IRC-Galleria

Jenkkien History Channel rupes tuuppaan viikingeistä kertovaa tv-sarjaa. Ei siis mitään dokumenttisarjaa, vaan käsikirjotettua ja näyteltyä draamaan. Melkosta näyttelyä onkin. Tuli olo niinkun olis kattonut pornoleffaa sen juonen takia. En suosittele. Kannattaa vaan kattua ne toimintakohtaukset youtubesta.

Säästä päätellen Ukkoa vitutti isosti viime yönä. Eipä jäänyt kertaan eikä kahteen kun tuli säikähettyä herreille saakka kun taivaalta rätisi sähköä maahan suurten desibelimäärien saattelemana. Tiedä sitten vaikuttiko ilmassa oleva sähkö aivoihin jotenkin jännästi, kun tuli nähtyä sellasia unia taas että jes.

Viime yönä tuli irtauduttua vaihtelun vuoksi omasta persoonasta ja oltua viaton ja puhtoinen Etelä-Amerikkalainen neito, 14-v. Asuin jossakin kolmannen maailman banaanivaltiossa ja köyhässä, kuppasessa kyläpahasessa nimeltä Toijala. Jossain kohin kylän tytöille ruvettiin pittään sitten valistusta seksuaaliasioiden tiimoilta. Yks valistuksen aiheista oli se, minkälaisten pimppirinkiä ajavien poikien kyytiin sitä saa nousta.

Pahojen poikien kyytiin ei saanu nousta koska ne todennäkösimmin ryhtyis yrittämään kaikennäköstä rietasta ja likasta mihin allekirjottaneen kaltasen, viattoman ja keskenkasvusen neitsyen mieli ja ruumis ei välttämättä vielä ole valmiita. Nää pahat pojat tunnisti aika helposti siitä että ne päristeli tuhatta ja sattaa isoäänisillä jenkkiraudoilla, melko usein Carmageddon/GTA tyyliin jalkakäytäviä pitkin ja kolistellen kumoon hodaristandit, lyhtypylväät, liikennevalot ja jalankulkijat.

Nää kiltit pojat, joiden kyytiin taasen sai nousta, oli vähän sellasia jottei niiden kyytiin kyllä kukkaan varmaan tahtois. Ne ajo kaikki jostakin syystä jollain ruosteenraiskaamilla kansanvaunun kuplamalleilla, eikä ne lahopäät oikein ees osannu. Jonnekin Toijalan ABC:lle kun piti lähtiä nii 80% varmuudella sitä päristeltiin loppuviimeksi josakin pimeillä metsäteillä ja kuski tuskanhikisenä ähisee että miten tässä nyt taas näin kävi.

Joo-o. En tiijä mitä sitä nyt tästäkään sannois. Kait sitä pittää ruveta tillaileen estrogeeniä netistä.

Meikästä tuntuu ettei mun alitajuntani nyt oikein toimi ihan niinkun pittäis. Meikä näkkee unia siinä missä muutkin, ja väistämättä aina välillä päättääpi alitajunta paahtaa äärimmäisen synkkiä ja pelottavia mielikuvia siihen unneen. Ne ei kuitenkaan liity ikinä mihinkään aikasemmin kokemaani, niinkun painajaiset vissiin ylleesä toimii. Tai niin ainakin Hollywoodin henkilöhahmojen taustoja valottava tarinankerronta mun tahtois uskovan. Usiasti ne meikän painajaiset tahtoo olla sellasia kauhuleffamaisia, misä hilluu zombeja, leffoista/peleistä tuttuja tai mielikuvituksen tyhyjästä kehittämiä hirviöitä taikka sitten ihan vaan arkisen tavallisia, tuli/teräasein varustautuneita murhamiehiä.

