IRC-Galleria

ei oo kiva ku on kurkku niin kipee että ei voi syyä tai juua... kaikki mitä päällä tekee niin sattuu :(

Olen itkenyt
Olen vaihtanut asentoa
Olen niistänyt
Olen mennyt takaisin nukkumaan

Olen itkenyt lisää
Olen kääntänyt tyynyä
Olen korjannut peittoa
Olen noussut seisomaan
ja katsonut ikkunasta länteen

Mikään ei auta
Tänä yönä ajattelen vain sinua

Tänään huomasin ikävöiväni sinua,
vaikka luulin suruajan olleen jo ohi.

Kaipasin helliä sanojasi,
ja tahdoin päästä viereesi.

En voinut kyynelilleni mitään,
mutta kaipaan sinua niin,
etten osaa hyväksyä nykysitä elämän tilannettani.

tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää tylsää

kyl on ihanaa olla töissä...

Lupasit mulle ikuisen
Loppuun asti kestävän rakkauden
Mitään saanut en kuitenkaan
Pelkän ikävän ja tuskan vaan
Suhun luotin, sua rakastin
Olin hullu sen huomasin
Pelkkä lelu olin sulle vain
Hyväks käytit rakkauttain
Sä annoit ymmärtää
Että olisin jotain tärkeämpää
Kuin mitä olevani kuvittelinkaan
Sä sait mut nauramaan
Valhees toivat ilon mun elämään
Elämään, jonka heität nyt menemään
Menemään

Lupasit mulle ikuisen
Loppuun asti kestävän rakkauden
Mitään saanut en kuitenkaan
Pelkän ikävän ja tuskan vaan
Suhun luotin, sua rakastin
Olin hullu sen huomasin
Pelkkä lelu olin sulle vain
Hyväks käytit rakkauttain

Sä annoit rakastaa
Takaisin en koskaan sitä saanutkaan
En vaikka muuta en mä tahtonutkaan
Kai liikaa uskalsin
Odottaa kun sua rakastin
Rakastin unelmin
Ja haavein ja tuhansin suudelmin

Sä lupasit sen

JAPANITRANSLAATTORI TOIMII IHAN SALEE

A= ka > B= zu > C= mi > D= te > E= ku > F= lu > G= ji > H= ri > I= ki > J= zu > K= me > L= ta > M= rin > N= to > O= mo > P= no > Q= ke > R= shi > S= ari > T= chi > U= do > V= ru > W= mei > X= na > Y= fu

minä =ari-ka-to-to-ka

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS


Synnytyksen jälkeinen masennus on yleinen ilmiö. Masennuksen valtaan joutuu 10 - 15 % synnyttäneistä äideistä. Vuosittain masennus koskettaa Suomessa arviolta 6000 - 10 000 äitiä ja perhettä. Ilmiö on jäänyt piiloon, koska äitien masennusta on ylipäätään vaikea tunnistaa esim. neuvoloissa. Englantilaisten tutkimusten mukaan noin neljännes synnytyksen jälkeisistä masennuksista osataan diagnostisoida oikein. Naisella on 3 kertaa suurempi todennäköisyys masentua lapsen syntymän jälkeen kuin muuna aikana elämässään.

Avoin keskustelu masennuksesta on tärkeää, koska näin rikotaan myytti, jonka mukaan äitiys on aina elämän onnellisinta aikaa. Masentuneen äidin on helpompi ymmärtää itseään, tunnustaa ja hyväksyä masentuneisuutensa ja hakeutua hoitoon, kun hän tietää, ettei hän ole masennuksensa kanssa yksin. Tällä hetkellä ongelmana on, että vain pieni osa depressiosta tulee hoidettua. Kuopiossa vuonna 1992 tehdyn tutkimuksen mukaan 28% äideistä koko jossain vaiheessa raskautta tai synnytyksen jälkeisinä kuukausina psyykkisen avun tarvetta. Kuitenkaan yksikään heistä ei ollut hakenut apua. Tämän elämänvaiheen psyykkisillä häiriöillä voi kuitenkin olla merkittäviä vaikutuksia äitiin itseensä, kehittyvään lapseen ja perheeseen, joten häiriöt pitäisi löytää ja hoitaa - olipa hoitomuoto mikä tahansa - nopeasti ja tehokkaasti.

Masentuneet äidit ajattelevat helposti olevansa huonoja sen sijaan, että erittelisivät tuntemuksiaan: tuntuupa kurjalta, syytän itseäni herkästi, väsyttää, itkettää, kaipaisin ymmärtämystä, huomiota ja lepoa. Masennuskin pitäisi pystyä hyväksymään. Niin kauan kuin masennusta pidetään kiellettynä ja pelottavana, sitä potevat tuntevat syyllisyyttä ja masentuvat siitä, että eivät osaa nauttia äitiydestä. Myös äidin on sallittava itselleen enemmän inhimillisiä tunteita, myös negatiivisia. Nekin ovat normaaleja ja tarpeellisia uusissa tilanteissa. Perhevalmennuksessa ei yleensä valitettavasti puhuta siitä, että on luonnollista tuntea negatiivisia tunteita myös omaa lastaan kohtaan. Jos äiti tunteekin lapsensa heti synnytyksen jälkeen outona ja vieraana eikä koe sitä ylitse pursuavaa rakkautta lastaan kohtaan, josta kaikkialla puhutaan, voi syyllisyys olla valtavan kovaa. Kun hyväksyy tunteensa, ja kokee myös muiden hyväksyvän ne, on helpompi mennä tarvittaessa hakemaan apua.

Herkimmin masentuvat naiset, jotka elävät vahvasti työnsä kautta. Heidän on muita äitejä vaikeampi antautua vauvan kanssa symbioosiin, joka edellyttää halua ja kykyä taantua lapsen kanssa. Heidän on vaikea kestää avuttoman nyytin riippuvuutta itsestään. Adoptio- ja koeputkiäitien masennus on tabu. Kun vauvaa on kaivattu pitkään, omat ja ympäristön odotukset ovat korkealla, ja äidin oletetaan olevan ilosta sekaisin. Jos tällainen äiti masentuu lapsen saatuaan, hän potee siitä herkästi aiheetonta syyllisyyttä.

Kaikki äidit törmäävät myyttiin, jonka mukaan pikkuvauvan äidin kuuluu olla onnellinen. Siksi masentuneet äidit tuntevat itsensä usein riittämättömäksi. He kuvittelevat, että masennus on merkki siitä, etteivät he välitä lapsestaan tarpeeksi, ja pelkäävät olevansa huonoja äitejä. Kuitenkin masennus johtuu harvoin siitä, ettei lapsi ole rakastettu.


Synnytyksen jälkeisellä masennuksella on kolme erilaista ilmenemismuotoa, joiden väliset rajat eivät ole jyrkkiä. Pikemminkin voidaan puhua masennuksen syvyyseroita tai -asteista.


BABY-BLUES - SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN HERKISTYMINEN




Lievintä masennuksen ilmenemismuotoa kutsutaan Baby bluesiksi, joka kokee lähes jokainen (60-80 %) äiti. Tilannetta voi kuvata seuraavasti: Synnytys on sujunut normaalisti, vauva on terve ja kaikki ovat onnellisia. Kolmannen tai neljännen päivän jälkeen äiti kokee, että kaikki on toisin. Hän itkee, loukkaantuu helposti, on ärtyväinen ja herkkä. Tyyppioireita ovat itkuisuus, väsymys, erilaiset pelot (mm. lapsen hoidosta, käsittelystä, imetyksestä, rakastaako lastaan "oikein" jne..), alakuloisuus, yliherkkyys (mm. itku- ja nauruherkkyys) sekä yleensäkin hieman sekava ja epätodellinen mieliala. Herkistymiselle on olemassa seuraavanlaisia selityksiä:

- äkillinen, synnytyksestä johtuva hormonitason lasku

- rintamaidon erittymisen alkamisesta johtuva hormonisäätely, maidon nousu rintoihin

- luonnollinen valtaisan jännityksen purkautuminen ja ymmärrys siitä, miten paljon

vauvan hoitoon liittyy raskasta työtä

- hämmennys kaiken uuden ja vielä muotoutumattoman edessä

Tilanne on täysin normaali ja häviää yhtä nopeasti kuin on tullutkin eli baby bluesia ei välttämättä seuraa depressio ja lopulta psykoosi. Tämä vaihe kestää muutamasta päivästä viikkoon. Vauva tuntuu käsittämättömältä kiusankappaleelta. Sen aikana nainen kasvaa äidiksi, herkistyy vauvan tarpeille ja opettelee vastaamaan niihin.

Lievään masennukseen auttavat parhaiten kumppanin hellyys ja henkinen tuki. Jos äidillä on univelkaa, hän tarvitsee avukseen kodinhoitajan tai jonkun ihmisen, joka huolehtii isän poissa ollessa kodista ja vauvasta niin, että äiti saa nukuttua pois pahimman väsymyksensä. Ammattihenkilöstön on yhtä tärkeää tukea perhettä ja ystäviä kuin äitiä itseään. On myös huomioitava, että vastasyntynyt lapsi saattaa kaivata erityistä huomiota ja tukea. Elämän muutokseen liittyviä ongelmia voi myös ennaltaehkäistä, ja tässä tehtävässä ovat osoittautuneet hyviksi erilaiset äitien keskusteluryhmät.

Äidit, jotka kokevat tämän olotilan hyvin voimakkaasti kärsivät myöhemmin herkemmin todellisesta masennuksesta. On todettu myös, että mitä voimakkaammat PMS-oireet, sitä herkemmin voi altistua myös depressioon.


VARSINAINEN SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS


Pelkästään baby bluesista ei ole enää kyse, jos äidin alakuloisuus jatkuu viikosta toiseen ja alkaa hallita koko elämää. Masennus voi iskeä myös ennalta arvaamatta. Alttein tilanne on 6-8 viikon kuluttua synnytyksestä. Masennus voi alkaa myös vasta lapsen ollessa melkein vuoden vanha. Tutkijat määrittelevät synnytyksen jälkeisen masennuksen siten, että se on masennus joka puhkeaa joko raskausaikana tai 1-vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Masennuksesta puhutaan siinä vaiheessa, kun äiti on jatkuvasti ahdistunut, epätoivoinen, saa paniikkikohtauksia, ei pysty nukkumaan eikä syömään, pelkää lapsen tai itsensä sairastumista, tuntee voimakasta syyllisyyttä ja häpeää. Äiti saattaa olla passiivinen vauvaa kohtaan ja hoitaa häntä mekaanisesti, ilman elävää kontaktia lapseen. Masennus on lääkärinhoitoa vaativa sairaus.

Synnytyksen jälkeisen masennuksen oireina voivat olla varsin epämääräisiä ja ilmetä hyvin monentasoisina sekä erilaisina yhdistelminä. Seuraavana on lista niistä oireista ja tuntemuksista, joita englantilaiset äidit ovat kertoneet tunteneensa silloin kun masennus on pahimmillaan. Olennaista on se, että yleensä äidit pystyvät huolehtimaan lapsen fyysisten tarpeiden hoitamisesta (masentuneiden äitien lapset eivät siis ole heitteille jätettyjä lapsia).


Yleinen alavireisyys

- epätoivon tunteita

- itkuisuutta

- ei osata kertoa itkun syytä

- tunne, että perhe, ystävät ja jopa vauva ovat hylänneet äidin

- jatkuva väsymys, johon uni ei tuo virkeyttä

- ei selviydytä taloustöistä

- ei kiinnostusta omaa ulkonäköä eikä ympäristöä kohtaan


Pelokkuus, tuskaisuus

- huoli omasta terveydestä

- huoli perheenjäsenten ja erityisesti vauvan terveydestä

- ääritapauksessa äiti ei uskalla mennä lainkaan ulos


Jännitys, kireys

- jatkuva jännitys, äiti ei osaa lainkaan rentoutua. Kun jännitys on suurin, äiti voi tuntea räjähtävänsä ja hyvinkin pieni asia voi laukaista aviomieheen, perheeseen, ystäviin tai vauvaan kohdistuvan väkivaltaisen purkauksen.


Paniikki

- Paniikkitilanteita syntyy esim. kaupassa tai bussissa, kun lapsi alkaa itkeä

- Paniikki voi johtaa esim. avoimen paikan kammoon, jolloin myös vältetään ulosmenoa, koska pelätään paniikkikohtausta.


