IRC-Galleria

Perjantai. Kuulostaa kyllä jo sanana niin kovikselta, ettei mikään ;D No mutta, kyllähän kaikki omalla tavallaan odottaa aina, että "alkais jo se viikonloppu, pääsis jo pois koulusta, pääsis perjantaina tapaamaan kavereita..." ja niinhän se on. Aina on kiva alottaa viikonloppu perjantaista. Viimenen tunti kun loppuu, niin siinä ei oo riemulla rajaa! Onhan se (toisaalta) vähän surullistakin ajatella, ettei näe kavereita sitten viikonlopun aikana, kun minun kyseiset jamppaajani asuu täällä Rauskilla. Mut onhan niitä tuttuja siellä Perhossakin, sekä muualla maailmassa.

Nyt kyllä odotan perjantaina ihan muistakin syistä, kuin vain siitä yhdestä ja ainoasta syystä, ettei viikonloppuna ole koulua. Onhan sekin tosin syy, mutta päällimmäisenä ajatuksena ei.

(Tulee silti ikävä Rauskin lenkkipolkuja... <3)

Tänään tilattiin abi-paidat. Jee. Taas uusi tapa tuhlata rahaa. Tänään kasseltiin myös tulevaa abi-risteilyä. Siitäki olis tullu rahanmenon kohde, mutta sinne en kyllä lähde, jos pitää parisataa euroa pistää likoon sen takia, että saa nähdä koko suomellisen humalaisia lukiolaisia.

Tänään taas mietin kirkonmenojen aikana, että ei herranjestas, reksi on taas kasvattanu keskijakauksen ja näyttää päivä päivältä enemmän Temeltä... Mihin tää maailma taas on menossa? ^^

Ja ainahan se unohtuu, tämä päiväkirjaan kirjottaminen, vaikka kuinka aattelis, että kirjotan ainaki kerran viikossa. Ei voi mittää. Nyt ei muuten voi syyttää enää kissoja ^^ Ne on niin kilttejä, siis Veikka ja Romeo, Nuppu on jo uudessa kodissa ja pamputtaa nyt uusia ystäviä. On ne kyllä kasvanu, kun kattelee nuita ihan vanhimpia kuvia niistä, mutta ainakaan viikkoon ne nyt ei oo tehny mitään huolestuttavia kasvupyrähdyksiä. Paitsi että jos Romeo vielä jatkossa syö kalaa yhtä paljon ku nykyään, ni se on rantapallon muotonen ja kokonen jouluun mennessä...

Mutta mitäs tässä muuta? Koulu on alakanu ihan hyvin, kesällä vaan on tullu tehtyä hirveen vähän koulutehtäviä ja luettuu kirjotuksiin, mutta nythän siihenkin voi sitten panostaa ihan uudella tarmolla :) Mutta aasinsiltaa pitkin... Nyt sinne kouluun pitäs sitten kohta lähtee ja ruotsista pitäis vielä tehä pari tehtävää... Jos meillä ees tänään on ruotsia. Kyllä varmaan on, eihän siitä kielestä pääse eroon kirveelläkään.
Piti taas alkaa kirjottamaan tänne päiväkirjaa ihan säännöllisesti, mutta taas unohtu. Joskus jaksoin kirjottaa joka päivä (tai melkein), mutta nyt on kyllä vähän siinä ja tässä ^^ Mutta eihän sitä ihminen huonolle muistilleen mitään voi. Netlogissa kirjoitin jotain blogia, hmm, eilen se kai oli, ja siinä samalla ajattelin, että "joo, täähän on mukavaa, pitäs alkaa pitämään galtsussa taas päiväkirjaa!" Yes. Eipä sitten tullu tehtyä heti mitään asian eteen, ja tiedättehän toki mitä siitä seuraa? Muistinmenetys.

