IRC-Galleria

Fujiwara

Fujiwara

吾輩は古典オタク~

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

opittuja asioitaTorstai 30.09.2010 19:53

on basisteja jotka eivät näytä basisteilta, ja on ihmisiä jotka ovat niin basistin näköisiä ettei paremmasta väliä. sellaisia, jotka hermostuvat pitäessään esitelmää, kuuntelevat omituista musiikkia ja ovat vakuuttuneita siitä että minulla on huono tasapaino.

on ihmisiä jotka pitävät esitelmiä kuin minä ja ajattelevat samaan aikaan samoja asioita. joilla on hiukset yhtä sekaisin ja samanvärinen paita.

on ihmisiä jotka yhä lukio-ikäisinäkin juoksevat aina paikasta toiseen ja tervehtivät pörröttämällä vastaantulijain hiuksia.

on ihmisiä, jotka kulkevat paljan jaloin syyskuussa ja sateella.

ihmisiä, jotka saavat toiset nauramaan riippumatta siitä, tekevätkö he sen tahallaan vai eivätkö tee. sellaisia jotka pelastavat ruotsintunnit riitelemällä ja jotka valitaan oppilaskuntaan.

ihmisiä, jotka ovat perfektionistisempia kuin minä, tahtovat kirjoittaa historian ja käyvät finnconissa. lukevat paljon fantasiaa eivätkä siis oikeastaan mitään.


I think I really like people

(PS. T ja J jos luulitte että puhuin teistä esim kohdassa 1 tai 5, erehdyitte)
Käytimme puolet fyssan kertaustunnista siihen, että kiistelimme kymmenen hengen porukalla yhdestä tehtävästä, siitä, näkeekö apina kuvansa jos peili putoaa maahan,miten se putoaa, särkyykö se, millainen on ideaalimaailma tähän, onko siellä mutaa ja onko kyseessä taskupeili.

sen lisäksi, että viime aikoina minua on haukuttu ilonaksi ja muuten vaan oltu ilkeitä, niin aika kivoja kohteliaisuuksiakin olen kuullut. 'sä olet mysteeri' on yks parhaita juttuja jota mulle on koskaan sanottu :)))) (vaikkei se varmaan ees ollut oikeasti kohtelaisuus mutta mitä siitä)

ja yksi poika käytti puolet tunnista siihen, että syötti graafiseen laskimeen 'lausekkeita' tyyliin samuli=gay tai jaakko=nainen ja sitten ne nauroivat sille kuinka tarkasti laskin tiesi lauseet epätosiksi/tosiksi.
Vain kolmessa jaksossa tänä vuonna minulla on kaksi kurssia matikkaa. Jee. Ei kun siis HEMMETIN KURSSIRAJOTIN joka ei anna mun lukea saksaa ja jotain kivaa kun pitää lukea jotain saamarin psykologiaa ja et:tä ja muuta urpoa!!!!111

Ja sitten sain kangasta JA se on paremmanväristä kuin ostamani kangas >____< josta olen jopa jo ommellut kauhealla tuskalla kimononalun. Let's do that again! arrrgagahsg

Perjantaina on kans se ruotsin koe. Oikeasti ei pitäisi ommella ja pelata ja juosta japaninkursseja tähyilemässä, vaan istua kiltisti kotona, kitata teetä, matikkaa ja kieliä.

ps. loppukevennys
fyssanope: no te kaikkihan tiedätte että mustasta aukosta ei mikään voi paeta, tiedättekö miksi sinne ei kannata mennä, sinne kun kuolee niin ei pääse sielukaan sieltä sielunvaeltamaan.

a way to use sundaySunnuntai 26.09.2010 21:35

Olin menossa Suomenlinnaan, yksin pilvisellä säällä yhyy, katsomaan jotain historiallisia musketöörejä ja paraatia ja tykkejä. Lautalla mulle alkoi jutella joku intialainen mies ja päädyin sitten hengailemaan turisti-opas meiningillä kolme tuntia siellä Suokissa :DDD

Sen mielestä Suomenlinna oli ihan mahtava paikka ja koko Helsinki ja se otti kauheasti kuvia ja kyseli. Jännää oli.