Keskittymiskyvyn puute

- lukeminen, television katselu, keskustelu ym. eivät suju

- tunne ettei muista mitään (muistikatkokset)

- joskus äiti löytää itsensä istumasta pitkän aikaa tekemättä yhtään mitään ja ajattelemasta, kuinka kauhealta kaikki tuntuu


Univaikeudet

- se, että äiti ei pysty nukkumaan ja saamaan sitä lepoa, jota hän eniten tarvitsisi, on tämän sairauden hyvin tuskallinen muoto


Ei kiinnostusta seksiin

- varsin yleinen ilmiö

- puolisoiden välit kiristyvät

- mies on vihainen ja ymmällään, nainen tuntee syyllisyyttä


Pakkoajatukset

- ovat tavallisia ja voivat koskea tiettyä henkilöä tai toimintoja

- äiti voi olla täysin vakuuttunut, että on vahingoittanut tai tulee vahingoittamaan vauvaansa tai että aviomies kuolee

- ajatukset ovat melkein aina perusteettomia

- ajatukset ovat kuitenkin totisinta totta äidille


Syyllisyydentunteet ja heikko itsetunto

- äiti tuntee, että on epäonnistunut äitinä ja vaimona

- itsetunto on erittäin alhaalla, äiti tuntee itsensä täysin arvottomaksi


Väsymys sinänsä ei ole masentuneisuutta, mutta jos uupumus on jatkuvaa ja perusmielialaa hallitsee epämääräinen toivottomuus, kannattaa asiasta puhua jonkun kanssa. Vakavana oireiluna voidaan pitää myös sitä, että nainen ei pysty iloitsemaan vauvasta, eikä siitä ihanasta tarpeellisuuden tunteesta, jonka hellyyttävä, pieni ihminen toisaalta riippuvuudellaan luo. Jotkut äidit ovat kuvanneet tätä aikaa jälkeen päin siten, että he eivät tunteneet mitään vauvaa kohtaan tai eivät muista tästä ajasta mitään. Tämä ettei tunne mitään vauvaa kohtaan, syventää helposti masennusta.

Masentuneella äidillä saattaa olla pakkoajatuksia piilottaa esim. veitset, ettei tekisi vauvalle jotain. Ajatuksissa voi käydä myös vauvan heittäminen parvekkeelta alas tai työntäminen mikroaaltouuniin. Näistä tunteista ei kovinkaan usein puhuta, sillä äiti pelkää leimautuvansa hulluksi.

Vakava masennus kestää tavallisesti noin puoli vuotta, joskus toipuminen kestää 3-4 vuotta. Vakavaan masennukseen pitää hakea aina apua mahdollisimman pian, sillä kyseessä on sairaus, joka voi hoitamattomana syvetä ja helposti uusiutua. Masentunutta ei pidä neuvoa ottamaan itseään niskasta kiinni tai ajattelemaan positiivisesti, sillä depressiosta ei selvitä tahdonvoimalla. Tutkimuksen mukaan 40 % masentuneista äideistä kärsii masentuneisuudesta vielä vuoden kuluttua synnytyksestä ja 20 % vielä 2 vuoden kuluttua.

Synnytyksen jälkeistä masennusta voi aiheuttaa kilpirauhasen liikatoiminta, sillä liikatoiminta aiheuttaa alakuloisuutta ja ahdistus- ja pelkotiloja. Hoitona käytetään beetasalpaajia. Kilpirauhasen vajaatoiminta puolestaan aiheuttaa mm. mielialanvaihteluja, unettomuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä. Hoitona on kilpirauhashormonin korvaaminen. Tutkimusten mukaan 6-7 % naisista kärsii kilpirauhasen toimintahäiriöistä synnytyksen jälkeen. 1 %:lle heistä kehittyy synnytyksen jälkeinen masennus. Yleensä tilanne korjaantuu hoidolla eikä aiheuta ongelmia jatkossa eikä jatkohoitoja. Estrogeenin puutteen on katsottu vaikuttavan depression puhkeamiseen, samoin kortisolipitoisuuksien kohoamisella voi olla vaikutusta. Estrogeenikorvaushoidosta onkin saatu myös Suomessa hyviä tuloksia.

Joidenkin mukaan äitien depressio johtuu siitä, että naisen asema yhteiskunnassa on huono verrattuna miehen asemaan. Naiset tuntevat lapsen syntymän jälkeen itsensä sosiaalisesti eristäytyneiksi ja ovat vailla tukea, samalla he kadottavat yksityisyyden, kun äidit tuntevat itsensä täysin sidotuksi lapseen. Toisaalta äitiys voi tuoda statusta ja kunnioitusta naista kohtaan.


SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN PSYKOOSI


Synnytyksen jälkeinen psykoosi on äkillinen ja hyvin vakava sairaus. Psykoosiin joutuu 1/1000-2000 synnyttäjistä. Jos psykoosi on kehittyäkseen, kehittyy se yleensä noin kahden viikon kuluessa synnytyksestä. Äiti käyttäytyy tällöin hyvin poikkeavasti. Hän voi olla

- yliaktiivinen

- mielialat vaihtelevat ylös ja alas

- ei syö eikä nuku

- puhuu jatkuvasti, mutta sekavasti

- voi olla myös täysin vetäytynyt eikä reagoi ulkomaailmaan millään lailla

- mahdollisesti aistiharhoja (uskoo olevansa esim. piru tai paholainen)

- kuulee ääniä

- vahingoittaa itseään (itsemurhat kuitenkin harvinaisia)

Ympäristö ei voi olla huomaamatta tämän kaltaista käytöstä. Ainoa vaihtoehto on toimittaa äiti välittömästi päivystävään psykiatriseen hoitopisteeseen. Synnytyspsykoosin ennuste on hyvä. Lääkehoito onnistuu paremmin kuin muissa psykooseissa ja paraneminen on yleensä täydellistä. Psykoosi väistyy noin puolessa vuodessa. Psykoosin uusiutuminen seuraavan synnytyksen yhteydessä on hyvin todennäköistä. Uusiutumisriski on nimittäin vähintäin 20 % ja n. 50 % kokee myöhemmin vastaavanlaisia mielentilahäiriöitä.

Lääkehoitona käytetään antipsykootteja sekä ehkä myös antioksidantteja. Lisäksi ainakin Englannissa käytetään joissakin tapauksissa sähkösokkihoitoa hyvin tuloksin.

RISKITEKIJÄT


Seuraavassa lainaan Mirja Sarkkisen kirjoitusta Masu-projektista. Masu-projektissa tutkitaan synnytyksen jälkeistä masennusta ja Turun ja Kaarinan seuduilla kokeillaan projektissa kehitettyä seulaa, jolla voitaisiin löytää masentuneet äidit mahdollisimman aikaisin neuvolan kautta. Projekti on todella tärkeä ja hieno osoitus siitä, että tähänkin ongelmaan ollaan vihdoinkin puuttumassa.

Keskiverto-masentunutta äitiä ei ole olemassakaan, eli on ilmiselvää, että ei ole olemassa yhtä ja ainutta synnytyksenjälkeisen masennuksen kuvaa, yhtä tietä siihen, että äiti on masentunut synnytyksen jälkeen pienen vauvansa kanssa. Nainen voi olla hyvin monenlaisista eri syistä - erilaisiin elämänhistorioihin ja akuutteihin elämäntilanteisiin liittyen, sekä monella eri tavalla ja tasoisesti (lievä, keskivaikea ja vaikea masennus) masentunut. Synnytyksenjälkeinen masennus ei korreloi, eikä selity iällä, eikä siviilisäädyllä - sillä onko parisuhteessa vai ei, eikä myöskään koulutuksella tai yhteiskuntaluokalla jne. Yhtä ainutta synnytyksenjälkeisen masennuksen selittäjää ei ole. Hormonaalisilla tekijöillä on varmasti oma osuutensa, mutta psyykkisellä tasolla äidin masennus selittyy hyvin yksilöllisillä yhdistelmillä, kombinaatiolla erilaista tekijöistä, jotka voivat liittyä:

aikaisempaan elämänhistoriaan ja psyykkiseen oireiluun (masennus, ahdistus, pakkoneuroosit, syömishäiriöt)
raskaudenaikaiseen psyykkiseen oirehdintaan, raskauden psyykkiseen työstämiseen tai vaikeuksiin siinä; ns. riskiraskauksiin tai fyysisiin raskausoireisiin esim. ylenmääräiseen pahoinvointiin, raskauskomplikaatioihin
aikaisempiin, raskaudenaikaisiin tai nykyhetken elämäntilanteen menetyksiin (kuolemat, erot, sairaudet, muutot, onnettomuudet -elävät/aktivoituvat vauvan myötä)
"raskausprojektiin": raskaudenkeskeytykset, keskenmenot, lapsettomuushoidot, ns. vahinkoraskaudet/"vauva väärään elämäntilanteeseen tai suhteeseen" -raskaudet. Nämä kaikki liittyvät kysymykseen siitä, onko vauvaan liittyvän ambivalenssin, ristiriitaisten tunteiden työstäminen mahdollista.
synnytyskokemukseen (rankka ja traumaattinen synnytys, ylivoimainen kipu, komplikaatiot, keisarinleikkaukset; kokemukset kätilöistä, lääkäreistä, synnyttäneiden osastosta)
ensihetkeen vauvan kanssa/mitä tapahtui ja miltä tuntui välittömästi kun vauva oli syntynyt (pettymys omiin tunnelmiin - "äitiys ei tulvikaan minuun" -kokeminen, tyhjyyden ja vierauden tuntemukset; pettymys vauvaan - esim. sukupuoleen, ulkonäköön, olemukseen) eli odotusajan ns. fantasiavauva on liian etäällä syntymässä "päivittyvään" vauvaan nähden
suhteisiin ja sosiaaliseen tukeen:
vauva
kunto synnyttyä, sairaudet, mahd. vammaisuus
itkuisuus/koliikki
temperamentti
rytmisyys- ja uniongelmat
sukupuoli
imetysongelmat
vauvan tarvitsevuus ja riippuvuus - vastuu
liian lukkoonlyödyt ja joustamattomat ennakoivat mielikuvat vauvasta (ns. fantasiavauva), tai mielikuvia ei ole lainkaan, tai ne ovat hauraita
"ensisynnyttäjän ansa": "mikään ei tule muuttumaan elämässäni, eikä oikeastaan saakkaan muuttua, kun vauva tulee" - VAUVA EDELLYTTÄÄ AINA MUKANAAN LUOPUMISTA JA SEN PSYYKKISTÄ PROSESSOINTIA MONELLA TASOLLA!!!
"uudelleensynnyttäjän ansa": "tämän vauvan kanssa on samanlaista kuin ensimmäisen kanssa, toinen vauva on samanlainen kuin ensimmäinen, ja äitiys tämän vauvan kanssa tuntuu samanlaiselta"
-VAUVA OVAT AINA YKSILÖITÄ, ja jokainen vauva synnyttää uuden äidin!!!

useamman pienen lapsen tilanteessa huomion/rakkauden ja voimien jakamisen rankkuus/vaikeus - LAPSET SYNTYVÄT SIIS AIVAN ERI ASETELMIIN, JA SILLOIN MYÖS ÄITIYDELLE MÄÄRITTYY ERILAISIA VAATIMUKSIA KUIN AIKAISEMMIN.
puoliso
ei tue, ei jaa vastuuta, ei ole läsnä
saattaa kontrolloida tai vaatia
pettymys siihen, että "vauvarasitus" ei menekkään miehen kanssa puoliksi - TASA-ARVON POHJOLASSAKIN PERUSVASTUU VAUVASTA ON EDELLEEN ÄIDILLÄ!!!
jos otetaan satunnaisotanta vauvaperheistä, ja kysytään: kuka teillä tietää, milloin vauva on viimeiksi syönyt, milloin sille on viimeiksi vaihdettu vaippa, milloin vauva on nukkunut, millä päällä vauva on ollut tänään ja nyt, ja mitähän sen kanssa seuraavaksi mahtaa tapahtua? - NIMENOMAAN ÄITI TIETÄÄ NÄMÄ ASIAT!
ÄITIYS JA ISYYS OVAT ERI VANHEMMUUDEN LAJEJA!, ja miksi näin ei saisi olla? Naisilla ja miehillähän on kovin erilaiset "lähdöt" vanhemmuuteen. Perusvastuun myötä naiselle mahdollistuu erilaisia asioita vanhemmuudesta ja suhteesta vauvaan kuin miehelle! Perusvastuu tuo erilaisia puolia ja mahdollisuuksia, suorastaan rikkauksia naisen vanhemmuuteen, äitiyteen.
oma äiti
se miten olen tullut itse hoidetuksi, aktivoituu vauvan läheisyydessä
"tuntu oman äidin äitiydestä minulle, ei kannattele omaa äitiyttäni"-kokeminen on tyypillistä masentuneille äideille
ristiriitainen ja/tai riippuvainen, työstämätön suhde
äiti etäinen, ei tue eikä jaa
JA JUURI NYT, KUN TARVE TOISEEN SYNNYTTÄNEESEEN NAISEEN AKTIVOITUU ELÄMÄSSÄNI/ON AKUUTTI, EN TAVOITA OMAA ÄITIÄNI joko mielikuvissani ja psyykkisessä todellisuudessani tai konkreettisessa arjessani!
ÄIMÄ onkin aivan loistava juuri tämän toisilta naisilta saatavan tuen verkostona!
oma isä
usein etäinen
ystävät
vieraantuminen, kateudet/kilpailut, mustasukkaisuudet
kokemukset äitiys- ja lastenneuvolapalveluista sekä synnytyssairaalasta
tyytymättömyys, ei tukea

Joillakin naisilla synnytysmasennuksen todennäköisyys on hieman korkeampi kuin muilla. Jos naisella on aiemmin ollut masennuskausia ja hän on ensisynnyttäjä ja eritoten vanha ensisynnyttäjä, mahdollisuudet mielialamuutoksiin ovat suuremmat. Ensimmäisen vauvan mukanaan tuomat kokemukset ovat luotettava enne seuraavista synnytyksistä. Ellei äidillä ole ollut suuria mielialamuutoksia ensimmäisen synnytyksen jälkeen, ei niitä luultavasti tule seuraavienkaan vauvojen kanssa. Muuhun on hyvä varautua, jos äidin elämäntilanne on muuttunut radikaalisti: jos esim. suhde lapsen isään on joutunut vaakalaudalle, mieli voi reagoida synnytykseen toisin kuin ennen. Altistavaa on myös jos lapsi on sairas tai paljon vaativampi (koliikki, imetysongelmat) kuin aikaisemmat sisarukset.




