IRC-Galleria

Daealis

Daealis

In nomine Anton Lavey, et Nietsche et Lucifer. Ramen

Selaa blogimerkintöjä

Jumala on koraanin mukaan lähettäny maailmaan yli 120 000 profeettaa, silti vain kourallinen niistä päätyi oikeaan kirjaan, muiden tekstit kadotettiin tai vääristyivät niin, että niistä tuli muut uskonnot. Ottaen huomioon muiden uskontojen melkoisen erilaiset tarinat, jumalat ja historiat jotka ovat sekä vanhempia, täysin erilaisia ja loistavat poissaolollaan lähi-idän alueilla, voitaneen sanoa jumalan tehneen melko säälittävää työtä sanansa levityksen kanssa. Joko hänen vaikutuksensa ei ollut kovin suuri näihin ihmisiin(jolloin hänen jumaluuttaan voidaan ihmetellä, jos hän ei saa edes paria ihmistä vakuuttuneeksi), tai tarinat joita väitetään hänen vaikutuksesta kirjoitetuiksi keksivät vain suuria numeroja yrittäessään vakuuttaa ihmisiä.

Kristinuskon jumala ei onnistunut juuri sen paremmin asiansa selityksessä. Muutama sata keskenäänkin nahistelevaa lahkoa väittävät kaikki tulkitsevansa kirjaa oikein, onpa jenkkilästä lähtenyt jopa muutama lahko kirjoittamaan omaa fan-fictioniakin hommaan, samalla kuitenkin kieltäen joitain alkuperäiskirjoituksia. Kuvittelisi täydellisen olennon pystyvän parempaan, ehkä jopa inspiroiden tulevilla vuosisadoilla korjauksia vanhoihin teksteihin(mikäli alkuperäiskirjoittajat tekivät jotain väärin tekstin kanssa, virheellisiä ihmisiä kun ovat)

Näistä pienistä kompuroinneista huolimatta profetioita kuitenkin "säilyi" turmeltumattomana muutama kymmenen. Jumala(t) osoittaa jälleen suunnitelmassaan pienen ongelman sijoittelulla: Kaikki näistä oikeista teksteistä löytyivät yllättäen lähi-idästä, keskimäärin saman historiallisen aikakauden kuluessa. Eikö olisi vakuuttavampaa jos kirjoitukset olisivat ilmestyneet hajalleen ympäri maailmaa, kaikki kuuluttaen samaa ilosanomaa, nimeten saman jumalan, samat ihmiset ja kertoen alueista joista ei välttämättä edes voinut olla mahdollista paikallisten tietää mitään? Rakastavan ja kaikkivaltiaan olisi äkkiseltään voinut kuvitella näkevän tällaisen hajoitetun informaation edut, etteivät saman alueen lammaspaimenet alkaisi sotia keskenään ja turmelisi hänen tekstiään heti lähdön päälle ja samalla olisi varmistunut vakuuttavampi argumentti jumalan olemassaololle ja pelastuminen olisi saatu suuremmalle väestöryhmälle.

Monet kristityt usein kertovat kuinka raamattu on lähde kaikelle modernille tiedolle, mitä ei sen aikaisilla konsteilla ole mitenkään mahdollista tietää. On jopa väitteitä, että raamattu kertoo maapallon olevan jotain muuta kuin litteä, mitä vastaan toki sotivat useat raamatunkohdat ja maailmankuvan pysyminen litteässä maassa vielä vuosisatoja raamatun ilmestymisen jälkeenkin. Maan neljästä kulmasta puhutaan useammassa kohdassa, psalmi 104:5 kuvailee kuinka maapallo asetettiin paikalleen ettei se liikkuisi(geosentrinen maailmankuva), jobin kirjassa kuvaillaan useassa kohdassa miten maasta voisi ottaa reunoilta kiinni. Näiden lisäksi uudessa testamentissa viitataan parissakin kohdassa niin korkeisiin sijainteihin, että sieltä näkee koko maailman. Useat pahat henget mitkä ihmisiä riivasivat kuulostavat tekstin kuvailun perusteella lähinnä jonkin taudin oireilta, kuten kouristuksilta. Missään kohden tekstejä ei viitata mahdollisiin häviävän pienen kokoisiin eliöihin taudin aiheuttajina.

