IRC-Galleria

Tunnen, välillämme ei ole kuin ohut kangas
Hengitän normaalisti, ethän huomaa
Kaipaan, kosketan, muka viattomasti
Miten sinun päiväsi meni tänään?

Ulkona sataa lunta
Se peittää syksyn kadonneet ruumiit alleen
Odotan kevättä
Lumi sulaa
Mätänevä iho paljastuu ennemmin tai myöhemmin

Rakastamalla kidutan itseni hengiltä
Mutta miksi minä sinusta irti päästäisin
Välillämme on vain pala kangasta
Muutama huutava millimetri
Nyt sekin on liikaa

Pääsi käsieni välissä
Katso minua, kiltti
Ja kun kyyneleet noroina valuvat poskia pitkin
Suutele, ota hiuksista kiinni
Sano se, näytä se, saa minut tuntemaan

Tunnen, välillämme ei ole kuin ohut kangas
Millimetrien mittainen tyhjyys
Katson ulos, lunta sataa
Peittää syksyn kuolleet ruumiit
Ja odotan kevättä

anna anteeksi
hiljaisuus
vaiennetut ajatukset
kiusalliset hetket
anna anteeksi epävarmuus

odotan avaimen ääntä lukossa
lasken katseen maahan häpeästä
et sinä koskaan valehtele
miksi nytkään
anna anteeksi
kuvotus
suru
viha
katkeruus
häpeä
häpeä ja
häpeä

ota kiinni
anna minulle arvoni
pidä se kiinni
pidä se kiinni lihassani
surkastuneessa sielussani
hakkaa se mustelmaksi ihooni

kyllä minä opin
olet minun ja vain minun
paina minut seinää vasten ja
sido minut purista iho punertavaksi

anna se minulle
kerro kuka olen mistä tulen
huuda että seison jaloillani
olen hyvä ja kaunis
kilju etten saa uskoa heitä niitä häntä
sano se

"olet hyvä noin"

Hmm, olin Ronjan kanssa kaupungilla ja jostain kumman syystä ostin korkkarit. Oi nam.
Ja eilen sain uusia vaatteita jeejee oon köyhä. Huomenna juhlistamaan Elisan synttäreitä. Ja jalat kuolee.

Tahtoo sukkia! Paljon!

Ja miul on muuten helevetin hiaanot kengät. Joku pian pöllii ne jalasta. Onneks mulla on tää kantapääongelma, jonka takia kenkien tunkeminen jalakaan on melekoseen hankalaa aina silloin tällöin.

Sain Elisan houkuteltua Inffiin, oli ihan jees jees rautaneito oli hyvää, samoin grilliruoka. Hulvaton pohjeruhjevammakemma ei voe mitöö.

Ja rallit menee päin hornaa. Tisseihin sattuu. Saatana.

liian hyvä olla

milloin sanot

on aika mennä taas

Älä anna aikaa ajatella
ainoa ajatus olet sinä
ja ikävä
ja sanat

jotka pitävät minut hengissä
etsin sanoja löysin sinut
lauseet ja lopulta kokonaisuuden
joka ei koskaan pääty
(eihän?)

Älä anna aikaa ajatella
katseeni hivelee hopeaa
minä hymyilen ja
olen omistettu merkitty tärkeäksi tehty
kirjoitan päivämäärät ihooni

ja ikävä heikentää
tunti tunnilta
kaikki on vaikeampaa
mitä teet
ajatteletko minua
onhan kaikki hyvin
tulethan takaisin
eihän
pelkoni
ole
todellinen

nähdään huomenna
rakastan kaikki nämä sirpaleiset sekunnit

Minä näin unta.

Sinä tulit kotiin, kerroit totuuksia. En usko, et sinä voi tehdä minulle näin. Tuoksuit hajuvedelle, vieraalle, imelälle. Kuvottaa. Älä tee minulle näin. Älä.

Herään. Tyyny on märkä, hengitys painaa. Unta se vain oli. Rauhoitu. Olethan yhä minun, olethan... Ajatus toisesta painaa rintalastani kasaan. Haluan kuolla.

Älä mene. Pysy tässä. Ole aina minun.

Siellä metsä yrittää taistella
myrskyä vastaan, se huutaa ja huitoo oksillaan. Käskee tuulta väistymään, sanovat, etteivät juuriltaan koskaan nouse, koskaan eivät rungosta katkea. En
katkea minäkään. Sille metsälle annan kaiken tukeni. Koskaan emme juuriltamme nouse.

Anna minun hukkua tähän. Muistan ikuisesti, muistan kaiken, muistan kipeät hartiat ja huutavat selkänikamat. Muistan yöt, jollon en enää ollutkaan yksin, muistan hellät kädet ja hamuavat huulet, muistan sanat, jotka eivät hajota, vaan vievät pieniä sirpaleita suonien läpi ihollesi.

En koskaan unohda, vaikka repisit minut rinnasta auki, vaikka myrkyttäisit jokaisen hetken, vaikka upottaisit tappavat hampaat lihaani. Vaikka sanoilla hitaasti kiduttaisit, ihoni polttaisit, vaikka veisit kaiken, vereni, lihani, tarkoitukseni,

sinua en unohda.

Odotan peiton alla, milloin ovikello soi. Silloin avaan oven ja koti tuntuu kodilta jälleen. Suutelen, riisun takkisi. Pyydän viereeni nukkumaan. Katselen kasvojasi, kunnes minun on pakko nukahtaa.

Home is where your story begins

Minä sanoin mennään vaan
ja lupasin olla aina sun

Uskomatonta

minulla on oikeasti ikävä

kymmenen tunnin jälkeen

enkä tiedä kuinka kestän

toisenkin mokoman