MASENTUNEILLE ÄIDEILLE TYYPILLISIÄ SEIKKOJA


Tyypillistä psyykkisen ja sosiaalisen tuen puute:
parisuhdeongelmat, vaikea/ongelmallinen suhde omaan äitiin, ystävä- ja tukiverkon puute -NAISET OVAT VALTAVAN YKSIN PIENTEN NYYTTIENSÄ JA OMIEN HANKALIEN OLOJENSA KANSSA.
mutta ei aina näinkään!!!
mukana myös naisen omaa avun pyytämisen ja vastaanottamisen vaikeutta, kun oma kokeminen tuntuu hävettävältä ja siitä on syyllinen olo!!!
Kaikki naisen synnyksenjälkeinen oirehdinta ei myöskään ole masennusta: esim.
tavallista rankempi univelka, väsymys ja uupumus - se menee ohi levolla ja nukkumisella sekä vauvan hoitovastuun jakamisella, mutta masennukseen liittyvä väsymys ei lähde pelkästään unella, sillä se on mielialaan liittyvää!!! (esim. Tanja Karpelan väsymyksen ja uupumuksen kokemukset vauvan koliikkiin ja valvottamiseen liittyen)
ahdistuneisuus: erityisesti ensisynnyttäjillä vauvan hoitoon ja vastuuseen liittyen; myös sitä enemmän, mitä vaikeammasta masennuksesta/häiriöstä on kyse
posttraumaattinen stressireaktio: usein vaikeaan ja kivuliaaseen synnytyskokemukseen liittyen - takaumat, painajaiset, tunne elämän loppumisesta/lyhentymisestä, välttämiskäyttäytyminen
Nämä naiset tuntuvat myös itse olevan varsin kipeällä ja koskettavalla tavalla, ainakin osittain, myös tietoisia siitä, että heidän äitiytensä ei tunnu siltä, miltä se voisi ehkä tuntua, tai miltä sen oli kuvitellut tuntuvan, tai miltä se on aikaisemmin tuntunut.
Keskeistä ovat pettymyksen tunteet suhteessa omaan itseen ja omaan äitiyteen, sekä suhteessa vauvaan ja puolisoon, ja syyllisyys omasta kokemisesta, omista tunteista ja tuntemuksista - "minun pitäisi tuntea toisella tavalla"-kokeminen.
Yhteys äitiyden ihannointiin/idealisointiin eli valtava sisäinen äitiyteen liittyvä vaativuus itselle. Ikäänkuin äitiyteen ei kuuluisi tai ei saisi kuulua negatiivisia tuntemuksia, - mutta äitiyshän on ambivalenssia - täynnä ristiriitaisia, toisilleen täysin vastakkaisiakin tunteita!
Vauva myös koskettaa jotakin hyvin varhaista ja primitiivistä itsessä, nostattaa myös varhaisia pettymyksiä ja vaillejäämisiä, surua ja raivoa esim. siitä, miten on itse tullut hoidetuksi - oma sylin ja hoivatuksitulemisen kaipuu aktivoituu - vauvalleen voi olla kateellinenkin!
Jotakin liian rankkaa ja vaativaa on myös tässä ajassa: naisella ei ikäänkuin enää ole mahdollisuutta tai oikeutta rauhassa asettua äitiyteen joksikin ajaksi, olla edes jonkin rajallisen ajan "vain" äiti: Tästä puhuvat esim. vaatimuksen osa-aika-äitiyslomasta - se on ymmärrettävää, omalla kohdallanikin tutkimusryhmä kokoontui meillä heti seuraavana päivänä, kun olin tullut vauvani kanssa synnytyslaitokselta ja toimitin kirjan vauvalomani viimeisinä kuukausina! Mitä tulemme samalla sanoneeksi, kun vaadimme tälläistä työelämän ja uran sekä pikkuvauvan äitiyden saumatonta yhteenliittämistä? Mistä silloin joudutaan luopumaan ja ollaan valmiit luopumaan, kun ei enää ole mahdollista pysähtyä, "kutistaa" omaa elämänpiiriä vauvan mittoihin? Jotenkin on ainakin huono omatunto molempiin suuntiin - niin lapsiin kuin työhön päin, on jatkuvasti sellainen olo, että pitäisi olla jossakin muualla kuin missä sillä hetkellä on - riittää niin moneksi. Ikäänkuin se arvokkaampi elämä olisi jossakin muualla kuin tässä hetkessä vauvan kanssa.
Äidiksituloon jokaiselle vauvalle liittyy aina monenlaista ja tasoista luopumista - suoranaista menetystä ja menettämistä, ja sen psyykkistä prosessointia, suostumista muutokseen.
Kun tulen äidiksi, siirryn tyttären maailmasta sellaisen naisen maailmaan, joka on itse äiti, eli vastuullinen jostakin toisesta, totaalisti riippuvaisesta - olen toisen käytössä. Olen tullut siihen kohtaan naisen elämänkaarellani - identiteettini ja ajankäyttöni muuttuu.
Tässä ajassa on paljon ikuisen nuoruuden ja vapauden jotenkin irvokasta ihannointia - eletään oman minän täyden toteuttamisen periaatteella. Nämä prinsiipit kokevat varsin totaalin karikon, ainakin hetkellisesti, vauvan vaatiman, varsin totaalin sitoutumisen myötä. Jotenkin tunnutaan elettävän sellaisella periaatteella, että minun pitää saada kokea kaikki mahdollinen - myös vauva ja äitiys, - mutta vauvan myötä kaikki ei vain enää, tai ainakaan vähään aikaan, ole mahdollista! - On luovuttava, ja elämä muuttuu!!!
Nykyisin tunnutaan jotenkin kuitenkin ajattelevan, ja pidetään jopa jotenkin normina sitä, että mikään ei saisi muuttua vauvan myötä, että kaikki se mitä ennen tein, täytyy olla mahdollista vauvankin kanssa - kiinankielen kurssilla on jatkettava 2 viikon kuluttua synnytyksestä!
Ja vauva-aikana näyttäytyvä todellisuus on usein kuitenkin toinen…

Äitiys ei myöskään saa näkyä ja tuntua ulkoisessa olemuksessani, entisiin tyttö-mittoihin on palattava pian!
Kaikkihan ei näihin yllä, ja vaikka yltääkin, tekee sen jotenkin huonolla mielellä, henkisesti kutistuen ja itseään syytellen.
Antavimmillaan vauva-aika merkitsee antautumista hyvin pienille, hauraille ja orastaville vauvan viesteille, etuoikeutta seurata hurjaa ja kiivasta vauvan kehitystä - olla pienen hetken kokonaisvaltaisesti läsnä täysin uniikissa, ainutkertaisessa intiimissä vuorovaikutuksessa! Rakastaa ja tulla rakastetuksi…


VAUVAN MASENNUS


Synnytyksen jälkeinen masennus vaatii nopeaa ja aktiivista hoitoa siitä syystä, ettei kysymyksessä ole vain naisen terveydestä. Äidin masennus heijastuu lapseen ja depressiovauvan kehitys on vaarassa. Jos äidin hoito laiminlyödään, lapsi voi altistua myöhemmässä vaiheissaan masennukselle ja muille psyykkisille häiriöille. Alttius masennukseen syntyy, jos lapsi menettää äidin äkillisesti, oman sietokykynsä ylittäen. Haavoittuminen tässä solmukohdassa altistaa lapsen masennukselle myöhempien menetysten kohdatessa häntä elämässä.

Äidin masennus välittyy vauvan/lapsen kehitykseen masentuneen äidin vähentyneen sensitiivisyyden/herkkyyden ja psyykkisen läsnäolon vuoksi:

intrusiivisuus eli tunkeilevuus - omista psyykkisistä hankalista lähtökohdista ja oloista lapseen orientoituminen ja vuorovaikutuksen epäjohdonmukaisuus - näin äiti ei ole vauvalle ennustettava
passiivisuus, äiti ei monitoroi, edeltäkatsele eli "ole askeleen edellä" vauvaa, ei pysty/jaksa lukea vauvan viestejä, ei kykene luomaan ja ylläpitämään vuorovaikutustilannetta vauvansa kanssa: ei esim. katso vauvaan, ei puhu vauvalle, ei helli vauvaa, hoitaa sitä "mekaanisesti"
negatiivinen tunnelataus: äiti näkee vauvan kielteisesti, vaativana ja vaikeana, ei-palkitsevana, jotenkin vieraana, ei-omana, vauva ei vastaa mielikuvaa fantasiavauvasta, vauvasta ei voi nauttia
pettymys itseen äitinä ja omiin tunteisiisiin vauvaa kohtaan, ja siksi vuorovaikutus on syyllisyyden värittämää - toimivat, hyvät ja palkitsevat puolet vuorovaikutuksessa jäävät näkemättä, eivätkä noteeraudu äidin mielessä
surullisia ovat tutkimustulokset siitä, että vauvan masentuneelta äidiltään "omaksuma" depressiivinen vuorovaikutustyyli yleistyy myös vauvan muihin ihmissuhteisiin, mikäli ei päästä varhain tukemaan äidin ja vauvan vuorovaikutussuhdetta
Masentuneiden äitien hoitoa kuvaavilta videoilta näkee, miten vauva pyrkii intensiivisesti kontaktiin muiden ihmisten kanssa ja käyttää kaikki keinot, jotta äiti huomaisi hänet. Vauva ottaa vuorovaikutteita sieltä, mistä sitä saa. Jos äiti on masentunut, isä, sisarukset tai mummo voivat olla ne suojaavat tekijät, jotka auttavat vauvaa. Jos perheen kokonaistilanne on pitkään huono, vauvankin keinot loppuvat, vaikka hän pystyykin olemaan aktiivinen.

Masentunut äiti ei jaksa keskittyä vuorovaikutukseen, jota vauvan hyvinvointi edellyttää. Hän ei iloitse vauvastaan, ei vastaa tämän katseeseen tai hymyyn. Vauvat ovat herkkiä äidin reaktioille ja mielialoille. Jos vauva ei saa vastausta viesteihinsä, se vetäytyy pettyneenä ja lamautuneena, elämänilo vähitellen sammuen. Jos tällaiset kokemukset toistuvat usein, maaperä masennukselle on valmis.

Kun äiti on syvästi masentunut, hän ei jaksa edes yrittää jutella lapselleen tai leikkiä tämän kanssa. Äiti käsittelee vauvaansa hyvin mekaanisesti eikä pysty pitämään katsekontaktia lapseen. Ja vauva reagoi tällaiseen depressiivisen vuorovaikutukseen välttämällä katsekontaktia ja kääntymällä sisäänpäin. Hän ei lopulta edes yritä saada yhteyttä äitiin. Nämä vauvat muuttuvat selvästi hiljaisemmiksi, eivätkä ääntele kuten muut. Itkuäänikin muuttuu reippaan vaativasta itkusta vaisuksi valitteluksi. Jos kukaan toinen aikuinen ei tule tämän äiti-lapsi -parin avuksi, saattaa tilanne muuttua niin vakavaksi, että lapsi menettää kiinnostuksensa ympäristöönsä, lopettaa syömisen, ei kasva eikä kehity vaan suorastaan taantuu kehityksessään.

Vauvan mielihyvän hetket ovat vähissä ja iloisuus, ilon kokeminen ja sen esille tuominen ilmeissä ja eleissä voivat puuttua kokonaan. Vauva menettää kiinnostuksensa kehitystasonsa mukaisiin aktiviteetteihin. Lelut eivät houkuttele mielenkiintoa ilmeeseen eikä vauva tavoittele niitä innoissaan, ympäristön tutkiskelu ei kiinnosta eivätkä vatsalta selälleen kääntyminen tai paikaltaan liikkuminen näytä olevan alituisen treenaamisen veroisia houkutuksia. Vauva näyttää viihtyvän pitkiä aikoja omissa oloissaan pysytellen kuitenkin hiljaisena, paikoillaan olevana ja toimeettomana.

Masennus voi häiritä imetystä: se voi estää ns. herumisrefleksin. Imettäminen koettelee naisen kykyä sietää ruumiillista läheisyyttä ja sitovuutta. Jos äidin mieltä pakottaa äidillisen huolenpidon kaipuu, oma ahdas psyykkinen nälkä, hänen on vaikea tyydyttää vauvan nälkä. Imettäminen voi olla eroottisesti kiihottavaa ja tuottaa orgasmeja, mikä voi tuntua kielletyltä ja hävettävältä.

