IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Lauantai 13.12.2008 22:29

Minulla oli 12 pulloa viinaa pahan päivän varalle. Naiseni ei sietänyt tätä varastoa ja hän pyysi minua kaatamaan
pullot tyhjäksi ämpäriin ja viemään sen kaatopaikalle.

Koska en pystynyt vastustamaan naistani taaskaan aloitin tuon mielettömän urakan. Otin
korkin ensimmäisestä pullosta ja kaadoin kaikki ämpäriin, lukuunottamatta lasillista jonka join.

Sitten otin korkin toisesta pullosta ja kaadoin kaikki ämpäriin, paitsi lasillisen, jonka
join. Otin kolmannesta korkin ja kaadoin lasillisen ämpäriin ja loput join. Neljännestä ämpäristä otin korkin ja kaadoin pullon lasiin jonka sitten join.

Sen jälkeen otin korkin seuraavasta lasista ja kaadoin korkin pulloon ja join lasin. Sen mentyä
otin korkin pullosta ja kaadoin ämpärin pulloon ja laitoin korkin lasiin ja kaadoin viskin pulloon.

Kun kaikki pullot olivat tyhjänä, tuin taloa toisella kädellä ja laskin pullot, korkit, lasit ja ämpärit. Siitä tuli tasan
29 pulloa. Ollakseni täysin varma laskin toiseen kertaan ja sain taas 74. Kun talo meni ohitseni laskin kaikki
uudelleen ja viimeiseksi kaikki talot, pullot, ämpärit paitsi yhden jonka korkin kaadoin taloon ja join pois.

Nyt olen nukkunut sohvalla....

Niin ...???Maanantai 19.11.2007 19:55

6 truths of life:

1) You cannot touch all of your teeth with your tongue.

2) All idiots, after reading thr first truth, try it.

3) The first truth is a lie.

4) You're smiling now cause you are a idiot.

5) You will soon forward this to another idiot.

6) Theres still a stupid smile on your face.

[Ei aihetta]Perjantai 09.11.2007 19:20

7.11.2007 Jokelassa, Tuusulan koulussa tapahtui traaginen ampumavälikohtaus. Kohtaus vaati ainakin 8 ihmisen hengen. Ota osaa ja laita nimesi tai nimimerkkisi tämän viestin perään, ja laita eteenpäin. : ) <3 JANSKU, Sandra,Sanni,Jenna, Miitta, Tuuli,Aki,miKO, Jönssi, ||JaFFa||, ssuz-, Tuhlaajatyttö, Heiskanen_, patkis,|Juustonen|,_bbyrr, Nicolette, Samperi84, _Jenni__ , ttuuliii, oqpo, ^feever^ henkka zimPer, Emm4- , emmihomo,hhattu,Bammssee],Dar--,esshi,jjonna--,judda|, DiiD, ankka__, MidnightPoison,[an-u],enkeli_94_,^^eessi, ggrau`, Ninyn, Mamih, D__, P_i_a, care73, Oikee^Enkeli,Buckie78,Axu78

http://kynttila.starttis.fi/

[Ei aihetta]Torstai 08.11.2007 07:09

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille,
ketkä menehtyivät Jokelan ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt
hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi.
Menehtyneet ansaitsevat hiljaisuuden.

