IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

MuistipalloTiistai 28.08.2012 01:58

Tänään oli todella outo olo, sellainen häiritsevä, niin kuin olisi unohtanut taas jotain, eikä vain muista mitä.

Noh, tajusin ihan äsken, mitä tuli unohdettua. Uni.

Viime yönä tuli nähtyä unta, että näin kaikkien ihmisten aurat. Tai oikeastaan, en nähnyt mitään auroja ollenkaan, ja se hiukan harmitti. Sen sijaan näin ihmisten sädekehät. Joillakin ne olivat hieman kehittyneemmät kuin toisilla. Omani oli yksi säälittävä pienenkokoinen kehä, joka ei erottunut juuri muuten kuin kirkkaana pienenä pisteenä pääni päällä. Olin aika pettynyt. Olin turhautunut siihen, että kaiken itseni etsimisen jälkeen elämässäni sädekehäni oli yksi pieni pieru. Tosin hereillä ollessa helpointa olisi kuvailla sen kehän olleen vähän niin kuin tähti.

Freud?

Vähänkö olisi muuten jännää olla tuollainen kyky oikeasti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.