IRC-Galleria

DeadLeprechaun

DeadLeprechaun

Tuleva puutarhuri

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat -

Uusi Mixi tiedossaMaanantai 28.12.2015 02:31

https://soundcloud.com/kim-pekkonen/preview

Työskentelyn alla on tehä, kaverin haasteesta, mixtape. Ehtoina oli, että kaksi ekaa biisiä on Kornin Coming undone ja Narcissistic cannibal. Johonki väliin Word up ja loppuun Freak on a Leash. Tässä pikku esimakua tulevasta mixistä ;)

Siinä!Sunnuntai 26.07.2015 18:19

Hieman yli vuoden opetellu näitä dj-hommia ja eri kontrollerien kanssa touhunu, ja tässä on jonkinlaista tulosta.
Enter link URL

Uudestaan!Sunnuntai 26.07.2015 01:47

Enpä ole vähään aikaan päivitelly mitään tänne, joten nyt kun on aihetta, ni päivitetään sit. Viimeisen puolen vuoden aikana ei ole aika riittänyt oikein muuhun kuin töihin ja Vaimokkeen kanssa oleskeluun(Ja enemmän kuin mielelläni olen Hänen kanssaan>3). En ole läheskään kaikkia kavereita nähnyt niin useasti kuin haluaisin mutta onneksi ymmärtävät. :) Noh, onneksi sain pidettyä kuukauden verran kesälomaa, niinpä pääsi rauhoittamaan mieltä. Ensin loman alkajaisiks, käytiin Pellossa mutka, juhlistamassa pikkusiskon ylppäreitä. Pari viikkoa lomaa tuli vietettyä seesteisesti rentouduttua, hedonistisella touchilla. :3 Juhannus sitten tuli vietettyä Rakkaani vanhempien mökillä, viettäen hauskaa, juoden, pelaten ja leikiten. Ihana viettää Jussi muualla kuin kaupungissa.
Tuli tutustuttua ja juteltua monien uusien ihmisten kanssa, ja nähtyä vanhojen frendien kanssa :) Elämäni parhaimpia Juhannuksia!
Kotio tullessa, ei ollu kuin pari päivää niin suunnattiin kohti Seinäjokea ja Provinssia! Ihanaa ja Mahtavaa päästä "kauas" pois omilta nurkilta, läheisimpien ihmisten kanssa: Rakkaani ja paras Ystäväni. Saavuttiin päivää ennen festareita, vanhemman pikkusyrren ja hänen kihlattunsa tykö, viettää iltaa :) Käytiin paikallisessa, Momo Catin pitämässä Stillissä nauttimassa ihania juomia ja pitkästä aikaa sai maistaa aitoa Mojitoa.
Eka Provinssipäivä meniki aika lailla kaatosateessa :D jonotettiin n. tunti(saatto olla pidempi tai lyhyempiki aika) ja siinä jonoon päästyä se sade sit kunnolla alkoki. No, päästi camping alueelle ja saatiin hyvä telttapaikka pusikoiden suojista. :3 Päivä sitte heiluttiin telttailualueella ja käytiin kaupungissa hakkee juomatarvikkeita ;)
Illasta Main stagelle ilmaantui Die Antwoord ja Muse. Loistavia esiintyjiä ja mahtava show kokonaisuudessaan! En jaksa kauheasti lopulta kirjotella, vaikka asiaa olisi useaksi päiväksi. Tämä kokemus jotenkin oli sanoinkuvaamattoman loistokas, pienistä pikku mutkasta huolimatta. Hedonismia parhaimillaan! :D Tuli tavattua monia mielenkiintoisia ihmisiä, joilta sain sinä lyhyenä aikana, niin paljon. Puhdasta euforiaa reivatessa Huoratronin tahtiin ja ottaessa osaa wall of deathiin(kyllä! Huoratronin keikalla tehtiin wall of death useampaan otteeseen). Ihanan levollinen olo halaessani Rakastani, kun Kent soittaa taustalla. Upeaa ihastella Deadmau5in dj-taitoja ja katsella Mike Pattonin lavakarismaa ja koko Faith No Moren esiintymistä, jonka jälkeen lähetään suoraan, valmiiksi uupuneina kävelemään kohti juna-asemaa. Provinssi is my Wonderland!

