IRC-Galleria

Juurihan tuo tuli luettua ja tykkäsin kovasti kirjasta.
Pääsee ihan kolmen parhaan coelhon joukkoon (Zahir ja Veronika päättää kuolla ovat ne kaksi muuta).
Paljon semmoisia muistikuvia syksystä toi kirja mieleeni, oma elämä siten risteytyi kirjan tapahtumien kanssa, eli kirja kosketti/puhutteli minua. Usein tuntui lähes siltä kuin lukisin omia ajatuksiani, kyllä niin samaa mieltä olen kirjailijan kanssa. Ihana kirja joka sai mut kyyneliin, kun olen niin herkkä ihminen.

Seuraavassa lyhyt katkelma siitä miten lähes "pyhää" ja ihanaa rakastelu voi joskus olla:

"-Mennään!
Hän tiesi mistä puhui ja minä tiesin että nyt oli se hetki; tunsin kuinka koko kehoni päästi irti ja lakkasin olemasta minä, en kuullut enää mitään,nähnyt mitään, maistanut mitään - minä vain tunsin.
-Mennään!

Menin yhdessä hänen kanssaan. Aikaa ei kulunut yksitoista minuuttia vaan ikuisuus; oli kuin olisimme lähteneet ruumiistamme ja kävelleet täydellisen ilon, yhteisymmärryksen ja ilon siivittäminä pitkin paratiisin puutarhoja. Mies oli nainen ja mies, hän oli mies ja nainen. En tiedä kuinka kauan sitä kesti, mutta tuntui kuin kaikki olisi vaipunut hiljaiseen rukoukseen, kuin maailmankaikkeus ja elämä olisivat lakanneet olemasta ja muuttuneet joksikin pyhäksi jolla ei ollut nimeä ja jossa ei ollut aikaa"