IRC-Galleria

Guttersniper

Guttersniper

https://soundcloud.com/lokkijay

Selaa blogimerkintöjä

SalaisuuksistaPerjantai 29.08.2008 19:21

Tällaisina hetkinä käy hyvin vaikeaksi
jättää siteeraamatta Freudia,
joka korosti salaisuuksien piilottamisen silkkaa mahdottomuutta.

Huulet jäävät nykimään
yrittäessään vaieta.
Sulkeutumalla sikiöasentoon
sormenpäät kuitenkin jatkavat
tuota loputonta juorujen pyörrettä.
Jopa kirjoitettu teksti valottaa luojansa mielen
jokaiselle vastaanottajalle.

Jos kukaan ei voi piilottaa salaisuutta,
niin silloinhan yksikään ihminen
ei lopulta voi säästyä rehellisyyden myrskyltä.

Tunneälymme evoluutio on liikkeellä
eikä luonnonvalinta ole ummistanut hetkeksikään
edes toista silmäänsä.

Rehellisyys tarkoittaa ilmeisen toteamista ääneen
ja ainoastaan sillä voi punnita luottamuksen.
Iloni on suuri voidessani todeta ääneen:

Minä luotan sinuun jokaisella polullani
- minä luotan joka solullani.

Pyyntö kaikkeudelleTiistai 26.08.2008 08:36

Kuuntelisitko hiljaisuuden kaunista kohua,
sitä kuinka tuiskuavat vesilammikot
kehottavat ohikiitäväksi tiimaksi seisahtumaan
sadepisaroiden ja lumihiutaleiden väliseen tanssiin

Sanoita välinpitämättömyyden ulkokullattu balladi
siitä kuinka vastakaiuton romantikko
tuntee jälleen olonsa haaksirikkoutuneeksi, vähäiseksi
ja sameaan hiekkaan valuneeksi

Kosmos - soita sisimmistäsi joko mustaa tai valkoista
ja huuda koko ihmiskunta edes pieneksi toviksi aloilleen.
Tiikeri ei ehkä pääse juovistaan, mutta aina voi tehdä kaikkensa muuttaakseen juovien juoruja.

SHABMaanantai 18.08.2008 23:14

Jäätävä fiilis.
/quitmo

[Ei aihetta]Torstai 14.08.2008 07:31

Anteeksiantaminen
- tuo kostoista kyvykkäin!

MurheentaitajaTorstai 07.08.2008 07:53

Miksi kuvittelet epäonnistuneesi
löydettyäsi jälleen yhden polun umpikujaan?

Paina nämä polut tarkasti mieleesi,
älä unohda yhtäkään niistä.
Mustaamalla tragediat teet niistä ansoja,
joihin tulet itse sortumaan aina uudelleen.

Katastrofi on ainoastaan synonyymi muutokselle,
jonka pitäminen riemuvoittona on kiellettyä.

Et ole sisäisen tai ulkoisen todellisuutesi luoja
- olet sen kartoittaja.

Älä kasta tekojasi sielunvihollisten nimillä.
Ethän kutsu luomustasi maailmanlopuksi?

The Genuine TetragrammatonLauantai 02.08.2008 07:22

A Lilting Offing
- Forgotten Vestiges of Encomiums.

[Ei aihetta]Perjantai 01.08.2008 03:55



Muistatko, missä suutelit ensikertaa?
- Muistan.

Nukutko alasti?
- Erittäin, erittäin harvoin.

Oletko koskaan kaatanut joulukuusta?
- En.

Onko sinua koskaan leikattu?
- Noup.

Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
- Harvemmin.

Oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita?
- Juup.

Oletko tanssinut pöydällä tai baaritiskillä?
- Olen.

Oletko ollut sokkotreffeillä?
- En.

Pitäisikö aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki?
- Ei.

Oletko soittanut pilapuheluja?
- Olen.

Oletko hypännyt benji-hypyn?
- En, mutta vielä tulen hyppäämään.

Pitäisikö miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- Kaikki huumeet tulisi laillistaa.

Laulatko suihkussa?
- Joskus.

Uskotko ihmeisiin?
- En yliluonnollisiin.

Oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi?
- En.

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- En.

Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa?
- Juu. Eristäytyisin kunnolla siksi aikaa.

Tykkäätkö juhlista?.
- Khyl.

Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- Voisihan sitä haluta.

Uskotko horoskooppeihin?
- En.

Kutiatko helposti?
- Joistain paikoista kyllä.

Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- Olen.

Koska ärsyynnyit viimeksi?
- Tänään.

Koska viimeksi löit jotakuta?
- Ei mitään muistikuvaa. En ole tainnut koskaan tempaista kunnolla.

Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- En.

Uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
- Ainakin se on hyvin mahdollista.

Oletko tehnyt testamentin?
- Olen.

Missä maissa haluaisit käydä?
- Liian monta maata lueteltavaksi.

Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua?
- Antaisin.

Kuka on tärkein ihminen elämässäsi?
- Ei ole yksittäistä.

Missä tilanteessa oisit valmis tappamaan itsesi?
- Kun ei ole elämässä enää muuta kuin hengitysletkuissa makaaminen.

Onko Titanic hyvä?
- Yllättävän hyvä.

Ovatko naiset heikompia kuin miehet?
- Eivät.

Pelkäätkö karhuja?
- Ei ole mitään fobiaa, mutta kyllähän sitä voisi puntti tutista kun sellaiseen törmäisi.

Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit?
- Olen. Turun keskustaan.

Kuinka usein matkustat linja-autolla, takseilla tai junilla?
- Melko usein.

Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän?
- En katso.

Kenelle annoit viimeksi numerosi?
- Jennylle.

Käytätkö talvella pipoa, jos et niin miksi?
- Käytän joskus.

Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä?
- En.

Mikä oli parasta kesässä -07?
- Tunnelma, festarit, ihmiset.

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- En.

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit viimeiseksi ?
- En.

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- En.

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- En.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- En osaa sanoa.

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
- Useille ihmisille.

Oletko rauhallinen ihminen?
- Olen.

Seurasitko BB:tä?
- En.

Milloin viimeksi olet ollut metrossa?
- Tässä kuussa.

Voisitko osallistua idolsiin?
- En mä jaksaisi.

Pidätkö hiuksistasi?
- Pidän.

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- En.

Mitä luulet sen jota pussasit viimeksi ajattelevan sinusta?
- Toivottavasti hyvää.

Kuka sanoi sinulle viimeksi jotain kaunista?
- Nina

9 Viimeisintä:

Viimeisin tupakki: - Lahdessa, Marjan synttäreillä, Eliaksen kanssa.
Viimeisin alkoholijuoma: - Baarissa Marjan synttäreitä viettäessä, Lahdessa.
Viimeisin autoajelu: - Tänään.
Viimeisin junamatka: - Tässä kuussa.
Viimeisin nähty elokuva: - The Truman Show, viime viikolla, neljännen kerran katsottuna.
Viimeisin puhelinsoitto: - Tänään, Tatulle.
Viimeisin tekstiviesti: - Marjalle.
Viimeisin soitettu cd: - Tool - 10 000 Days.
Viimeisin itku: - Tällä viikolla.
Viimeisin pusu: - Viime viikonloppuna.

8 oletko koskaan -juttua:

Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? - Juu
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - Olen, en ole kyllä ollut syyllinen.
Oletko koskaan uinut alastomana? - Toki.
Oletko koskaan ollut TV:ssä? - Olen.
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? - En.
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? - Juu.
Oletko koskaan lemmiskellyt pyörremyrskyn keskellä? - Valitettavasti en. :/
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? - Used to. Pitäisi aloittaa taas.

Oletko ikinä-Galluppi

... luntannut? - Juu.
... suuttunut tai huutanut opettajalle? - Molempia
... pussannut suulle poikaa? - Juu.
... ostanut kortsuja? - Juu.
... ollut kännissä? - Juu.
... polttanut tupakkaa? - Juu.
... lintsannut? - Juu.
... valehdellut pahasti? - En tiedä pahan määritelmää asiayhteydessä.
... karannut kotoa? - Juu, junnuna.
... ollut nälkälakossa? - En.
... ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä? - Juu.
... mennyt ala-ikäisenä baariin? - En muistaakseni.
... syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - En.
... lyönyt ketään turpiin? - En.
... varastanut? - Juu.
... tehnyt ilkivaltaa? - Juu.
... oksentanut tahallisesti? - Juu.
... ollut masentunut? - Juu.
... vihannut ketään? - Juu.

LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
1. Musiikki.

LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT:
1. Soittanut kitaraa
2. Katsellut Tatun kanssa Ozia.

SanguisPerjantai 25.07.2008 08:50

On oudoksuttavaa
ajatella verisiteen yhdistävän kollektiivista ymmärrystä,
yhteistä tietoisuutta sekä omaa maailmankuvaa.

Minä näen harvoin sukulaisten kasvoja
todellisessa perheessäni.

Todellinen, maanpäällinen perhe on vaikeampi löytää kuin syntyessä ojennettu säröinen mallikappale, jota harvemmin yhdistää muu kuin sama vanha katto ja samat kuluneet seinät.

Mutta toden totta,
ilahtumisen ja ihastumisen tunne on valtava
silloin kun löytää jonkun, joka tässä todellisuudessa ja näissä ulottuvuuksissa

vastaa enemmän sinua
kuin yksikään veli tai sisko toistaan.

Tuntui hyvältäMaanantai 07.07.2008 04:46

Vittu ku ei oo skanneria

Annoin tälle mielijohteelle syyksi valheen
"olis ihan kiva saada oma ylioppilaskuva nettiin"
- näytän siinä kovin erilaiselta
jotenkin komealta

Hehheh
- Oikeasti aattelin kuitenkin iskeä kasvoni kiinni
huoneenlämpöiseen lasilevyyn
ja ikuistaa tän transsin

Haluun sit merkata niihin kuviin tussilla
mun hymykuoppien poikkeuksellisen käyttäytymisen
ja leveillä sulle vielä vähän lisää

Halusin myös kirjoittaa tällaisen nokkelahkon
tajunnanvirtarunon, koska se tuntuu juoruavan pelkästään tästä hetkestä, näistä fiiliksistä

En oo koskaan tehnyt tätä
ja nyt tuntuu aivan saatanan vapauttavalta purkaa mieltä

Just rakastelin kaiken logiikan mukaan jumalaa
- Mites sulla on mennyt?

Mut toisaalta mä kuitenkin uskon
ettei jumala
saati painovoima (tää on suora, anglistinen vihjaus)
oo tällä kertaa vastuussa mun olosta

Tää taitaa johtua susta.