!!Sunnuntai 21.09.2014 15:30

Mikä ihme siinä on, kun pitää ottaa joka saatanan ruoasta ja jokaisesta tikkujäätelöstä kuva sosiaaliseen mediaan? Kyllä kaikki muutenkin tietää, että elät epäterveellisesti, eikä sen takia tarvitse joka vitun kebab/pitsa/mättöruoasta, mitä syöt, laittaa kuvaa sosiaaliseen mediaan. Ja ketä vittua edes kiinnostaa, mitä sä ahdat naamaas!? söisit edes raakoja kaktuksia. Siinä olisi edes jotain mielenkiintoa...
Pitääkö muka jokaisesta helvetin asiasta ottaa kuva ja jakaa ne, että kaikki varmasti näkevät, kuinka "onnellista" ja ihanaa elämää muka elät. Onhan se varmasti mukavaa esittää eläväsi aivan toisenlaista elämää, vain sen takia, että muut katsoisivat sinun videoblogia ja tykkäisivät kuvistasi. Onko se muka niin tärkeää? Jos on, pitää hajottaa koko ajatusmaailma ja miettiä elämän prioriteetit uusiksi. Anteeksi tämä ragetus. Olen krapulassa, vituttaa ja olen hieman rikkinäinen... Voisin hieman rauhoittua mukavan musiikin tahtiin

ensimmäinen suunniteltu mixtape!Tiistai 19.08.2014 15:08

Kaveri pyysi nauhoittaa jonkinlaisen mixtapen, että olisi jotain kuunneltavaa. Suunnittelussa meni jonkin aikaa, ja pitää miettiä viel joitakin vaihtoja ehkä uusiksi, mut ensimmäinen äänitys oli aivan ok, mitä yhden vaihdon aikana kaveri hieman häiritsi soitollaan :D Enter link URL

Vaikeata :PSunnuntai 17.08.2014 01:13

Voin sanoa, että biisilistan väsääminen mixtapeen on melko vaikeata :P biisivalinnat pitää osua kohdalle, temmot laskea, miten vaihdot tekee.. Hui kauheet.. Kaverille lupasin väsäillä jonkinlaisen mixtapen, ja tunnin sisällä saanu kasaan vain 5 biisiä, jotka sopii yhteen. Vielä on paljon tekemistä mutta enköhän saa jossain vaiheessa valmiiksi :D

Too much to doLauantai 19.07.2014 14:19

Paljon töitä, paljon ihmisiä joita nähdä ja viettää aikaa, liian vähän aikaa.. No mash-uppia tehdessä tulee värkkäiltyä myös kaikkea muutakin. Vois taas laittaa yhen mixin teidän kuultavaksi. Jotkut vaihdot meni perkeleen hyvin mut jotkut taasen melko pereseelleen :P Anyway, tässä; Enter link URL

[Ei aihetta]Torstai 03.07.2014 02:50

Jos ketään sattuu kiinnostaa kuunnella, joskus satun lähettämään broadcastia mun soitoista. :P
Enter link URL

Jee!Sunnuntai 29.06.2014 13:15

Enpä ole saanu kämpillä melkein mitään aikaiseksi, kun pyöriny melkein koko ajan controllerin edessä ja yrittäny harjoitella miksailua :3 Eli olen alkanut harjoittamaan Dj-hommia. Välineinä käytän Hercules Dj control steeliä ja Virtual Dj Pro 7:aa. kolmisen viikkoa ehtiny jonkin verran harjoitella ja ajattelin laittaa ensimmäisen tuotoksen julki netin ihmeelliseen maailmaan. Jos haluatte kuunnella ja tuomita niin antaa mennä :D Enter link URL
« Uudemmat -