IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Back to lifeSunnuntai 02.08.2009 18:29

Pakkopullan pitäisi olla ohi, paitsi, että äiti suunnittelee mukamas jotain matkaa "vielä kun sillä on lomaa"... Joo. Sitten en taaskaan pääse WCS-asuun käsiksi. Hitto. Mutta peruukit olen katsonut, koreografiaa on paperilla (tosin se on kaikista raaimmassa muodossa) ja jotain pientä olen saanut alkuun.

Näin muuten taas oudon unen. Oli lukiossani, joka ei kyllä siinä juurikaan muistuttanut todellista, mutta kuitenkin. Sitten yhtäkkiä siinä on joku tyttö, joka levittää polttoainetta kaikkien huoneessa olevien ympärille ja käytäville. "Jos liikahdatkaan, sytän tämän tuleen" Sitten siihen tulee poika, joka on ilmeisesti tämän tytön rikoskumppani ja sytyttää, kuin sytyttääkin käytävän tuleen. Hyppään äkkiä ympärilleni levitetyn bensavanan ylitse, ennen kuin liekit ovat liian suuria. Pääsen pakoon ja tässä välissä tapahtuu paljon asioita, joita en muista. Koko jutussa on mukana paljon enemmänkin ihmisiä, opiskelijoita, jotka vaan yrittää tappaa lukiolaisiani. Pian törmään taas johonkin toiseen tyttöön, jolla onkin tällä kertaa puukko. Pääsen tältäkin karkuun, mutta viilsi minua sillä kuitenkin syvään, en edes tiedä minne. Pian näen isäni, joka tulee jostain huoneesta täysin tietämättömänä ja huudan "Varo, juokse! Juokse pois!", tai jotain tuon tapaista. Tyttö pistää puukon isän rintaan, joka kaatuu tajuttomana/kuolleena lattialle. Minä pääsen jotenkin ulos rakennuksesta ja kysele koko ajan ihmisiltä, että joko poliisi on tullut. Ilmeisesti olin koko ajan siihen asti vollottanut ja vollottanut. Vollotin lisää ainoana ihmisenä, kun joku poliisisetä tuli puhumaan. Luulin kaikenlisäksi, että olin ainoa, joka selvisi. Luulin, että siskonikin oli kuollut, joka jostain syystä paikalla, mutta ilmestyikin jossain välissä ihan elämänsä voimissa pihaan. Tajusin jossain vaiheessa, että se, mitä tapahtui oli kymmenen kertaa kamalampaa, kuin ne aiemmat kouluampumiset, mitä ollaan tässä parin vuoden sisällä jouduttu kohtaamaan. En tiedä, mutta minusta tuntui, että olisin itkenyt oikeastikin. Luulin unen olevan täyttä totta ja olin ihan shokissa siinä unessa. Oli outoa herätä ja muistaa, että makaa omassa sängyssä, asiat onnellisella laidalla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.