IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Päivitystä...Sunnuntai 23.09.2007 06:40

Jeeps eli vihdoin saatiin suuri urakka eli oote eli "Olen ollut täällä ennenkin" ensi-iltaan ja tokaankin näytökseen ja pakko sanoa että olo on kovin huojentunut. Suuresti tämän kyseisen produktion aiheuttaman stressin takia kun nyt syön mielialalääkkeitä, käyn psykologilla ja olen kaksi viikkoa sairaslomallakin kovan uupumuksen johdosta.
Mut hei! eteenpäin sano mummo lumessa eli vaikeuksien kautta voittoon! Näytökset on siis ke, pe, la aina klo 1900 ja paikka turun ylioppilasteatteri. Muuta kaupallista asiaa on et kaikki 13päivä lokakuuta kaikki S-osikselle kuuntelemaan surffirokkia ja muutakin mäiskettä eli silloin järkkään pileet eli parempi tulla paikalle kele!

[Ei aihetta]Perjantai 31.08.2007 04:16

Elämä on jotenkin kovin hämmentävää... Sitä kun luulee tuntevansa itsensä ja tietävänsä kaikesta kaiken mut sit käyki nii et kaikki mitä pidit itsestäänselvyyksinä onkin jotain aivan muuta kuin mitä kuvittelit.
Noh asiassa eteenpäin.
Näytteleminen on jotenkin kovin raskasta, väsymys painaa, mut onneks on ihana elämän sulostuttaja tyttönen jonka syliin on aivan ihana käpertyä.
Kyllä aivan oikein. TYTTÖ! Siis vakituinen parisuhde ja seksuaalisuudestani viis!
Olen onnellinen ja täynnä rakkautta joten jos sul on jotain sanomista ni voi kyynel.

Ja mitäs muuta...
Koulu on tosiaan taas alkanu ja masennus ja siihen mielialalääkitys + psykologilla käyminen. Helpottaa kyllä kummasti nuokin.
Huomenna eli päivällä isän väitöstilaisuus ja teuvo maanteiden kuningas ohjelmanumerona ja voi hlvtti se on vaikee laulaa et tippa tulee linssiin. Mut aion silti yrittää.

Nyt maate ku paitaki o silitetty ja huomen olemaa oikee juhlalline.
ÖITÄ.

Viesti perunaa...Lauantai 11.08.2007 05:04

Mitenkäs olet nyt ihana jalkahiki?!
Vaan satulaa päähäsi sovita, niin vältät turhan sikailun...
Kun vuodan, tulee pässi luoksesi ja toivottaa valaistumista kanssasi kännää sotkuinen hupakko.
Villi syöppö-juhla tienaa enemmän kuin takki käännettynä kuljet.
Ole omena
Tee kudos
Näe liima! LIIMA! EI! EI LIIMA!!!
Kudo helmi! Tee kudos! OLE LIIMAA!!!!!

Taas yövuoroPerjantai 10.08.2007 02:59

Eli taas yövuoro. Mitä tekisinkään ilman näitä. En ainakaan kirjoittelisi tilityksiä galtsun blogiin eli nyt kun taas tilitetään ni tilitetään nyt sit.
Eli toi uudelleensyntymisen tuoma huuma on aikalailla jo laantunu... Vois kuvitella et uskoon tuleminen ois varmaa aika samankaltanen tunne. No mikäkö tämä erikoinen tunteenpurkaus nyt sitten oli? Se oli se että huomasinkin etten juurikaan välitä tytöistä eli se että olenkin homo. Sikäli tämä nyt ei ollut mikään uutinen... tiesinhän asian käytännössä aina... nyt se vaan selkis lopullisesti...

UudelleensyntynytMaanantai 06.08.2007 13:10

Synnyin uudestaan. Ihan oikeesti! JEEEEEE!!!!

[Ei aihetta]Perjantai 03.08.2007 19:31

Se yks ei tajunnu vieläkää vaan tuli duunipaikalle pitämään tilanneraporttia. Toivottavasti pysyis nyt pois.
Kuten itsekkin teen. pitäis varmaa soittaa lävistäjälle kun en soittanu eilen.
Hitto et sitä on yhtäkkii taas aivan suhteessa ja koittaa vaan sanoa itelleen et ei oo velvotteita vaan ainoastaan oma tahto ja halu olla yhdessä... Ei vaan uppoo oikee tä suhdeajattelumalli päähä. Miks se tuntuu aina velvollisuudelta?

