IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Sanojen voimastaPerjantai 29.03.2013 17:53

Olen useinkin kiinnittänyt huomioni, kun eri lehtien sivuilla on uutisoitu lapsiin ja nuoriin kohdistuneista väkivalta- ja seksuaaliväkivaltarikoksista ja useimmiten juuri niiden tuomioista. Ihan siellä lehden kommenttiosiossa varsinkin rehottaa jos minkämoista äärimmäistä mielipidettä ja toki trollipeikotkin siellä villiintyy, mutta myös ihan omien fb-kavereiden olen huomannut kommentoivan sitä, miten tämän sarjan rikoksen kokoneen lapsen elämä on tuollta teolla pilattu. Ymmärrän sen ajatuksen, ja sen, että ajatuskin sen taustalla on todennäköisesti hyvä - mutta pelkään, että se voimistaa entisestään uskomuksia, ettei hirveistä asioista voi selviytyä, kyetä jonain päivänä kokemaan hyvää oloa, elämäänasä arvokkaaksi, itseään hyvinvoinnin arvoiseksi. Hirvittävän tapahtuman jälkeen voi tuntua siltä, että toinen on pilannut elämän, ja se on oikeutettu tunne. Uhrilla on oikeus kokea niin, ja syyttää tekijää elämänsä pilaamisesta. MUtta ajattelen, että joskus on myös aika päästää irti tuosta ajatuksesta, että elämä on pilalla, hankkia ja ottaa vastaan apua, ympäröidä itseään hyvillä asioilla, hoidettava itseään ja lopetettava itsensä kaltoinkohtelu - jokainen ihminen on sen ansainnut, eikä kukaan ole ansainnut sitä kärsimystä ja elämän hukkaan heittämistä, mitä tapahtuu jos loppuelämäkseen päättää uskoa elämänsä olevan pilalla ja kenties ennenaikaisesti sen päättää.



En kiistä, etteikö seksuaalisen riiston tai "normaalin" pahoinpitelyn kohteeksi joutuminen olisi traumaattista, sillä tiedän kyllä sen olevan sitä. Se jättää loppuelämän säilyvät jäljet, jotka voivat alkaa vuosienkin terapian jälkeen kipuilemaan. Traumamuistot voivat tulla pintaan elämän kriisien aikana, seurustelu, parisuhde, raskaus, lapsen syntymä, lapsen kasvaminen, muu uupuminen - hyvin moni asia voi laukaista trauman taas aktiiviseksi. Silti, vaikka kyse on vakavasta, paljon kipua tuottavista asioista, toivoisin, että voitaisiin enempi suoda myötätuntoa ja kannustusta, kuin lannistaa jo lannistettua. Tai oikeastaan juuri sen vuoksi toivoisin, että jokainen meistä voisi yrittää olla kannustavempi, ja luoda enempi ilmapiiriä, jossa ihmisen hyvinvointiin ja selviytymiseen uskotaan. Sen ääneen sanominen/kirjoittaminen että on taas lapsen loppuelämäkin pilattu vahvistetaan myös rikollisen tekoja, niitä, mitä meistä jokainen tuomitsee vääriksi. Yritetäänkö yhdessä luoda maailmaa, jossa ihmiset voisivat lannistamisen sijaan vahvistaa toisen uskoa selviytymiseen ja ehkä jopa olla niitä majakoita, joista loistaa pimeässä kulkevalle laivalle valoa?
« Uudemmat - Vanhemmat »