Ne ei vaan ikinä pelota yhtään. Yhessäkin unesa meikä oli samassa omakotitalossa jumissa jonkun limaa, mätää ja verta valuvan, jääkaappipakastimen kokosen humanoidin kanssa jolla oli puoliksi sulanut naama, suu täynnä keltasia ja kieroja torahampaita ja sormenpäissä sellaset koukkumaiset kissapedon kynnet. Meikän mielen täytti lähinnä lievä ärsyyntyminen, että milläköhän meikä tuostakin pääsis erroon ja en tiijä onko tuosta nysästä hiilikoukustakkaan asseeksi sellasta vastaan, fiskars tai moottorisaha pittäis saada mutta hitto kun se on just kaikkien puuliiteriin vievien kulkureittien tiellä. Toisessa unessa meikä pilikko kotosalla puita ja yhtäkkiä ympärille laskeutu sellanen läpipääsemätön pimeys, että vaan ~20 metrin sätteellä näki yhtään mittään. Sieltä pimeyden verhosta rupes sitten laahustaan meikää kohti örisevä epäkuollut noin kolmensadan kaverinsa kanssa. Niitä vaan tuli ja tuli. Sillonkin meikä vaan mietti että voi paska kun nuita on palijon, vähänkö mennee kauan hakata nuo kaikki ja meikä halus vaan pilikkoa nuo puut että pääsee takas konneelle ja myöhemmin saunaan.

No, nyt tuosa viime yönä meikän näki sitten unta että kaverit tuli kyllään, mutta mulla ei ollu ensimmäistäkään puhasta kahavikuppia ja tiskiaine oli loppu. Se aiheuttikin sitten sellaset hengenahdistuksen ja sydämentykytysten värittämät pelkotilat että en muista milloin oisin viimeksi unta nähessäni kokenut. Että joopa joo.

Nyt kun pittäis siivota ja muutenkin valamistautua kestitseen urpoja kavereitani on oikein sopiva hetki ryhtyä jakamaan kaikille sosiaalisen median välinpitämättömille sieluille traagista tarinaa lapsuudestani, joka juuri jostain helekkarin syystä tuli mieleen.

Perheeni asuessa Pohjanlahden harmaan helmen, eli Oulun keskustan tuntumassa sattui huoneeni olemaan äidin toistuvista siivousvaatimuksista huolimatta kuin keski-kohtalaisen ydinsodan jäljiltä, kuten kenen tahansa itseään kunnioittavan ~10v räkänokan huoneen nyt tulisi ollakin. Isoveljeni päätti syystä tahi toisesta puuttua asiaan, ja kehotti minua tottelemaan äitiäni sillä luvassa olisi palkinto. Siitä en saanut infoa, mikä se itse palkinto tulisi olemaan, mutta lupa pelata jotakin Isoveli Luukan kenties hankkimaa peliä, karkkipussi tai mikä tahansa siinä iässä mieluisalta vaikuttava palkinto silmissä kiiluen kuitenkin ryhdyin tähän äärimmäisen vastenmieliseen projektiin.

No, lopulta se huone tuli kuin tulikin siistiksi ja astelin vaatimaan palkkiotani veljeni huoneeseen, jossa tämä pelasi Fifa 99 tai Half-Lifeä tai jottain. Eihän se suostunut antamaan sitä palkintoa samantein, eikä edes tarkastanut työni tulosta. Käski vain odottamaan kunnes hän saisi tehtyä maalin tai tapettua jonkun öhkön tai mitä tahansa siihen peliin liittyvään nyt piti varrotakin. Jäin sitten siihen istumaan ja keskiverron 10-vuotiaan tunnetulla kärsivällisyydellä kyselin vähän väliä että mikä se palkinto oli, veljen lykätessä palkinnonjakotilaisuutta toistuvasti seuraavaan merkittävään tapahtumaan pelissään.

Lopulta suuri hetki kuitenkin koitti, ja veljeni ojensi kuin ohimennen tämän esineen, jonka saamiseen kaikki keskittymiskykyni ja mielenkiintoni olivat herkeämättä tiukentuneet viimeisen parin tunnin ajan. Se oli noin peukalonkynnen kokoinen, litteä, harmaa ja hieman läpikuultava pyöreäreunainen jokin. Häkeltyneenä toljotin esinettä ja kysyin mikä se on. Isoveljeni kertoi, ja vastausta seuranneisiin vaatimukseni veljeni ryhtyä käyttäytymään ja lopettaa härnäämiseni hän kuittasi vakuuttelemalla kerta toisensa jälkeen esineen olevan ihan oikeasti se palkkio mitä olin varronnut.

Se saatanan palkinto oli "steariinista muotoiltu nenä." Kait se vähän näytti nenältä jos sitä katsoi oikeassa kulmassa. Älkää luottako sisaruksiinne.