Löytyykö ihmisestä itsestään kaikki tarvittava tieto ja vastaukset hengelliseen autuuteen? Mitä miettivät hindutietäjät — onko kyseessä uhka kristilliselle maailmankuvalle ja arvoille?
Sinänsä "ihmisessä itsessään" ei ole valoa, ei liioin vastauksia. Tavoitteena on ymmärrys, jossa ihmismielen asettamat rajat hälvenevät, ja jossa yksilökäsitys vaikenee antaen tilaa välittömälle kokemukselle kaiken läpitunkevasta ja kaikkialla olevasta "jumalasta". (Tässä kokemuksen tilassa Atman on yhtä kuin Brahman, yksilösielu "sulautuu" universaaliin sieluun.)
Aiemmin mainitun Ramana Maharshin opetukset lukeutuvat jnana-yogan eli "tiedon yhteyden" alle. Kristillinen traditio lukeutuu "hindulaisittain" bhakti-joogan eli "antaumuksellisen yhteyden" pariin. Siinä missä antaumuksellisissa perinteissä armon vastaanotto on keskeisemmässä roolissa, yhtä kaikki se "henkinen tieto" josta puhutaan on jumalsyntyistä ja niinikään jumalassa koettua — ei ihmismielen luomaa.
Jnana-tradition parissa "perisynti", eli juurisyy ihmisoloomme tilaan, on Ajnana, eli tietämättömyys itsen ja olemassaolon tosiasiallisesta luonteesta. Ajnana synnyttää olosuhteet, jossa ihminen rakastaa fyysistä ja psyykistä olemusta todellisena itsenään. Tietämättömyyden hälventyessä (jumalan) henkinen luonto koetaan välittömänä ja itsen sisältävänä.
Viime kädessä monet eri henkiset ja uskonnolliset traditiot ovat hyvin samankaltaisia, käsittelevät eri termein samoja tai vastaavia asioita. Kristinuskon kanssa pääasiallinen nokkapokkaa aiheuttava tekijä on sen parissa kehittynyt yksinomaisuus — "ainoastaan Jeesus, ei kukaan muu missään ikinä". Moisen opin sisäistäneiden kera ei juuri dialogille ja molemminpuoleiselle oppimiselle sijaa jää. Jeesus itse ei tiettävästi boikotoinut itämaan tietäjiä.