Nyt on vasta sen verran aikanen aamu ja herätys on ollu abouttarallaan joskus puoli tuntia sitten, tai vähän enemmän, niin johan tässä vielä uni painaa silmää. No vähän joo. Mutta kun kello alkaa olla jo yheksän, niin pitäs pikkuhiljaa alkaa lähtemään vaikka harjalemaan hiuksia ja muuta mukavaa. Tietysti meikkaamaan, kun kerran oon hammaslääkärille menossa. Vitsi vitsi. Mutta vois kyllä tosiaan mennä koululle palloilemaan aamuksi, hmm, kyllä kiitos. Tai sitten iltapäiväks nyt ainakin, jos nyt ei viittis lähtee ihan nyt.

Voihan artturi, jos ei muista kirjottaa huomennakaan. Ja nyt se herätyskello vasta soi. Meidän Romeo toimi nopeammin. Kissanpennuilla kun maha lähtee aamusta käyntiin, ni sitä parempaa herätyskelloa ei ookkaan ;D Sitte alkaa jostain kuulua vikinää ja vähemmän ihanaa kahinaa, kun joku roikkuu verhoissa. Tosin meidän kissathan on aina kilttejä.

1. Paljon sinulla on vielä kesälomaa jäljellä jos on yhtään?
- No vielä ens viikko, mut koulu on iha jees <3

2. Milloin viimeksi söit karkkia?
- No mitäs luulisit että karkkilakossa tehdään!?

3. Tiedätkö mitä polynomit ja funktiot ovat?
- Ootas vähän. Nyt pitää googlettaa.

4. Onko olemassa luonnostaan blondia ja luonnostaan ruskeasilmäistä ihmistä?(siis samassa paketissa)
- Jos nyt puhutaan muropaketista, niin se tiikeri saattaa olla piiloblondi.

5. Milloin viimeksi pesit hampaasi?
- Eilen illalla, hampaitten pesu on yleensä pakkomeille enemmän kuin tapa.

6. Mikä on erikoisin paikka jossa sinulla on luomi?
- Polvessa. Mutta ei se oon erikoinen paikka.

7. Oletko koskaan käynyt Kreikassa?Jos olet niin millä saarella?
- En oo. Liian hottia, liian vähän fyrkkaa.

8. Ovatko lyhyet/pienikokoiset ihmiset mielestäsi tavallista söpömpiä?
- No enks mä oo söpö?

9. Onko sinulla pisamia? Jos on niin pidätkö niistä? Jos ei niin haluaisitko?
- Ei oo, ei tuu. Rupert Grintillä sais tosin olla.

10. Miksi kaikki antavat esim.rippilahjaksi aina ruusuja eivätkä vaihteeksi muita kukkia?
- Se perinne tulee mun irc-gallerian nickistä, tymä.

11. Onko sinulla yhtään mese-kaveria jota et ole nähnyt kasvotusten?
- On on. Söin ne ennen kuin ehdin nähdä kasvoja.

12. Oletko hetero?
- No en mä homo oo, jos sitä kysytään. Ai ei vain? No ei sitten.

13. Oletko ihastunut?
- Enpä oikeestaan. Ei tässä mitään semmosia ehdi.

14. Oletko tällä hetkellä riidoissa kenenkään kanssa? Jos olet niin kenen?
- En taida olla. Mun kansas ei voi ees kunnolla riidellä.

15. Pidätkö enemmän tavan kellosta vai digitaalikellosta?
- Rikon kaiken elektroniikan.

16.Miten suhtaudut oman ikäisiisi ihmisiin jotka tulevat juttelemaan sinulle humalassa?
- "Joo, kiva päivä tänään, paljon leiväpaloa ja kaikkee... Hei, oliks toi Conan O'brien!?"

17. Onko sinulla paljon tai ollenkaan kaveripoikia?
- On on. Mutta nekin oon jo syöny. Ei vaineskaan, on niitä vielä paaaljon jälellä...

18. Leikitkö pienenä enemmän ns. tyttöjen vai poikien leikkejä?
- Poneilla ja nukeilla, kunnes ajoin vahingossa niitten päälle mun kauhakuormaajalla.

19. Oletko pelannut Twisteriä? Millainen kokemus oli?
- Joskus isostellessa. Se keltanen pallero otti päähän, muuten jees.

