IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Muutaman päivän ompelutrippiTorstai 01.04.2010 01:06

Lähden siis huomenna Emilialle ja toteutamme yhdessä hänelle cossin Bakaconiin, vaikka suurin osa ompelusta ainakin taitaa jäädä minun kontolleni. Täytyy pakata ompelukone ja vaikka mitä tarvikkeita, kuten puukko, maaleja, hiekkapaperia, liimaa, purjerenkaita...

Mukaan tarttuu myös pari leffaa.

Kyseinen asu on siis salaisuus, samoin on hänen parinsa hahmo, joka olen siis minä o/ On muuten minulle sarjassa omaperäinen hahmoparivaljakko, en yleensä ihan tämän tyylistä cossailisi. Ne ovat elokuvahahmoja, eikä ole koko pariakaan cossattu Suomessa tai muualla maailmassa liiemmin. Ja tunnettuja ovat.

On viikko lomaa koulusta koeviikon + pääsiäisloman + viikonlopun ansiosta. Sen aikana ehtii oikein mahtavasti saamaan homman aikaan. Omaan cossiin meneekin sitten aika hyvin loppuaika ennen Bakaa. En ole kertonut äidille, että teen Bakaan taas uuden cossin.... >D Noh, onneksi saan pian palkan. Pysykööt salaisuutena niin kauan, kunnes saan sen tarpeeksi pitkälle, eikä äiti voi tulla väliin sanomaan enää mitään siinä vaiheessa.

I've been missing you Jack WhiteKeskiviikko 31.03.2010 00:46

Ahh. The White Stripes. Lukeutuu lemppari musiikkiini. "The Hardest Button to Button"ia läppärin kaiuttimista.

Suck it.Tiistai 30.03.2010 21:56

JJEeeee. Cossit päätetty Bakaan.Maanantai 29.03.2010 15:21

Päätimme siis toteuttaa suunnitellun paricossin sunnutaille, joka on salaisuus. Fanitytöt kimppuumme hyökkäävät. Minkäs sille voi. Mutta hauskaa siitä tulee. Ja saan ahertaa niskalimassa Emilian asun kanssa. Ja omani. D< Mutta en aloita tänään. En vielä.

Ja lauantaina Madam Red! o7 Me likes it. Pitää tosiaan tehdä hattu ja kengät ja turkis sitä varten myös.

: DLauantai 27.03.2010 01:18

Tomppa käski piirtämään itsensä tyttönä. No tein työtä käskettyä. Hassu juttu, en ole koskaan aiemmin piirtänyt Paintilla mitään. Ei ole edes piirtopöytää. Lopputulos on siedettävä näihin olosuhteisiin nähden : DDD

[Ei aihetta]Torstai 25.03.2010 23:32

TEE TÄMÄ TAI PERJANTAISI MENEE PÄIN PERSETTÄ !
Varattu vai sinkku ? - sinkku
Miksi ? - Siksi.
Oletko ihastunut ? - Tjaa. Maybe?
Oletko koskaan antanut pusua tai suudellut ketään joka alkaa
J :llä ? - En.
Entä S : llä ? - En.
tai M : llä ? - Olen.
Oletko koskaan suudellut tyttöä ? - Olen.
Entä poikaa ? - En. Tai no lasketaanko Benjamin, kun olin 7v.?
Viimeisin mokailusi? - No olin tänään vähän nolo taas koulussa vaihteeksi.
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä ? - Kai, mutta ei nyt tule ainakaan mitään mieleen.
Onko sinulla parasta ystävää ? - Ei.
Missä hän on nyt ? - .....

Vittu.Torstai 25.03.2010 14:43

En pysty siihen...... Mitä ei voi saada, en myöskään halua. Se on minun nyrkkisääntöni ollut jo pitkään kaikkeen. Lopetan ajattelun ja suuntaan katseeni jonnekin muualle. Tiedän, että se tykkää siitä yhdestä toisesta. Tiedän vain. Näin se sattuu vähemmän.



Jacqueline was seventeen, workin' in a factory.

Ajan kuluksi itsekritiikkiäKeskiviikko 24.03.2010 15:47

No niin. Voisin laitta listaa, mihin osiin en ollut oikein tyytyväinen ja miten aion ehkä parantaa Sweeney Toddissa:
  • Peruukki: Se on aika muhkea. I don't like it.
  • Housut: Pidemmät, perseestä istuvammat, parempaa kangasta, raidat mahdollisesti itse tikatut tai maalatut. Sivusaumoista raidat olisivat voineet osua paremmin kohdalleen.
  • Huivi: Pidempi, oikeanlaisesta kuidusta, oikeanlainen neulos.
  • Meikki: Tummempi, poskienvarjostuksia entisestään korostettu, samoin silmiä. Poskipäihin ja leukaan 3D efekti.
  • Liivi: Pidempi, tasaisempi patina, isompi selkäosa ja neutraalinväriset purjerenkaat. Nauhoitus mokkanauhaa. Selkäosa myös pellavaa.
  • Minä: No voisi laihduttaa, ilmeet ja asennot hartaammin opetellut.
  • Paita: suuremmat hihat, uusi kaulus. Vanhan paidan voisi käyttää veriseen versioon joskus tulevaisuudessa. Materiaalina 100% pellava, ei pellavaviskoosi.
  • Kynsikkäät: Etsin jostain oikeanlaisen neuloksen ohjeet ja teen sen mukaan. Varret pidemmät.
  • Veitset: Koko homma uudelleen.
  • Napit: Voisi kyllä tehdä uudet, litteät.

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.03.2010 15:24

Prksklklaskleklketalk. Oon ihan varma, että se tykkää yhdestä toisesta. Ette edes tiedä kuinka ottaa päähän.
Tämä ei ole varmaa, mutta erittäin potentiaaliset hahmot, jotka olisivat siis elokuvasta, eikä kyseessä olisi tällä kertaa Deppiä.

Tekisin molemmat asut meille kahdelle. Minulla vain housut, pikkutakki ja viitta, kaverille lähinnä takki ja jalkoihin sellaiset koristeet. Olisi kyllä kiva tehdä ensimmäinen paricosplay elämässäni. Kerran olen ollut ryhmässä. Kuinkahan taas käy ajan kanssa... Noh, onneksi ei ole proppeja.

Sitten lauantaiksi pitää korjata Madam Rediä, tehdä hattu, turkis ja kengät. Että aika iso homma kuitenkin taas. Mutta en siis ole tulossa enää coneihin ennen Traconia, että ihan kohtuullista sinänsä. Aion kuluttaa kaiken ja energiani ja rahani sitten Jack Sparrowhin. Yritän tehdä siitä parhaan ikinä, vaikka rima onkin hyvin korkealla. Tiedän sen. Mutta paras Suomessa siitä tulee ihan helposti.