IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Alien Breed 2 AssaultTiistai 24.05.2011 06:46

Peli: Alien Breed 2 Assault.

Alusta: PC.

Laitevaatimus: Ei mikään superhyperkone.

Testikone: Nauroi hullulle tiedemiehelle.

Kyseessä on suora jatko ensimmäiselle osalle jonka käsittelin viime viikolla. Eli juoni jatkuu siitä mihin se viimeksi jäi ja tällä kertaa seikkailemme ensimmäisessä osassa oman aluksen kolaroiman 200 vuotta vanhan ja valtavan ison avaruusaluksen uumenissa. Tällä kertaa vastassa on laumakaupalla ensimmäisestä osasta tuttuja avaruuskirppuja ja muutama uusi tuttavuus, jotka eivät erityisesti hätkäytä. Aseistukseen on tullut pieniä muutoksia nimittäin tällä kertaa mukan ovat minigunin avaruusversio ja melkoisen tehokas raketinheitin. Oikein säikähdin ensimmäistä kertaa laukaistessani tuon tuomion masiinan paukahdusta. Vaikka peli on suora jatko, myös aikaisempaa osaa tuntemattomille on luvassa sarjakuvamuotoinen tiivistelmä ensimmäisen osan tapahtumista ja alku on muutenkin sellainen kevyenlötkeä kokemus ensimmäisen osan veteraanille.

Ensimmäisen osan pohjaväri valikoissa oli sininen, toisessa osassa vihreä ja villinä arvauksena seuraavassa kenties punainen. Muuten käyttöliittymä on taysin identtinen.

Tällä kertää läsnä on myös persoonallinen paha, eräänlainen hullun miehen itsestään kloonaama tietokonemieli, joka nauraa räkättää ja heittelee sankarin tielle esteen jos toisenkin. Muuten juoni ei mitään erityisen hienoa tarjoa jatkaa samaa peruslinjaa johon ollaan jo totuttu. Niin ja aivan kuten arvelin, tarina jäi vielä toisessakni osassa kesken ja pelin lopussa lupailtiin suraavaa osaa. Joten taas joudun visaa vinguttamaan ja steamista tilaamaan seuraavan episodin. Tulee jo kalliiksi tällaiselle vapaalle taiteilijalle, joten nauttikaa lukemastanne perkele!

Jos tarina ja ympäristö eivät merkittävästi muutu seuraavassakaan koitoksessa, alkaa tuntumaan koko touhu turhalta rahastukselta vaikka ei peli mitenkään kallis ole ja sillä kaikella rahalla saa ihan kivaa pelattavaa muutamaksi illaksi. Mutta eikö tätä olisi voitu julkaista yhtenä kokonnaisuutena???

Graviikoista, äänistä, ohjattavuudesta ja ulkoisesta asusta ei vaikuta toistamiseen kertoa sillä kaikki tuli jo ensimmäisen osan arvostelussa selväksi. Ainut uusi ulkoasumuutos oli paikoitellen käytetty selviytymiskauhupeleistä tutummat kuvakulmat jotka enemmän haittasivat kuin auttoivat eläytymisessä.

Pelin tehtävät olivat samaa potaskaa kuin ensimmäisessä osassa. Tapettavaa ja väänneltävää vipua riitti.

Samaa rataa jatketkettaessa se kyllästymismittari alkaa lähentelemään kriittistä rajaa joten toivon että seuraava osa antaa jotain uutta, sillä en voi antaa kolmatta kertaa samaa pistemäärää ihan samasta pelistä joka on pilkottu muutamaan osaa.

Hyvää:
Hintaansa nähden laadukas.
Komeat räjähdykset ja hyvin yksityiskohtainen ulkoasu.
Kerrankin ylhäältä kuvattu ammuskelu.

Huonoa:
Tehtävät turhan yksitoikkoisia.
Vaikeustaso ei vakuuta edes vaikeimmalla tasolla.
Pelimeganiikka vähän liiankin retroa uusintajulkaisuun.

Yleisarvosana: 7 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.