20. Pidätkö erityisen paljon hevosista tai ratsastamisesta?
- Hevoset on kauniita. Kunhan pitävät kaviot maassa ja hampaat turvan sisässä.

21. Millainen sää ulkona on nyt?
- Arskaa on. Paljon leiväpaloa. Ja säkkipilli raivoaa.

22. Kuinka kauan olet ollut koneella?
- Ööm, siitä asti kun se jäi vartioimatta...

23. Oletko pelannut koskaan Imago-nimistä lautapeliä? Jos et niin suosittelen.
- Mitäs se sellainen on?

24. Onko sinulla bestistä?
- Kyllä kai. En vaan ole vielä tavannut sitä. No on mulla.

25. Onko sinulla kuvia netissä? Jos on niin missä?
- Ei mulla on täällä galleriassa ainakaan. Eikä netlog.comissa, eikö twangossa.

26. Pureskeletko kynsiäsi?
- En, tarvitsen niitä puolustautumiseen.

27. Onko sinulla pikkusisaruksia?
- On. Hanna.

28. Tämän hetkinen lempi kappaleesi?
- Sturm und Drang - Forever <3 Ja lempikappale on muuten yhdyssana.

29. Minkä kokoisia kenkiä käytät?
- 36-37-38. Ja 35 lenkkarit, kun on niin pienet räpylät.

30. Milloin viimeksi olit jonkun rippijuhlissa? Kenen?
- Taisi olla Hannan. No sillon ku se pääsi ripille. Isosena oon kyllä ollu paljonkin... <3

31. Oletko koskaan laittanut jonkun postilaatikkoon roskia,vettä tai muuta sellaista?
- Itseni. Eli roskaa. (Ku vaan sopisinki postilaatikkoon...) En oo!!!

32. Pidätkö pyöräilemisestä?
- Jep, maastopyörälläni tosin en. Eiku tykkään. Ettei sille tule paha mieli.

33. Onko sinulle syntynyt kammo johonkin asiaan ikävän sattumuksen takia? Mihin?
- Neuloihin, ja voitte vaan arvata mitä neuloilla tehdään.

34. Oletko koskaan uinut meressä?
- Joo. Ihme kyllä. Ja kyllä oli muuten märkää vettä!

35. Mitä mieltä olet Tean Tytöt tykkää kappaleesta?
- (kommentti sensuroitu)

36. Pystytkö juoksemaan 1500m putkeen pysähtymättä?
- Jäätelön perässä kyllä.

37. Osaatko ajaa mopoa?
- En oo kokeillu ^^ Te toivotte, että en osais.

38. Osaatko soutaa venettä?
- Joo, lasten leikkiä. En vaan vieläkään tiedä, mihin sitä pientä tulppaa tarvitaan ja miks veneeseen tulee aina vettä.

39. Tuoksuvatko tietyt ihmiset mielestäsi erityisen hyvälle ja nuuhkit heitä salaa kun he ovat lähelläsi?
- Nyt kun mainitsit asian, niin... En myönnä.

40. Oletko ihastunut?
- Eikö tänä jo kysytty? Ei lukiolaisella oo sellaiseen aikaa ^^

41. Mitä koululiikuntaa inhoat kaikista eniten?
- Hiihto koulussa :( Hiihto muuten vaan :/ Hiihto hyvässä seurassa ;)

42. Kuinka pitkään sinulla on ollut nykyinen puhelimesi?
- Yli puoli vuotta ja se on jo kokenut kaiken!

43.Milloin viimeksi näit isovanhempiasi?
- Lähiaikoina.

44. Saavatko pikkulasten höpsöt jutut sinua koskaan hymyilemään?
- Lapset on ihania <3 <3 <3 Luca-nimiset varsinkin. En tosin tunne vielä kaikkia.