Litteä maa ja bakteerit tautien aiheuttajana ovat vain kaksi ensimmäistä mieleen tulevaa pikkumokaa. Joitain käteviä asioita, joita olisi voinut näiden kahden lisäksi vihjata, ovat esimerkiksi sähkövoima, penisiliini, miksei toki vaikka evoluutiokin. Ei ihmiskunnan olisi tarvinnut miettiä muutamaa tuhatta vuotta tämänkin mekaniikan löytämiseksi, jonka avulla käytännössä nykyisen lääketieteen(ja yhä laajemmassa määrin myös mekaniikan ja tietotekniikan) kaikki keksinnöt ovat tulleet mahdollisiksi.

Eikä näiden uskontojen kirjallisuudessa ole ihmisoikeuksista yhtään sen parempia tietoja. Jokaisessa kirjassa ihmisoikeudet ovat kauppatavaraa, orjuus ei vain ole suotavaa, vaan myös oikeutettua ja kuolemantuomiot arkipäivää mitä naurettavimmista rikkeistä. Ennakkoluuloja kaikkia muita heimoja kohtaan kylvetään oman ylivertaisuuden pönkittämiseksi ja mikäli muut heimot on poljettu maanrakoon, aletaan kivittämään kaikkia, jotka poikkeavat vähänkään heteroseksuaalista yksi mies - yks nainen -tavasta(poislukien islamistinen moniavioisuus, mikä vain polkee naisia).

Rakasta lähimmäistäsi, olettaen että hänkin noudattaa sinun pyhän kirjasi ohjeita pilkulleen, jonka sinulle todisti henkilökohtaisessa unessa juuri sinun kirjassasi esiintyvä jumala, eläen vaikka omaa seksuaalista suuntautumistaan vastoin vastakkaisen sukupuolen kanssa joka on mieluusti samasta heimosta. Muutoin voit kivittää hänet.

Jossain meni ilon sanoma hieman kieroon.

Satanismia ja muita hassuja asioitaPerjantai 11.09.2009 20:42

Juutuubia läpi, pewpew
http://www.youtube.com/watch?v=xjNzcjFgV6s


Löysinpä jonkun hassun playlistinkin, missä Anton LaVeyn tytärtä haastatellaan kristityssä talk-showssa.

http://www.youtube.com/watch?v=oESgRBCfM7g&feature=PlayList&p=D43496F83E8F7648&index=4
Kristillinen talk-show juontaja: I want to ask Zeena, she's a woman.
Zeena Galatea Schreck(silloin vielä omalla sukunimellään, LaVey): And what do you think that'll gain you?
Juontaja: o.o..... Because woman have more sensitive natures.

Saa naamapalmuilla.

[Ei aihetta]Maanantai 31.08.2009 02:20

[Ei aihetta]Lauantai 29.08.2009 00:21

Joku oli jonnekkin kommentoinut eilen, mutta kone sen kommentin kadotti ennenkuin ehdin paikallistaa.

OnelinerzKeskiviikko 26.08.2009 18:08

When choosing between two evils: Pick the one you haven't tried before.

War doesn't determine who's right; it determines who's left.

Not one shred of evidence supports the claim that life is serious.

Blood of the Lamb, Motherfucker.Sunnuntai 16.08.2009 17:12

http://www.badkarmaproductions.com/jc/?p=35

Nettisarjakuva, missä jesse tekee comebackin. Jos kansilehti ei vielä oikein vakuuta, niin vilkaiskaahan
http://www.badkarmaproductions.com/jc/?p=51
http://www.badkarmaproductions.com/jc/?p=52

QuotemineKeskiviikko 12.08.2009 18:32

"If Yokeup is an example of what jesus would do most of the time it's no wonder they nailed that cunt to a plank of wood" - Richard "the Dick" Coughlan 666

Gary Jules - Mad WorldKeskiviikko 05.08.2009 07:42

http://www.youtube.com/watch?v=uBflRSyQDhM

All around me are familiar faces
Worn out places, worn out faces
Bright and early for their daily races
Goin' nowhere, goin' nowhere
Their tears are fillin' up their glasses
No expression, no expression
Hide my head I want to drown my sorrow
No tomorrow, no tomorrow

And I find it kind of funny
I find it kind of sad
The dreams in which I'm dyin'
Are the best I've ever had
I find it hard to tell you
I find it hard to take
When people run in circles
It's a very, very
Mad world, mad world
Mad world, mad world