Äidin menetys herättää lapsessa vihaa ja raivoa, jota ei voi ilmaista murheen murtamalle äidille. Lapsen tehtäväksi voi tulla suojella ja virkistää masentunutta äitiä, palauttaa hänen elämänilonsa ja lämpönsä. Äidin itsemurha ja sen yrityksetkin olisivat lapselle traumaattisia, käsittämättömiä hylkäämisiä.

Tutkimusten mukaan varsinkin pojilla ovi ilmetä myöhemmällä iällä - noin 4-vuotiaana - ongelmia varsinkin kognitiivisen kehityksen alueella. Ongelmia voi ilmetä sosiaalisen kehityksen alueella, myöhemmin ihmissuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä. Jo vauvaiällä voi ilmetä vaikeuksia mm. tunneilmaisun alueella, vauva voi olla ylivilkas, jopa agressiivinen tai apaattinen. Samoin kiintymyssuhteen luomisessa voi olla vaikeuksia (vauva kokee turvattomuutta). Lisäksi vauvalla voi olla traumaattisia stressihäiriöitä tai nukkumis- ja syömiskäyttäytymisen häiriöitä. Vaikutusta voi olla myös muihin sisaruksiin, mm. oppimis- tai koulusuoritusvaikeuksia (mikä ei tarkoita älyllistä heikkoutta), itsetunnon huonommuutta, keskittymiskyvyn puutetta. Osalla voi myös esiintyä somaattisia oireita.

Masentuneen vauvan tutkimukseen kuuluu sekä vauvan kehitysvaiheen ja voimavarojen yksilöllinen arviointi että läheisten vuorovaikutussuhteiden laadun ja perhetilanteen arviointi yhteistyössä koko perheen kanssa. Hoidon tavoitteena on useimmiten vauvan ja vanhempien välisen vuorovaikutuksen korjaaminen ja parantaminen. Hoitomenetelminä voidaan käyttää äiti-vauvaryhmiä, äiti-vauvaterapioita tai isä-vauvaterapioita, videoavusteisia ohjaus- ja neuvontamenetelmiä, erilaisia vuorovaikutuksen harjoittelumenetelmiä, lapsikeskeistä perheterapiaa ja vauvaperheiden lastenpsykiatrista perheosastohoitoa.



APUA OIREISIIN


Masennus hoituu jakamalla ja puhumalla, menetyksen ja surun tunteita työstämällä, uutta identiteettiä ja minää pikkuhiljaa rakentamalla. Lääkehoitoa mietittäessä on muistettava, että äidin psyykkinen sairaus hoitamattomana on jo sinänsä riski kehittyvälle sikiölle tai lapselle. Tämän vuoksi on harkittava kumpi on tärkeämpää esim imetysvaiheessa, äidin imettäminen vai se, että imetys lopetetaan ja aloitetaan lääkitys ja äidin olon parannuttua taataan lapselle normaali kontakti äitiinsä. Onneksi nykyisen lääketieteen aikana on jo depressiolääkkeitä, joita voidaan käyttää ongelmitta myös raskaus- ja imetysaikana. Valitettavasti vain kaikki lääkärit eivät vielä ole hyväksyneet asiaa tai ovat jopa täysin epätietoisia asiasta. Tämän vuoksi juuri äidin tai hänen läheisen pitää kysyä lääkäriltä tätäkin mahdollisuutta, jolloin äidille ei tule esim lisästressiä imetyksen lopettamisesta.

Estrogeenituotanto laskee luonnostaan juuri synnytyksen jälkeen, kun maidon herumiseen vaikuttava prolaktiinitaso nousee. Estrogeenihormonien väheneminen aiheuttaa naisella mielialojen heilahteluna, masennus- ja paniikkioireina, unihäiriöinä, lisääntyneenä päänsärkynä, voimakkaana makeannälkänä, eri paikoissa pistelynä tai puutumisena tuntuvat lihaskivut sekä yleensä negatiivisena peruslatauksena koko elämiseen.

Masennuslääkityksen sijasta hoitona voidaankin käyttää korjaavaa hormonihoitoa esim. estrogeenigeelillä tai laastarilla. Siksi pitäisikin synnytysmasennuksesta kärsivältä äidiltä ottaa entistä useammin hormonitason mittaus. Estrogeenihoidon hyvänä puolena on nopea apu (hormoni imeytyy nopeasti verenkiertoon) sekä se, että äiti voi huoletta imettää lastaan hormonikuurin aikanakin, kun estradiolitaso pidetään oikeana verestä tehtävin mittauksin.

Äidit tuntevat usein syyllisyyttä lääkkeiden käytöstä. He pelkäävät, että lääkkeet vahingoittavat lasta imetysaikana ja aiheuttavat riippuvuutta. Lääkkeet ovat tässä tapauksessa kuin kävelykeppi: ne eivät poista sairautta, mutta auttavat pahimman yli. Tämän vuoksi pitäisi aina lääkehoitoon yhdistää terapia, jotta masennuksen perimmäinen syy saadaan hoidettua. Hyvin hoidettu masennus on voimavara masennuksen läpi käyneelle, mutta hoitamatta jätetty on sytyttämätön pommi, joka voi laueta koska vaan uudestaan.

Joidenkin äitien masennus helpottuu jo sillä, että kotiin järjestetään ulkopuolista kodinhoitoapua. Masentuneesta äidistä on huojentavaa, kun lapsi on muutaman tunnin toisen vastuulla, ja itse saa nukkua tai kävellä ulkona. Hoitoavun saaminen on vain todella hankalaa, jos itsellä ei ole varaa kustantaa yksityistä auttajaa. Onneksi vielä joissakin kunnissa lapsiperheetkin saavat kodinhoitajaa avuksi kriisitilanteissa.

Masennuslääkkeiden vaikutuksesta kertoo seuraava masennuksesta toipuvan äidin huomiot lääkityksestä:

Olen usein nykyään miettinyt, kun olen ollut lääkityksellä nyt pian 5kk, että mitenkähän se todellisuudessa on vaikuttanut. Olen päätellyt muutamia seikkoja, joita olen huomannut elämässäni, mutta ehkä jotkut tai osa niistä olisi voinut tapahtua ilman lääkitystäkin.
1. Olo ei ole enää niin epätoivoinen.
2. Elämänhalu palannut.
3. Yöunenlaatu on syventynyt, levollisempi olo aamulla.
4. Jopa naurattaa joskus.
5. Tuska- ja ahdistustilat ei ole enää niin pitkiä,rajuja ja hallitsevia. Niitä kyllä on, mutta harvemmin.
6. Jotenkin olen oppinut seurailemaan omia tuntojani,mielialaani (Tämä ehkä johtuu pitämästäni
mielialapäiväkirjasta.)
7. Jaksan ajatella tulevaisuutta ja suunnitella sitä, jopa haaveilla.
8. Tuntuu, että jaksan elää ja iloita ihan pienistä asioista.
9. Lapset ja niiden äänet ei ahdista niin paljonja usein enää.
10.Elämäntärkeysjärjestys on muuttunut. Minulla on myösäiti-ihmisenä oikeus tuntea väsymystä ja hoitaa itseäni.


MASENNUSLÄÄKKEISTÄ


Aivot havaitsevat ympäristön muutoksia, päättää kehon vastauksista niihin sekä ohjaa elimien reagointia. Juuri aivoissa olevat eri säätelykeskukset huolehtivat elimistön eri toiminnoista. Aivoissa olevissa hermosoluissa on solukeskus, lyhyitä sulkamaisia ulokkeita viemässä signaaleja solukeskukselle sekä ohuita hermosäikeitä jotka siirtävät signaaleja toisiin hermosoluihin tai kehon kudoksiin. Ohuet hermosäikeet puolestaan saattavat haarautua kahdeksi uudeksi säikeeksi ja ne päättyvät vieläkin ohuempiin sulkamaisiin haarakkeisiin, joiden päätteet ovat kuin pieniä nappeja. Näistä napeista välittäjäaineet siirtyvät seuraavaan hermosoluun tai lihakseen. Nämä välittäjäaineet ovat kemiallisia yhdisteitä esim. serotoniinia, noradrenaliinia, dopamiinia tai asetyylikoliinia (aivoissa on kaikkiaan 40 erilaista välittäjäainetta). Välittäjäaineet syntyvät hermosoluissa ja niiden avulla hermosolut voivat viestiä keskenään. Tavallisin välittäjäaine on asetyylikoliini ja toiseksi yleisin on noradrenaliini. Sitä on viestivissä hermopäätteissä pienissä pusseissa ja se pääsee ulos signaalin tullessa. Välittäjäaine kulkee synapsialueen (hermosolujen välinen alue) läpi ja liittyi viereisen hermosolun pinnalle. Näin signaali pääsee etenemään hermosolusta toiseen.

Eräs tärkeä välittäjäaine on serotosiini, jota on runsaasti niilla aivojen alueilla, jotka vaikuttavat esim. uni-valvetilaan, lämmönsäätelyyn, käyttäytymiseen sekä tunteiden ja viettien säätelyyn. Ihmisen olotilan kannalta on tärkeää, että erilaisia välittäjäaineita on oikea suhde hermosoluissa. Tämä mahdollistaa elimistön oikean toiminnan. Nykyisin markkinoilla on paljon serotoniinipitoisia masennuslääkkeitä, jotka estävät serotoniinin kulun takaisin lähettäjä hermosolun päähän. Tämä lisää serotoniin määrää synapsialueella ja tämä puolestaan vaikuttaa mielialaa kohottavasti. Täten serotoniinilääkitys korjaa erästä elimistön tasapainohäiriötä.

Markkinoilla on nykyisin useita erilaisia masennuslääkkeitä. Uudet lääkkeet ovat aikaisempaa tehokkaampia ja niillä on entistä vähemmän sivuvaikutuksia. Ne eivät turruta, muuta persoonallisuutta eivätkä aiheuta riippuvuutta. Masennuslääkkeiden käytössä on muistettava se, etteivät niiden teho ala näkyä välittömästi lääkityksen aloittamisen jälkeen. Vaikutuksen näkee yleensä 2-4 viikon päästä ja hoidon alussa voi tuntua jopa, että ahdistus pahenee. Uniongelmat onneksi alkavat parantua heti lääkityksen aloittamisen jälkeen. Lääkitystä pitää myös jatkaa pidempi jakso, sillä aivojen välittäjäainetasapaino vaatii aikaa toipuakseen ennalleen. Lääkityksen alkuvaiheessa sivuoireina voi olla mm. pahoinvointia ja hikoilua, mutta näiden oireiden pitäisi olla väliaikaisia. Mikäli lääkehoidon aikana esiintyy toistuvia itsetuhoisia ajatuksia, pitää ottaa välittömästi yhteyttä omaan lääkäriin tai hoitajaan.

Lääkehoidon rinnalla psykoterapia on olennainen osa hoitoa. Nämä tukevat toinen toisiaan. On myös muistettava, että mielialalääkkeet ovat luonnollinen hoitomuoto (onhan aivojen välittäjäaineiden tasapaino järkkynyt) kuin minkä tahansa muun sairauden hoito. Lääkkeiden käytöstä ei pitäisi kenenkään tuntea huonoa omatuntoa. Monet äidit ovat saaneet apua myös vaihtoehtoisen lääketieteen kautta.




LÄHEISTEN IHMISTEN TUKI


Usein masentunut äiti ei huomaa hakea itse apua eikä kumppanikaan ymmärrä hänen olevan avun tarpeessa. Siksi neuvola on hoitoon ohjauksessa avainasemassa. Joskus äidin läheinen ystävä voi nähdä masennuksen, mutta ei tiedä, miten voisi auttaa. Masentuneisuudesta pitäisi puhua suoraan äidin kanssa. Masennus ja syyllisyydentunteet ovat hänelle hyvin todellisia. Jos meidän läheisten on vaikea ottaa asiaa puheeksi, viestitämme äidille, että kyseessä on niin kauhea asia, ettei sitä sovi käsitellä. Tärkeää on myös antaa konkreettista apua äidille ja seurustella vauvankin kanssa. Jokainen vauva tarvitsee aikuista, joka antautuu leikkimään "kukkuu-leikkejä".

On äärimmäisen tärkeää ottaa vakavasti ja hoitaa huolellisesti äidin masennusta aina, kun äiti hakee siihen apua. Se edellyttää asiantuntijoilta naisen psykologian tarkkaa tuntemusta. Masennuksen psykologinen perintö siirtyy äidiltä seuraavalle sukupolvelle, jos häntä ei hoideta hyvin.

Huomattava asia lähimmillä ihmisillä on muistaa se, etteivät turhaan syyllistä masentunutta äitiä hänen mahdollisesta masennus/rauhoittavien lääkkeiden käytöstä. Psyykelääkkeiden käyttö on erittäin paljon syyllisyyttä ja huonommuutta aiheuttava asia, joten tarkoitus ei ole turhaan enää lisätä äitien taakkaa. Mikäli siis itse vastustat lääkkeiden käyttöä, pidä se omana tietonasi.