He He!!!Keskiviikko 26.09.2007 23:46

>En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä, miksi miesten ja naisten
>seksuaaliset halut eroavat niin paljon
>toisistaan. Enkä ole koskaan ymmärtänyt sitä koko Mars-Venus juttua.
>Enkä koskaan ole tajunnut miksi
>naiset muka ajattelevat sydämellään ja väittävät miesten aivojen
>olevan jalkovälissä. Ei pidä
>paikkaansa ainakaan minun osaltani!
>
>Esimerkiksi: Eräs ilta viime viikolla olin menossa vaimoni kanssa
>sänkyyn. Intohimoni alkoivat
>jyllätä ja yritin seksuaalista kanssakäymistä. Vaimoni katkaisi
>lemmekkäät lähestymisyritykseni ja
>sanoi: "Sori kulta. Nyt ei vaan tunnu siltä. Mä vaan haluisin, että
>pitäisit mua sylissä ja silittelisit
>mua". Minä siihen: " ETTÄ MITÄ?!"
>
>Mietin mitä ihmettä toi nyt oli...Ei mennyt studioon sitten ollenkaan.
>Vehje seisoo tanassa ja pitäisi vaan
>pidellä muijaa sylissä ja silitellä. Sama, kuin olisi paastonnut
>kuukauden ja edessä olisi kunnon pihvi,
>jota pitäisi vain haistella. Ei totta vie!!.
>
>Sitten vaimoni sanoi sanat, joita kukaan mies ei todellakaan haluaisi
>puolisoltaan kuulla: "Sinä et
>vain yksinkertaisesti ole samalla tasolla minun henkisten ja
>naisellisten tarpeideni kanssa. Siksi en
>voi aina tyydyttää sinun miehisiä tarpeitasi, kun sitä haluat. Etkö
>voisi vain rakastaa minua sellaisena,
>kuin minä olen? Ei sellaisena mitä teen vuoksesi makuuhuoneessa"
>Tajusin, että mitään
>seksuaalisuuteen viittaavaa ei sinä iltana tulisi tapahtumaan.
>Erektioni laski aikanaan ja pystyin
>mietiskelemään asioita.
>
>Unettoman yön aikana mieleeni muodostui oivallinen vastaveto, jossa
>todella punnittaisiin naiseni
>henkinen taso. Seuraavana päivänä otin vapaapäivän töistä, jotta voin
>viettää aikaa vaimoni kanssa.
>Menimme ensin mukavalle lounaalle, jonka jälkeen vein hänet
>shoppailemaan isoon tavarataloon. Kävelin hänen
>kanssaan ympäri eri osastoja, joissa hän kokeili erilaisia asuja.
>Koska hän ei osannut päättää minkä
>ottaa, minä ehdotin, että otetaan ne kaikki. Voi sitä ilmeen
>kirkastumista ja hameiden hamstraamista.
>
>
>Seuraavaksi hän halusi parin uusia kenkiä ja minä ehdotin, että
>otetaan pari jokaiselle uudelle asulle.
>Menimme seuraavaksi koruosastolle, josta hän valitsi itselleen
>timanttikorvakorut,
>kaulakorun ja upean timanttisormuksen. Hän oli niin innostunut ja
>onnellinen. Hän sanoi tämän olevan juuri sitä, mitä
>hän on uneksinut. Hän sanoi rakastavansa minua niin paljon....Hän
>alkoi jopa ehdotella seksuaalista kanssakäyntiä sovituskopissa.
>Merkillistä.
>
>Lopulta hän sanoi: "Eiköhän tässä ole kaikki kulta.
>Mennäänkö sitten kassalle?"
>Pystyin juuri ja juuri hillitsemään itseni kun sanoin: "Sori kulta,
>nyt ei vaan tunnu siltä".
>Hänen kasvonsa muuttuivat kalpeiksi, hänen leukansa loksahti auki ja
>typerä hymy hyytyi hänen kasvoilleen, kun hän sai tuskin kuuluvalla
>äänellä sanottua:
> "Mitä?!" Minä
>jatkoin rauhallisesti: "Kulta minä vain halusin, että pitäisit näitä
>tavaroita sylissäsi. Minusta tuntuu,
>että sinä et vain ole samalla tasolla minun miehisten ja
>taloudellisten tarpeideni kanssa, jotta voisin
>tyydyttää sinun tarpeesi naisena".
>
>Ja juuri kun hän alkoi näyttää siltä, että nyt tulee varmasti
>itkuraivarit, minä lisäsin: "Mikset voi vain
>rakastaa minua sellaisena kuin olen, ei sellaisena mitä voin sinulle ostaa?"
>
>Varmasti ei tipu seksiä tänäänkään, mutta ainakin se
>narttu tietää, että miltä miehestä voi joskus
>tuntua. xD