45. Asutko omakoti-/rivi-/kerros- vai paritalossa?
- Omakotitalossa. Itse asiassa asun valkoisessa talossa.

46. Löytyykö pakastimestanne tällä hetkellä jäätelöä?
- Totta mooses.

47. Tiedätkö sen tunteen kun on niin ihastunut ja saa olla toisen lähellä ja sydämestä ja mahanpohjasta sieppaa silkasta onnesta?
- Hmm... Itse asiassa en taida tietää :'(

48. Oletko hyvä kokkaamaan?
- Tietysti. Osaan... Pyytää äitiä keittämään teeveden valmiiksi, ni mun tarvii aamulla vain lämmittää se. Oikeesti kokkaan kyllä iha jees :)

49. Oletko koskaan muotoillut mitään savesta? Piditkö siitä/oliko se helppoa?
- Olin semmosella kurssikka joskus ala-asteella. Piece of cake. Jota ei voi edes syödä, koska se on savea :'( Opettaja kielsi.

50. Haluaisitko harrastaa tanssia? Vai harrastatko kenties jo?
- Oikeestaan se on jo passé. Harrastin ja haluaisin harrastaa tanssia. Eli kyllä.

Taitaa olla jo lähemmäs kolme kuukautta, ku viimeisimmän kerran tänne kirjotin. Ei sillä, että kukaan näitä lukis - oikeesti, kamoon, ei kukaan näitä lue - mutta silti. Jos joku on vaikka sattunu kaipailemaan mun juttuja. Luulenpa että tuskin, mutta ajattelen, että toivottavasti. Mutta kuten sanoin, niin jos et ole ennenkään lukenu muitten päiväkirjamerkintöjä, niin älä aloita tästä ^^ Saat hermoromahduksen ennen kuin ehdit lukea tämän merkinnän loppuun. Mutta erään Star Wreckin blingon-sankarin sanoin: "Tänään on ihan kohtuullinen päivä kuolla."

Loma on oikeestaan menny kissanpentujen hoitoon (jos kysyt nyt itseksesi, että mitä ihmeen kissanpentuja, niin katso kuvat ensin, tonttu). Olis kyllä oikeestaan pitäny lukee yo-kirjotuksiin, mutta onneks aikaa on vielä. Ja siis kuinka vaikeeta psykologia ja terveystieto voi olla!? Hyvin vaikeeta, jos multa kysytään, mutta kun en ole koskaan ennenkään sattunut välittämään omista mielipiteistäni, niin en anna sen nytkään häiritä. Mumisen vain itsekseni, jos yritän antaa minulle jotain vihjeitä.

Onhan niihin kokeisiinkin toki tullu luettua. Ei vaan niin paljon ku olis ehkä pitäny. No, onhan sitä tullu kuultua, että jotkut nimeltä mainitsemattomat henkilöt eivät ole vielä edes kirjaa avanneet, mikä siis tietää, että mulla on mahdollisuus saada edes jotakuta parempi numero. Ja siis mähän olen luonnonlahjakkuus muutenkin.

Jos tulee joku vähän hylättyä parempi, ni pidän juhlat.

No joo, en kyllä pitäny ees silloin juhlia, kun täytin 18, mikä taisi muuten olla juuri silloin, kun viimeks kirjoitin tähän päiväkirjaan. Tyhmää. Täytyy pitää samalla sitten nekin kekkerit pois alta ^^ Mut silloin toisaalta täytän jo 19, eli täytyy pitää kahdet synttärit ja "mahdolliset" yo-juhlat samaan aikaan. Tulee muuten rankkaa, kun pitää juhlia kolme juhlaa. Pitää varmaan laittaa ne kalenteriin jotenkin peräkkäisinä päivinä, ellei jopa viikkoina, että ehtii aina toipua edellisestä.

