IRC-Galleria

Voi, Holy Roman Empire, ku oli hauskaa taas tänään..

Käytiin valinnaisen teknologian tunnilla jossain ihme automaatio-robotti mestassa ja siellä sitten joku random toimitusjohtaja selitti mistä se yhtiö sai alkunsa.. Tässä suora lainaus:
"Ja tää koko juttuhan alko sillä, että tää yhtiö vaan kuljetti metalleja, ja joskus robotteja, Puolasta.... Tosi seksikästä aluetta."

Hajosin ihan totaalisesti.

My life is HETALIA!!

Sain ihanat mustat hanskat Ranska-cossiini <3 (Nyt ku vaan sais sen takin kuntoon...)

Alotan maanantaina miekkailutunnit! Jännittää =P

Juu, niin. Tuli sitten äidin kanssa tehdyllä kevely-lenkillä tehtyä jotain tosi lahjakasta.
Oltiin kävelemässä joskus kuuden seittemän aikaan sellasella alueella, jossa ei oikeesti liiku koskaan yhtään ketään, ja seuraavaa tapahtui:

Mä: "Mä en tiiä miks, mut mua jotenkin laulattaa..."
Äiti: "No anna mennä sitten."
Mä: "En mä viitti, jos joku... tai no.. äh... iha sama!"
*laulaa Marukaite Chikyuun kurkku suorana*
Hiljaisuus
Mä: "Tulipa vapautunu olo"
Äiti: *nauraa*

Ja mä oon aikalailla varma, että ainakin yks ihminen kuuli mut (äidin lisäks, siis) Mut hauskaa oli ;D

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.
Ole kiltti ja kopioi tämä edelleen omaan blogiisi, jos olet sitä mieltä, että homofobia on väärin!

Eka blogimerkintä sitten vaan käyntiin... Luonnollisesti aiheena on Hetalia ja minun yleinen ylireagointini.

Elikkä siis: En oo ikinä päässy osallistumaan yhteenkään hetaliamiittiin syystä, että löysin tämän ihanan sarjan vasta kesäloman alussa ja en omista vielä yhtäkään cosplay-asua (syynä äärimmäisen surkea ompelutaitoni ja 7 tekstiilityöstä...).
Sen vuoksi käytin useamman tunnin isäni kallista aikaa ja tilautin ebaystä Ranska-asun itelleni :D. Jos se saapuu 11.9 mennessä (ja saan kyydin hesaan) ilmaannun magapaivän hetaliamiittiin, ja jos en, minut saa nähdä hillumassa vasta helsingin kirjamessuilla (taas kerran kyydistä riippuen). Jos mä en oikeesti pääse sinne messuille niin mä...mä...rupeen kolkottaan enkä lopeta ennen seuraavaa miittiä. Se koko kirjamessu on Ranska teemanen, helvetti soikoon!! Jos mä en pääse sinne, eikä ketään muuta Ranska-cossaajaa ilmaannu niin se koko tilaisuus menee perseeleen... Että silleen. Hauskaa on...