General mistake...Maanantai 10.09.2007 00:30

Jaahas...Opelis yllättäen vikaa. Ilmeisesti menny lämpötila-anturi tai sitte tyhjäkäyntimoottori, kun ei taho lähtee käyntiin kylmänä. No tarvii kattoo missä vika, kuhan olo paranee. :)

Juuri näin...Tiistai 28.08.2007 20:46

Helmiä peruskoululaisten valtakunnalisesta kokeesta

Valtakunnassa kaikki hyvin....

K: Selosta jokin menetelmä, jolla vesi saadaan juomakelpoiseksi.
V: Suodattamalla saadaan juomakelpoista vettä, koska
silloin saadaan pois epäpuhtaudet kuten sora, hiekka, lampaanraadot ja melojat.

K: Mistä vuorovesi johtuu?
V: Vuorovesi johtuu siitä, että maan ja kuun välillä on
ristiriita. Vedellä on taipumus suunnata kuuta kohti, koska kuussa ei
ole vettä ja maa karttaa tyhjiötä. Olen unohtanut, mitä tekemistä auringolla
onkaiken tämän kanssa.

K: Mikä fossiili on?
V: Fossiili on sukupuuttoon kuollut eläin. Mitä vanhempi se
on, sitä sukupuuttoon kuolleempi se on.

K: Miten maidon hapantumista voidaan viivyttää?
V: Antamalla sen olla lehmässä.

K: Kuvaile lyhyesti luuranko ja sen tehtävä ruumiissa.
V: Luuranko on sen takia, että siihen voidaan ripustaa lihat.

K: Miten voit auttaa pyörtynyttä henkilöä?
V: Hieroa rintakehää, tai jos se on nainen, hieroa hänen kättään
ranteen yläpuolelta.

K: Miten hoidetaan voimakasta nenäverenvuotoa?
V: 1) Ympärileikkaamalla tai 2) Asettamalla nenä paljon alemmaksi
kuin ruumis, kunnes sydän pysähtyy.

K: Kuinka tyydyttynyt liuos määritellään kemiassa?
V: Tyydyttynyt liuos on sellainen, jossa on enemmän kuin siinä
pitäisi olla.

K: Mikä vakuumi on?
V: Iso tyhjä alue, jossa paavi asuu.

K: Mitä vaatimuksia on sille, että voi kiinnittää talon?
V: Ensin sen pitää olla irti.

K: Miten selität sanan kohtalokas?
V: Jokin, jossa on paljon kohtaloa.

K: Mikä turbiini on?
V: Intialaisten käyttämä päähine.

K: Mainitse jokin vakava sairaus, joka on yhteydessä tupakointiin.
V: Liian aikainen kuolema.

K: Selitä termi keisarinleikkaus.
V: Rooman keisarien vaatteiden leikkaustyyli.

K: Veden alkuaineet?
V: Itku, jää ja lumi.

K: Planeettoja?
V: Jupiter ja tunturi

K: Hengityselimiä kohtaavia vaaroja?
V: Rään vetäminen keuhkoihin ja hengityksen pidäminen.

K: Hengityselimet?
V: Nielurisat, nenärauhaset ja nenäkarvat.

K: Ruoansulatuselimet?
V: Tuma, ohut soli, paksusuli, nenä, suu ja keuhkokurkku.

K: Sydämen tehtävä?
V: Jos ei olisi sydäntä tai se olisi epäkunnossa paljon íhmisiä
kuolisi heti. Sydän pumppaa ilmaa ruumiiseen.
Se elättää ruumista ettei henki loppuisi.

K: Veren osat?
V: Vettä ja kyyneliä.