Mitäköhän jännää kesän aikana on tapahtunut? Kysynpähän vain tässä itseltäni. Nåjaa, oon hoitanu kissanpentuja, sitten oon syöny jätskiä, sitten oon vaihtanu huonetta Tonin ja Hannan kanssa, koska Toni muutti meille kissojen kanssa, sitten oon käyny yhen kerran rannalla, mutta en uimassa asti, koska siellä oli joku kaskelotti ja toisaalta en saa mennä uimaan lävistyksen kanssa ihan vielä... No olin Ari Koivusen keikalla tosiaan (siitäkin paljon matskua, ks. kuvat). Oonkohan oikeesti tehny mitään muuta? No festareille ei tullu lähdettyä, kun ei ollu rahaa tai kyytiä tai mitään. Jyväskylässä sentään taisin käydä kolme kertaa (se onkin sitten ihana paikka se Jyväskylä) ja paljon muualla en ookkaan käyny. Ei silleen niinku lomalla.

Ei vaan! Pietarsaaressa olin jussina! Se sitten vasta kaunis paikka onkin <3 Ei sitä monet usko ennen kuin näkee. Miten voikaan olla joku paikkakunta niin nätti. Kyllä mä oon kuullu, että joku eläin on kaunis (kuten kissat pieninä, jos ne oo kakan peitossa) ja joku missikin voi olla ihan semi-nätti, mutta joku paikka. Taidan tästä hakkeroida itseni Pietarsaaren nettisivuille ja löytää sieltä opiskelupaikan. Ei vaineskaan, tuu svenska för mig, don't you think? Hartola on vissiin kans aika nätti paikka, sinne vois mennä opiskeleen, jos Jyväskylään ei JOSTAIN SYYSTÄ pääse. Tai vois hakee sinne. En mä nyt sinne vaan mee ja sano, että "joo, tulin tänne kurileirille, mainaan opiskeleen, että missäs se mun pulpetti on?"

Vaikka se vois olla aika jännää...

Jännää, miten kaikki on nykyään niin jännää - Pasilassa ainakin.

Voi mauri miten haluaisin jo kouluun <3 Toisaalta oli toooosi kivaa ja hubaa ja hauskaa päästä välillä kesälomalle, mutta se meni jo. Nyt on lämmintä ja olis kiva tepastella välillä ihan kaupungissakin, kuten Ylivieskassa, ja voishan sitä välillä käväistä koulussakin. Se on muuten aina nätti paikka kans se Raudaskylä (ja jos et tiennyt, että olen siellä koulussa, niin voi tulla seuraamuksia, ellet ole ihan tuikituntematon tai Mauri). Ylivieskaa tulee kyllä ikävä - puhumattakaan nyt niistä kaikista oppilaista ja opettajista - sinä päivänä kun sieltä lähden. Siihen ei mene enää kauaa :'( Mutta sittenpähän pääsen taas uuteen paikkaan ja opin tuntemaan uusia ihmisiä ja näen aina vaan uutta. Tykkäisin niin matkustella ihan muuten vaan, mutta "koulun varjolla" onkin sitten se ainoa varjo, jonka alla pääsen pujahtamaan johonkin Perhoa kummosempaan paikkaan.

Mutta mikä kesä! Sitä biisiäkään en oo ees kuullu aikoihin. Se on oikeesti ihan hyvä <3 Aika "loistava", jos nyt riparivitsejä jaksetaan vielä vähän viilaillla. Oi että se ripari oli sitten... En oikeen tiiä itkeäkkö vai nauraakko. Täytyy sanoa, että mulla on ilmeisesti ihan mahtavan pitkä pinna, tai sitten sitä ei ole ollenkaan, koska eräitä nimeltä mainitsemattomia rasittavuuksia kuunneltiin joka päivä ja ilta ja yö ja varsinkin aamulenkillä, eikä sittenkään meinannu pamahtaa aivot pihalle. Saavutus sinänsä. Mutta ripari oli silti niin <3 En voi sanoa, ettäkö se joka vuosi vaan parantuis, mutta melkein. Joka vuosi uudet kujeet ja... Ja uusi kesäteologi. Kauniisti puhuttu hänestä. Mennään äkkiä seuraavaan aiheeseen. Isoset. Nämä ihmisrodun huiput ja rippileirin arvonsa kunnialla ansainneet soturit <3 Eikä jätetä mainitsematta, miten hyviä ystäviä kaikki on keskenään <3