Osasin jopa puhua englantia^^

ps. ne musketööritkin oli ihania ei siinä mitään kuka voi vastustaa miestyä jolla on 1700-luvun musketti ja pokkaa marssia eestaas kun ihmiset töllöttää

anteeksi maailma että olen tylsäSunnuntai 26.09.2010 01:13

TEE TÄMÄ TAI JÄÄKAAPPI KAATUU PÄÄLLESI SEURAAVAN KERRAN KUN HAET RUOKAA

• Onko joku ihastunut sinuun tällä hetkellä? - en usko
• Kenen kanssa puhuit viimeksi livenä? - äidin tai isän
• Entä puhelimessa? - Ilona
• Ketä sai sinut viimeksi hymyilemään? - joku ihminen netin takaa
• Kuka pussasi sinua viimeksi? - too long time thing of no importance
• Ketä piti sinua viimeksi kädestä? - anni (ei ole tullut pideltyä kädestä ketään viime aikoina tääkin oli jo kerran)
• Kenen seurassa voit olla oma itsesi? - hyvä kysymys. Lauri
• Paras ystäväsi? - kenetköhän sanois
• Muita hyviä ystäviäsi? - Ehkä yhä Ilona, Tiia, Jaakko, Sirkka, jne
• Poika, jota halasit viimeksi? - Jaakko mitä suurimmalla todennökäisyydellä
• Entä tyttö? - yhyy, en muista. Ursu?
• Kenet haluaisit nähdä juuri nyt? - Niitä ihmisiä joita en ole nähnyt ihan liian pitkään aikaan! ilona! protulaiset! lauri! uni! ursu! tiia! kaikki!

luin muuten koulun sivuja ja saman tien matikkalukion esittelyn. 'luova ja vapaa ilmapiiri', muistan miten nauroin sille joskus keväällä. Eihän se voi olla mahdollista..!

asioita joita olen ensi kertaa tehnyt lukiossa:
. keinunut yöllä leikkipuistossa
. heitellyt lumipalloja elokuussa
. vihannut ruotsintunteja
. vastannut matikanopettajalle 'en tiedä'
. opettanut gota kahdelta yöllä
. ostanut 400 g sipsejä
Listaa 10 artistia/yhtyettä josta pidät (Tee tämä ennen kysymysten lukemista):
1. Ultra Bra
2. Kari Peitsamo
3. Mikko Perkoila
4. Agit Prop
5. Kom teatteri
6. Scandinavian music group
7. Kaisa Korhonen
8. Liisa Tavi
9. Quilapayun
10. Anneli Saaristo

Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 6?
- varmaan joku niitä tylsiä jotka soi radiossa, tietoisesti ehkä Mustana maidolla kylmänä kuumana
Mikä on lempialbumisi numerolta 8?
- Se missä on 'Kuinka paljon ihminen tarvitsee maata' ja 'Kuu'
Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 5 on laulanut?
- en muista ikinä mitä ne on laulanu ja mitä 4 >___< Brechtin biisit on kovia kaikki ja Chydeniuksen tai Oksasen.
Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 1 livenä?
- kerran tai nolla kertaa, en muista xDD (olen ollut ilmasikonsertissa käymässä, mutten tiedä soittiko ne juuri sillä sekunnilla)
Mikä on lempikappaleesi numerolta 7?
- Euroopan syrjäkylät tai Siirtotyöläinen
Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 6?
- Youtubesta näitä lähinnä kuullut... se kun kuulijn ensi kertaa Mustana maidolla kylmänä kuumana ja tajusin kuinka hienonhieno ja tosi se kertosäe on
Onko numerolla 3 kappale joka tekee sinut
surulliseksi?
- On. Jään ovellesi seisomaan on yksi synkimpiä lauluja ikinä, muitakin löytyy.
Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 2 on laulanut?
- Näitä on monta ja monta ja monta! Kuu ehkä, mutta myös Mekaaninen susi, Ankka minut vei, Vedestä nousee kasvi...
Mikä on lempikappaleesi numerolta 9?
- El pueblo unido jamas sera vencido <3
Kuinka löysit numeron 3 ensimmäistä kertaa?
- Öö, tämän vois jopa muistaa... Vastavirtafestareilla esiitymässä oli hän, siellä kai.
mulle niitten levyn sillon 3v sit niin se oli joku ultimate discover...
Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 1?
- Kunpa muistaisin. Veikkaan että eka biisi eli nimibiisi levyltä Kalifornia.
Mikä on lempikappaleesi numerolta 4?
- melkein kaikki mitä ne on laulaneet. kaikki missä on toivoa. Chydeniusta, Brechtiä, Oksasta
Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 9 livenä?
- kerran!
Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 1?
- Monta monta monta. Niiden levyillä on omat biisinsä L:lle, T:lle, M:lle ja minulle. Se kun kuunneltiin Kaliforniaa Ilulla ja Bockholmenissa, esim.
Onko numerolla 8 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
- Kuinka paljon ihminen tarvitsee maata ('soittakaa tämä minun hautajaisissani'). Ja Kuu ja Seison torilla.
Mikä on lempialbumisi numerolta 5?
- Porvari nukkuu huonosti on ainoa nimi jonka muistan xD
Mikä on lempikappaleesi jonka numero 3 on laulanut?
- Jään ovellesi seisomaan, Ilveskasvoinen tyttö, Arvaa harmittiko ja se avaruusromulaulu
Mikä on lempikappaleesi numerolta 6?
- Mustana maidolla kylmänä kuumana ja Lissabon