Verkkoklinikan sivuilta löytyi todella hyviä ohjeita siitä miten läheinen ihminen voi kannustaa masentunutta:

Kun saat tietää, että joku läheisesi on masentunut, on ihan luonnollista, että haluat korjata tilanteen ja auttaa häntä mahdollisimman nopeasti. Muista kuitenkin, että ennen kuin masentunut henkilö on antanut sinulle luvan toimia terapeuttinaan (ystävänä tai ammattilaisena), et voi muuta kuin yrittää olla PAHENTAMATTA hänen oloaan. Tällöin seuraavista lauseista voi olla apua. Tärkeintä on muistaa, että
a) tunnustat tilanteen (vakavaksi) sairaudeksi, ei
oikutteluksi/ohimeneväksi huonoksi tuuleksi
b) annat läheisellesi LUVAN olla masentunut (EI "Mitäs
syytä sinulla on nyt olla masentunut?")

1. "Rakastan sinua." (jos todella tarkoitat tätä)
2. "Välitän. Sinusta ja siitä, mitä sinulle tapahtuu."
3. "Et ole yksin."
4. "En hylkää sinua."
5. "Miten olisi halaus?"
6. "Kun tämä on ohi, olen edelleen paikalla."
7. "Haluan vain antaa sinulle halin ja tarjota turvallisen, tukevan olkapään."
8. "Olet tärkeä minulle."
9. "Jos tarvitset ystävää."
10. "Se menee ohi, ja me selviämme tästä yhdessä."
11. "Et ole 'hullu'."
12. "Vaikeudet tekevät sinusta vielä todella vahvan."
13. "Ymmärrän, että sinuun sattuu ja olen pahoillani siitä."
14. "Olen pahoillani, että sinuun koskee. En jätä sinua yksin. Äläkä sure minua tai sitä että tuskasi sattuu minuunkin, pidän kyllä huolen itsestäni."
15. "En pysty kuvittelemaan, miten pahalta sinusta mahtaakaan tuntua."
16. "En voi täysin ymmärtää sitä, mitä nyt koet, mutta tunnen valtavaa myötätuntoa sinua kohtaan."
17. "Olet nyt myrskyn silmässä, mutta jonain päivänä myrsky menee ohi."


Toisaalta on tärkeää, ettei masenna masentunutta enää lisää (verkkoklinikan ohjeita):

Monet ihmiset tahtomattaankin mitätöivät läheisensä masennuksen esittämällä jonkun latteuden, ikäänkuin masentuneen tarvitsikin kuulla vain se parantuakseen. Voi olla, että seuraavat lauseet auttavat joskus jotakuta, mutta väärä asiayhteys saattaa pilata hyvänkin yrityksen. Latteudet - tai sanat ylipäänsä - eivät paranna kenenkään masennusta. Parantuminen on pitkä prosessi, jossa tarvitaan yleensä sekä lääke- että keskusteluhoitoa ammattitaitoisen terapeutin kanssa. Seuraavia lauseita kannattaa ehkä kuitenkin pyrkiä välttämään parantumisprosessin aikana tai ainakin masennuksen ollessa pahimmillaan. Tiedämme, että tarkoitatte hyvää, mutta hyvä tarkoitus ei saa kääntyä itseään vastaan.

1. "Voi ei. Nyt sinä masennat minutkin."
2. "Lopeta tuo jatkuva valittaminen. Kukaan ei jaksa kuunnella."
3. "Sinun täytyy yksinkertaisesti ottaa itseäsi niskastakiinni."
4. "Sinä vain kuvittelet."
5. "Ei kukaan väittänyt elämää helpoksi."
6. "Mitä se minua liikuttaa?"
7. "Mutta sinullahan on kaikki asiat hyvin!"
8. "Et kyllä näytä yhtään masentuneelta."
9. "Onni on valinta."
10. "Sinun pitäisi käydä enemmän ulkona."
11. "Jollakulla on asiat vielä paljon huonommin kuin sinulla."
12. "Yritäpäs nyt piristyä."
13. "Jokainenhan on joskus masentunut."
14. "Tuo on todella itsekästä. Eikö tuo minäminäminä-asenne jo kyllästytä sinuakin?"
15. "Kerjäät vain huomiota."
16. "Tuolla teet vain oman olosi kurjaksi."
17. "Oma vikasi."
18. "Hanki elämä."
19. "Kasva aikuiseksi."
20. "Lakkaa säälimästä itseäsi."
21. "Tuntuuko jo paremmalta?"(n. viiden minuutin 'keskustelun' jälkeen)
22. "Luulin sinua vahvemmaksi."
23. "Mutta nythän on niin kaunis ilmakin!"
24. "Sinun pitäisi lopettaa noiden lääkkeiden syöntija lähteä vaikka lenkille."
25. "Ei kai asiat nyt noin huonosti ole."
26. "Tavataan joskus ja vaikka jutellaan tästä."
27. "Useimmat ihmiset ovat juuri niin onnellisiakuin päättävät olla."
28. "Hymyile!"
29. "Mene vaahtokylpyyn. Niin minä teen aina, kun olen masentunut."
30. "Mitä syytä sinulla on olla masentunut?"


Masentuneiden äitien piirissä tehdyn kyselyn mukaan, lähes kaikki vastanneet kokivat, että mies on melko neuvoton tilanteessa, jossa tunteet menevät vuoristorataa. Miehet ovat ymmällään ja saattavat sulkeutua kuoreensa. Vasta kun mies ymmärtää tilanteen, hän pystyy antamaan vaimolleen tarpeellista henkistä tukea. Joidenkin miesten on vaikea ymmärtää asian vakavuus ja tilanne selviääkin heille vasta esim. lääkärin selitettyä asian miehelle tai pahimmissa tapauksissa vaimon itsemurhayrityksen kautta. Henkistä tukea osa on saanut esim. mielenterveystoimiston omalta hoitajalta tai joltakin läheiseltä ystävältä tai sukulaiselta. Osa on saanut apua myös ÄIMÄn yhdyshenkilötoiminnan kautta tai vertaisryhmissä.

Ne äidit, jotka olivat saaneet kotiinsa esim. kodinhoitajan, kokivat tämän erittäin tärkeäksi. Valitettavasti vain muutamissa kunnissa tämä on mahdollista. Joissakin perheissä tämä on ratkaistu siten, että mies tai isoäiti on ottanut töistä vapaata akuutimmaksi vaiheeksi. Toisen aikuisen läsnäolo helpotti tilannetta myös henkisesti, kun äidin ei tarvitse olla yksin.

Neuvolan ja lääkärin suhteen on kaksijakoisia vastauksia. Osa on saanut asiallista kohtelua heti ensimmäisellä kerralla lääkärissä käydessään ja toiset ovat käyneet 4-5:lläkin lääkärillä ennen avun löytymistä. Tämäkin on siis monesti tuurista kiinni, mikäli ei tiedä jo entuudestaan kenelle lääkärille kannattaa mennä. Osa koki myös oman lääkärin vaihtumisen tai mielenterveystoimiston lääkärin vaihtumiset stressaavina ja ovat sen vuoksi hakeutuneet yksityiselle puolelle hoitoon. Eräillä äideillä oli myös kokemuksia, siitä, että hänet leimataan itkuherkäksi äidiksi, joka valittaa, vaikka kaikki on suht´hyvin. Synnytyssairaalassakaan kaikki hoitajat eivät ole osanneet suhtautua tilanteeseen asiallisesti, ennenkuin heille on selitetty tilanne kunnolla.

Se miten neuvolassa on suhtauduttu äitiin, liittyi läheisesti siihen, onko yleensäkään äitiä huomioitu ollenkaan neuvolakäynnillä. Mikäli terveydenhoitaja on esittänyt yksinkertaisen kysymyksen: "Miten olet voinut?" on äidit kokeneet käynnin mukavaksi, mutta mikäli äiti on kokenut, että neuvolassa katsotaan vain lasta ja hän itse on ilmaa, ei käynnistä ole jäänyt hyvää sanottavaa. Osa on kokenut jo odotusaikana, että neuvola on punnituspaikka ja lapsen vointia seurataan mittareilla ja he itse ovat vain keinokohtuja, joiden tarkoituksena on vain lapsen kasvattaminen ensin kohdussa ja sen jälkeen maailmassa. "Muulla ei ole merkitystä, kunhan vauva on terve"-lausahdus kääntyy äidin unohtavaksi asenteeksi. Mikäli neuvolasta ei ole saatu tarpeellista apua, voi apua löytyä esim. mammajumpan ohjaajalta jne. Äidit toivoisivatkin, että neuvolahenkilökunta etsisi avuntarvitsijoita oma-aloitteisesti, koska masennuksen tunnistaminen on äidille itselleen vaikeaa. Äidit ovatkin kokeneet, että heidän pitää olla oma-aloitteisia, jotta apua löytyy. Avunhakeminen kaatuu myös tähän, sillä kaikilla ei ole energiaa lähteä etsimään sitä oikeaa hoitomuotoa itselleen varsinkaan jos yhden kerran on tullut torjutuksi.

Miehiltä toivottiin sitä, että he huomioisivat esim. sen, ettei väsynyt vaimo jaksa hoitaa parisuhdetta enää puolenyönjälkeen. Parhaassa tapauksessa mies on osallistunut lapsen hoitoon ja kotitöiden tekemiseen heti alusta alkaen. Tässäkin pitää olla kohtuullinen, sillä jotkut äidit ovat kokeneet joutuneensa perheen ulkopuolelle, jos heille ei ole annettu mahdollisuutta hoitaa perhettä silloin kun sitä itse haluaisi. Henkistä tukea mies voi antaa hyväksymällä vaimon tilanteen: ei hauku, moiti tai syyllistä vaimoaan, vaan ymmärtää, vaimo on sairauden vuoksi työkyvytön. Ongelmista voi päästä eteenpäin myös keskustelemalla. Miehiltä toivottiin myös, että he eivät vaatisi vaimoltaan täyttä panosta. He voisivat sen sijaan tehdä pieniä huolehtivia eleitä silloin tällöin ja kysellä ja kuunnella ajatuksella, miltä vaimosta tuntuu. Miehet voivat myös valaa vaimoonsa rohkeutta ja ymmärtämystä sekä toivoa parantumisesta. Tärkeää olisi myös se, että mies tukisi ja rohkaisisi vaimoaan hänen valitsemassa selviytymiskeinossa. Ensi apuna tilanteeseen olisi se, että vaimo saa aikaa olla yksin ja ajatella eli käytännössä tämä tarkoittaisi lasten- ja kodinhoidonapua. Lisäksi aikaa tarvittaisiin siihen, että pariskunta voisi olla kahdenkesken jollekin kivalle tekemiselle tai parisuhdekeskusteluille. Mieheltä kaivataan myös sitä, että hän pitää vaimoaan sylissä, köllöttelee vieressä, hieroo selkää, kampaa hiukset, antaa vyöhyketerapiaa jaloille tms. fyysistä kosketusta ILMAN seksiä. Välillä vaimo voi myös toivoa, että saisi olla hetken aikaa vauva tai pieni lapsi. Yksi tapa tämän toteuttamiseksi on se, että pariskunta sopii ajan, jonka aikana he leikkivät äitiä ja vauvaa. Vaimokin haluaa olla välillä se, jota hoidetaan ja josta huolehditaan, kun yleensä se on hän itse joka aina jaksaa ja joka aina huolehtii kaikista muista.

Äidin kertoessa masennuksestaan ystävilleen tapahtuu myös kahtalaista reaktiota. Osa ystävyyssuhteista katkeaa tämän takia, mutta osa aikaisemmista ystävistä voi osoittautua erittäin tärkeäksi henkiseksi tueksi sairauden aikana. Kuitenkin äidit ovat kokeneet, että kaikkein syvällisin ymmärrys on vain saman kokeneilla äideillä. Ystäviltä toivotaan erityisesti sitä, että he puhuisivat myös omista ongelmistaan, jolloin näkee, että niitä ongelmia on myös muilla. Näin huomaisi sen, että kaikki ei ole kuten päälikuva antaa ymmärtää.

Omien vanhempien ja sukulaisten kanssa voi keskustella heidän lapsuudestaan. Oman lapsuuden ja vanhempien parisuhteen käsittely tulee siinä rivien välissä, sillä kaikki eivät pysty asioista kysymään suoraan vanhemmiltaan. Isovanhemmat ja muut sukulaiset voivat antaa korvaamatonta apua käytännön asioissa sekä apua myös henkisellä tasolla. He voivat esim. tarjota korvaamatonta lastenhoitoapua ilman pyytämistä ja ilman että pariskunta tuntee jäävänsä kiitollisuudenvelkaan.

