin jos olisin toinen ihminen.. mun kanssa ei kuka tahansa viihdy :D pitää löytyä tiettyä potkua et pärjää mun seurassa.

46. OLETKO KOSKAAN PALJASTANUT SALAISUUTTA, VAIKKA VANNOIT, ETTET KERRO KENELLEKÄÄN?
en muista ainakaan.. kai joskus jotain

47. ONKO ULKONÄÖLLÄ VÄLIÄ?
ei ulkonäöllä niinkään, mut värillä on.. autoissa musta on jees, ihossa ei. maitokahvin väri sopii vaan maitokahviin.. (ja kyllä, olen rasisti)

48. MITEN PURAT KIUKKUA?
juoksen, hakkaan mähtyjä.. millon mitäkin. nyt ei oo piiiiiitkään aikaan tarvinu purkaa kiukkua kun ei kiukuta

49. MISSÄ ON TOINEN KOTISI?
seinänaapurissa

50. LUOTATKO MUIHIN HELPOSTI?
välillä liiankin

51. SUOSIKKILELUSI LAPSENA?
peltirumpu ja pikkuauto

52. PELKÄÄTKÖ KASVAMISTA?
en mie enään kasva kun leveyttä... eikä se kyl kivaa oo..

53. HARRASTATKO SARKASMIA?
aina kun mahdollista..

54. OLETKO USKONNOLLINEN?
hmm.. paha kysymys.. en kuulu kirkkoon, enkä muutenkaan usko raamatun oppeihin, mut kyllä mä tavallaan silti uskonnollinen olen. mut en silleen kun kirkko ja raamattu sanoo, enkä usko niihin asioihin.. mulla on ihan oma uskonto :D

55. TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA?
jooh.... hetken kerrallaan, liika on liikaa!!

56. AVAATKO KENGÄNNAUHAT ENNEN KENKIEN RIISUMISTA?
juuh

57. MITÄ LÄIKYTIT VIIMEKSI?
kahvia

58. ONKO SINULLA LEMMIKKEJÄ?
koira, marsuja, jake ja omppu

59. MITÄ KARVAISTA KOSKETIT VIIMEKSI?
hahaa, jakee yöllä :D

60. MITKÄ OVAT LEMPIVÄREJÄSI?
punainen, musta ja valkonen

61. VIIMEKSI LUKEMASI KIRJA?
nicholas evansin "suden läheisyys" ja nyt alotin taas lukeen enkeleitä ja demoneita... joku 6 kerta :D

62. TAHDOTKO KAIKKIEN VASTAAVAN NÄIHIN KYSYMYKSIIN?
jokainen päättäköön ite

63. UNELMALOMASI?
stressitän.. pelkkää rentoutusta!! niinkun oli meitin mökkireissu koko perheen kesken! <3

64. MITÄ SÖIT/JOIT VIIMEKSI?
öö.. en oo tänään viel syöny mitään, mut illalla ite tehtyä ruishampparia possupihvillä ja dijon sinapilla.. niin ja sipulirenkailla. ja juomana kola.

65. KENELLE PUHUIT VIIMEKSI PUHELIMESSA?
jessicalle

66. MINKÄ HUOMAAT EKANA VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA?
silmät <3 ja suun. ne kertoo aina paljon ihmisestä

67. USKOTKO RAKKAUTEEN ENSISILMÄYKSELLÄ?
rakkautta muistuttavaan ihastumiseen :D

68. LEMPIJUOMASI?
kahvi

69. SUOSIKKIURHEILULAJI?
seksi

70. HIUSTENVÄRISI?
brunette, punaisen tahtois...

71. SILMIENVÄRISI?
sini-vihree-harmaa-ruskeet :D kaikki löytyy ;)

72. PITKÄ VAI LYHYT?
haha! mä oon ainakin lyhyt!

73. SISARUKSET?
sisko ja veli

74. SUOSIKKIKUUKAUSI?
öö...

75. TYKKÄÄTKÖ SUSHISTA?
jooh

76. MITÄ KATSOIT VIIMEKSI?
farmia ompun kanssa

77. SUOSIKKIPÄIVÄSI VUODESSA?
joulupäivä

78. OLETKO LIIAN UJO PYYTÄMÄÄN KETÄÄN ULOS?
noup

79. KESÄ VAI TALVI?
kesä

80. SUHTEET VAI YHDEN ILLAN JUTUT?
vähän riippuu.. nyt haluan suhteen &lt;sydän&gt;

81. ONKO JOKU RAKASTUNUT SINUUN?
hmm... ihastunu ja rakastumassa &lt;sydän&gt;

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.06.2009 13:42

Olen rakastunut
on tunne kaapannut mut
kokonaan
ja pyörteissä sen
kamalan ihanuuden
olla saan
kuin viaton uhri sen
hyökkäyksen
hormoonalliskemiallisen
ja kohtalo sen
tarinan tavallisen
nyt toteuttaa
kun kirjoittaa
mun tarinaa
koska...
Tahdon,
mä tahdon
mä tahdon vain sut
Tahdon enemmän kuin koskaan olen
ketään tahtonut
Mä tahdon,
mä tahdon
mä tahdon sut
koska olen rakastunut

