IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Koirasyöttinä olo kokeiltuTorstai 26.06.2008 00:49

Aika hyvin vainusivat ihmisen mereltä, saaresta, ei auttanut piiloilu eikä vaatteiden levittely pitkin saarta :)

Koiranruuaksi merelleKeskiviikko 25.06.2008 18:26

Kaikkea on kokeiltava vähintään kerran :)

[Ei aihetta]Maanantai 23.06.2008 20:06

[Ei aihetta]Maanantai 23.06.2008 20:06

Herkuttelua :)Maanantai 23.06.2008 20:06

Juhannus oli ja meniMaanantai 23.06.2008 15:08

Mutta kivaa oli :)

Merelle jussina :)Torstai 19.06.2008 01:36

Olin tulossa Joensuusta Imatralle. Oli koko lauantai-illan satanut
sakeasti lunta.

Oritlammella, moottoritien juuri alkaessa, huomasin takaatulevan rekan
lähestyvän ripeästi. Rekan siirryttyä viereeni ohituskaistalle huomasin
ihmeekseni, että rekkamies ajeli partaansa ajaessaan.
Rekan kiilattua eteeni jouduin jarruttamaan voimakkaasti, jolloin voileivälläni
olleet oliivit alkoivat pyöriä lattialle. Yrittäessäni tavoittaa edes yhtä
niistä näppeihini, kännykkäni ei enää pysynyt korvan ja olkapään välissä,
vaan putosi penkin alle.

En yleensä provosoidu liikenteessä, mutta rahtarin teko oli niin törkeä, että
päätin osoittaa mielipiteeni siitä. Onneksi Joensuussa olimme kaverini kanssa
vaihtaneet -85 1.6-litraseen Sierraani 2-litrasen, joten vetämästäni
asuntovaunusta huolimatta pikku kauppakassini siirtyi ripeästi rekan rinnalle.

Laskin voileivän apukuskin penkille ja tavoitin katsekontaktin rekkamieheen.
Nostaessani oikean käteni tervehdykseen, keskisormeni osui taustapeilissä
roikkuneeseen Pirellin tyttökalenteriin, joka putosi etupenkkien väliin
kaataen siinä olleen viinipullon.
Vaikka pullossa oli vain tilkkanen jäljellä, riitti se kastelemaan pilalle
ristikkolehden, jonka olin ostanut Kiteeltä, ja jonka olin saanut jo melkein
täytettyä. Sitten kännykkäni soi. Tavoittaakseni kännykkäni penkin alta, en
pystynyt enää ohjaamaan autoa polvillani, vaan minun oli laskettava kahvimuki
kädestäni ja tartuttava rattiin vasemmalla kädelläni.

Yrittäessäni hapuilla puhelintani penkin alta, käteni osui johtonippuun,
jolloin ajovalot sammuivat. Myös radio ja matka-TV vaikenivat.
Moottoritie oli valaistu, joten ajokaistat erottuivat melko selvästi sakeasta
lumisateesta huolimatta. Kokeillessani äänimerkkiä, sähkölaitteet alkoivat
jälleen toimia, ja ehdin juuri ja juuri nähdä SaiPa:n tekemän hienon
voittomaalin (2-1) Pelicaaneja vastaan.

Pääsin rivakasti rekan ohi. Juuri sopivasti ennen Niskan poistumisramppia.

Myöhemmin kotona, asuntovaunussa olleet lapseni kertoivat, että rekkakuski oli
jatkanut partansa ajamista vielä ohituksemme jälkeenkin.

Vielä seuraavanakin päivänä, vaihtaessani autooni talvirenkaita, ihmettelin
rekkakuskin törkeää ajotapaa.

Etsitään 2110:n oheislaitteitaKeskiviikko 21.05.2008 01:27

mm. kevyttä autosarjaa, autolaturia, normilaturia yms.

normilaturin tyyppi muistaakseni ACH-4E