(samat vastaukset toistuu xDD)
ps. nazim hikmet on kova jätkä ja sen laululyriikat <3<3
jos loppuu cossit kesken, niin cossaan ruskeahiuksista päähenkilötyttöä parhaasta stemapunk-leffasta koskaan.

Kymmenen senttiä lisää pituutta hiuksiini olis ihan jees, mutta vaatteet sais kirpputoreja koluamalla. Länsimaisia vaatteitahan en tunnetusti osaa ommella. (eilen kiinnitin ne hihat vol 2,5 ja vain toisen nurja puoli päällepäin, kyllä siitä vielä puku tulee)

animea leffateattereihin
kuvia vielä kuvien jälkeenkin
videotykillä suolaa haavoihin
älä sano että askel painaa jo
olen
kevyt
kuin
sudenkorento

ways to use moneyPerjantai 24.09.2010 00:24

netti on ihmeellinen paikka
34 euroa vaan katosi taivaan tuuliin ja joskus myöhemmin postissa tulee peruukki

josta ei ollut kuvaa takaa joten nyt peukut pystyyn että se olisi oikeanlainen ja suht laadukaskin mielellään. koska kuitujen liimailu ja ährääminen ei innosta.

nyt pitäisi vielä jaksaa ommella uudestaan ne hihat (enosaalänsimaisiahihoja. com)^276

[/]peruukki
[/]kimono
[ ]aluskaapu
[ ]alushame
[ ]hame
[ ]huivi ja vyö
[?]kengät
[ ]ryhmäcossin järkkääminen

pitkällä ollaan

living on a prayerTiistai 21.09.2010 20:50

Pelasin gota Jaakon kanssa ja hävisin

(se perus)

eli oli tiistai ja olin koulun gokerhossa :D Oli niin siistiä päästä etuajassa, mennä gokerhoon ja omg, siellä on väkeä!! Meitä oli ainakin viisi aloittelijaa ja viisi 18-8kyu tasoista pelaajaa. Joista yksi oli '8'kyu. Eli ilmeisesti vahvempi ja se osaa tehdä rubikin kuution alle minuutin ja luki enkunkielistä kirjaa 70-luvun honinbou-turnauksesta

ja melkein PUOLET meidän gokerhossa paikalla olleista osaa tehdä rubikin kuution sairaan nopeasti O__________O

'It's my life
It's now or never
I ain't gonna live forever
I just want to live while I'm alive
It's my life '

interesting thingsPerjantai 17.09.2010 17:40

Mun koulumatkalla on mainos joka mainostaa firmaa 'Sofianlehdon Flower Power'
:DDD

tänään puhuimme muun muassa ketuista, aikadilataatiosta, che guevarasta ja soijasta. (soija on se peruspuheenaihe, meidän luokan tytöistä öö puolet on kasvissyöjiä...). Ja mun piirroksia dissattiin ja mun esseen otsikolle revettiin ja oli ehkä hieman kiusallista huomionkipeys saattaa kostautua siinä vaiheessa kun löytää itsensä luokan edestä puhumasta cosplaysta

ja fysiikansijainen selitti taas jotain ihan omaa, se oli ihan jännää mutta tylsää ja koko luokka a. jutteli b. leikki laskimella c. nukkui... kunnes aloimme katsoa videota.

ps. hienoon graafiseen laskimeen saa GAMEBOYN PELEJÄ epäreilua mun laskin on liian köyhä siihen.