IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

...Keskiviikko 20.07.2011 23:01

*repii kuulokkeet korvistaan*

Erehdyin katsomaan cosplayvideoita..... Ja Hetalia. Se vain on jotain, mitä en aikuisten oikeasti kestä. Se ei ole muotivillitys-en-kestä, vaan se on oikeasti aika raivostuttavaa. Varsinkin sen määrä.

Oikeasti piti tulla hyppimään tänne vihreille niityille, jossa kasvaa sateenkaaria kertomaan sellaisia uutisia, että minua kovasti huvittaisi tehdä tällä hetkellä HMMMM--- ainakin kolmea isoa tiettyä cosplaypukua, joista yhtä Traconiin, sitten yksi johonkin, vaikka Desucon Frostbiteen jaaaaa yksi sitten sinne oikeaan Desuun. Kaksi näistä tosiaan on jo aika hyvässä vaiheessa, kun ottaa huomioon, että niitä olen työstellyt aikoinaan molempia kuukauden tai pari. Ja nyt tuo Lulu voisi vaikka valmistuakin ajoissa. Koska muutamat jutut tuosta puvusta olivat aika pfft edelleenkin verrattuna siihen ihka ensimmäiseen versioon, menee koko alaosan kangas uusintaan (huonekalusametti ei käyttäytynytkään yhtä maagisella tavalla kuin sen piti. Mutta se melkein onnistui, MELKEIN.) ja helmakoristeiden maalaus menee aikas rajulla kädellä uusiksi, vaikka ihan okei nyt olikin niihin ei-kiirehdittyihin-kohtiin asti. Ja Moogle. Tarvitsen oikeasti jonkun venyvämmän kankaan, joka on oikeaa väriä ja niin edelleen. Fleeceä ei saa oikean värisenä (eikä näköisenä), ja huonekalumokka taas vaatisi niin miljoona muotosaumaa, että lopputulos ei näyttäisi hyvältä. Ei kiva. Ei kiva. Okei puheripuli ajatustenvirtana. Ei hyvä sekään. Koska ketään ei kiinnosta. Ja samaa höpötystä on tämä taas kerran. BD'





MUTMUTMUTTA HALUAN VIHDOIN TEHDÄ SEN Youjiron näin ööööööh vaivaisen kahden vuoden suunnittelun jälkeen! Koska siitä voisi tulla todella siiiiiisti puku. Ja kaikkea sitä. Ja esitys kyseisellä hahmolla himottaa edelleen.

Niin, ja haluan huonekasvin ja kivat verhot sitten Ikaalisiin.

Pakko ihkuttaaTiistai 19.07.2011 22:50



Soundtrackfriikki on soundtrackfriikki.

Windyltä kopsasinTiistai 19.07.2011 18:56

× 10 faktaa
01. Syntymäpaikka: Tre
02. Hiusten väri: Tällä hetkellä hyvin tumman ruskea.
03. Hiustyyli : Vallaton leukapolkka ja otsis.
04. Lävistykset: Korvissa.
05. Silmien väri: Siniharmaa.
06. Kengän koko: 41-42
07. Mieliala: Aika heikko ollut jo pitkään.
08. Tuoksu: Avril Lavignen Forbidden Rose tuoksuttaa paitaani.
09. Pituus: Noin 170cm
10. Oikea vai vasen: Oikea.

× 10 asiaa rakkauselämästäsi
01. Oletko nyt rakastunut: No rakastunut en.
02. Uskotko rakkauteen: En ole täysin varma asiasta.
03. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: En.
04. Toivoisitko sitä: Ehhhhh. 8'''D What's the point with this question?!
05. Onko kukaan särkenyt sinun sydäntäsi: On, monikin.
06. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: Varmaankin.
07. Oletko koskaan ollut rakastunut/ihastunut johonkuhun, mutta et ole kertonut tälle: Joka pirun kerta.
08. Pelkäätkö sitoutumista: En tietääkseni.
09. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: Eip.
10. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä: Nah..

× 10 sitä sun tätä
01. Rakkaus vai raha: Riippuu, kumpaa tarvitsee enemmän.
02. Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri: Absolutismi.
03. Pääsiäinen vai syntymäpäivä: No syntymäpäivä herran jesta.
04. Yhden yön-juttu vai suhde: Suhde.
05. TV vai internet: Internet.
06. Pepsi vai Cola: Cola.
07. Musiikki vai opettajan pälätys: Hyvä musiikki. Mielenkiintoinen opetus. Vaikea sanoa.
08. Värilliset vai mustavalkokuvat: Jotain siltä väliltä.
10. Mese vai sähköposti: Mese.