Lisäksi äidit toivoivat, että saisivat elämäänsä pieniä, varmasti toteutettavia toiveita, kun alkaa tuntua pahalta. Tämä ei tarkoita isoja uhrauksia, jotka tuntuvat siltä, että niitä ei ansaitse ja se lisää syyllisyyden tunnetta entisestään, kun tuntee pilanneensa toisen elämän. Yksi tapa tämän toteuttamiseksi on vapaa tunti tai kaksi ensi tiistaina tai tieto siitä, että saa soittaa, kun tuntuu pahalta. Kuka tahansa voi myös parantaa masentuneen itsetuntoa kehumalla todellisia ominaisuuksia. Tällöin pitää kuitenkin varoa ylilyöntejä, ne eivät auta, vaan tuntuvat imartelulta tms.! Kuinka usein olet sanonut toiselle, että hänellä on hyvä maku vaatteiden suhteen, kaunis pusero, vahvannäköiset hiukset, ihmeteltävä kyky hallita lastaan ruokapöydässä, saada lapsi nukkumaan, saada lapsi kaupassa karkkihyllyn ohi, saada lapsi istumaan turvaistuimessa jne. Eräs tapa olisi myös se, että paljastaa uuden näkökulman puolisosta tai parisuhteesta. Tämä ei tarkoita opettavassa mielessä tai nuhtelevassa (kyllä sinun pitäisi ryhdistäytyä, kun...) vaan ihan luontevasti. Tämä on erittäin arka alue, ettei masentunut loukkaantuisi tai masentuisi lisää.

Pahimpia virheitä mitä masentuneelle voi tehdä on esimerkiksi se, että masentuneen pitää pidätellä tunteitaan ja siten ahdistus vain kasvaa. Masennuksen olemassa oloa ei saa vähätellä ja sitä vähätellä esim. seuraavasti: "Turhaan sinä valitat, sullahan on kaikki OK." Päivittely tai sääliminen on myös vääräsuhtautumistapa. Ei masentuneen olo siitä parane, jos hänelle sanoo: "Kuinka kamalan kurjaa teillä nyt onkaan". Älä myöskään koskaan syyllistä toista sanomalla: "Se on itsestä kiinni, olisi sitä mullakin ollut aihetta, jos olis periksi antanut." Toisen itsetuntoa on myös helppo loukata: "Sulla taitaa olla jotain itsetunto-ongelmia, sä oot sellainen ja sellainen ja siitä sun pitäis päästä pois." Masentunut itse kyllä taatusti tietää, mikä se heikoin kohta on ja sitä ei ole tuttavien tarpeellista arvuutella. Ravistelu ja herättelykään ei tällöin toimi:" Otahan itseäsi kiinni niskasta, se on vain kiinni asenteesta, haluaako heittäytyä masentuneeksi." Myöskään kukaan muu ei voi tehdä diagnoosia kuin lääkäri: "Olen tullut ajatuksissani siihen tulokseen, että sinä olet masentunut". Koskaan ei pidä myöskään esittää voimakkaita kannanottoja, mielipiteitä ja erityisesti kyseenalaistaa äidin ja koko perheen tilannetta syvimmän masennuksen aikana, jolloin ne eniten haavoittavat. On väärää sanoa myös monen lapsen äidille: "Sinähän selviät itse, kun sulla on kokemusta!". Kukaan ei myöskään pidä leimaamisesta.



VERTAISTUKI


Hyvä parisuhde on useimmille äideille erittäin tärkeä voimavara. Isä voi auttaa väsynyttä äitiä monissa käytännön asioissa, ja osallistumalla lapsen hoitoon hän myös viestittää olevansa kiinnostunut lapsesta ja arvostavansa naista äitinä. Isä ei kuitenkaan voi jakaa kokemusta synnyttämisestä ja äidiksi tulemisesta samalla tavalla kuin toinen saman kokenut nainen. Siksi puolisoidensa lisäksi äiti tarvitsee myös naisen tukea synnytyksen jälkeen.

Äidin pitäisi pystyä vapaasti purkamaan depressiolle tyypillisiä toivottomuuden tunteita, itsetunnon heikkoutta ja näköalattomuutta. Syvä masennus voi johtaa jopa itsetuhoisiin tai vauvan turvallisuutta uhkaaviin ajatuksiin, jotka on uskallettava ottaa esille. Synnytyksen jälkeisen masennuksen hoito on useimmiten keskustelua. Suurin osa masentuneista äideistä selviää keskusteluilla sekä henkisellä ja käytännöllisellä tuella. Todennäköistä olisikin, että jos jokainen äiti tuntisikin olonsa turvalliseksi ja saisi tukea ja apua sitä tarvittaessa, hyvin suuri osa synnytyksen jälkeisistä masennuksista jäisi puhkeamatta.

Tueksi äiti tarvitsee myötäelävän ystävättären tai toisen äidin. Tätä tavoitetta haetaan synnytysmasennuksesta kärsivien äitien vertaisryhmissä sekä esim. ÄIMÄ ry:n (ÄIDIT IRTI SYNNYTYSMASENNUKSESTA RY) toiminnassa. Vertaistoiminta lähtee ajatuksesta, että ihmiset ovat itse itsensä ja ongelmiensa asiantuntijoita. Ihmisillä, joilla on itsellään ollut kokemusta jostain ongelmasta, on sellaista ymmärtämystä ja tietoa, jota useimmilla ihmisillä, edes ammattilaisista ei ole. Vertaistoiminta eroaa perinteisestä ammattiauttamisesta siinä, että vertaistoiminnassa ei ole auttajia ja autettavia vaan kaikki ovat tasavertaisia keskenään ja jokaisella on toiselleen jotain annettavaa.

Vertaisryhmien tärkein anti on yksinäisyyden helpottuminen. Toinen tärkeä anti on vertaiskokemus. Kun huomaa kuilla olevan samanlaisia kokemuksia kuin itsellä, auttaa se suhtautumaan omaan tilanteeseen toiveikkaammin. Ryhmässä hyödynnetään ihmisten omien elämäntilanteiden myötä tullutta kokemusta. Ryhmässä käymisen on todettu auttavan jaksamaan paremmin tavallisten arkielämän huolten kanssa.




APUA JA TUKEA SYNNYTYSMASENNUKSEEN


Ensisijainen avunhakemismenetelmä on neuvola. Neuvolahenkilökunnalla pitäisi olla valmiudet hoitaa masentuneita äitejä ja järjestää hänelle kotiapua ja ohjata äiti tilanteen mukaan hoitoon eteenpäin. Äidin pitää vain pystyä sanomaan miltä hänestä tuntuu ja toisaalta neuvolahenkilökunnan pitäisi nähdä merkit jotka voivat viitata masennukseen.

Apua voi pyytää omasta terveyskeskuksesta omaltalääkäriltä. Myös heillä pitää olla valmiudet hoitaa asia. Mikäli omalääkäri ei tunnu oikealta ihmiseltä, on eräs vaihtoehto yksityinen lääkäri. Psykiatri pystyy myös määräämään lääkityksen jos näkee sen tarpeelliseksi potilaalleen. Nykyisin mielenterveystoimistoon ei saa aikaa ilman lääkärin lähetettä, joten lääkärissä käynti on pakollista. Lääkäri myös pystyy pois sulkemaan mahdolliset muut sairaudet, jotka aiheuttavat masennusta (kilpirauhanen). Jos tilanne on todella kriittinen, ei apua saa jäädä odottelemaan, vaan yhteyttä on otettava heti päivystävään psykiatrian osastoon esim. lähimmässä sairaalassa.

Eräs hyvä kanava hakea nimenomaan vertaistukea muun lääketieteellisen avun rinnalle on ÄIMÄ ry. Yhdistyksen tiedote kertoo yhdistyksestä enemmän:

Äidit irti synnytysmasennuksesta TIEDOTE

ÄIMÄ ry 24.01.2000

PL 134

01801 KLAUKKALA

p. 040 – 746 74 24





Synnytyksen jälkeinen masennus on alitunnistettu ja alihoidettu sairaus.

Vuosittain n. 10-15 % (6 000–10 000 ) synnyttäneistä äideistä kärsii synnytyksen jälkeisestä

masennuksesta ja vain pieni osa heistä uskaltaa tai osaa hakea apua hätäänsä. Joidenkin tutkimus-

ten mukaan luku on jopa 22 % , mikä tarkoittaa Suomessa vuosittain n. 13 000 äitiä! Masennus

voi myös pitkittyä. Neljäsosa äideistä on yhä masentunut vauvan ollessa vuoden ikäinen.



Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry on perustettu huhtikuussa 1998 tarjoamaan

VERTAISTUKEA ja TIETOA synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsiville äideille

ja heidän perheilleen. Yhdistys tekee työtä synnytyksen jälkeisten psyykkisten oireyhtymien ymmärtämiseksi, tunnistamiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

Yhdistys levittää asiasta tietoa ja pyrkii edistämään tutkimusta ja hoitoonohjausta.

Se on tarkoitettu täydentäväksi palvelumuodoksi jo olemassa olevien tukimuotojen rinnalle.

Toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen, emme ole sidoksissa mihinkään poliittiseen tai

uskonnolliseen ryhmittymään. Yhdistys toimii valtakunnallisesti.

Äimän perustajajäsenet ovat itse kokeneet synnytyksen jälkeisen masennuksen ja huomanneet,

että asiasta vaietaan vieläkin turhaan ja että asiantuntevaa tukea ei ole riittävästi tarjolla tähän raskaaseen elämäntilanteeseen. Huomasimme myös äitien vertaistuen tarpeen.

Teemme ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä, sillä äidin pitkittynyt ja hoitamaton

masennus vaikuttaa suuresti koko perheen hyvinvointiin.



Toimintansa tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys toimii seuraavasti:

Edesauttaa saman kokeneiden verkostoitumista ja aktivoi auttamaan toinen toistaan luomalla
yhdyshenkilöverkostoa ympäri Suomen (yhdyshenkilötoimintamme on saman kokeneen

äidin tukea toiselle).

- Perustaa vertaisryhmiä.

Tiedottaa, neuvoo, opastaa ja järjestää esitelmätilaisuuksia.
Toimittaa kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää omaa tiedotuslehteä.
Järjestää tapaamisia ja virkistysviikonloppuja jäsenilleen.
Pyrkii edistämään alan tutkimustoimintaa ja uusien hoitojärjestelmien sekä kuntoutuksen kehittämistä.
Tekee aloitteita eri viranomaisille.
Kerää aiheesta tietopankkia.
Vie terveydenhoitoalalle kokemusperäistä asiantuntijuutta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Vajaan kahden vuoden toiminnan aikana (27.4.98–24.1.2000) yhdistys on

vastaanottanut yli tuhat puhelua, lukuisia sähköpostiviestejä ja kirjeitä masentuneilta
äideiltä sekä aviomiehiltä, isovanhemmilta, ystäviltä

kasvattanut jäsenmääräänsä yli 300 jäseneen (330)
avannut omat kotisivut ja keskustelupalstan Internetissä
lähettänyt kirjeen maamme sosiaali- ja terveydenhoito-oppilaitoksille, jossa vaaditaan,
että synnytyksen jälkeinen masennus otettaisiin mukaan opetusohjelmiin, jotta alan ammattilaisilla olisi valmiuksia tunnistaa äidin masennus ja auttaa äitejä

laajentanut yhdyshenkilöverkostoaan 39 yhdyshenkilöön eri puolille Suomea
aloittanut ensimmäisen keskusteluryhmän maaliskuussa 1999 äideille Jyväskylässä sekä
toisen keskusteluryhmän huhtikuussa 1999 Helsingin Oulunkylässä

uusia keskusteluryhmiä on aloittanut Kuopiossa, Jyväskylässä, Tampereella, Salossa, Kouvolassa sekä Helsingissä kaksi ryhmää (yhteistyössä eri tahojen kautta)
aloittanut ÄIMÄn äitikahvilan Espoossa Bembölen neuvolassa
järjestänyt kuntoutuskurssin koko perheelle yhdessä Suomen Mielenterveysseuran kanssa
heinäkuussa 1999 sekä tammikuussa v. 2000

toimittanut omaa tiedotuslehteä neljä numeroa (marraskuu 98, helmikuu 99, kesäkuu 99,
lokakuu 99) sekä messulehden

järjestänyt virkistysviikonlopun Lahdessa 17-18.10.98, johon osallistui 11 äitiä sekä
tapaamisen Joensuussa 24-25.4.99, johon osallistui 16 äitiä

vienyt kokemusperäistä asiantuntijuutta useisiin kymmeniin perhekahviloihin, perhevalmennuksiin, neuvoloihin ym. lapsiperheiden tapaamispaikkoihin sekä oppilaitoksiin
ja alan seminaareihin

- osallistunut Mielenterveysmessuille marraskuussa 1998 sekä 1999

tehnyt yhteistyötä Suomen Mielenterveysseuran, Mieli Maasta ry:n, Väestöliiton perheverkon,
Kotilahti ry:n, Lastensuojelun Keskusliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, seurakuntien,

Helmi ry:n, Ensi- ja turvakotien sekä Elämisen alkuun-projektin kanssa

osallistunut jäsenistön haastattelujen kautta useisiin alan opiskelijoiden päättötöihin sekä
gradujen tekemiseen

käynnistänyt laajan keskustelun synnytyksen jälkeisestä masennuksesta Helsingin Sanomien yleisönosastossa 8.3.99
Yhdistys on myös tiedottanut toiminnastaan seuraavissa julkaisuissa ja ohjelmissa:

Kaks`Plus 6-7/98, 10/98, 11/98, 2/99, 4/99
Vauva 8/98, 12/98, 6-7/99, 8/99
Pielisjoki Seutu 6.8.98
Neuvola 3/98
Lapsemme 3/98
Kauneus- ja Terveys 8/98
Mielenterveys 5/98
Kätilölehti 5/98
Pohjois-Kymenlaakso 19.11.98
Hufvudstadsbladet 23.11.98
Käsi Kädessä 1/99
Keskisuomalainen 11.2.99
Helsingin Sanomien yleisönosasto 8.3.99
Aamulehti 17.3.99
Pohjolan Sanomat 21.3.99
Iisalmen Sanomat 9.4.99
Hämeen Sanomat 19.4.99

Me Naiset 16.4.99
Suur-Keuruu 23.4.99
Lapin Kansa 10.4.99
Kymen Sanomat 25.4.99
Pieksämäen lehti 26.4.99
Keskisuomalainen 28.4.99, 12.9.99
Laukaa-Konnevesi 28.4.99
Warkauden-lehti 9.5.99
Vihreä lanka 28.5.99
Tamperelainen 5.6.99
Trendi 6/99
Salon Seudun Sanomat 3.8.99
Apu 36/99
Satakunnan Kansa 10.10.99
Nurmijärven Sanomat 12.10.99


Kaks`Plus ohjelma MTV3 25.1.99
Koko kansan kanava TV2 7.4.99
Uneton yö TV2 28.4.99 (Merja& Pekka Rädyn tarina)
Inhimillinen tekijä TV2 20.7.99 (Kirsti Tuomi, Mirja Sarkkinen, Tanja Karpela)
Ben Furman TV1 8.11.99


Tavoitteenamme on tiedottaa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta niin, että kenenkään ei tarvitsisi hävetä masennustaan ja että äideillä olisi mahdollisuus parhaaseen mahdolliseen tukeen.