Children waitin' for the day they feel good
Happy birthday, happy birthday
Made to feel the way that every child should
Sit and listen, sit and listen
Went to school and I was very nervous
No one knew me, no one knew me
Hello teacher tell me what's my lesson?
Look right through me, look right through me

And I find it kind of funny
I find it kind of sad
The dreams in which I'm dyin'
Are the best I've ever had
I find it hard to tell you
I find it hard to take
When people run in circles
It's a very, very
Mad world, mad world
A raunchy young world
Mad world



Parhautta.
Tulipa tuossa retroiltua pari päivää sitten ja siinä samalla koin valaistumisen: Modernit pelintekijät eivät osaa koodata.

Monet muistavat Pac-Manin ja Donkey Kongin kaltaiset legendat. Nämä molemmat aikoinaan käännettiin myös VIC-20 alustalle ja edustivat kokolailla aikansa huippua peleissä. Koneesta puristettiin kaikki tehot irti noiden pikselien siirtelyä vasten.

Vuonna 2003 demogrouppi PWP todisti kuitenkin mihin kaikkeen wanha matolaatikko pystyykään tuodessaan Assemblyille Robotic Liberation nimeä kantavan oldschool demon(http://www.youtube.com/watch?v=2SdGkkp1aq8). VIC-20 pyörittelee koko ruudun animaatiota, musiikkia sekä puhesyntetisaattoria oikein mallikkaasti. Tämä kaikki 16 kilotavussa. Niille joille tietokoneiden tilayksiköt eivät ole tuttuja, tyhjä Officen Word dokumentti on yleensä yli 20 kilotavua suuri.

Samana vuonna PC puolella 64 kilotavuisten sarja koki järkytyksen AND-ryhmittymän tarjoillessa kylmää kyytiä kanssakilpailijoilleen Zoom3-demollaan(http://www.youtube.com/watch?v=z-_qkJJibi4). Sarjassa missä totuttu standardi on ollut hieman yksinkertaisia 3d-primitiivien pyörittelyä, plasmarotaatiota ja madonreikäefektiä, AND tyhjäsi pajatson heittämällä reaaliaikaisesti valaistua, teksturoitua 3d-ympäristöä, 16 kanavan musiikkia, kaupallisten puhesyntetisaattorien kanssa kilpailukykyinen syna ja T&L-transformia. Kaikki tämä oli pakattu sarjan vaatimaan 64 kilotavun rajaan, joka teki videon demosta pienemmän kuin useimpien työpöydän taustakuva.

Tähän pystyttiin jo 2003, kun näytönohjaimen vakiokomentoja käytettiin kunnolla hyödyksi.

Noh, tämä sai unkarilaisen Conspiracy-demogruupin innostumaan. Seuraavan vuoden 64 kilotavuisten sarjan voiton korjasikin The Prophecy-demo(http://www.youtube.com/watch?v=Tt1pswNxmjo). Siinä missä jo Zoom3 oli uskomaton pakkauksen taidonnäyte, The Prophecy heittikin katsojien silmille 8 minuuttisen lyhytanimaation apokalyptisissä teemoissa.

Ja yhä alle 64 kilotavun.

Hieman lähemmäs peliteollisuuden taantumaa mennäkseni, muistellaanpa useamman vuoden takaista 3d räiskintää nimeltään Kkrieger(http://www.theprodukkt.com/kkrieger#22). Quake3sta ulkonäkönsä puolesta muistuttava Kkrieger eroaa hitusen: Siinä missä Quake3 pysyy juuri ja juuri CDllä, Kkrieger on kokonaisuudessaan 96 kilotavua suuri.

Joten muiden ylistäessä Crysiksen ulkonäköä ja muita moderneja pelejä, naureskelen tilavaatimuksille ja ihmettelen vain, mitä hemmettiä nämä idiootit oikein tekevät. Kaikki kolme jälkimmäistä esimerkkiä vievät vähemmän tilaa koneelta kuin yksikään digikameralla otettu valokuva. Crysis taitaa vaatia liki kahdeksan gigaa asennustilaa PCllä.

Sitä odotellessa, että ideat koneiden tehostamiseksi loppuvat jossain vaiheessa, jolloin koodia pitäisi taas alkaa opetella kirjoittamaan.