IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Ihastuksesi tunnustaa
sinulle pitävänsä sinusta
tämän viikon sisällä, jos lisäät tämän päiväkirjaasi.
Mutta jos et, rakkautesi ei kukoista vuosiin.

=(Lauantai 11.07.2009 12:39

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

Sataa ja sataa (-.-;)Perjantai 05.06.2009 14:37

Ei tää nyt saa olla näin! Ei voi mennä uloskaan ilman sateenvarjoa tai jos menee niin sitte yllätys yllätys, kastuu läpimäräksi!!!

Todennäköisesti moni ei oo tietoinen, ellei oo ottanu selvää asiasta, mut eilen ilmesty The Sims 3. Meneekö yli? Pitäiskö ostaa?! x)

Tylsää, tylsää, tylsää, tylsää... Oon lukenu Pottereita ihan hulluna oon jo melkeen kuudennen puolivälissä! Mua harmittaa ku viides on paksuin ja sitte ne tulee ohuemmaks... :(

Ja siinä lyhyt merkintä elämästäni. Hellurei!! =D

Huomenna on lauantai!!!Lauantai 30.05.2009 00:08

Taustalla soi Berryz Koubou ja mietin tässä että kesäloma alkaa huomenna!! Nyt se vasta iski tosissaan... mut pitäis raahautuu kouluun viel kevätjuhliin TASAN kello kahdeksan...

Tänään olin Tiksissä ostoksilla ja söin ihanaa lakkajäätelöä^^p Nam! Ja tapasin muutaman kaverin, todistajat tietävät keitä he olivat... Ja olin eilen lintsillä ekaa kertaa vähään aikaan, mut aikaa ei ollu paljoo. Kivaa oli silti=D

Tää merkintä jäi lyhyeks (kuten kaikki muutkin) mutta viesti tuli selväksi; huomenna koulu loppuu taas vähäks aikaa, joten HYVÄÄ KESÄLOMAA KAIKILLE! :D ^^ <3
Otsikko sanoo kaiken=)

Enää 13 päivää kouluu ja sitte alkaa kesäloma!!! Mä nukahtelen jo melkeen tunneilla eli alan olla jo kipeesti loman tarpeessa(-.-) **,

Tänään oli suunnistusta ja jouduttiin etsimään kahden kartan rastit. Ensimmäisellä kartalla kastelin kengät litimäriks juoksemalla pienen suon poikki (kiitos!) ja niin teki kyllä meidän trion loputki^^ Sitte oli tosi upeeta toisella kartalla kohottaa vaikeustasoa rämpimällä keskellä metsää! Päästiin sentään etuajassa tunnilta pois...

Oon just alottanu lukemaan Pottereita kokonaan uudestaan ja tällä hetkellä oon jo toisessa^^ oon onnellinen =D Jännitys säilyy vaikka tietää mitä niissä tapahtuu^^

Enää 2 koetta jäljellä, matikka ja fyssa! Kohta oon yks koulun vanhimmista O_O kauhee ku aika menee nopeesti!!! Sitte on jo pian lukio ja kaikki!!

Oon muuten pelaillu the world's hardest game 2:sta ja on se kyl nimensä veroinen, vaikka odotin vähän monipuolisempaa nimen puolesta. Siinä vaan pitää tajuta mitä reittiä pitää käyttää ja onnistua. Siis peli on hyvä, sanon vaan että vois olla parempi =).

Aattelin just hiljattain alottaa taas pelaamaan Mirror's Edge - peliä, mutta aika ei tunnu aina riittävän kaikkeen. (okei, oon pelannu sen jo läpi, mut se on niin hyvä^^)

Ja siinä pieni päivitys mun elämään =D Sayonara!

Anteeksi Mari, vein tän sulta...Maanantai 23.03.2009 21:17

KUVAILE

kukkaroasi: punainen, sydän päällä
hammasharjaasi: pinkki^^
päivittäisiä korujasi: korvikset ja jokin kaulakoru
kännykkääsi: nokia , pinkki
tyynyliinojasi: sellasia normeja
kuvaile huonettasi: iso, täynnä turhaa rojua
aurinkolasejasi: valkoset ja ihanat!
shampootasi: sellanen Glissin silk - shampoo
CD-stereoitasi: normit mustat
lävistyksiä: molemmissa korvissa yks
mitä on nyt päälläsi: verkkarit, tunika ja huppari

