IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Alastonmallina osa 2Sunnuntai 16.03.2014 22:30


Sannan maalaus.

"Olin yllättynyt kuinka siveellistä ja kunniallista tuo onkaan! Kun kerroit aloittavasi alastonmallin työt ajattelin, että osallistut jonkinlaisen internet-sivuille tehtävän materiaalin tuottamiseen." - serkkuni

Uusi vuosi, wanhat kujeet! Alastonmallin duuni jatkui vuodenvaihteen jälkeen Ingmanin taideteollisella oppilaitoksella, kun kuvataiteilijoiden luokan toinen puolisko pääsi maalaamaan ja piirtämään meikäläistä samassa asennossa.

Ingmanilla pääsin poseeraamaan myös ensimmäistä kertaa vaatetusalalaisille. Vaatetusalan opiskelijoiden kanssa teimme monipuolisempia harjoituksia, mikä toi hauskaa vaihtelua kuvataiteilijoiden kurssiin. Vaatetusopiskelijat pääsivät tekemään esimerkiksi piirroksia croquis-tekniikalla. Croquis-tekniikka tarkoittaa pikaista luonnostelua mallista. "Krokeja" varten tehtävät poseeraukset ovat lyhyitä, parista minuutista noin viiteen minuttiin, ja tässä ajassa oppilaan pitäisi ehtiä piirtää/maalata malli mahdollisimman todenmukaisen näköiseksi. Krokiit auttavat ihmisvartalon hahmottamisessa.

Vaatetusalan opiskelijoiden kanssa teimme myös hauskan kokeilun, kun piirsimme saman asennon kaksi kertaa: ensimmäisellä kerralla olin alastomana, toisella kerralla vaatteet päällä. Vaatteet toivat lisää varjoja ja yksityiskohtia piirrettäväksi.

Osa Ingmanin oppilaiden töistä on ollut jo tammikuusta lähtien näkyvillä Ingmanin oppilaitoksen seinillä A-talossa. Muun muassa koululla opiskeleva pikkusiskoni (voi ressukkaa) pääsee siis nyt ihastelemaan niitä.


Muotoiluakatemia ulkoa – poseerasin kuvassa näkyvässä luokassa. Ikkunoissa on teipit, joten niistä ei näe läpi, mutta valoa pääsee sisään.

Vuodenvaihteessa tapahtunut kännikuskaaminen toi uuden käänteen elämääni. Ei, en tullut uskoon tai ajanut kolaria, vaan se johti minut uudelle työpaikalle. Olimme eräällä porukalla juhlimassa pienellä mökillä, ja jossain vaiheessa iltaa tuli puheeksi ihmisten opiskelut ja ammatit. Kun mainitsin omasta työstäni, eräs tyttö suositteli minua hakemaan alastonmalliksi myös Kuopion Muotoiluakatemialle. Hän itse opiskelee siellä sisustusarkkitehdiksi ja kertoi olevansa kyllästynyt piirtämään vain naisia. Muotoiluakatemialla oli tällöin kaksi naismallia, muttei vakituista miesmallia.

Tartuin tilaisuuteen ja otin yhteyttä opinahjoon. Sovimme Muotoiluakatemian kuvallisen ilmaisun lehtorin kanssa treffit piakkoin yhteydenottoni jälkeen. Keskustelimme taidemallin työstä yleisesti, mitä olen työstäni Ingmanilla pitänyt ja mitä kaikkea Muotoiluakatemialla saatan päästä tekemään. Minulta kysytään muuten usein, olenko joutunut vetämään työhaastatteluissa housut kinttuihini – thank God, en ole.

Tammikuun loppupuolella vedin ensimmäiset vuoroni Muotoiluakatemialla. Suuri osa opiskelijoista, joille olen poseerannut, on ollut vaatetusalalaisia, mutta myös esimerkiksi sisustusarkkitehdeille on jonkin verran elävän mallin kursseja. Asennot ovat vaihdelleet nopeatempoisista croquis-poseerauksista pidempikestoisiin, monen tunnin pituisiin maalauksiin. Asentoihin on kuulunut niin makaamista, istumista kuin seisomistakin.

Muotoiluakatemian eräs hauska puoli on ollut, että töissään saa käyttää tulkintaa ja lisätä ilmaisuvoimaa. Siinä missä Ingmanin kuvataiteilijoiden maalauksien piti pyrkiä värimaailmaaltaan ja anatomialtaan olemaan mahdollisimman lähellä totuutta, Muotoiluakatemia antoi vapautta värien ja valojen käyttöön. Eräs oppilas maalasi ihoni Avatar-elokuvan hahmojen väriseksi, toinen taas teki minusta "kultaisen Buddhan". Erinäköisiä Erkkejä syntyi monipuolisesti.

Kahdelle ryhmälle tein poseerauksen, jossa tavoiteltiin "rokkitähtimäistä" asentoa. Jalat levällään, selkä nojaten tuoliin. Tässä kirjoituksessa on neljä työtä kyseisestä asennosta. Toisen ryhmän kanssa asento kesti neljä tuntia, toisen kanssa kahdeksan.


Annin työ. Hänen taiteeseensa voi tutustua deviantartissa: http://shiroicheri.deviantart.com/

Ingmanin ja Muotoiluakatemian vuorojen lomittautuessa tein parhaimmillaan kahden viikon ajan alastonmallin työtä lähes kokopäiväisesti, viisi vuoroa viikossa. Ingmanin kurssit päättyivät kuitenkin helmikuun alussa, ja samoin maaliskuun alussa sain tietää, ettei Muotoiluakatemiallakaan todennäköisesti ole ainakaan paljoa mallin tarvetta ennen ensi syksyä.

Hain malliksi myös Kansalaisopistolle ja Pohjois-Savon opistolle, mutta valitettavasti näihin alastonmallin vakansseihin en tullut valituksi. Syitä en voi varmoiksi tietää, mutta mahdollisesti hoikan miesvartalon on saatettu ajatella olevan oppilaille liian helppo piirrettävä.

Kymmeniä maalauksia, satoja krokii-piirroksia, noin 130 tuntia munasillaan, yli sata ihmistä, joille olen poseerannut.

Kaiken tämän jälkeen alastonmallin urani on siis mahdollisesti lähenemässä loppuaan. Täysin kokonaan toivoa ei ole heitetty, sillä myös toinen Muotoiluakatemian opettaja saattaa tarvita vielä alkavan kevään aikana mallia. Valitettavasti taidemallin työ on kausiluontoista, yhyy. Ehkei näistä kokemuksista tule siis enää kirjoitettua, but who knows, ehkä vielä tätä työtä tulee tehtyä joskus uudestaan. Toivotaan parasta.


lisää maalauksia http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/alastonmallina-osa-2.html

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.