× 10 oletko koskaan
01. Oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos: En, enkä sen kummemmin hiippailekaan.
02. Oletko koskaan käynyt naku-uinnilla: Mökillä.
03. Oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut: Hävennyt kyllä, katunut en.
04. Oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä: En, eikä kiinnosta.
06. Oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana: En. Puoli litraa on kyllä mennyt.
07. Oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu: No joo.
08. Oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa: Silmät ne kostuvat, mutta itkenyt en ole.
09. Oletko koskaan karannut kotoa: En.
10. Oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi: Harvemmin.

× 10 muuta
01. Kaipaatko jotakuta tällä hetkellä: En varsinaisesti. Ehkä vähän kaikkia ja en ketään.
02. Oletko iloinen: No iloinen en.
03. Puhutko kenenkään kanssa: No en.
04. Oletko tylsistynyt: ERITTÄIN.
05. Oletko saksalainen: No en.
06. Oletko venäläinen: Nope.
07. Oletko koulussa: Pian alkaa.
08. Oletko kynttilöiden polttaja: Silloin kun innostun.
09. Oletko viisas: Itsekehu haisee, mutta mielestäni kyllä toisinaan olen.
10. Oletko hyvä laulamaan: Sellainen aika tavallinen.

ole oma itsesi
∞ mikä on olo ? ► Tylsää, kyrsii ja ottaa päähän.
∞ milloin itkit viimeksi ? ► Ennen EC-karsintaa, koska failure.
∞ mitä olet tehnyt tänään ? ► Datannut ja antanut Napsulle ruokaa.
∞ mikä on nimesi ? ► Henniina se taisi olla.
∞ pidätkö siitä ? ► Kyllähän se menee.

tuttavat tulevat ja menevät, mutta ystävyys on ikuista
∞ onko sinulla parasta ystävää ? ► Ei.
∞ kuka on paras miespuolinen ystäväsi ? ► Noooo noloahan se on sanoa, mutta varmaan Riku. On. Oli?
∞ onko sinulla paljon kavereita ? ► Emt.
∞ rakastatko ketään ? ► No kiintynyt varmaan olen.
∞ rakastaako sinua kukaan ? ► Kumpa niin olisikin.
∞ haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt ? ► Enpäs tiedä.
∞ seurusteletko ? ► No duh. En.

totuutten voi ymmärtää, kuinka kukaan voi haluta muuta kuin a∞ kuunteletko tällä hetkellä musiikkia ? ► Mitä tulee Simssissä radiosta.
∞ mitä sinulla on päälläsi ? ► Alusvaatteet ja pitkähihainen raitapaita.
∞ haluaisitko muuttaa jotain menneisyydestäsi ? ► En nyt menneisyydestä tiedä. Nykyisyyttä voisin kyllä haluta muuttaa.
∞ haluaisitko elää jonkun päivän uudelleen ? ► Ehkä jonkun tunteen, mutta en ehkä päivää.
∞ oletko koskaan miettinyt, kuka on elämäsi tärkein henkilö ? ► En. Koska yksi sellainen on jo haudan takana.
∞ ketä viimeksi pussasit ? ► Kissaa.
∞ kenen vieressä viimeksi nukuit ? ► Kissan. BD
∞ kenelle kerroit viimeksi murheistasi ? ► En kyllä muista, mutta Milla se varmaan on.
∞ kenen kanssa viimeksi tekstasit ? ► Iinan.
∞ kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? ► Iina varmaan hänkin.
∞ kenen kanssa sinulla on parhaat muistosi ? ► En kyllä muista mitään muistoja. Ehehhehehe. Joo. Angsti.
∞ kenet haluaisit tällä hetkellä nähdä ? ► Conkansan.
∞ kenen kanssa viimeksi nauroit ? ► Meluporukan.
∞ kenelle pystyt kertomaan kaikki murheesi ? ► Itselleni.

