IRC-Galleria

TalvijuoksuLauantai 20.11.2010 03:41

Kävin perjantaina illansuussa lenkillä.
Olosuhteet -6 ja hyvin hyvin tuulista, tuntui kuin olis -10.
No, jalat meni pakkasessa aivan jäykiksi ja juoksusta ei tullut mitään.:(
Jotenkin sain 9,5 km hölköteltyä.
Kyllä juokseminen talvella on vaikeeta ja turhauttavaa.
Minulla oli päälläni sentään juoksualuspaita jonka päällä fleece ja vielä juoksutakki, kahdet käsineet käsissä päällekkäin, pipo, Asicsin talvijuoksutrikoot, kompressiosukat ja nastalliset talvijuoksutossut Icebug Hikot.
Silti jäätyi jalat (reidet ja nilkat) tönköiksi ja meno oli pelkkää hidasta köpöttelyä. On tää talvi vaan juoksijan kannalta ikävää aikaa.
Aamulla oli asioita hoidettavana, enkä ollut ehtinyt paljon edes nukkua. Palattuani sitten Ylöjärvelle sain sitten illansuussa tosi väsyneenä kiskottua itseni lenkille.
Yllätys olikin suuren suuri kun pystyin tekemään onnistuneen vk-kova harjoituksen.:) Juoksin 15,6 km @ 3:57min/km avg.
Koko lenkki vei 1:01:39.
Kaiken lisäksi jaloissani olivat vieläpä painavat ja "hitaat" Icebug Hikot, mutta ei se tossuista hirveästi riipu jos haluaa vauhtia pitää.:)
Loppuillasta katseltiin vielä mussukan kanssa leffa Kauhea kankkunen joka oli huippuhauska ja kirvoitti naurunpyrskähdyksiä meiltä kumpaiseltakin.:)
Suosittelen.

Shoppailemassa tiistaina Tampereella.:)Keskiviikko 03.11.2010 08:10

Kävin eilen Tampereella shoppailemassa.:)
Ostin Icebug Hiko nastoitetut talvijuoksukengät, kaksi paria kompressiosukkia, juoksualuspaidan sekä fleecen.:)
Lisäksi vielä itselleni ja mussukalle keikkaliput tuli noudettua Swampista.:)
Nyt tulee talvikin juostua ja lisäksi mahtava keikkakin pian tiedossa.:)
Puolikas olisi kulkenut jonnekin 1:23-1:24 jos olisin sen täysiä vetänyt, ehkä jopa kovempaa.
Näin ollen olisin voinut varmasti juosta maran ekan puoliskon jotain 1:28-1:29 ilman että maravauhti olisi toisella puolikkaalla juuri pudonnut siitä mitä toisen puolikaan juoksin.
En kuitenkaan uskaltanut, muistaen edellisen maran krampit ja siis säästelin tarkoituksella, niin että puolikkaan aika painui päälle 1:30:n joka ei enää ole mitään kovaa vauhtia.
Ennätys toki tuolla Kankaanpään maralla tuli, mutta vieläkin kovempaa olisin päässyt.

Kahdenkympin lenkki pakkasessaLauantai 23.10.2010 07:00

Kahdenkympin lenkin juoksin -3 asteen pakkasessa ja kovassa tuulessa perjantaina.
Ei ihan niitä parhaita juoksuilmoja, tahtoo jäsenet väkisinkin jäykistyä noin kylmässä ja meno on sen mukaista, sormetkin oli jäätyä.
Palkitsinkin itseni sitten perjantai-iltana pizzalla, oluella ja saunalla.:)

TorstaipäiväPerjantai 22.10.2010 04:46

Katseltiin iltapäivällä leffa Paha perhe joka oli ihan hyvä kotimainen leffa.:)
Kaupassa poikettiin välillä ja sitten salkkarien jälkeen juoksin 15,6km pk-lenkin jo varsin viileässä säässä, -2 astetta oli pakkasta, sen jälkeen suihku ja illalliseksi broilerin rintafilettä riisipedillä.:)
Nyt hyvinkin pirteä olo, lenkki piristää aina, poikkeuksetta.:)