Ja lopuksi vielä sanottakoon Teräsbetonin sanoin, että "Älä mene metsään", sekä ihan tavallisin sanoin, että "älä mene metsään ainakaan riparilla - siellä voi olla Lauri". Pahemmassa tapauksessa jopa Juuso. Tai pahimmassa tapauksessa Teme. Mutta Juuso on niistä ainoa, jonka voisin lähteä urhoollisesti pelastamaan metsästä valkoisen kissapedon kynsistä, kun se on niin neiti. Lauri vaan sanois, että "taistelu diabetestä vastaan alkakoon!" Ei se raukka ees huomais, ettei se ole mikä tahana diabetes, vaan valkoinen kissapeto-diabetes. Tai sitten se vaan murjottais ja heittäis saappaalla.

Teme sanois että "MINÄ LASKEN PISTEET!"

No niin, näiden synkkien muistelmien jälkeen leivänpaloa kansalla. Ja säkkipilli raivoaa! <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.05.2007 17:31

http://www.youtube.com/watch?v=Kb7C9VMIdwE

Nickelback - How You Remind Me

...Viimeisen koulupäivän kunniaksi...

Tänään oli outo päivä. Toisaalta hyvä ja toisaalta ei erikoisen hyvä. Mutta silti jotenkin erikoisen ihana, tai sitten muuten vaan erikoinen. Yhdellä sanalla sanottuna outo. Eikä se ole edes lopussa vielä. Mitä tahansa maailmaa mullistavaa ehtii vielä tapahtua.

<3 Perjantai 11.05.2007 15:51

Children Of Bodom = <3

Ei muuta ilmoitettavaa.




Ai niin, sittenkin... Sainpas tässä toissapäivänä valmiiksi pitkäaikaisen kirjoitusprosessin, joka kantaa nimeä "Hevarin päiväkirja", näin toistaiseksi ainakin.

Ja nyt ei muuta ilmoitettavaa.

Voi elämä ja sen käsi. Keskiviikko 02.05.2007 18:49

http://www.youtube.com/watch?v=BsYgcACfWTw
Tunnelma.

Taas Apocalypticaa <3

Tänään satoi lunta aamulla, kevät tulossa, yeah right. Jotain piti kirjottaa, mutta en nyt vaan satu muistamaan, että mitä se oli...

Oi suuri OraakkeliMaanantai 23.04.2007 20:37

Minä kysyin:
Millainen Minja on?

Oraakkeli vastasi:
Aika harmiton, joskus yllättää positiivisesti.

___________________________________________

Musta tuntuu, että tämä on kuultu ennenkin: (elokuvassa "Linnunradan käsikirja liftareille"!)

Kysyin:
Mikä on vastaus kysymykseen elämän tarkoituksesta, uneversumista ja kaikesta?


Oraakkeli vastasi:
Vastaus riippuu kysymyksestä. Ja kysy selkeä kysymys ja saat selkeän vastauksen. Ainakin toivottavasti.

(Oraakkeli on selvästi katsonut kyseisen elokuvan!)
____________________________________________

Mikä se sellainen "selkeä kysymys" on?

Oraakkeli vastasi:
Tämä.

____________________________________________


Ja nyt kun kysymys elämän tarkoituksesta, maailmankaikkeudesta ja kaikesta on selvitetty ja vastauskin piilotettu, niin mennään suoraan asiaa. Joka oli..? No nyt en kyllä millään muista. Täytyy varmaan silti kirjoittaa jotain.

Jotain.

Ihmisgeneraattori:

Minja alkoi elää maailmaan eräänä sumuisena yönä. Tunnin päästä näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli kadehdittu ja he söivät vain jätteitä. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen hampaistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan seeprat, niinpä harrastukseksi tuli leikkikodit.

Minja kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin kohteliaaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä ruskeat silmät.
Oksentelusta johtuen hän oli todella v-mäinen. Lempiruokaansa näkkileipäsoppaa hän sai työskennellen viikatemiehenä.

Minja tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan mopon kyydissä. Alkoholia hän juo viininvalmistusjuhlassa.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.