[Ei aihetta]Tiistai 31.07.2007 07:17

Rähjäsin vanhalle ystävälle josta on kovaa tahtia tulossa entinen kaveri. Osittain tuntuu pahalta mutta toisaalta ei oikein jaksaisi nähdä ihmistä joka tuntuu vetävän herneen nenään joka kerta kun näkee sinun olevan onnellinen... Ja on itse tietenkin jatkuvasti täysin onneton.
Vttuilee jatkuvasti ja lyttää kaikki ajatuksesi. Ääretön ja ikuinen pessimisti. Kantaa koko maailman murheita harteillaan muttei silti onnesti näkemään että maailmassa on muutakin kuin hänen murheensa. Jatkuvaa ikävää ja murhetta. Pohjaton ja synkkä on hänen murheidensa kaivo. Kyynisistä kyynisin. Menettänyt uskonsa itseensä ja sitä kautta kaikkiin ja kaikkeen muuhunkin. Ja muidenkin pitäisi murehtia.
Minä en jaksa murehtia. Olen niitä ärsyttäviä ihmisiä jotka näkevät sen hopeareunuksen jokaisella pilvellä. Vaikka jonain päivinä se saattaa olla hankalaa. Nautin elämästäni koska elämä on sen verran ainutlaatuinen että ollessaan kaikkein kurjimmillaankin se on silti elämisen arvoinen. Pyrin elämään elämääni niin kuin siitä eniten nautin... Olemaan onnellinen, tyytyväinen ja kiitollinen jokaisesta hetkestä.
Noh...
Sanoin kaverille etten halua nähdä häntä enää.
Ja täytyy sanoa et eipä kaduta yhtään.

Elokuun tilitysSunnuntai 29.07.2007 08:29

Ompas taas kulunut aikaa...
Kesä alkaa olla loppupuolella... tai niin no... mut yöt o ainaki pitempii...
Ja kaikenlaista on tapahtunu... Suhteita on alkanu ja loppunu ja taas alkanu.
Hauskaa on ollu ja ressii... Juhlii toistensa perään ja kaikista niistä viälä lahjat antamatta ja monet juhlat vielä käymättä. Serkku se perhana on menossa vielä naimisii ja isäpappa meinaa väitellä tohtoriks... Mitäs mulle sitte kuuluu?
Heinäkuun bruttopalkka jäi tilinauhan mukaan noin 550e liian piäneks.
Öitä tehty ja laiskoteltu... Grillattu, saunottu mut ei kyl oikeestaa uitu... paitsi vähä mökil mut tosi vähä. Rakastunu pariinki otteesee iha vaa siks ku se o nii piru mahtava fiilis!
Dokattu nii et masentaa. Tupakka lakkoki pitäny yhtä hyvi ku... no joku juttu ku vuotaa tosi paljo hei emmä nyt jaksa keksii mitää sellasta keksikää joku muu.
Nyt ku ois sellanen ihminen kuka ois valmis ja kaikenlisäks halukas jakamaan hetken elämäänsä kanssani, niin eikös silloin valahda taas sitä itseään oikeen runsaasti housuun.
Mikä siinä on? Miksi sitoituminen on niin hankalaa? Siksikö että koen tarvetta laskea kaikki suojani mutta mitäs jos se toinen ei pidäkkään siitä paljaasta pinnasta? Totuus on etten luota itseeni. Siksi en voi luottaa muihin.
En tee vapaudellani mitään. En varsinaisesti kaipaa sitä. Luulen kaipaavani. Oikeasti kaipaan läheisyyttä. Kaikki tapahtuu liian nopeasti. Niinhän se on!!! Nyt vasta sen ymmärsin! Olen vanhanaikainen!!! JEEE!!! Ymmärrän taas itseäni! Kiitos Yövuoro ja kiitos galtsun blogi tilitystilasta! Voin taas elää!!!

Mitäs muuta. No uusi produktio alkoi Turun ylioppilas teatterilla nimeltä olen ollut täällä ennenkin, starttaa syyskuussa, tulkaa kaikki ihmeessä katsomaan se huikea spektaakkeli =)
Damiin pitäis mennä poikkeemaan ja nettideittailu on hanurista.

MÄ SAIN NETIN!!Maanantai 07.05.2007 19:35

YHTEYS AUKES VUOSIEN ODOTUSTEN JÄLKEEN!
Hitto et on moni asia auennu! Portit paratiisiin niin sanotusti. Ja mistä se on kiinni?! Siitä et otetaan kontaktii eikä tuijotella omii varpaitaan. Simppel äs thät. Toisaalla sängyn alla vaanii edelleen se sama mörkö joka ei useista yrityksistä ja uusista mahdollisuuksista huolimatta ole suostunut pakenemaan vaan itsepintaisena edelleen kuin aina ennenkin pureskelee palleista tunnon... Vaan möröstä viis!
tie edessäpäin on nyt valoisa, kiehtova ja täynnä uusia mahdollisuuksia! Kevät on todellakin täällä!

KAUNIISTI JOOKAA PAAIKKAA, KOORISTAA KUKKAANEEN! (fade out)
« Uudemmat -