hymyile ja koko maailma pitää sinua idioottina∞ pidätkö itseäsi viisaana ? ► Vastasin.
∞ meneekö sinulla kauan tajuta asioita ? ► MENEE.
∞ nauratko enemmän kuin itket ? ► Todellakin. Kummankaan substanssin aitoudesta en sitten kyllä tiedä.
∞ kerro tähän joku asia, mikä naurattaa sinua aina kun muistelet sitä ? ► Joelin läskinnielaisu.
∞ jos saisit päättää, olisitko tyttö vai poika ? ► Mahdotonta vastata.
∞ osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa ? ► Joskus.
∞ mitä aiot tehdä tämän jälkeen ? ► Jatkaa Simssin pelaamista, siivota ja ehkä leipoa jotain kivaa. Jos on mistä leipoa ja jos nyt sitten tänään edes mikään huvittaa.

ProgressTorstai 14.07.2011 21:36

RYOGA HIBIKI
[x]paita
[x]housut
[x]huivi
[x]peruukki
[x]kengät
[ ]reppu
[/]varjo
[x]narut
[ ]harsomista


SALACOSSI XXXX
[x]kovat härpäkkeet I
[ ]huiskajutut
[ ]tukijuttu/pohja
[ ]kangas
[/]kovat härpäkkeet II
[ ]kasa möhkäleitä
[ ]pötkylä I
[ ]pötkylä II
[ ]maalaus osa I
[ ]maalaus osa II
[ ]naru
[ ]kasaaminen


Ryoga on melko hyvällä mallilla tosin nyt on sanottava, että kyseinen puku ei ole todellakaan laadukas..... Se kestää ehkä kaukaa katsomista, mutta eiiiii läheltä katsomista minun kriteereilläni. Vielä reppu tehtävänä ja sitten loput conissa, jonne Milla tuo varjon ja minä harson pari juttua kiinni pukuun... Plus ehkä piirrän kartan. Jos. Reppu pitäisi täällä kotona vielä tehdä.... Taitaa mennä sen suhteen all-nighteriksi, koskaaaa muut odottavat, että teen sen ja noh, teenpä nyt sitten. Ihan puuvillaa ja täytän sen vaatteillani ja taskut tyllillä ja vanulla. Jos menee paniikiksi, jätän sen pois.

"Salacossin" tehtävälista on aika viihdyttävä, varmasti. Sen lisäksi se näyttää myös uhkaavan tyhjältä. Huomenna olisi lähtö kotoa puoli seitsemän maissa, jos saan kyydin, muuten aikaisemmin. Vaikka paljon onkin tehtävää, ei tämä nyt jää siihen vaiheeseen, että joutuisin jättämään puvun pois. Hotellissa todennäköisesti suoritan vielä tuon möhkyläkasan maalaamista. Lopputulos ei liene minua tyydyttävä kaiken suhteen, mutta tässä onkin niin pajon yksityiskohtaa siellä sun täällä, että ne suorittavat eeppisen harhautusliikkeen, eikä kauhean moni välttämättä tajua puutteita joissain kohdin laatua. BD

Ei kuin takaisin hommiin.

I can handle itTorstai 14.07.2011 16:52

\o/ Ja minulle on varattu huone solukolmiosta. En välitä mitä sakkia siellä naapurissa, saanpahan halvalla kämpän!

Tässä Ryoga valmistuu päivän mittaan ja teen tuohon naurettavaan lisäprojektiini silkkivärjäystä sulille jaaaaaa muotoilen pikkuhärpäkkeitä ja koristelen kankaan, eli teen kaiken tänään, mitä huomenna en ehdi.

Mutta hei jes, pääsen muuttamaan. o/ (Tarkistin myös hermoparkojeni vuoksi, oliko opiskelupaikkani hyväksyminen mennyt perille). Melkein kaikki taakka jossain muualla kuin minun sisälläni juuri nyt. :)

Hiljaa, tollo.Keskiviikko 13.07.2011 23:28

En pystykään pitämään suutani sittenkään kunnolla kiinni lauantain puvustani. Tai pidänhän minä. Ainoastaan NÄYTÄN teille. Jotkut arvaavat, jotkut eivät.



Joo kuvalaatu raiskaa.