Useat jäsenemme ovat saaneet uutta merkitystä ja sisältöä elämäänsä ryhtymällä yhdistyksemme

yhdyshenkilöksi, ryhmänvetäjiksi sekä auttamalla muissa yhdistyksen tehtävissä.

Tarkoituksemme on toimia yhteistyössä neuvoloiden henkilökunnan kanssa ja yhdessä miettiä

miten parhaiten ennaltaehkäistä äitien masennusta ja tunnistaa masennus varhain.

Mielestämme kaikista asioista täytyy voida puhua äitien kanssa – myös masennuksesta –

se ei ole pelottelua ! Vaikenemalla viestitetään vain sitä, että asia on niin häpeällinen, ettei

siitä voi keskustella kenenkään kanssa.



Yhdistyksemme kunniajäseniä ovat kansanedustajat Janina Andersson, Hanna Markkula-Kivisilta

ja Tanja Karpela. Hanna ja Tanja ovat myös itse kärsineet synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

ÄIMÄ ry:n kotisivut löytyvät internetistä osoitteesta: http://members.tripod.com/aima_ry


DEPS-SEULA

Kauneus ja terveys –lehdessä julkaistiin marraskuussa 1996 virallinen Deps-seula, jonka avulla voi itse testata, onko syytä käydä lääkärissä.

Vastaa jokaisen väitteen jälkeen se numerovaihtoehto, joka parhaiten vastaa mielialaasi viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Jos pisteet yhteenlaskemalla saat 12 tai enemmän, kannattaa käydä omalla terveyskeskuslääkärillä ja kertoa, että sai virallisessa Deps-seulassa näin paljon pinnoja. Vastaanotolla lääkäri voi arvioida tilanteen kokonaisuudessaan ja katsoo minkälaista apua ko tilanteessa tarvitaan.

Ei lainkaan
Jonkin verran
Melko paljon
Erittäin paljon

1. Kärsin unettomuudesta
0
1
(2)
3

2. Tunsin itseni surumieliseksi
0
1
2
(3)

3. Minusta tuntui, että kaikki vaatii ponnistusta
0
1
2
(3)

4. Tunsin itseni tarmottomaksi
0
1
2
(3)

5. Tunsin itseni yksinäiseksi
0
1
2
(3)

6. tuntui toivottomalta
0
1
2
(3)

7. En nauttinut elämästäni
0
1
2
(3)

8. Tunsin itseni arvottomaksi
0
1
2
(3)

9. Tunsin, että kaikki ilo on hävinnyt elämästäni
0
1
2
(3)

10. Minusta tuntui, ettei alakuloisuuteni hellittänyt edes perheeni tai ystävieni avulla
0
1
2
(3)
____

28p.





ESIMERKKI

Jotta artikkeli ei jäisi aivan teoreettiseksi pohdiskeluksi, on seuraavassa eräs esimerkki tapaus keskivaikeasta masennuksesta.

Olen kolmen vilkkaan pojan äiti (3/95, 2/97, 7/98). Kun odotin ensimmäistä lastani reilu neljä vuotta sitten, luulin pystyväni hoitamaan lapsen, kodin sekä tekemään opintoni loppuun ilman että mikään niistä kärsisi toisistaan. Yllätys olikin, kuinka paljon vauva teettää työtä ja erityisesti se, että kaikki vauvat eivät nukukaan sitä 20-24 tuntia vuorokaudessa.

Onneksi mieheni piti kolme kuukautta vanhempainlomaa, ja sain tehtyä opintoni loppuun. Samaan syssyyn sattuivat häämme. Kun sitten ehdin olemaan varsinainen kotiäiti, meni minulla muutama kuukausi ihan totaaliseen toipumiseen tästä lapsen ensimmäisten kuukausien aiheuttamasta väsymyksestä, opintokiireistä ja hääjärjestelyistä.

Kun elämä asettui jotenkin uomiinsa lapsen ollessa yksivuotias, päätimme tehdä hänelle sisaruksen. Onneksemme saimme toisen lapsen vajaan kahden vuoden ikäerolla. Tällöin olin onneksi viisaampi ja paneuduin täysin äidin rooliin. Muutettuamme isompaan asuntoon pidin kodin omasta mielestäni todella hyvässä kunnossa. Pesin lattiat joka päivä, eikä kenenkään vieraan tarvinnut lähteä meiltä ilman tarjottavaa. Koska elämä hymyili, päätimme tehdä lapset samaan syssyyn. Saimme kolmannen lapsen pienien vastoinkäymisien jälkeen, kun vanhimmainen oli 3 vuotta ja 4 kuukautta.

Vauvalla todettiin harvinainen verenhyytymishäiriö ja sen lisäksi hän oli koliikkivauva. Hän huusi illat klo 20:stä alkaen noin yhteen tai kahteen yöllä, ja tietenkin vanhin lapsista heräsi kuudelta aamulla. Tässä vaiheessa myöskään keskimmäinen lapsi ei vielä nukkunut öitään, joten kaksi lasta herätti meitä 1-2 tunnin välein. Ristiäiset saimme pidettyä kunnialla, mutta sitten tuli romahdus. Väsymys oli jotain aivan hirvittävää, ja lopulta sitten kävikin niin, että en enää pystynyt nukkumaan, kun olisi voinut. Odotin vain koska vauva heräisi pyytämään rintaa. Itse en vielä havahtunut tähän pahaan olooni, vaan kuvittelin pystyväni elämään näin tarvittavat alkukuukaudet. Sanotaanhan, että ensimmäinen puoli vuotta menee vaikka päällään seisten.

Itse huolestuin voinnistani siinä vaiheessa, kun huomasin muistin pettävän. En enää muistanut juuri käydystä keskustelusta lähes mitään. Kuljin jatkuvassa sumussa ja mietin sitä, koska pääsisin nukkumaan. Kotitöistä tein vain välttämättömimmän, ja lapset elivät valmisruualla. Olin niin väsynyt, että päästessäni suihkuun eivät voimat tahtoneet riittää peseytymiseen. Tämän jälkeen aloin miettiä vointiani tarkemmin. Huomasin ajattelevani sitä, että kaikki, jopa omat lapseni, ovat hyljänneet minut. Jos puolituntematon lähti puistossa oman lapsensa perään, luulin, että hän lähti minua pakoon. Vauva itki sen vuoksi, että hän vihasi minua jne. Tähän samaan syssyyn lopetin imetyksen, kun maito ei enää riittänyt (enhän enää nukkunut ollenkaan, joten ei ole ihme, että maidon tulo loppuu), ja koin olevani todella epäonnistunut äiti. Asioita ei tietenkään helpottanut se, että kaksi nuorimmaista oli jatkuvasti sairaana ja vauva myös useampaan otteeseen sairaalahoidossa.

Onneksi luin artikkelin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja ymmärsin, että minä en ole sekoamassa, vaan olen sairastunut yleiseen ja hoitoa tarvitsevaan sairauteen. Tämän oivalluksen jälkeen soitin neuvolaan, josta minut ohjattiin eteenpäin psykologin juttusille. Lisäksi hain lääkkeitä, jotta pystyisin nukkumaan. Käytännön avuksi sain lähihoitajaopiskelijoita, jotka auttoivat ihan jokapäiväisten asioiden hoidossa.

Masennukseni on siten kestänyt aaltoilevana noin reilun vuoden verran. Ensimmäiset 4 kuukautta olivat todella vaikeita ja sitten meni 2 kuukautta hitaasti toipuen. Sen jälkeen oli hieman parempi jakso, jolloin oli välillä huonompia päiviä, mutta yleensä parempia. Lapsen lähestyessä yhtä vuotta alkoi uusi jakso, jonka syntyä lisäsi kuntoutuskurssi, jossa tiedostin omat lapsuudentraumani, jotka ovat jääneet vaille hoitoa. Jouduin aloittamaan tähän mielialalääkityksen, jota olen syönyt puoli vuotta ja olen kokenut siitä olleen apua. Näin ollen en osaa sanoa, koska tämä toinen vaihe menee ohi, mutta tiedostan ongelmani paljon paremmin, enkä ole enää niin "hukassa. Jonotin elokuusta lähtien terveyskeskuspsykologille kaksi kuukautta ja koska asia ei edennyt soitin perheneuvolan johtajalle, joka järjesti minulle kriisitapaamisen. Heti jo sen aikana huomattiin, että tarvitsen vähintäin vuoden terapiajakson. Terapiassa olen käynyt nyt noin 5 kuukautta ja se on ollut raskasta mutta antoisaa.

Elämä tästä lähtenyt pienen askelin eteenpäin, ja nyt voin sanoa, että välillä elämä jo hymyileekin, vaikka joskus vielä tulee huonojakin päiviä. Olen hyväksynyt sen, etten ole täydellinen äiti. Tämän jälkeen olen voinut hyväksyä sen, etten jaksa aina pitää paikkoja siistinä, laittaa täysipainoista ateriaa ja leikkiä kehittäviä leikkejä lasten kanssa. Osaan kuunnella myös omia tarpeitani ja myös TOTEUTTAA niitä. Myös minä olen tärkeä perheenjäsen. Nyt osaan lähteä omiin menoihini ilman lapsia ja pystyn myös jättämään vastuun heidän kanssaan jäävälle aikuiselle ihmiselle. Minun ei tarvitse soittaa puolen tunnin välien kotiin ja kysyä tilanneraporttia. Vasta viime syksyisen "kriisin" jälkeen osaan toteuttaa omaa äitiyttäni, enkä enää itse suunnittele elämääni toisten mieltymysten mukaan. Osaan olla oma itseni.

Omaa tarinaani esimerkkinä käyttäen olisi tärkeää, että tällaisissa tilanteissa myös terveyskeskuspuolella olisi mahdollisuus päästä hoitoon nopeasti eikä tarvitsisi jonotella edes ensimmäiseen tapaamiseen kahta kuukautta. Joissakin tapauksissa olisi hyvä, että esim. terapia voitaisiin tehdä kotiin eli kotikäynneillä, sillä äidillä voimat voivat olla niin lopussa, että terapia jää sen vuoksi, että pitää lähteä kotoa pois. Minunkin on lähes mahdotonta päästä minnekään ilman kolmea lastani miehen ollessa töissä (kun ei ole varaa palkata lapsenvahtia). Tämä on ihan todellinen ongelma monilla äideillä.

