IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Äänestä heitäTorstai 12.01.2012 22:18

Annan tukeni presidentinvaaleissa kolmelle ehdokkaalle. Vaikka presidentin valta kapenee jälleen kerran uuden aloittaessa toimintansa ensi maaliskuussa, on presidentti (etenkin nyt) arvojohtaja, joka voi mielipiteillään ja toiminnallaan vaikuttaa kansan syviin riveihin.

The ErQ's List

2. Pekka Haavisto (pääsuosikkini)

Rakentava, sovinnollinen Haavisto on yllättänyt positiivisesti pärjäämällä erinomaisesti vaalitenteissä - siinä missä muut ovat hermostuneet, on hän pysynyt asiallisena ja rakentavana. Haavisto on tehnyt hienon eron muihin vihreisiin ja halunnut "perussuomalaisten vastavoimaisuuden" sijasta toimia sillanrakentajana puolueiden välillä. Hän on osannut muodostaa asioihin selkeitä mielipiteitä, eikä ole arkaillut tuoda niitä esille. Kyky itseironiaan on yksi presidenttiehkokkaamme persoonan parhaimpia puolia.

Haavisto on osoittaunut kasvaneensa asiapoliitikoksi. On valitettavaa, että hyvin pitkälle hänen homoseksuaalisuutensa on jättänyt varjoon monet muut hänen ominaisuutensa. Monet ovat epäilleet, voisiko presidentin seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa kansainvälisiin suhteisiin, mutta toisaalta, samaa epäiltiin aikoinaan ensimmäisen naispresidentinkin aikaan. Haavisto on aiemminkin tehnyt hienoa, kansainvälistä työtä maailmalla.

Myönnän itse, että minulla oli Haavistoa kohtaan ennakkoluuloja. Pelkäsin pahoin Haaviston olevan vain "jokin vihreiden muka-avarakatseinen ehdokasvalinta," tai hänen ajattelumallinsa muistuttavan "hei olen homo jos minua ei äänestetä se on syrjintää ja olen sitten aivan järkyttynyt", muttei oman seksuaalisuuden korostamista ja siihen vetoamista ole tapahtunut.

(Jos ei kelpaa, niin nämä ovat sentään Niinistöä parempia:

9. Paavo Arhinmäki
Nuori ja räväkkä. Omaa selkeitä mielipiteitä. Toki hän on valitettavasti enemmän velvollisuudesta puolueen presidenttiehdokkaana, mutta
5. Paavo Lipponen
Myönnettäköön, televisiokampanja on epäonnistunut. Lipponen on kuitenkin kansainvälinen, vaikutusvaltainen, sosiaalisesti hyvin verkottunut, todellinen valtiomies. )

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.