K: Kuka oli suomen 1. piispa?
V: Henrik Luther King

K: 10. käsky?
V: - Älä himoitse väärää ihmistä
- älä ylenkatso lähimmäisesi aviopuolisoa

K: Kuka keksi radion?
V: Juha Whatvainio

K: Muumio?
V: Kun ihminen kuolee ja nahka rasvataan ja se pannaan kuivumaan

K: Kerro lepakon talvesta.
V: Se vaipuu rakennukseen.

K: Miten karhu selviää syömättä talven yli?
V: Se kerää ravintoa kurkkuun.

K: Suden sukulaisia?
V: Supikoira, konootti ja pingo

K: Koirarotuja?
V: Kuumekoira, buuderi.

K: Hyönteisen muodonvaihdos?
V: Se muna, kuoriutuu, imetys, aikuinen kärpäne.

K: Kukan osat?
V: Verhiö, teriö, hetiö, emiö, kukio ja sikiö

....Nuorissa on Suomen toivo ja tulevaisuus!

[Ei aihetta]Lauantai 11.08.2007 14:30

Harkitse tarkkaan mitä aiot tehdä tulevaisuudellasi

neuvot miesten keskustelupalstalta kaverille, joka on
muuttamassa yhteen naisensa kanssa:
"En suosittele. Molemmat
alkavat nähdä vaivaa toistensa huonoista puolista. Jatkuvaa tappelua
siivouksesta tyyliin "vituttaa, kun saa aina siivota sun jälkiäsi".

Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin: Ei ole olemassa enää "miesten
ja naisten töitä" - pelkästään miesten työt. Nainen olettaa, että
siivous, tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne.
jaetaan puoliksi. Molemmat siis tekevät näitä, koska on
"vanhanaikaista", että nainen joutuisi tekemään kotityöt. Tottahan se
silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata
suoriutua noista kaikista.
Mutta, kun pitää vaihtaa talvirenkaat, paikata puhjennut pyöränrengas,
avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu kattoon, leikata nurmikko

jne jne. ne ovat aina miesten töitä. Se tasa-arvo katoaa oudosti siinä
tilanteessa. No, noiden asioiden kanssa herrasmies pystyy elämään.
Harva nainen "haluaa osata", esim. vaihtaa renkaita. Koita onneasi ja
yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.

Tulet myös huomaamaan, että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä
kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka samperin kulmaan ilmestyy
jukkapalmu punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia
hyödyttömiä koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa,
kun se sopii niin kivasti noiden verhojen väriin".
Muistinko jo mainita, että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat
muuttamaan väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja
pastellisävyjä.
Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun sisustusohjelmassa.

Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä
ja hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on
sanomattakin selvä. Vessa pursuaa mitä ihmellisempiä purkkeja ja
lotioneja. Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo
vaniljatangontuoksuinen hajusaippua, jolla ei saa pestä käsiä. Ja ne
wc-renkaan pissatipat...

Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "en mä jaksa aina
kuunnella tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen
televisiosta on mahdotonta, koska sieltä tulee aina joku vitun
sinkkuelämää tms. elämää suurempaa jota naisen on yksinkertaisesti
pakko katsoa. Älä vaan tee sitä virhettä, että sijoitat tietokoneen
makuuhuoneeseen, sillä silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on
mahdotonta, koska se pitää niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin on
niin ruman näköisiä. Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään
kaiuttimia, stereoita tms. koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi
asunnon sisustukseen.

Hyväksy se, että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä
on lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja, mutta niitä ei saa
polttaa, koska sitten ei ole enää kivannäköisiä. Kannattaa varautua
myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen asunnossasi on
historiaa. Jos kaverit tulevat käymään siivotaan ja leivotaan, koska
nainen ei halua, että ihmiset luulevat, että teillä on sekaista.
Lisäksi on mm. pakko aina ostaa/leipoa jotain, jos joku kaveri sattuu
tulemaan "kylään". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista,
joita joutuu vetämään joku 5-6kpl, että saat kahvihimosi tyydytettyä.
Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran jälkeen, kun sitä on käytetty.

Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa
heistä on juoppoja luusereita naisesi mielestä. Voit unohtaa kumipitsan
syömisen samalla, kun katsot leffaa, koska A) se on niiiiin
epäterveellistä B ) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva
likaannu C) et halua enää katsoa leffoja, koska ainoa vaihtoehto on
romanttiset komediat.
"en mä halua katsoa tuollaista väkivaltaa". Lisäksi naisille on
yksinkertaista mahdotonta keskittyä elokuvaan, koska samalla pitää
lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia jne. Saat vastata
koko ajan kysymyksiin "Kuka tuo on" "siis kuka tuo on ja mitä se tekee,
miksi se nyt noin tekee". Elokuvanautinto on pilalla, koska kuulet
samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja miten hänen
poikaystävänsä Sami on siihen suhtautunut. Voisit muuten syödä vähän
enemmän noita kasviksia.

Et tule enää ikinä löytämään mitään
tavaroitasi, koska nainen sisustaa ne kerran viikossa eri paikkaan.
Avaimien pitäisi olla marimekon unikkokuvioisessa avainkaapissa, mutta
eihän niitä sieltä löydy, koska tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme
avainta. Sen sijaan ne ovat eteisen lipastossa pienessä pahanhajuisessa
peltipurkissa (löytyi kirppikseltä), jonka kantta on vaikea avata.
Kaiken lisäksi se koko vitun lipasto seilaa ympäri eteistä vaihtaen
paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä vanhaa painavaa
lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen. "koitas laittaa se tuonne
kulmaan..
Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen, koitas kantaa se tuonne
kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono feng Shui....
Koitapas antaa se tuonne..."

Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperäisessä pakkauksessa, vaan
kaikki on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin, jotka ovat
epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat
samanvärisiä ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla,
että kaapista on mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun purkkien
sisältö vaihtuu kerran viikossa.

Viikolla juomisen voit unohtaa. Samoin sen, että otat illalla pari
kaljaa."Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha
kuin teidänisällä". Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu
"Kutsuihin", joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa
ricky martin/ultra bra ja pöydällä on lukematon valikoima erilaisia
pikkusuolaisia. Muista käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä
haisee ne vitun tuoksukynttilät.

Heh...Keskiviikko 08.08.2007 19:37


Vaimo pyysi miestään menemään kioskiin hakemaan tupakkaa. Mies
heitti takin päälle ja käveli kioskille vain huomatakseen sen
olevan jo kiinni. Hän päätti sen vuoksi mennä läheiseen pubiin
käyttämään tupakka-automaattia. Pubissa hän näki kauniin naisen,
jonka kanssa mies alkoi jutella. He ottivat muutaman oluen, yksi
asia johti toiseen ja pian he olivatkin naisen asunnolla.

"Hauskanpidon" jälkeen mies huomasi, että kellohan oli jo kolme
yöllä ja sanoi: "Voi ei, on jo noin myöhä! Vaimoni tappaa minut!
Onko sinulla moottoriöljyä?"
Nainen antoi miehelle öljyä, jota mies alkoi hieroa käsiinsä ennen
kotiinsa menoa.

Miehen vaimo oli odottamassa ovensuulla ja hän oli todella
vittuuntunut. "Missä helvetissä sitä ollaan taas oltu?!" vaimo
huusi. "No, se on nyt silleen kultaseni. Minä menin kiskalle, kuten
pyysit, mutta paikka oli jo kiinni. Niinpä menin pubiin käyttämään
automaattia. Näin siellä pubissa todella upean typykän ja otimme
muutaman paukun. Homma eteni niin, että huomasin olevani typykän
asunnolla ja eikun sänkyyn," mies selitti.

"Ai niinkö? Näytäppäs käsiäsi minulle!" vaimo tiuskaisi. Hän näki
miehenkädet aivan öljyssä ja sanoi: "Sa..tanan valehtelija!! Sinä
menit taas rassaamaan sitä helevetin mopoa!"
_________________
« Uudemmat -