MUUTA

jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit?:
- En ketään erityistä.

ketkä haluaisit nähdä juuri nyt?:
- Kaverit!!!

soittotaito?:
- Hiukan kitaraa, bassoa ja kitaraa... ehkä hiukan synaa

pidätkö kynttilöistä?:
- Juu=)

pidätkö suitsukkeista?:
- En tiiä, en oo koskaan erityisemmin polttanu niitä.

pidätkö veren mausta?:
- En!

uskotko rakkauteen?:
- Tietysti^^

uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?:
- No, en oikeestaan..

osaatko syödä puikoilla?:
- Joo!^^ Ja se on tosi kivaaxDD

lempilimu:
- Hmm... Varmaan Pommac tai vadelmalimonadi?

jotain, mitä haluaisit ymmärtää paremmin?:
- Kaikkia!! Koko maailmaa!

Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit?:
- Takoisin päähäni vähän tietoa, joka on päivänselvää, mutta jonka tajusin vasta hiljattain..

miljoona euroa lahjoitetaan sinulle! yksi asia, minkä ostaisit:
- O.O läppärin!

mitä pizzasi päälle laitetaan?:
- kinkkua, herkkusieniä, tonnikalaa, ananasta, tomaattia ja joskus oliiveja.

ruotsi vai englanti?:
- englanti

pidätkö sateesta?:
- no jaa.. menetteleehän se=) riippuu päivästä

minkä vaihtaisit itsessäsi?:
- tyylitajun päivitettyyn versioon^^

minkä väriset sukat sinulla on nyt?:
- ei oo sukkia jalassa 8)

mitä ensimmäisessä tekstiviestissäsi saapuneet-kansiossa lukee?:
- "juu nähään :)"

oletko hyvä matematiikassa?:
- juups

mitä yhteistä sinussa ja äidissäsi on?:
- aika paljonki^^

mistä luulet, että muut tunnistavat sinut?:
- Vaatteista ja luonteesta=)

mikä kappale soi nyt päässäsi?:
- ABBA - Waterloo

paljonko kello on?:
- 18:56

missä huoneessa olet nyt?:
- Tietokonehuoneessa alakerrassa

minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?:
- Japaniin!!!

onko sinulla parasta ystävää?:
- En oo varma...

oletko humoristinen?:
- Ainaki jonki verranx)

omistatko hyviä ystäviä?:
- Sellanen pari kourallista niitä on

onko kynsissäsi kynsilakkaa?:
- Jep, lumene natural code keltanen

mikä on puhelimesi taustakuvana?:
- joku epämääräinen lila kuvio, mutta pidän siitä itse!!:)

omistatko raitapaitoja?:
- Joo, pari kappaletta

kenelle näytit viimeksi keskisormea?:
- Nyt heitit pahan... En muista.

mäkkäri vai hese?:
- molemmat, en osaa päättää^^

historia vai äidinkieli?:
- Historia!

syötkö usein karkkia?:
- Tjaa.. En nyt niin usein=)

onko sinulla mielikuvitusystävää?:
- Oli, mutta sitte tuli se riita...

tiedätkö jääkiekon säännot?:
- Öö... en x)

minkä muotoiset makaronit ovat kivoja?
- sellaset spiraalin muotoset

onko tylsää juuri nyt?:
- Ei^^ On oikein kivaa!

seurusteletko jonkun kanssa?:
- En -.-

kenen luona olit viimeksi?:
- Siskon

henkilö jolle nauroit?:
- Ina ja Katri

joka nauroi sinulle?:
- hmm... en oo ihan varma

mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus?:
- "voi kun sinä olet fiksu!"

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- En!

Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä?
- En oo vielä kokenut ensisuudelmaa.

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
- En oikeestaan..

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- Ruotsiin en tahtois kyllä ihan heti muuttaa

Pukeutuisitko koulukuvaukseen vaatteisiin, jotka sinulla on nyt päällä?
- En ikinä!

Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?
- Ranskikset, lihaa ja karjalanpiirakoita? Improvisoitu ruoka? En, en..

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- Mielelläni^^

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- En.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- En!

Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä?
- Taisi olla eilen, en kerro kelle=)

Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärinpäin?
- ? Ei taida.

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- Hiljainen, mutta tarvittaessa äänekäs^^

Kenestä ihmisestä pidät eniten?
- En voi mainita vaan yhtä ihmistä.