ToivoKeskiviikko 13.07.2011 14:16

Eilen asiat menivät hyvin pitkälle päin puuta, mutta lopulta kasasin itseni, enkä odottanut, että äitini antaisi siihen luvan. Mainitsematta taisi jäädä, että äitini kielsi siis minua tulemasta Animeconiin ja tekemästä pukuani (taas vaihteeksi), jotta saisi hyväksikäyttää minua mm. rakennushommissa. Päätin kuitenkin, että olenhan minä täysi-ikäinen ja minulla on oikeus päättää kohtalostani ja onnellisuudestani.

Suunnitelmiini tuli myös öööööööööh... lievästi eeppinen muutos, eli paikalla ei nähdäkään Amélieta. Te sitten tunnistatte minut ihan itse tämän uuden suunnitelman mukaan, eli olkaa hyvä vain. :3

Majoitus on hoitunut ja kyytikin on hanskassa. Eli hommat reilassa näin niin kuin tällä hetkellä.

Saatanan marttyyri olen minäTiistai 12.07.2011 16:23

VITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTUVITTU.



Minkä takia kaiken on aina pakko mennä päin helvettiä? Minkä takia minulla on pakko olla näin PASKAPASKAPASKA äiti? MIKSIMIKSIMIKSIMIKSI?

Puhuin juuri puhelimessa kyseisen henkilön kanssa. Selitin, että ellen saa kokea edes pientä onnistumista, edes sen puvun valmistumisen kautta, masennun oikeasti, ellen oikeasti jo ole. Ja saatoin mainita, että jos vielä samaan malliin jatkuu, niin aika moni ihminen olisi minun kohdallani varmaan jo tehnyt itsarin. Äiti nauroi minulle. En tunne ketään noin kylmää ihmistä, joka nauttii toisten elämien pilaamisesta näin. Vaikka olen dramaattinen ja joskus tieten tahtoen asetun marttyyrin asemaan, miten tällaista asiaa ei voi ottaa vakavasti, koska minä tarkoitin sitä?

Mietin tuossa lähinnä filosofisesti, että paranisiko asiat, jos vain katoaisin jonnekkin maailmalle, eikä kukaan enää kuulisi minusta koskaan.

Elämässäni on noin kaksi asiaa, jotka tekevät minusta joko onnellisen tai äärimmäisen onnettoman. Juuri nyt kaikki on täysin päin helvettiä. Cosplayhan on niistä se toinen. Ja toinen taas on sellainen asia, jonka koen ääneen sanottuna sellaiseksi kirosanaksi, etten aio nyt todeta sitä. Toiset taas nauttisivat siitä. Mutta voin kertoa sen, että tähän aika paskaan olotilaani vaikuttaa syvästi myös eilisen tapahtumat ja ajatukseni. En ole varma, kuinka kauan kestän tällaista enää.

Minulla ei ole mitään.

Paras ystäväni saattaa ollakin myös tämä blogi, kasa pikseleitä, koska en minä pystyisi kasvotusten kertomaan näistä asioista kellekään, koska vihaan itkemistä tuntemattomien seurassa. Vihaan sitä myös yksin ihan tarpeeksi.

Spämmin'&Trollin'Maanantai 11.07.2011 18:38

Herpderp




Mutkunmutkun katoin, että sopiiko tukka mulle ja sitten innostuin vähän....

Taas niin tätäMaanantai 11.07.2011 15:59

Animecon on tässä aiiivan nurkan takana. Pieni puku, silti tekemistä riittäisi ja äiti aaargh haluaisi pistää minut taloon töihin, jonne en muuta. >8DDDDDD Eikä ole majapaikka vieläkään tiedossa. Jos kaiken kanssa käy yhtä blergh kuin vaikuttaisi, niin en tule ollenkaan, koska Acon on aika meh muutenkin. Muita pieleen meneviä asioita A) musta kangas on hukassa B) silitysrauta on hukassa C) peruukki on hukassa D) motivaatio on hukassa.

Noh, koska tehtävälistoja en ole tässä pitkään aikaan tosissani harrastanut, koska kiire, niin voisihan sellaisen aloittaa vaikka tähän....


RYOGA HIBIKI
[ ]paita
[ ]housut
[ ]huivi
[ ]peruukki
[ ]kengät
[ ]reppu
[ ]varjo
[ ]kartta

AMÉLIE POULAIN
(suunnitelman B mukaan)
[ ]villatakki
[ ]pilkut hameeseen
[ ]toppi
[ ]kengät
[ ]hiukset