IRC-Galleria

Before The Devil Knows You´re DeadPerjantai 04.07.2008 21:36

Otsikon mukainen leffa tuli katsottua, enkä kyllä voi sitä suositella. Sekava ja aivan hemmetin ruma elokuva. Ajallisia takaumia harrastetaan niin paljon eri hahmojen kautta, että elokuva sirpaloituu. Lopun kohtaus jossa isä Charles vielä tappaa poikansa sairaalavuoteeseen saatuaan tietää tämän olleen ryöstön takana jossa Charlesin vaimo kuoli, tavallaan alleviivaa vielä koko elokuvan rumuutta. En pitänyt tästä elokuvasta, vaikka näyttelijätyö olikin kelvollista.

ElokuvaaPerjantai 04.07.2008 06:15

Katselin elokuvan Alien vs Predator 2 Requiem. Elokuva oli ikävä kyllä mielestäni hivenen tylsä. Leffan painotus oli joltisestikin scifissä, eikä pelkkää actionia, mikä ilmeni varsinkin leffan alkupuolella, tapahtumat sijoittuivat siis myös maan ulkopuolelle, sekä myös predatorin teknologiaa, alusta ja jopa kotiplaneettaa esiteltiin viljalti pitkin elokuvan keston.
Juoni nyt tietystikin oli höyhenen kevyt, hatara ja saman vanhan toistoa (olihan kyseessä jatko-osa) ja siksipä elokuvan parhaiksi paloiksi jäivätkin muutamat kohtuullisen näyttävät Alien ja Predator toimintakuvaukset (varsinkin aivan elokuva lopussa olevat lyhyehköt sellaiset). Pidin ensimmäisestä Alien vs Predator elokuvasta paljon enemmän, tämä taas ei tarjonnut enää juurikaan uutta. Ei parasta scifiä ja action elokuvan puoleltakin löytyy parempaa kamaa jos taas sitä etsii.

Pikku iltapalaaPerjantai 04.07.2008 01:07

Valkkaripatonkia jonka välissä juustoa ja vielä lautasella erikseen paljon vihanneksia, kurkkua ja tomaattia sekä maitoa juomana iltapalana. Siis ihan terveellisimmästä päästä tällä kertaa.
Kunhan suihkussa käyn niin vois tosiaan terassille lähteä.
Pitkästä aikaa taas ollut lämmintä ja aurinkoista, which is nice. Nämä on terassi-ilmat jos mitkä.:)

LevyostoksiaKeskiviikko 02.07.2008 00:57

Pari levyä oli ihan pakko hankkia, ensinnäkin Blackmores Nightin uusin Secret Voyage ja Opethin Watershed. Muitakin olis tehny mieli ostaa, mut nämä nyt tällä kertaa. Opeth soikin väkevästi taustalla tätä kirjoittaessani.

Rentoutumista tarvitsenKeskiviikko 25.06.2008 07:55

Iltalenkki meni vaihteeks taas tosi huonosti.:( Kovin tuulista oli (about 4-5 metriä sekunnissa puhaltava vastatuuli) sekä kylmä, ja jalat oli muutenkin jotenkin ihan jumissa. Juoksinkin vain jonkun 3,5 kilometriä ja kävelin sitten. Illalla ajattelin rentoutua, katsella EM-jalkapalloa ja nauttia samalla muutaman oluen. Urheilla en aio ainakaan muutamaan päivään (penkkiurheilun puolelle jää).

Viva EspanjaMaanantai 23.06.2008 08:59

Kun suosikkini Hollanti jo tippuikin nuissa futiksen EM-kisoissa, niin päätin alkaa fanittaa Espanjaa. Kun pelaavat yleensä (no Italia nyt osittain tappoi niiden pelin) varsin näyttävää hyökkäävää jalkapalloa.

Ilta/yölenkkiMaanantai 23.06.2008 08:47

Tällä kertaa oli vuorossa aivan hivenen tavallista pitempi lenkki, 23 kilometriä.
Eikä suurempia vaikeuksia tuo lenkki tuottanutkaan, vain tulomatkan muutamat nousut tuntuivat pahemmin jaloissa. Gatorade oli jälleen hyvä valinta lenkkijuomaksi ja nyt en tehnyt sitä erehdystä että olisin juonut liikaa ennen juoksua. Varsinkaan vettä en suosittele nautittavaksi ennen lenkkiä, mutta hiilarijuoma, appelsiinimehu ja jopa energiajuoma vähän nautittuna sopivat. Ensimmäisen kerran tosin join vasta jo noin 12 kilometriä juostuani, mutta hyvin se imeytyi juostessani ja täydensi silloin jo kulutettuja hiilarivarastoja. Itselleni lenkkijuomaksi sopiikin parhaiten urheilujuoma, se kun imeytyy erinomaisesti.

Iltalenkin analysointiaPerjantai 20.06.2008 03:25

Lenkkikin tuli taas juostua torstai-iltana, päätin juosta suht kovaa että ehdin Portugali-Saksa pelin katsoon ainakin suurimmaksi osaksi (alta puoli tuntia pelin alusta jäi näkemättä). Kymppi menikin sitten hyvin, aika oli 42.26 joka on tuolla reitillä jo varsin hyvä aika ja kauden parhaani (viime kesänä sama lenkki vei parhaimmillaan noin 41 ja puoli minuuttia). Lämmintä oli +18 astetta, mutta tuntui kyllä kuumemmalta kuin se, kuivakin oli sekä ajoittain voimakas vastatuuli, sangen huonot olosuhteet siis, mieluummin olisin juossut sateessa ja hiukan viileämmässä säässä. Gatogradeakin oli mukana ja se tuli tarpeeseen, ehkä hivenen siis auttoi. Kunto näyttäis olevan jyrkässä nousussa ja myös hyvät ajat motivoivat juoksemaan.

Rakas päiväkirjaLauantai 07.06.2008 02:56

Olin Blackmores Nightin konsertissa Tampere-talossa ja se oli kyllä upea kokemus.
Bändi osasi ottaa yleisönsä ja suuresti nautinkin keikasta. Bändi soitti useita Deep Purple covereita, mm. Smoke On The Water, Soldier Of Fortune ja Black Night ja ne kaikki kuulostivat hyviltä.
Niiden lisäksi parhaat biisit olivat varmastikin Under A Violet Moon ja World Of Stone, jotka kuulostivat siis todella hienoilta ja varsinkin ensimmäiseen bändi sai yleisönkin hyvin mukaan. Varmasti menen joskus vielä uudelleenkin bändi keikalle, kesän odotetuin keikka joka täyttikin toiveeni. Ehkä pari herkkää biisiä olisin halunnut vielä kuulla, vaikkapa Ghost Of A Rosen ja Village Lanternin sekä biisin I Still Remember. Ostin keikalta Blackmores Nightin paidankin ja vielä lämppäribändi Gothienin levyn. Hieno päivä, olen tyytyväinen. Hyvin harva bändi osaa villita yleisön kuten Blackmores Night.