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
- Voi, tietenkin oma siskontyttöni^^

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
- En tiedä yksittäistä henkilöä, vois antaa pusun monelle ihmiselle!

Rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta?
- En valitettavasti -.-

Kuka viimeksi katsoi sua pitkään?
- Joku meidän koululainen, en mainitse nimeä.

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
- On, jos poskipusut on sallittuja!

Mitä et voi vastustaa?
- Lakritsijäätelöä ja fazerin sinistä!!

Kuka teillä kävi viimeksi kylässä?
- Sisko.

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?
- En oo ikinä maistanu.

Mitä bestiksesi/poika-/tyttöystäväsi sanoi sinulle viimeksi?
- Nähään huomenna!

Kuka sinulle on viimeksi soittanut?
- Äiti.

Oletko rauhallinen ihminen?
- Juu, tiettyyn pisteeseen asti

Tylsistytkö helposti?
- Lievästi sanottuna!

Vika päivä tätä jaksoa!!Tiistai 17.03.2009 18:25

Ja se on siis hyvä asia! Vaikka sitte aamut on aika rankkoja, mutta ei haittaa!! (^-^)

Muuten, jos yritätte mennä Wiki.theppn :n sivuille, niin pääsettekö?? Nimittäin mä oon yrittäny jo pitkään päästä läpi, mutta selain vaan valittaa että "sivun lataamisvirhe". Ottaa päähän tommonen!!!!

Ja niin... Pitäis varmaan alkaa liikkua enemmän, ku liikkatunnilla uidessa rupes tosi äkkii hengästyttämään.. Mutta huomisesta perjantaihin ainaki liikuntaa riittää!!

Väsyttää... Aina ku tuun koneelle nii iskee joku ihmeen väsymys, eikä se lähe hevillä pois! Illalla sitten ku pitäis väsyttää nii koneella olo piristää liikaa!! Mikä tätä maailmaa riivaa?!

Heh...

On varmaan parempi lopettaa, ennen ku sanon taas jotai vielä älyvapaampaa o.o

Moikkelis koikkelis! x)

(o_o;)Maanantai 09.03.2009 22:45

Ainut vapaa hetki koko päivänä!

Oon koko päivän tehny kaikkea!

1. Siivosin jääkaapin
2. Tein ruokaa
3. Tein jälkiruokaa
4. Tein mantsan valtiotyötä (Maltasta, eikä siitä löydy mitään karttoja -.-. Mitäs valitsin niin!)
5. Luin enkun kokeeseen
6. Katsoin kissojen historia - ohjelmaa telkkarista!!! (*^o^*) Kissat on niin sulosia <3

Okei, nyt kun sen listaa ylös nii se ei kuulosta nii paljolta, mutta ku puhdistin jääkaappia, nii kyllä se ikuisuudelta tuntu!

Puuh! Ja nyt väsyttää... Yleensä vaan katon telkkaria tai oon koneella ja teen jotain tylsää. Nyt on todistettu, että asioiden aloittaminen on hankalaa, mutta ku on jo tekemässä sitä, nii sitten jaksaakin jo aika hyvin! Esim. Siivoaminen tai juoksulenkille lähtö, on paaaljon kokemusta^^

Hyvää yötä kaikille ihanuuksille ja sitten niille lopuille!! =) Kauniita unia ja oman kullan kuvia x)

Jaksaako?Tiistai 03.03.2009 16:47

On se niin ihanaa olla kipeenä! Nenä on jatkuvasti tukossa, kurkku on kipeenä ja koko ajan on huono olo!! Ääntäkään ei oikein lähe, mutta mun ruokatavat ei oo muuttunu ollenkaa.. syön edelleen paljon^^

Se siitä itsesäälissä rypemisestä, nyt on aika keskittyy bisnesasioihin. Niin kuin isoäiti aina tapasi sanoa: Ei maailma laiskoja elätä! XD En haluu vielä pilata iloa kertomalla mistä mä ton repäsin, vaikka aiheelliset tyypit tietääkin.

Berryz Koubou - Dakishimete dakishimete <- kuuntelen tällä hetkellä ja mietin maailman menoja. Mulla on muuten tullu tavaksi lukea joidenkin japanilaisten kuuluisuuksien blogeja (kunhan ne on ensin käännetty enkuks =D). En rupee mainostaa mutta kuitenki (*^o^*)

Bye bye!
« Uudemmat - Vanhemmat »