IRC-Galleria

Emie

Emie

rakastaa rakkautta ja halaa hulluja

...Tiistai 03.11.2009 13:50

Musta nahkasohva liimasi tytön reidet kiinni toisiinsa.
Television pimeästä ruudusta heijastuva hahmo näytti etäisesti androidimaiselta pojalta. Banaanikärpäset kiertelivät ruuantähteitä ja likaiset astiat olivat valloittaneet olohuoneen. Tupakanhimo kasvoi kasvamistaan, asunnossa ei ollut lainkaan nikotiinivalmisteita.
Syvä huokaus.
Onneksi olen rakastunut, muuten olisin varmaan vähän ahdistunut, ajatteli sankarittaremme.
Päivä oli alkanut upeasti, usein puoleen päivään (ja sen ohi) nukkuva E oli tänään noussut ylös jo yhdeksän jälkeen. Puhelin soi kello 08:40. Soittaja oli isä, joka kertoi tulevansa Suomeen kahdestoista päivä tätä kuuta. Kannattaisi siis kuulemma olla Jyväskylässä silloin. E ei ollut varma aikooko olla. Suunnitelmissa oli ollut reissu Jyväskylään, mutta melkein viikkoa ennen kyseistä ajankohtaa.
Gogol Bordello kajahteli kaiuttimista kun E alkoi metsästää tupakkaa taas kerran.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.