IRC-Galleria

ArkiPäivänVaras

ArkiPäivänVaras

Searching the best? Sorry, you're late, he is already mine

Pinnallisuus pikavalinnassaLauantai 27.06.2009 21:02

Ekaksi, anteeksi yleistys.

Sillon tällön sitä rupee miettimään, että kuinka monella ihmisellä tässä maailmassa onkaan se pinnallisuus pikavalinnassa.
Oman kokemukseni mukaan aika monella.

Pinnassa on just nyt ihan näinä päivinä sattunut välikohtaus. Olimme siskoni kanssa rannalla juotavaa ostamassa ja pieni tyttöporukka oli toisella luukulla. Yksi näistä massatuotantoympäristön muokkaamista tylleröistä sitten osoitti aivan suoraan ja täysin häikälemättömästi muhun ja siskooni. Kuulin vielä kuinka tämä tyttönen kuiskasi kahta muuta ystäväänsä katsomaan mua. Tytöthän tuijottivat, voi kyllä kovasti tuijottivatkin ylimielisen hihittelyn yhteydessä.
Mä siinä sitten mietin, että mikäs asia tällä kertaa teki musta jotenkin niin naurettavan.
Mä oisin jopa voinut näiltä tän paikkakunnan ahdasmielisiltä ihmisiltä ymmärtää täysin naurettavan käytöksen, jos mä oisin ollut normivaatteissani. Mutta hei kuulkaa, mä olin kuitenkin bikineissä niin, kun 95% rannan naisvaltaväestöstä oli. Tietenkin niin, mun bikinithän onkin ostettu kolmisen vuotta sitten. Siis iik! Miten mä voinkaan käyttää vanhaa mallistoa päälläni julkisella paikalla?

Okei joo, kyllä mäkin katon, että hiukset on ookoo ja kasvot kondiksessa. Mä pystyn kuitenkin hakemaan postin ilman, että mun täytyy muutaman metrin matkalle meikata itseni. Mä olen sen verran tyytyväinen itseeni, että en tartte paksua pakkelikerrosta, tuplaripsiä ja vahvoja silmärajauksia naamaani pönkittämään mulle itsetuntoa. Ei ei, mun itsetuntoni kasvaa ja pönkittyy niillä mun omilla saavutuksillani. Ihan pienet asiat riittää, esimerkiksi lykätty puhelinsoitto tai vierailu mummun luona. Kyllä vain, mä saan itsetuntoa nostettua ihan vaan tollasilla asioilla eikä meikillä tai meikittömyydellä ole sen kanssa mitään tekemistä.

Ihminen voi olla kaunis ja ystävällinen samaan aikaan. Ei teidän kauniiden tarvitse tuntea oloanne uhatuksi ja yrittää lytistää sen takia toisten ihmisten itsetuntoja. Me rumat, ei me olla teille uhka. Vaikkakin ehkä se ajatus, että ns. rumat ihmiset omaa teitä paremman itsetunnon pelottaakin teitä. Loppujen lopuks kaunes ei ole ikuista, joten miksi pilata mahdollisuutensa uusiin tuttavuuksiin jne. vaalimalla pinnallisuutta ja kusipäistä käyttäytymistä? Minkälaista sairasta tyydytystä ns. "kovat ja kauniit" ihmiset oikein saa muita haukkumalla ja alistamalla? Mä en vaan ymmärrä.

Toki nyt yleistäminen on väärin, kyllä mä tiedän ihmisiä jotka pinnallisuudestaan huolimatta ovat järkeviä ja empaattisia. Jotka ajattelevat muita eivätkä tahdo olla kenenkään kanssa napit vastakkain. Sellanen ihmistyyppi, kun pinnallisuus plus inhimillisyys on aika harvaa kamaa tässä maailmassa. Ehkä tätä lajityyppiä onkin enemmän, kun mitä pintapuolisesti näkyy. Se on todella hyvä juttu, jos näin on.

Joten te kauniit, ystävällinen tai sitten neutraalikäytös muita kohtaan ei ole teiltä millään tasolla pois.

Mun ajattelutapani on jyrkkä - ehkä joo vähän liiankin, mutta en mä pyydä sitä enkä mielipiteitäni anteeks.

_ArkiPäivänVaras_

Ps. Mm. tämmönen merkintä osu mun silmiin: http://i42.tinypic.com/24wbiv8.jpg << Ja se sai mut todella, todella vihaseksi. Ja on sitten kyseisen merkinnän kirjoittaja pinnallinen tai muuten vain ongelmainen nuori, niin saisi hän keksiä paremman tavan purkaa tunteitaan. Jos hän ylistää vain laihoja ihmisiä, jotka ovat ainoita menestyjiä tässä maailmassa ei kukaan kuuntele tai ota häntä tosissaan.

Pps. http://www.youtube.com/watch?v=d7zvlyY9zms

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.