IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Viime Tapaninpäivänä satuin törmäämään Nelosella olevaan jonkinlaiseen Junior Master Chef -ohjelmaan. Kolmosella etsitään osallistujia (vai katsojia? joko se alkaa? no ei kyllä oikeastaan edes kiinnosta) johonkin vitun KIDSing-lauluohjelmaan. Muistaakseni joskus oli joku formaatti, jossa etsittiin pentuja heittämään rappia. Skidien tanssiskaboja on varmasti olemassa.

Minua oksettaa katsoa, kun lapset laitetaan kilpailemaan keskenään.

En pidä itseäni minään kukkahattutätinä enkä ala väittämään näiden kilpailujen johtavan jossain vaiheessa anorektisten lasten mallikisoihin tai johonkin muuhun yhtä epäterveeseen toimintaan. Ei sinällään, ehkä minä olen kaikesta muka-radikaaliudestani huolimatta vähän kukkahattutäti (ja tiedä oikeasti kauanko menee ennen kuin joku keksii lanseerata Pirpanoiden Huippumalli haussa -formaatin) - minusta nämä nykyiset lasten kilpailut ovat huolestuttavia ja ihan vaan kuvottavia.

En vastusta niitä söpöjä pikkukilpailuja, joissa kisataan vaikkapa pikkuisen karkista puolituntisen jakson ajan ja kaikki on lopuksi hymy suupielessä, mutta aikuisten maailmaan sijoittuvat ohjelmat aikuisten palkinnoilla ovat vain väärin.

Olen miettinyt muun muassa noita hopparikakaroita, jotka kiskovat itselleen levytyssopimuksia ja vetävät parin vuoden levytys- ja keikkailurundin. Onko välttämättä lapsen itsensä etu, että paljon tärkeämpien asioiden (koulu, kaverit, oman identiteetin hiljattain rakentaminen) tilalle tulee vartin kuuluisuus, jonka jälkeen kukaan ei muista ressukan nimeä? Palveleeko tämä sittenkin enemmän levy-yhtiön osakkaiden ja pomojen etuja?

Lapsitähteys on paras tapa varmistaa, ettei myöhemmällä iällä kykene tulemaan otetuksi vakavana artistina. Suomalaisista tähän on tainnut pystyä vain entinen tenavatähti Jonna Tervomaa, joka on halunnut tehdä jyrkän eron lapsitähtiaikoihinsa. Ulkomailla tässä on vissiin onnistunut jotensakin aikuistunut Justin Beaver, joskaan en ole vieläkään ymmärtänyt, miten se sen teki. (ei muuten ollut vahinko toi sukunimi jos sitä mietit)

Pikku Gay ei päätynyt julkisuuteen kilpailun kautta, mutta aloitti 16-vuotiaana. Nyttemmin poikaparka on tiettävästi sotkeentunut huumepiireihin eikä kukaan ole koskaan kuullutkaan pari vuotta sitten julkaistusta comeback-singlestä "Mestari on takas". Vai sattuuko joku olemaan? En minä ainakaan. Wikipedia vaan tiesi kertoa. Voe voe. Aikanaan sama ongelma voi kohdata myös nyt pinnalla olevaa Robinia - myykö musiikki vielä esimerkiksi äänenmurroksen jälkeen?

Lapsi- ja teinitähtien lisäksi on aina ne, joista staraa ei tule. Jollekin tulee aina paha mieli. Pettymyksien kokeminen ja käsittely on tärkeä osa lapsuuden ja nuoruuden kehitystä, mutta kukaan kasvatuspsykologi on tuskin tarkoittanut sitä, että omat negatiiviset tunteet ja katkeransuloiset kyyneleet täytyisi vuodattaa tv-kameroiden edessä.

Minusta lasten pitäisi oikeasti antaa olla ihan vain lapsia. Tenavatähdeksi, rap-artistiksi tai mestarikokiksi ehtii myöhemmällä iälläkin, ja vanhempana ihminen on myös enemmän sitä, mitä oikeasti on - eikä vain curling-vanhempiensa mielivallan muokkaama tahdoton marionettinukke.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.