Lastenpuolen terveydenhoitaja, joka myös hoiti tavallaan minua, ei missään vaiheessa ole kysynyt miten minä voin (ei myöskään vielä, vaikka tietää tilanteestani). Tämän vuoksi otin yhteyttä äitiysneuvolan terveydenhoitajaan, joka oli hoitanut minua odotusaikana, ja jolla oli aina aikaa kuunnella minua ja joka vieläkin aina pysähtyy ja kysyy miten vauva, minä, mies ja muut lapsen voivat. Hän on hoitanut ja ottanut huomioon koko perheen. Hänelle minä soitin apua saadakseni ja hän vei asiaa eteenpäin. Hän kuunteli minua ja ymmärsi tilanteen ja varasi minulle välittömästi kriisiavun psykologille ohi jonojen. Hän myös selvitti yhdessä psykologin kanssa minulle melkein ilmasta kodinhoitoapua. Tiedollista ohjausta en niinkään saanut, sillä tiesin asiasta jo ennen tätä tapahtunutta (olihan ensimmäisen jälkeen masennusta ollut lievänä ja tämä aiheutti tiedonjanon asiaa kohtaan). Terveydenhoitajan sosiaalinen tuki on auttanut minua paljon mutta olisin toivonut saavani samaa tukea myös ns. omalta terveydenhoitajaltani, jolle siirryimme lapsen syntymän jälkeen. Valitettavasti kaikki terveydenhoitajat ovat yksilöitä. Masennusta ennaltaehkäisee myös neuvolan ylläpitämät äiti-lapsi-piirit, joissa samalla voidaan jakaa tietoa ja kokemuksia. Sellaista olisin odottanut esikoisen kanssa. Terveydenhoitaja kysyi aina muidenkin vointia, mikä on hyvä, mutta konkreettisesti muita perheenjäseniä ei autettu muuta kuin kuntoutuskurssilla. Isät jäävät liian yksin tämänkin asian kanssa. Olisi hyvä jos esim. perhevalmennusta jatkettaisiin synnytyksen jälkeen, jotta perheet kokonaisuutena voisivat tavata toisiaan ja erityiset isät voisivat omalla porukalla jakaa tuntojaan isyydestä keskenään. Omalla kohdalla masennuksen syyt juontavat lapsuudesta, keskenmenosta, riskiraskaudesta ja lapsen menetyksen pelosta, lapsen sairaudesta ja koliikista sekä ihan omasta fyysisestä rasituksesta.

Elämään jo toiveikkaasti suhtautuva

Oma masennustarinani

Ennen lasteni syntymää ajattelin, että olen jo hyvinkin kypsä äidiksi. Ikää oli jo pyöreät 30. Olin ollut töissä ja nähnyt maailmaa, voisin rauhoittua lasten kanssa kotiin. Ajattelin, että yhdistäisin työn ja äitiyden jotenkin niin, että kävisin töissä mahdollisimman paljon. Että osaisin hoitaa lapsia, koska olin jonkunverran ollut lasten kanssa tekemisissä ennenkin. Että yksinäisen naisen elämään verrattuna mies, lapset ja perhe ovat lisää. Että jostain pienestä ja joutavasta joutuu luopumaan, mutta enimmäkseen teemme innoissamme miehen kanssa kaikkea yhdessä. Ja että mies pitää minusta huolta. Että en varmasti kasvata lapsia kuten äitini. En huuda koskaan. Että järjestän lapsilleni vähän parempaa kuin itselle lapsena. Enkä valita ja nalkuta.

Miten masennukseni kehittyi ? Ensimmäinen lapseni oli ns. suuritarpeinen vauva, kova imemään ja nukkui vähän. Sen jaksoin ihan äitiyden innossani. Parisuhde vaan jäi huonolle hoidolle, kun olin koko ajan vauvassa kiinni. Ja miehen kanssa työ- ja kurssiajat suunniteltiin niin, että vauva vaihdettiin kotiovella tai jopa linja-autossa.

Toinen lapsemme oli muuten "helppo", mutta itki öisin. Olimme ihmeissämme ja kannoimme poikaa ympäri taloa kunnes hän rauhoittui. Toteutin periaatetta, että jos muut eivät jaksa, niin äiti vielä jaksaa. Äiti selvittää. Äiti hoitaa. Koska äiti on kotona, äiti tekee. Mies sai irtisanomisilmoituksen ja alkoi etsiä ensin työtä ja sitten lähti kurssille. Pakotin itseni töihin, se piti minut jotenkin kasassa. Kävin töissä, odotin kolmatta vauvaamme, yöllä pojat herättelivät. Muisti alkoi mennä, olin äkeä, itkeskelin. Enkä oikein osannut sanoa, mikä minua vaivasi. Olin vain aina väsynyt. Puolison kanssa välit alkoivat huonontua. Jossain törmäsin käsitteeseen "masennus" ja tunnistin itseni oireista. Helpotus oli suuri: en ollutkaan hullu, vain masentunut ! Se helpotti jo aika paljon - enkä hakenut apua, kun jotenkin päivät sain vedettyä läpi.

Pohdin, että luovuttaisinko vauvan heti syntymän jälkeen adoptioon, kun en oikein jaksa hoitaa edellisiäkään. Toisaalta pelkäsin vauvan olevan jotenkin viallinen tai kuolevan keskosena tai synnytykseen. Uskoin tulleeni hulluksi, mutten uskaltanut mennä mielenterveystoimistoon puhumaan asiasta., ja jaksoin raskauden loppuun, vaikka toisaalta pelkäsin, että kun jo raskausaikana olen masentunut, niin mitä sitten synnytyksen jälkeen. Mieheni opiskeli päivät, luki tentteihin illat ja haki töitä. Olin niin yksin kuin yksin voi olla.

Vauva syntyi ja oli ihana kuin mikä. Jo synnytyssairaalassa pyysin psykologista konsultaatiota, koska olin edelleen itkuherkkä aviokriisimme vuoksi. Sain lähetteen kuntamme keskussairaalaan lastenpsykiatriselle poliklinikalle, jossa asiat alkoivat hitaasti rullaamaan vauvaperhetoiminnassa.

En ole edellisistä vauvoista nauttinut ja saanut voimaa niin paljon kuin tästä vauvasta. Kuitenkin, hänelle tuli koliikki, joka kesti reilun kuukauden. Olin ihan puhki, en jaksanut muuta kuin huutaa lapsille ja itkeä ja maata sohvalla. Ulkona käydessäni näytti, että muut äidit karttavat minua ja lopettavat puheet heti, kun tulen hiekkalaatikolle. Kun huomasin itsessäni väkivaltaisia piirteitä lapsia kohtaan, päätin, että nyt taitaa olla viimeinen hetki hakea apua.

Jo seuraavana päivänä sain yhdelle lapselle hoitopaikan. Ja minulle ruvettiin etsimään lääkitys-, terapia- ja perhetyöntekijäapua. Lääkityksen sain nopeasti, lääkäri otti tilani ihan vakavasti. Etsimme sellaiset lääkkeet, että voin jatkaa imetystä. Terapiaakin järjestyi jonkunverran. Harkitsimme sairaalahoitoa, mutta koska pystyin olemaan kotona, jäin kotiin. Lääkärin kyselemisistä senverran, että haastattelussa muistan sanoneeni, että ei minulla ole ylimääräisiä pelkoja tai ahdistuksia, mutta nyt jälkikäteen tajuan, että pidin pelkojani ja ahdistustani niin luonnollisena, etten edes tajunnut, että eivät ne olleet normaalia. Lääkärikirjan kuvaus masennuksesta: "välillä voi olla ihan normaaleja päiviä" selitti sen, että välillä olin ihan normaali ja välillä tuntui että tulen hulluksi, olo oli epätodellinen ja toivoin vain kuolemaa helpottajaksi.

Perhetyöntekijän saaminen vei yllättävän kauan, pari kuukautta. Hänen säännölliset käyntinsä helpottivat kotielämäämme varsin paljon. Koliikin loputtua tilani alkoi hitaasti kohentua. Mutta - vei monta kuukautta, ennenkuin pystyin sanomaan, että nyt tilani on normaali, vaikka en kaikkea vielä jaksanutkaan. Eli siis kuukauden koliikki aiheutti usean kuukauden toipumistarpeen !

Masennus näyttää hiljalleen haihtuvan, vaikka on siinä aaltoliikettä ylös ja alas ja jokainen alaspäinmeno pelottaa, että kuinka alas tälläkertaa mennään. Ja puolisonkin kanssa menee jo vähän paremmin, mutta ihmeitä lienee turha odotella. Masennukseni varmaankin puhkaisivat jo pitemmältä ajalta kerääntynyt väsymys, vauvan koliikki, aviokriisi, perfektionistin luonteeni (kotiäitimyytti !) ja luonnollisesti synnytyksen aiheuttama hormonilasku, kaikki yhdessä.

Miten vanhemmuus erosi kuvittelemastani ? Ainakin tunteiden voimakkuus yllätti. Se viha, raivo, kiukku, jolla reagoin "kullanmuruni" käyttäytymiseen. Minä, aikuinen, en hallitsekaan tilannetta, vaan tuo uhmaikäinen, alle 2-vuotias ! Tai 3-vuotiaamme, kyllähän senikäisen pitää vielä vanhempaansa totella. Sitoutumisen määrä. Omaa aikaa ei ole, jos sitä ei järjestämällä järjestä. Lapset ovat äidin vastuulla, miehellä on enimmäkseen muita kiireitä, vaikka olisi kotonakin. Työ ja lapset. Ainakin, kun lapset ovat pieniä, hankalasti toteutettavissa yht'aikaa. Lapset keskeyttävät koko ajan. Tai jos on töissä, lapset ovat mielessä ja kun on kotona, työt ovat mielessä.

Minulle masennus opetti, että itsestä pitää huolehtia. Täytyy pitää itsensä puolta. Vaikka on äiti ja vaimo. Pikkuhiljaa sitä opettelen. On se vaikeata, mutta myös antoisaa. Parisuhteesta täytyy pitää huolta säännöllisesti. Apua tarttee pyytää, ennenkuin on kaatunut taintuneena maahan. Ja muiden kanssa keskustellessa huomaa, etteivät muutkaan ole kotiäidin myytin vertaisia. Nyt ystävät ovat paljon todellisempia ja tuntevat minusta enemmän kuin silloin, kuin olin ulospäin täydellinen. Ja äitiys tuntuu paljon läheisemmältä kuin ensimmäisten lasten aikaan, jolloin olin varsin urasuuntautunut.

Nimim. Ruiskukka



Lähteet:

Alakulo ja masennus saattelevat usein äitiyteen: Liisa koivula, Vauva 5/95

Estradiolin vaikutukset naisen mielialaoireisiin: Simo Saarijärvi, Sirkka Korhonen, Marjatta Aito, Johanna Kallio, Suomen Lääkärilehti 1-2/96

Hae rohkeasti tukea: Marjatta Nurminen, Vauva 2/97

Hei, väsyneet äidit! Nyt opitaan uutta itsekkyyttä: Sinikka Klemettilä, Vauva 9/96

Hoidettu masennus on voiman lähde: Sinikka Luhtasaari, Vauva 6-7/99

Ihmekös jos äitiys masentaa sehän on psyykkinen kokopäivätyö: Sinikka Klemettilä, Vauva 6-7/98

Joka kymmenes synnyttäjä sairastuu masennukseen: Sinikka Sajama, Super 1/98

Kotiäidin Burn Out: Erja Salovaara, Kaks´Plus 9/98

Kun hymy on kadonnut eikä uni enää tule: Arja Laiho, Kätilölehti 5/96

Soiko sydämessä Baby Blues? Ensi- ja turvakotien julkaisu

Synnytyksen jälkeinen masennus: Tiina Rissanen, Kätilölehti 2/97

Synnytyksen jälkeinen masennus – uusi kansantauti? Esikko 4/95

Synnytys voi olla elämäsi järkytys – mutta siitä selviää: Arja Liinamaa, Vauva 3/94

Tunne elämä miinuksella? Uskalla kuulostella itseäsi: Tiina komi, Vauva 6/96

Tutkimustietoa ja pohdintaa äidin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta: Mirja Sarkkinen, Turun yliopiston psykologian laitos, MASU-projekti.

Vauva- ajan alakuloonkin on riskittömiä psyykelääkkeitä: Marjut Revilä, Vauva 6-7/99

Vauva masentunut? Pälvi Kaukonen, Kätilölehti 5/98

Vauvatutkimus ja perheen arkipäivä: Helena Niemi, Esikko 1/95

Väsynyt vai masentunut? Taina Risto, Kaks´Plus 9/96

www.verkkoklinikka.fi

Yhteenveto: Kirsi Manninen, ÄIMÄN KÄKENÄ 4/99

Äidiksi kasvamisen kipu: Johanna Tarpila, Lapsen maailma 3/94

Älä antaudu masennukseen: Seija Mäki, Kauneus- ja terveys –lehti 11/96





Paluu artikkelitsivulle

Vielä eilen ruusuntuoksuinen
yön vietin kanssas lämpöisen
meille silkkimeren aallot lauloi hiljaa
unta ja totta toisistaan
en millään voinut erottaa
sä kaadoit beibi mut kuin kypsää viljaa

itseäni tästä syyttää san
lumituisuun yksin jäädä kulkemaan
kun en kysynyt rakkautesi hintaa

paleltaa ja jalkaa painaa
räntä, jäiseen maahan hakkaa
nauru sammuu kylmiin eteisiin
neonvalot nimes kirjoittaa
seiniin kuvas heijastaa
liian kauan uskoin ihmeisiin

itseäni syyttää saan...

päivästä toiseen tyhjää seinää
päivästä toiseen pimeää
päivästä toiseen sun sydämmes päittää jää
päivästä toiseen jään oven taa
päivästä toiseen paleltaa
päivästä toiseen mun toiveet murskataan

eilinen nyt mennyt on
huomispäivä valoton
sydän harmaa yksin tallustaa
aikaa jos mä taaksepäin
beibi voisin kääntää näin
tekis en mä koskaan uudestaan

itseäni syyttää saan...

päivästä toiseen...