IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Taas Siilinjärvellä (mut vain hetkeks)Keskiviikko 16.06.2010 15:10

Palasin just Rautavaaralta, olen ollut Siilinjärvellä tätä kirjoittaessa noin tunnin ja 34 minuuttia! :D

Mukava työleiriloma ollut tähän mennessä.. Tai siis ihan oikeasti nautin jollain oudolla tapaa työn tekemisestä ja kaikenlaisesta puuhastelusta, on kiva nähdä sitten lopuksi mitä on saanut aikaan.

Tädin kaa tehtiin viikko sitten keskiviikkona kaksi pientä pottupenkkiä sinne (voi kuulostaa vähältä mutta nähden siihen että kaikki ruoho pellolta piti ns kääriä matoksi / avata, sitte poistaa maasta kaikki juuret ja kivet ja kääntää se vaikka kuinka mointa kertaa) ja sen lisäksi tein sinne jo kolmannen (ja viimeisen siihen kohtaan) kukkapenkkini, vaikka toinenkin on vielä keskeneräinen. Penkki kolmosessa on tällä hetkellä istutettuna jotain pientä sinikukkaista härpäkettä ja narsisseja tietyin väliajoin. ;P

Hee ja raivasin myös metsää :D Revin paljain käsin irti useita kymmeniä pajuja (ja kiitos sen oikean käden keskari on vereslihalla) ja kaadoin pari pienempikokoista koivua. :D Istutin kirsikkapuita!

Sen lisäks pelasin läpi Super Mario Bros 3:n serkun Wiillä ja oon nyt pro Wii sports resortin keilauksessa, jousiammunnassa ja tulen vielä olemaan pöytätenniksessäki!

LOL pistäkääpä paremmaks runkut :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.