IRC-Galleria

Koirulin kanssa lenkillä 26.8.2009Torstai 27.08.2009 21:36

Tehtiin Sipsun kanssa noin tunnin lenkki eilen keskiviikkona.
Mentiin ensin Ylöjärven keskustaa ja urheilukenttää kohti, mutta sitten käännyttiinkin Eloon päin ja mentiin sinne hiekkatietä pitkin, käännyttiin oikealle liikuntahallin ohi, sillan yli ja sitten edelleen rivitalo-alueen viertä takaisin siukkikselle.
Kissan kanssa sillä oli tuijotuskilpailu erään talon kohdalla, mutta menetti sitten äkkiä mielenkiintonsa siihen. Vähän se yritti välillä vaellella ja autojen ja pyörien varalta sai olla tiukkana että Sipsu pysyy paikoillaan. Mutta aika helppo ulkoilutettava kuitenkin noin pieni hauveli, ei juuri vedä ja uskoo heti kun vähän tiukentaa. Hyväluonteinen ja kiltti tyttökoira.

Kova jano sille kyllä tuli tuosta lenkistä, vaikka enimmäkseen hiljaista vauhtia mentiinkin ja välillä pysähdyttiin tutkimaan ja haistelemaan jotain.
Vesi maistui Sipsulle lenkin jälkeen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.