IRC-Galleria

Jalkapallon MM-kisatPerjantai 21.05.2010 09:06

Nyt kun Suomi tipahti jääkiekon MM-kisoista ja Venäjä vienee supertähtiä vilisevällä joukkueellaan lähes varmasti kultaa, niin onkin jo aika suunnata katse tulevan kesän jalkapallon MM-kisoihin jotka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Etelä-Afrikassa.

Espanja, Brasilia, Englanti, Argentiina ja Hollanti lienevät useimmilla ne suurimmat suosikit. Itse uskaltaisin kuitenkin väittää että mestaruuden vie tällä kertaa joko Brasilia tai Messin ja kumppanien Argentiina.
Euroopan mestari Espanjalla tietysti kaikki mahdollisuudet myös maailmanmestaruuteen, mutta itse asettaisin sen vasta kolmossuosikiksi Brasilian ja Argentiinan jälkeen.

Hollanti tuskin pystyy mestaruuteen asti, ikuinen kakkonen, joukkue kaipaisi kipeästi ainakin maailmanluokan viimeistelijää, Italian resurssit ei vain riitä huolimatta aina loistavasta puolustuksesta ja taktiikasta niin taitoa hyökkäyspäässä ja ratkaisijoita ei vain juuri ole, Saksaan en myöskään usko vaikka jyränneekin taas varsin pitkälle ihan pelkällä rutiinillaan. Englanti ikuinen alisuorittaja ja yksin tulikuumassa vireessä oleva Rooney ei johdata sitä mestaruuteen.
Ranskan suuruuden aika on ollutta ja mennyttä, laskusuhdanne jatkunee myös edelleen näissä kisoissa.
Portugali ihan liikaa Christiano Ronaldon varassa, muuten joukkue ei kestä vertailua Brasiliaan tai Espanjaan.

Mestaruus siis matkaa joko Brasiliaan tai Argentiinaan.:)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.