Johtuuko tämä vain musta, vai miksi törmään vain ihmisiin joihin joudun pettymään..?
Aina, kun rupean arvostamaan jotain ihmistä, paljastuu uusia piirteitä, jotka saa mut pettymään. Ihminen, jota pidin täydellisenä esikuvana ja rehellisenä ihmisenä saakin leiman valehtelija, kaksinaamainen..
Pettyminen on yksi kauheimmista asioista ikinä, mä alan negatiiviseksi niin ei tarvii ainakaan enää ikinä pettyä.
Etkö sä ikinä aatellu et, sillon kun mä olin rehellinen sulle säkin olisit voinut olla rehellinen mulle ? Olisitko sä jatkanut ikuisuuksiin tota valehtelua ? Olit varmaan onnessasi, kun pääsit musta eroon ilman, että tarvitsi pilata omaa " mainettasi.."
Olisit ansainnu ne kaikki samat tuskat mitä mä sain kokea.
Sitä, kun sä tiiät satuttanees tärkeintä ihmistä maailmassa eniten ja, sitä kun luulet, että toinen ei olisi ikinä tehnyt mitään vastaavaa, missään tilaisuudessa ?
EIKÖ suhun itseesi sattunu kattoo ku mä kärsin, vaikka mä en ollut ainut joka oli tehnyt väärin ?
Sä syötit mulle pelkkää paskaa.. Rehellisyys ja luottamus on tärkeimpiä asioita.. Samaa mieltä, mä sentään olin loppujen lopuksi rehellinen toisin, kun sä. Sä syytit mua tästä kaikesta, mutta yhtä syyllinen säkin taisit olla vai..?
Ja sitten on vielä erikseen tämä ryhmä, jotka on mun "ystäviä" ja ei niillekkään tullu sekunninkaan murto-osaksi mieleen sellanen ajatus, että kertoisi mulle ? Vai valehtelitko sä sun kavereilleskin asiasta, jotta ne ei vaan tulisi kertomaan mulle ? Mutta samapa se, ne ihmiset, jotka luulee tietävänsä kenestä mä puhun niiin voisi tulla kertomaan totuuden, että tiesittekö te oikeesti kokoajan tästä, etttäkä kertoneet mulle ?
En väitä et olisin tehnyt itse oikein, mutta miten sä pystyit syyllistämään mua ? Kun olit itse ihan samalla viivalla..
Mut mulle on nyt oikestaan ihan sama, mä nauran sulle.
Miten alas sä voit oikeasti vajota ?
Olisitko sä ikinä ollu mulle rehellinen ?
Luulin et tunsin sua ees jotenki.
Miksi aina käy näin, eikö joku joskus olla rehelinen ?