Mulle osoittaen
lyönnit mun sydämen
mahtiaan
aina tihentäen
sinun lähelläsi
tahtiaan
Tunne miehen vie näkemään
miehuuteen väkevään
Paljastaen
syvemmän totuuden
tarkoituksiinsa sen
valjastaen
sen totuuden
että...
Tahdon,
mä tahdon
mä tahdon vain sut
Tahdon enemmän kuin koskaan olen
ketään tahtonut
Mä tahdon,
mä tahdon
mä tahdon sut
koska olen rakastunut

Se ei oo raha eikä rakkaus
vaan tunne tää
jonka ympärillä maailma
täällä pyörähtää

Mitä jäljelle jää
jos kaikki tää
katoaa?
Ja on haihtuvaa
toiseksi vaihtuvaa
katoavaa
Vaikka tarinan lopetus
sen ois ainoa opetus
Siltikin
mun sydän lyö
vuoksesi jokainen yö
sua kaivaten
lyöntinsä sen
kuin viimeisen
lyöntinsä jokaisen
koska...
Tahdon,
mä tahdon
mä tahdon vain sut
Tahdon enemmän kuin koskaan olen
ketään tahtonut
Mä tahdon,
mä tahdon
mä tahdon sut
koska olen rakastunut

Ja eihän katoa tää
ei milloinkaan ...ei ei
tää kadota saa ...ei ei
ei kadota voi ...ei ei
ei milloinkaan ...ei ei
ei koskaan
ei koskaan

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.06.2009 18:40

Jos näkisit minut poliisiautossa pidätettynä, minkä rikoksen luulisit minun tehneen?
Vastaa kommenttikohtaan ja laita sitten viesti eteenpäin ja katso mitä rikoksia sinä saisit.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.06.2009 16:25

vittu kiitos sinä saatanan kusipää vitun ilmotukses kanssa!!! suksikaa kaikki vitun ihmiset vittuun!!! tää on niin vitun piinaavaa ko joka puolelta painostetaan ja syytetään ihan perättömin syytöksin!! kattokoon jokanen peiliin ennen kun toista syyttää vitun runkkarit!!! helvetti että syö naista ja kovaa!!! ihan kun ei muuten olis tarpeeks paskaa niskassa!!!

*khih*Perjantai 05.06.2009 13:54

sain työtarjouksen, nyt mietin riittääkö pokka ottaa sitä vastaan..

bellalta kopsasinTiistai 02.06.2009 22:41



♥ Seurusteletko?
- juups <3

♥ Haluaisitko?
- kylläkylläkyllä!!

♥ Oletko ihastunut?
- olen <3

♥ Koska ihastuit henkilöön ^?
- *hihii*

♥ Voisitko saada häntä omaksesi?
- sain jo

♥ Oletko suudellut jotain kaverilistaltasi?
- juu

♥ Kuinka monen kanssa olet seurustellut kaverilistaltasi?
- parin

♥ Pidätkö kun sinua syleillään?
- <3

♥ Oletko rakastunut?
- hmm... jos en vielä oo niin kovaa vauhtia ainakin rakastumassa..<3

♥ Kuinka kauan olet ollut sinkku, jos olet?
- en ole..

♥ Koska viimeksi suutelit tyttöä?
- hmm.... jouluna?? tai uutenavuotena...

♥ Pidätkö pusuista?
- tottakai!

♥ Haleista?
- rakastan

♥ Mitä teet josset saa ihastustasi?
- masistelen

♥ Oletko itkenyt ihastuksesi takia?
- en ole

♥ Haluaisitko kihloihin?
- ehkä joskus tulevaisuudessa

♥ Kun alat seurustelemaan, sinulle tärkeää on

[x] Luonne
[ ] Ulkonäkö
[x] Ikä


♥ Ensimmäisen poika/tyttöystäväsi nimi?
- juhani, joskus 4v kerhossa

♥ Oletko mustasukkainen?
- vähän

♥ Ketä rakastat?
- muruja

♥ Kun läheisesi kuolee, suretko kauan?
- riittävästi

♥ Kuka ihana sinuun viimeksi koski?
- omppu ja jake

♥ Miksi?
- no siksi

♥ Kauneinta mitä sinulle on sanottu?
- "yritä vaan mut siinä välissä on 92kg este" tai ei sanottu mulle mutta siis...

♥ Vaihdatko ihastustasi kuin sukkia?
- en

♥ Olisitko hienoa saada ihminen helposti, kenet on aina halunnut?
- ei.... kai...

♥ Ihana biisi?
- tällä hetkelle eppujen "tahdon sut"
« Uudemmat -