IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

That's why I'm over here.Torstai 10.09.2009 02:03

[Ei aihetta]Perjantai 05.12.2008 01:45



Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.

[Ei aihetta]Tiistai 12.02.2008 01:26

Et ehkä usko, mutta tässä on 100 % totta:

[01] Ainakin 2 henkilöä maailmassa rakastaa sinua niin paljon, että olisi valmis kuolemaan puolestasi.

[02] Ainakin 15 henkilöä rakastaa sinua jollakin tavoin.

[03] Ainoa syy siihen, että joku vihaa sinua on, että hän haluaisi olla juuri sellainen kuin sinä.

[04] Hymy sinulta voi antaa onnen kenelle tahansa, vaikka hän ei tuntisi sinua.

[05] Joka ilta joku ajattelee sinua ennen nukahtamistaan.

[06] Sinä merkitset kaikkea jollekin.

[07] Sinä olet erikoinen ja ainutlaatuinen.

[08] Joku, jonka olemassaoloa et edes tiedä, rakastaa sinua.

[09] Kun teet elämäsi pahimman virheen, tuo se jotain hyvää tullessaan.

[10] Kun luulet koko maailman kääntäneen selkänsä sinulle, katso vielä kerran: se oletkin luultavasti sinä, joka olet kääntänyt selkäsi maailmalle.

[11] Kun luulet, ettei sinulla ole pienintäkään mahdollisuutta saada haluamaasi, et saakaan. Mutta jos uskot itseesi, ennemmin tai myöhemmin, saat haluamasi.

[12] Muista kaikki saamasi kohteliaisuudet, älä inhottavia vihjailuja.

[13] Kerro aina ihmisille, mitä heistä pidät. Voit itse paljon paremmin, kun he tietävät.

[14] Jos sinulla on aivan ihmeellinen ystävä, anna hänen tietää se.

Laita tämä omaan päiväkirjaasi.
Kun teet sen, valaiset näiden henkilöiden päivää ja ehkä muutat
hänen katsomustaan parempaan elämään.

muistoja <3Tiistai 09.01.2007 00:34

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.<3

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.04.2006 15:41

Jos jonain päivänä

tuntuu siltä, että
itkettää... soita
minulle. En lupaa, että
saan sinut nauramaan, mutta
voin itkeä
kanssasi.

Jos jonain päivänä

tuntuu siltä, että
juoksisit karkuun, älä
epäröi
soittaa minulle. En lupaa
pyytää sinua pysähtymään,
mutta voin
juosta
kanssasi.

Jos jonain

päivänä et halua kuunnella
ketään, soita minulle.
Lupaan olla
vierelläsi. Ja lupaan olla
todella hiljaa.

Mutta

jos jonain päivänä soitat?
ja en vastaa... tule
nopeasti
tapaamaan minua, ehkä
tarvitsen sinua.
Jos joskus
en huomannut sinua... olen
pahoillani. Jos joskus
ajattelin
olevani isompi ja parempi
kuin sinä, anna anteeksi.

Minä pidän sinusta, älä
koskaan unohda
sitä. Huonojen ja hyvien
aikojen jälkeen, olen aina
täällä sinulle. Olen
pahoillani
väärästä mitä ikinä olen
tehnyt.


Kirjoitan, jos huomista ei
koskaan tulisikaan?

Entä jos en koskaan
pystyisi sanomaan hyvästi
tai antamaan
sinulle ison halauksen?
Entä jos en ikinä voisi
sanoa olen pahoillani ja
pidän sinusta?

Jos huomista ei koskaan
tulisikaan?
« Uudemmat - Vanhemmat »