Kankaanpää Maraton 16.10.2010Sunnuntai 17.10.2010 22:13

Uusi oma enkka syntyi viileässä säässä, +2 oli lämmintä.
Lähdin 3:30:n alitusta hakemaan ja se alittuikin todella kevyesti ja selvästi.
Juoksu kulki alusta asti hyvin, viileyskään ei haitannut kun oli pukeutunut hyvin, päällä oli talvijuoksutrikoot, juoksutakki, käsineet ja myssy. Tossuina Asics DS Trainer 14:set ja hyvin rullasivatkin.:)
Nyt on kausi pulkassa ja ensi kaudelle on taas entistä kovemmat tavoitteet.:)

Galtsu hiljentynytMaanantai 11.10.2010 23:01

Eipä kovin usein tänne enää viitsi sisään loggautua.

Kolme leffaa katselussaTorstai 07.10.2010 15:29

Vuokrattiin eilen hanimussukan kanssa kolme leffaa: South Park:ImaginationLand, Solomon Kane sekä Avio-onnea Morganeiden Tapaan.
Eilen ehdittiin jo kaksi ensimmäistä katsellakin.

South Park: ImaginationLand oli ihan mielettömän hauska leffa, nauramista riitti.:) Paljon parodioitiin niin Tähtiporttia, kuin montaa muutakin elokuvaa ja tv-sarjaa. Elokuvassa luotettiin South Parkin tuttujen hahmojen Cartmanin, Kylen ja kumppanien vetovoimaan ehkä hieman liikaakin ja olisin hieman lisää jotain uutta vielä kaivannut. Terroristisatiiri oli sentään suht onnistunut, tällä kertaa terroristit kaappasivat IamginationLandin avulla ihmisten mielikuvituksen.:D
ImaginationLand hassun hauskoine asukkeineen oli myös kohtuullisen toimiva.

Annan elokuvalle 8.5

Välissä katseltiin sitten Salkkarit ja sen jälkeen siirryttiin elokuvan Solomon Kane pariin.

Solomon Kane joka perustuu Conanin luojan Robert E. Howardin sepustuksiin 1600-luvun Englannin puritaani miekkasankarista oli realistisuudessaan, karuudessaan, tunnelmaltaan sekä kuvakerronaltaan mitä onnistuneinta työtä. Elokuvan leikkaus ja puvustus myös ansaitsevat erikoismaininnan.
Kaikki tuo jo itsessään olisi omiaan takaamaan hyvän elokuvanautinnon, mutta tärkein elementti oli sittenkin James Purefoy Solomonin osassa. Hän ei tyytynyt vain tulkitsemaan Solomonia, hän oli Solomon Kane.
Muistan kun itse luin tarinoita Solomon Kanesta.
Ja jos nyt vertaan kahta itsenäistä ja erillistä tulkintaa ja samalla kahta erilaista taidemuotoa. Niin, Michael J. Bassettin ohjaama Solomon Kane tavoittaa R.E.H:in tarinoiden hengen hyvinkin tarkasti ja suurin yksittäinen ansio siitä lankeaa ohjaajan lisäksi James Purefoylle Solomon Kanena.
Hän onnistui täydellisesti tuon vaikean ja ristiriitaisen hahmon osassa.

Annan elokuvalle 9.5

Tänään sitten vielä viimeisen leffan vuoro.:)

Elokuva ja jääkiekko-peli.:)Sunnuntai 03.10.2010 01:30

Kateltiin ensin hanin kanssa iltapäivällä aivan upea elokuva Haikein terveisin ja sitten lähdettiin myöhemmin vielä hakametsään katsomaan kun Ilves pöllytti stadin narripaitoja 5-4.:)
Ilveksen fani-shopistakin ostin hiukan kamaa.:)
Hieno päivä.:)